Pientaloasujilta pakko-yhteiskunta nyhtää pakko-jätemaksuja. Pakko-jätemaksut eivät riipu jätteen todellisesta määrästä. Vaikka jätettä ei tulisi taloudesta jätekuljetukseen ollenkaan, pakkomaksu on sama kuin niillä, joilta tulee jätettä jätekuljetukseen paljon, esim. 1:n - 2:n roskapussillisen verran VUOROKAUDESSA, tai enemmän. Pakko-yhteiskunta siis pakottaa varsinkin köyhiä - siis tulottomia tai erittäin pienituloisia, kuten KELA:n työttömyyskorvauksella olevia, maksamaan rikkaiden paljon suurempien jätemäärien kuljetuksesta ja loppukäsittelystä! Esim. minulla syntyy maksulliseen jätehuoltoon sekajätettä ENINTÄÄN 6 - 8 tavallisenkokoista pieneksipainuvaa kevyttä 25:n litran roskapussillista VUODESSA. Vain hyvin harvoissa kalenterivuosissa sekajätettä syntyy jonkin verran enemmän. (Toki minullakin tulisi jonkin verran enemmän jätettä, jos tuloni (tai rahavarani muuten) olisivat asialliset, vaikka en mikään kerskakuluttaja olisikaan.) Siinä tulee yhtä roskapussillista kohden hintaa!!! Rikkaat taas rahtaavat keräyspaikkoihin moninkertaisia jätemääriä, jopa lava-autoilla ja peräkärryillä. Jätteitään lojuu keräyssäiliöiden ulkopuolellakin. Jätemaksu köyhillä on sama kuin rikkailla. Siis köyhät pannaan maksamaan rikkaiden massiivisten jätemäärien kuljetuksesta ja muusta käsittelystä! Ja pakko-jätemaksut vaan nousevat vuosi vuodelta!
Alas pakkomaksuyhteiskunta!!! Alas pakko-jätemaksut!!!
Pakko-jätemaksut
Anonyymi-ap
3
130
Vastaukset
- Anonyymi
Jätenoudon voit tilata vaikka kahdeksan viikon välein tai sopia kimpasta.
Halpaa hupia siis.- Anonyymi
Ainakin meillä on mahdollisuus anoa useita erilaisia tyhjennysvälejä, niin
ei tarvitse maksaa turhista tyhjennyksistä. Laita lumput sekajätteeseen, niin
lisääntyy se jätteen määrä sopivaksi. Tai tee naapurin kanssa yhteinen
roskasäiliö niin kulut puolittuu ja jos tyhjennetää harvemmin niin 1/4 kulut.
- Anonyymi
neroluonteiset pakko maksut, siis tasa verot ovat kaikki rikkaiden etua - suhteessa tosi halpoja rikkaille ja kalliita köyhille 1
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821399Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä681197Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2051192Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2141184Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121039Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103993Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi65913Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍129894Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123788- 77765