Niinivaaran pysäköintiongelmat saavat opiskelijat ja muut autoilijat raivon partaalle.
Jutussa kerrotaan Chrisistä joka joutuu tulemaan kaksi tuntia ennen saadakseen pysäköintipaikan.
Kun Chris paran luento alkaa yhdeksältä parkkipaikan takia on saavuttava jo seitsämältä.
Kaikkein suurimman hörönaurun aiheutti Chrisin ongelma.
" Chris itse asuu noin KOLMEN kilometrin päässä koulusta. Hän kertoo, että jos haluaa varmasti auton parkkiin, täytyy saapua roimasti etuajassa, esimerkiksi seitsemältä, vaikka koulu alkaisi yhdeksältä."
Nimestä päätellen maahanmuuttajataustainen Chris on kaiketi liikuntavammainen.
Kolmen kilometrin matka on hänelle ylivoimainen.
Huvittavaa on myös Susanna Turusen lausahdus: "Nämä voivat ruveta näkymään ennen pitkää opiskelijoiden hyvinvoinnissa sekä opiskelumenestyksessä."
Hänen terveytensä on vaarassa, diabetes ja sen seurannaissairaudet uhkaavat hänen terveyttään enemmän kuin parkkipaikkojen puute.
On selvää että opiskelijat lausunnoista päätellen ovat aivottomia ja jalattomia liikunta- ja kehitysvammaisia.
Kaiken lisäksi muissa yhteyksissä natina opiskelijoiden rahattomuudesta EI VOI olla totta, sen verran Ökyautoja parkissa näkyy.
Tikkamäessä oleva parkkihalli olisi käytössä sieltä varmasti tilaa löytyy ja ainakin Osulan pihassa on aina parkkitilaa mielin määrin.
Jutun sisältö myös paljastaa toimittajien kritiikittömän suhtautumisen jutun aiheisiin. Kurjalaisen uutisanti on niin niukkaa että kaikesta tehdään juttu vaikka väkisin.

Vastaukset 30
Vanhimmat
Ei moni nykyopiskelija jaksa kävellä kolmea kilometriä. Diabetes ja ylipaino saattaisivat uhata, vaikka olisi miten paljon parkkipaikkoja. Näin tässä joku aika sitten, kun kaksi nuorta lähtivät bussiin Suvikadun alalaidan pysäkiltä ja jäivät pois Niinivaaralla. Bussimatkaa oli vajaa puoli kilometriä. Ei ollut edes suuria kantamuksia ja oli poutasää. Tämä et ole vielä ennätys. Kerran riuska nuori mies nousi bussiin Koskikadun pysäkiltä ja jäi pois pääkirjaston kohdalla!! Kiva, että nuorilla on rahaa niin ei tarvitse rasittaa itseään.
Diabeetikoille lääkäri suosittaa yleensä liikuntaa. Joku harvinainen poikkeus saattaa olla.
Ennen suurten ikäluokkien kansakouluaikaan kodin ja koulun väli oli maksimissaan 5 kilometriä. Kesällä kävellen talvella usein hiihtäen.
Kävelin Keskustasta Onttolaan. Nelosella olis päässyt, mutta oli niin syntisen hyvä sää, että päätin nauttia siitä.
Apua voisi olla niille jotka todella nyt tarvitsisivat autolleen paikkaa maksua vastaan.
Voisin vuokrata autopaikkoja
Noin 100m päästä tapionkentältä niinivaaralta voisin vuokrata omakotitalon piha alueelta autopaikkoja,osaan voisin sovittaessa lumien puhdistuksen tehdä.
Olisiko nyt parkkipaikoista kysyntää kun sitä voisin tarjota hinta voisi olla 120e kk .
Ilmoittakaa tähän onko todellisia haluja nyt saada autolle paikkaa,voi varata myös ennakkoon seuraaville lukukausille.
Nykyään porukka on niin pirun laiskaa. Joka paikkaan pitää päästä autolla. Itse juoksen tai kävelen alle 12 km matkat. Pidemmän ajan polkupyörällä.
aivan, pyöräillä voi joka säällä. Tänäänkin maantiellä edessäni ajoi sukkahousumies kovalla vauhdilla siinä jäisellä ajouralla. Jäpällä ei ollut minkäänlaisia valoja edessä eikä takana, saati minkäänlaisia heijastimia. Ihmettelen miksi poliisi ei ohjeista näitä.
Oisit sinä ohjeistanut.
Ei laiskaa naurata jos ei saa parkkipaikkaa.
Susanna Turunen on lukutaidoton ja jalaton.
Lehmosta Nepenmäelle kulkee kaksi bussilinjaa 202 ja 204 tunnin välein alkaen klo 5 ja viimeinen klo 23.
Joensuulaiset kakarat nyt on patalaiskoja kävelemään ja muutenkin täysiä häirikköjä.Kukaan halua mielellään noiden naapuriksi..
Se on teillä sukuvika?
”Joensuulaiset kakarat” on kummallinen yleistys, koska ammattikorkeakoulussa on opiskelijoita ympäri maakunnan ja jopa ulkomaita myöten.
Totta..Karvaasti kokenut..Kauheita kakaroita ei mitään toisten kunnioitusta..
Täysin sysipas..Ne on mitään tekemään.
Taisi mennä vr parkki paikka kontionkadulta pois kun hölmöiltiin ei uskottu merkkejä. No sitä saa mitä tilaa...
Tekun pihaan lämmin parkkitalo olis asiaa.koulun käynti ei opiskelu ei kärsisi jäisi aikaa
Tekussa opiskelemisesta haaveilet, vaikka et osaa edes kirjoittaa?
Jos on mahdollista liikkua autolla, niin silloin pitää myös päästä mahdollisimman helpolla. Olipa vaikka lyhyt matka kyseessä, niin auto on yleensä se ainut vaihtoehto kulkuvälineiden valinnassa. Säästä valittajat ovat siitä hyvä esimerkki.
Talven tai jo syksyn tullessa aletaan valittamaan säästä. Suomen talvesta kuulee jatkuvaan valitusta ja se tuntuu olevan nykypäivänä yleisesti hyväksyttävää esim. vedoten laiskuuteen.
Autolla liikkuminen on ainoa realistinen mahdollisuus arnelee SusannaTurunen.
Pyöräillessä esteenä on lumi, liukkaus, vesisade, hiki. Lähes samat esteet on vaikkapa sähkömopolla. Hikeä ei estä edes sähköavustus.
Toisaalta olisi tosi hupaisaa jos oppilaitosten pihat olisvat täynnä kolmipyöräisia sähköpyörätuoleja.
Kesällä sade, hiki ja suihkutilojen puute estävät kävellen liikkumisen.
Tosin talviautoiluun liittyvä ajoittainen este on lumi auton kaapiminen jään ja lumen keskeltä, mutta mitäpä sita ei nuori reipas opiskelija tekisi päästessään autolla mahdollimman lähelle oppilaitoksen ulko-ovea.
Susanna Turusen mieleen ei ole koskaan tullut ajatusta mikä on pohjimmainen ongelma.
Olisiko ongelmaan järkiperäisempää ratkaisua kuin parkkipaikkojen lisääminen.
Olisiko Joensuun liikennestrategilla luovaa ratkaisua. Muutetaan kaikki pysäköäintipaikat maksullisiksi mutta, esimerkiksi sähkömopo tai sähkäavusteisten pysäköinti ilmaiseksi.
Neilpyörä ajoneuvon minimi pysäköintimaksu 10€ tunti ratkaisisi koko kaupungin pysäköintiongelman kertaheitolla. Latauspaikoille latausmaksu lisäksi 10€/kWh.
Toinen ratkaisu tavipysäköinnin ongelmiin olisi ajoväylien jättäminen auraamatta ja aurattaisiin vain kevyen liikenteen väylät.
Tällöin säästytään lumen kuljettamisesta paikasta toiseen.
Toisaalta koska Jensuu on PKOn omistama ja hallitema kaupunki, voisi osula rakentaa maksullisia parkkihalleja oppilaitosten rakennusten lähelle.
Kas kun ei kustantas teille taksikyytiä ovelta ovelle.jaksasitta yöt riehuu.. PKO...Voi.saat....
On se noloa omalla nimellä ja naamalla kertoa että on laiska. Mutta se on sitä nykyaikaa se
Julkisuus on nykyisin aina plussaa. Pettämisen, kännissä örveltämiset, rikokset, laiskuus, kaikki kerrotaan ja ollaan niistä ylpeitä.
Joensuun kantakaupungissa ja lähialueilla (Ylämylly, Reijola, Karhunmäki, Lehmo, Kontiolahden keskusta, Liperi) on niin hyvä paikallisliikenne , että yksikään opiskelija ei tarvitse henkilöautoa koulumatkojen takia. Jos asuu Joensuun liitoskuntien syrjäseuduilla tai muissa kunnissa, kannattaa vuokrata asunto lähempää.
Itse asuin opiskeluaikana Kupluskylällä ja kuljin päivittäin linja-autolla keskustaan ja siitä koululle.
Hyvä!
Asiaa, asiaa!
Joensuuhun tarvitaan metro!
Massa sussu autolla vaa kävwllä enää senttiäkää
Pullamössöporukalla on pullamössöongelmat.