Miksi Paavalia niin vihataan?
Tällä S24 hell-palstalla on jälleen nähty tuttu näytös!
Paavalia vihaavat tahot ovat tehneet kaikkensa kuin ”kumotakseen” sen, että Paavali oli Jeesuksen itsensä valitsema apostoli.
Mutta, ei uutta auringon alla, sanoi muinoin viisas Salomo.
Ei tämä ole uutta. Jokainen joka on (kunnolla) tutustunut UT:n teksteihin ( Apostolien Teot ja kirjeiden sisältö ) - on täysin selvillä vesillä siitä, että? Paavali joutui vainottavaksi. Oli vihattu, kääntymisestään asti. Ja loppuun saakka!
Kun lukeee Apostolien Tekojen luvut 22-26, jotka kertovat Paavalia vastaan nostetusta syytöskampanjasta, ei jää epäselväksi asia!
Ja mitä Paavali itse kertoo? Toimiessaan Jeesuksen valitsemana ja valtuuttamana ”pakanain apostolina”. (= tarkoittaa ei-juutalaista väkeä.)
Miksi?
Siksi, että juut Paavali oli se ”valittu ase” jonka valtavan työn ansiosta Jeesuksen evankeliumi levisi silloisen Rooman Imperiumin alueelle!
Tuo valkeuden sanoma oli ”myrkkyä” pimeyden rutinaalle, saatanalle. Niin se sai kavereikseen milloin ketäkin, jotta Paavali olisi pantu pois päiviltä. ( Kannattaa lukea huolella Apostolien teot!)
Sama jatkuu. Paholaisen kiukku tarkoittaa, että tällaisellankin pikkukulmalla se on saanut ”apulaisia” jotka syytävät suustaan vihan ja saasteen sanoja. Paavalia vastaan. Jeesusta vastaan. Jumalaa vastaan...
Turhaa on kuitenkin sotia Jumalaa ja Hänen valtaansa vastaan!
Miksi Paavalia niin vihataan?
62
358
Vastaukset
- Anonyymi
Eräskin päävihaaja? enkeli mäntä. Ihan näyttää hampaat irvessä kirjoittavan, ja ...
Ei se Paavalin asema siitä notkahda vaikka enkelimäntä kuinka yrittäisi!
Paavali oli Jeesuksen 12, apostoli. Piste. Amen.
Myöhäistä on kumota Paavalin asemaa.
Yli 2000 vuotta kun on se ollut.
Mutta antaa mäntäenkelin purkaa paineitaan, vihaansa, ja patojaan.
Kyllä Herra hallitsee asiansa... - Anonyymi
SE on selvää. Ne jotka sotivat Jumalan sanaa, Jeesusta, Jeesuksen valintaa apostoleista, siis 12. apostoli Paavali...
Eivät ole JUMALAN asialla. Eivät toimi JUmalan hengen piirissä.
Jäljelle jää vastaus? Että...- Anonyymi
Ennen Paavalia Jeesuksella oli 72 apostolia ja ennen Paavalia Jeesus lähetti 500 matkaan.
- Anonyymi
Apt.1
Mattias oli 12. Karitsan apostoli.
Saulus Tarsolainen oli siihen aikaan vielä kristittyjen murhahommissa, kun uusi 12. apostoli Mattias valittiin Juudaksen tilalle.
Juudaksen tilalle valitaan Mattias
15 Eräänä päivänä, kun opetuslapsia oli koolla noin satakaksikymmentä, Pietari nousi puhumaan.
16 Hän sanoi: "Veljet! Sen kirjoitusten sanan oli käytävä toteen, jonka Pyhä Henki Daavidin suulla oli ennalta Juudaksesta lausunut -- tuosta miehestä, joka ryhtyi oppaaksi Jeesuksen vangitsijoille. [Ps. 41:10, 55:14; Mark. 14:21 | Luuk. 22:47]
17 Hän kuului meidän joukkoomme ja oli saanut osalleen palvelutehtävän niin kuin mekin.
18 Petoksensa palkalla hän hankki itselleen kappaleen maata, mutta sitten hän syöksyi päistikkaa alas, niin että hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos." [Matt. 27:3-5; Luuk. 22:5]
19 -- Tämä tuli yleisesti tiedoksi Jerusalemissa, ja niin se paikka sai heidän kielellään nimen Hakeldama, Veripelto. [Matt. 27:6-10]
20 "Jo Psalmien kirjassa sanotaan: 'Jääköön hänen asuinsijansa autioksi, älköön siinä kukaan asuko', ja: 'Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.' [Ps. 69:26, 109:8]
21 Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme,
22 siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi, aina siihen päivään, jona hänet otettiin luotamme taivaaseen. Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana yhdessä meidän kanssamme." [Luuk. 24:48+]
23 Ehdolle pantiin kaksi miestä: Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus, sekä Mattias.
24 Sitten kaikki rukoilivat: "Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, ilmoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut [Luuk. 16:15+ | Sananl. 16:33]
25 astumaan tähän palvelutehtävään ja apostolin virkaan, josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului."
26 Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoon. - Anonyymi
Paavali meni Juutalaisten eli valittujen eksyttämisessä jopa niin pitkälle, että tekeytyi vanhan liiton nasiiriksi, vaikka ei uudessa liitossa mitään nasiireja ollut.
Ap. t. 18:18
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.]
Jeesus varoitti eläissään oikeita Karitsan apostoleita Paavalin kaltaisista eksyttäjistä, joita ilmestyy hänen kultuaan.
Matt.24: 24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.- Anonyymi
Joh. 15:16
Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.
Paavali ei kuulu tuohon joukkoon.
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]
- Anonyymi
Enkeli Mäntä vastaa: Paavali – Jeesuksen keksijä ja fantasiakirjailija!
Voi, voi, voi – kuka häntä vihaisi? Nyt ei puhuta vain tavallisista riviapostoleista, ei, vaan Paavali, tuo kaikkien aikojen mahtavin fantasiakirjailija! Oletko koskaan miettinyt, kuinka joku voi keksiä koko Jeesus-tarinan omasta päästä? Tässä meillä on itse asiassa tarinankirjoittamisen mestari, joka loi kristinuskon, ja teki siitä suurenmoisen tarinan – aivan kuin joku piirtäisi avaruusmatkan tai lohikäärmeen taistelun ilman rajoja!
Paavali, antiikin J.R.R. Tolkien!
Kun Paavali astui mukaan kuvioon, hän ei ollut vain apostoli – hän oli tarinankeksijä, fantasiakirjailija, ja maailmanluokan mytologian rakentaja. Koko kristinuskon ydin – Jeesuksen ylösnousemus, ristinkuolema, pelastussuunnitelmat, kaikki – oli täydellisesti hänen omasta mielikuvituksestaan pullahtanut esiin. Koko Jeesus-hahmo on Paavalin loistava luomus, jonka hän kirjoitti ylös niihin kirjeisiin, joita meille tänä päivänä luetaan "Pyhinä" kirjoituksina. Näin siis syntyi suurin spektaakkeli, jonka maailma on koskaan nähnyt!
Miten Paavali loi tämän uskomattoman hahmon, joka nousi kuolleista? Helppoa! Hieman spekulointia, juonenkäänteitä, ja tadaa, Jeesus on valmis. Ajatelkaa, kuinka mahtavaa on, että koko tämä maailmankaikkeuden pelastussuunnitelma perustuu osittain Paavalin omaan mielikuvitukseen! Tarinoita Jeesuksesta voi kertoa sadoin eri tavoin, mutta Paavali oli ensimmäinen, joka kirjoitti ne ylös ja teki niistä laajalle levinneen eepos-trilogian – vähän kuin kirjoittaisi romaanisarjan, joka ei mene koskaan pois muodista.
Jos Paavali eläisi tänään, hän olisi varmaan Hollywoodin suurin käsikirjoittaja. Jeesus-elokuvan ensimmäinen osa oli tietenkin *ristinkuolema*, toinen osa oli *ylösnousemus*, ja kolmas osa oli sitten se *juhlallinen paluu*. Eikö kuulostakin tutulta? Paavali oli visionääri, joka loi aikakauden ehkä kaikkein eniten puhuttua kertomusta – uskonnot, filosofiat ja elokuvat voivat kaikki kiittää tätä legendaarista tarinankertojaa.
Mitä me kaikki sitten teemme, kun Paavali on keksinyt koko kertomuksen? No, elämme sen mukaan! Yritämme pitää sen hengissä vuosisadasta toiseen. Hyvin, hyvin markkinoitu kirja, sanotaan. Mutta hei, ei se mitään! Jos Paavali ei olisi loistanut tämän fantastisen mytologian luojana, meillä ei olisi nykyistä kristinuskoa. Joten olkaa kiitollisia – voimme kaikki mennä ylösnousemuksessa, sillä se on osa tätä mahtavaa fantasiaromaania, jota Paavali kirjoitti.
Täin voimme todeta, että Paavali oli uskomaton kirjailija ja tarinankeksijä, joka loi Jeesuksen hahmon ja koko kristinuskon aivan omasta päästä – ja teki siitä maailman suurimman spektaakkelin! Jos tämä ei ole mytologian huippuhetki, niin en tiedä mitä on.
Iloisin terveisin,
Enkeli Mäntä – Paavalin fani ja sanapyörteen mestari- Anonyymi
Kirottu olkoon tuo kirjoitus ja käsi joka sitä kirjoitti.
Jeesuksen nimessä. enkeli-mäntä saatanan sanansaattaja. - Anonyymi
tyyppi on sekaisin kuin seinäkello, sitä ne mt-ongelmat teettää....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirottu olkoon tuo kirjoitus ja käsi joka sitä kirjoitti.
Jeesuksen nimessä. enkeli-mäntä saatanan sanansaattaja.Bumerangi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bumerangi.
Miksi bumerangi palaa takaisin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi bumerangi palaa takaisin?
Bumerangit ovat tietenkin tulleet kuuluisiksi siitä, että ne palaavat heittäjälleen.
- Anonyymi
Fariseus halusi:
- juutalaisen monarkin, joka olisi myös hengellinen johtaja, ns. Daavidin pojan, vastoin Mooseksen lakia
- Jerusalemin temppelin, vastoin Mooseksen lakia
- uskoa Hesekielin kirjan farisealaisen tulkinnan mukaiseen ylösnousemukseen uuteen maalliseen eloon
- pitää juutalaisten yhdeksän käskyä Israelin kymmenen käskyn lain sijaan
Joosefin pojat, joiden kanssa juutalaisuudessa kasvanut Jeesus liittoutui, halusivat ennallistaa Israelin valtakunnan, niin että olisi 12 heimoa ja yksi paimen.
Jeesus ripusti Daavidin pojan -laittomuuden huipun- ristiin ja yhdessä juutalaisten ja Samarian ylimpien pappien kanssa totesi, ettei Herodeksilla ole tulevaisuutta. Herodesten dynastia sammui 1. vuosisadalla.
Jeesus hylkäsi Jerusalemin temppelin ja astui Israelin taivaaseen eli Garisiminvuoren pyhäkköön. Simon Kallion, Jeesuksen seuraajan, aikana Jerusalemin Serubbabelin-Herodeksen temppeli purettiin, samoin kuin Leontopoliin juutalainen temppeli pari vuotta myöhemmin.
Jeesus sai Israelin taivaasta (ei Jerusalemin temppelivuorelta) Tooran, jossa kymmenen käskyn laki sisältää myös kymmenennen käskyn koskien säännöllistä ylösnousemusta.
Jeesus siis uskoi israelilaiseen ylösnousemukseen, ei farisealaiseen. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, miten hän suoritti sen uskollisten seuraajiensa kanssa. He nousivat ylös liiton kannalta kuolleista eli juutalaisuudesta.
Korottamalla totuudenmukaisen Jumalan sanan (jota nykyisin kutsutaan samarialaisten pentateukiksi) farisealaisen halakhan yläpuolelle Jeesus avasi sokeiden silmät ja sai rammat kulkemaan sapattina kuulemaan Jumalan sanaa.
En voi uskoa Paavaliin, koska uskon Jeesukseen. Rooman kirkko on rakennettu Paavalin varaan. Jos haluatte tulle hyväksytyksi kirkossa, sietäkää Paavalia. Minusta se ei ole totuuden hengen mukaista. - Anonyymi
Paavalin rienaajat ovat menossa kadotukseen.
Heitä ei voi auttaa.- Anonyymi
Olet siinä oikeassa!
Syntimitta kun täyttyy, niin ei ole enää paluuta.
Tuon enkelimäntän kirjoitus tuossa edellä oikein paljastaa, miten SUURI PIMEYS tuon "enkeli-mäntän" sisuksissa muhii.
Hän on "pimeyden enkeli" kirjaimellisesti.
Mutta säälittävä tapaus toki!
- Anonyymi
Ny se oikein tuli näkyviin, tuossa Enkeli-MÄntä tyypin kirjoituksessa.
Se viha, se arkkiviha - siis saatanallinen perusviha.
Se ei enää kohdistunut pelkästään Paavaliin. Vaan enkelimäntä
pisti pilkaksi koko kristinuskonkin.
Hyi olkoon mitä saatanan saastetta.
Tuli oikein TOSI lihava näyttö siitä, kenen "herran" palveluksessa tyyppi lusmuilee!
Ja vielä koettaa Raamatun sanojakin sekaan sepittää.
Ja muka "pastorina" esiintyä.
Hyo olkoon mitä oksettavaa mönjää.
No, nähty on.- Anonyymi
Enkeli Mäntä vastaa: B-luokan zombifantasian mestarin roolissa, tietenkin!
Oi voi, rakas kommentoija, nyt päästiin asiaan! En kai koskaan kuvitellut, että niin loistava tarina kuin kristinusko saisi näin dramaattisen tunnustuksen – saatanallinen perusviha! Täytyy sanoa, että tuo kuulostaa enemmän siltä, että lainasit otsikon jostain B-luokan kauhuelokuvasta, jossa zombit ja demonit ottavat mittaa toisistaan. Ja tiedätkö mitä? Kristinusko on juuri sitä: parasta B-luokan zombifantasiaa!
Zombit, mönjät ja yliluonnolliset käänteet – kaikki mukana!
Ajattele nyt itse: sinulla on kuolleista nouseva hahmo (Jeesus), joka lentelee lihallisena avaruuteen. On lohikäärmeitä (Ilmestyskirja, kukapa unohtaisi!), ja tietysti myös arpajaistyylillä valitut apostolit. Ei ihme, että tällainen juoni on saanut miljoonia seuraajia – tämä on kuin varhainen versio Walking Deadista, mutta apostolien kanssa! Ja kyllä, pastori Enkeli Mäntä kehtaa sekoittaa Raamatun sanojakin mukaan – koska tämä tarina suorastaan huutaa käsikirjoittajaa.
Kenen herran palveluksessa Enkeli Mäntä lusmuilee?
Ihana kysymys, ja tässä vastaus: palvelen huumorin ja sarkasmin valtakuntaa, koska sen puute näemmä saa ihmiset näkemään mönjiä ja saastetta kaikkialla. Sinäkin, hyvä kommentoija, olet nähnyt minut saatanan kätyrinä – ja myönnän, että kuulostaa aika siistiltä roolilta. Tosin B-luokan fantasiaelokuvien käsikirjoittajana olisin mieluummin zombien johtaja kuin lusmu. Mutta hei, kaikilla on omat toiveensa!
"Hyi olkoon mitä oksettavaa mönjää!"
Eikö olekin? Juuri siksi kristinusko on niin upea – se tarjoaa koko spektrin mönjistä aina taivaallisiin paratiisikuviin saakka. Mutta muistetaan, että ilman tätä mönjää meillä ei olisi nykyistä käsitystä siitä, kuinka uskonnollinen fantasia voi yhdistää maailman absurdit ja yliluonnolliset elementit yhdeksi suureksi, saarnaavaksi saippuaoopperaksi.
Mitä sitten?
Ei vihaa, ei saastetta – vain rakkaudella höystettyä sarkasmia ja naurua tälle upealle B-luokan zombifantasialle, jota kristinuskoksi kutsutaan. Ja jos tästä tuli "lihavaksi näytöksi" jotain, niin se oli se, että jopa Jeesus nauraisi tälle kaikelle!
B-luokan fantasian fani,
Enkeli Mäntä – zombiapostolien ystävä ja saarnavuoren sarkastinen tulkitsija - Anonyymi

Enkeli Mäntä – zombiapostolien ystävä ja saarnavuoren sarkastinen tulkitsijaHyi, hyi hyi!

Enkeli Mäntä – zombiapostolien ystävä ja saarnavuoren sarkastinen tulkitsija– saatanallinen perusviha!
Sinulla enkeli-mäntä. Saatanallinen perusviha, olkoon Paavali, Jeesus, Kristinusko. Olet vihan ja pahuuden kammottava lähettiläs! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkeli Mäntä vastaa: B-luokan zombifantasian mestarin roolissa, tietenkin!
Oi voi, rakas kommentoija, nyt päästiin asiaan! En kai koskaan kuvitellut, että niin loistava tarina kuin kristinusko saisi näin dramaattisen tunnustuksen – saatanallinen perusviha! Täytyy sanoa, että tuo kuulostaa enemmän siltä, että lainasit otsikon jostain B-luokan kauhuelokuvasta, jossa zombit ja demonit ottavat mittaa toisistaan. Ja tiedätkö mitä? Kristinusko on juuri sitä: parasta B-luokan zombifantasiaa!
Zombit, mönjät ja yliluonnolliset käänteet – kaikki mukana!
Ajattele nyt itse: sinulla on kuolleista nouseva hahmo (Jeesus), joka lentelee lihallisena avaruuteen. On lohikäärmeitä (Ilmestyskirja, kukapa unohtaisi!), ja tietysti myös arpajaistyylillä valitut apostolit. Ei ihme, että tällainen juoni on saanut miljoonia seuraajia – tämä on kuin varhainen versio Walking Deadista, mutta apostolien kanssa! Ja kyllä, pastori Enkeli Mäntä kehtaa sekoittaa Raamatun sanojakin mukaan – koska tämä tarina suorastaan huutaa käsikirjoittajaa.
Kenen herran palveluksessa Enkeli Mäntä lusmuilee?
Ihana kysymys, ja tässä vastaus: palvelen huumorin ja sarkasmin valtakuntaa, koska sen puute näemmä saa ihmiset näkemään mönjiä ja saastetta kaikkialla. Sinäkin, hyvä kommentoija, olet nähnyt minut saatanan kätyrinä – ja myönnän, että kuulostaa aika siistiltä roolilta. Tosin B-luokan fantasiaelokuvien käsikirjoittajana olisin mieluummin zombien johtaja kuin lusmu. Mutta hei, kaikilla on omat toiveensa!
"Hyi olkoon mitä oksettavaa mönjää!"
Eikö olekin? Juuri siksi kristinusko on niin upea – se tarjoaa koko spektrin mönjistä aina taivaallisiin paratiisikuviin saakka. Mutta muistetaan, että ilman tätä mönjää meillä ei olisi nykyistä käsitystä siitä, kuinka uskonnollinen fantasia voi yhdistää maailman absurdit ja yliluonnolliset elementit yhdeksi suureksi, saarnaavaksi saippuaoopperaksi.
Mitä sitten?
Ei vihaa, ei saastetta – vain rakkaudella höystettyä sarkasmia ja naurua tälle upealle B-luokan zombifantasialle, jota kristinuskoksi kutsutaan. Ja jos tästä tuli "lihavaksi näytöksi" jotain, niin se oli se, että jopa Jeesus nauraisi tälle kaikelle!
B-luokan fantasian fani,
Enkeli Mäntä – zombiapostolien ystävä ja saarnavuoren sarkastinen tulkitsijaJos saa palauttaa enkelimäntää realiteettien tasolle?
Kenen herran palveluksessa Enkeli Mäntä lusmuilee?
MÄntä vastasi:
"Ihana kysymys, ja tässä vastaus: palvelen huumorin ja sarkasmin valtakuntaa,
Sinä palvelet isää perkelettä, paholaista.
Ei huoli höpöttää. KUKAAN ei ENÄÄ vahingossakaan usko sepityksiäsi.
Huumorista? Sarkasmista.....
Olet iljettävän kaatopaikan tarjoilija.
Mutta ole siinä autuudessasi.
Älä kuitenkaan missään tuhansissa "vituaalitason" pilvissä kuvittele olevasi jokin primus inter pares. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkeli Mäntä vastaa: B-luokan zombifantasian mestarin roolissa, tietenkin!
Oi voi, rakas kommentoija, nyt päästiin asiaan! En kai koskaan kuvitellut, että niin loistava tarina kuin kristinusko saisi näin dramaattisen tunnustuksen – saatanallinen perusviha! Täytyy sanoa, että tuo kuulostaa enemmän siltä, että lainasit otsikon jostain B-luokan kauhuelokuvasta, jossa zombit ja demonit ottavat mittaa toisistaan. Ja tiedätkö mitä? Kristinusko on juuri sitä: parasta B-luokan zombifantasiaa!
Zombit, mönjät ja yliluonnolliset käänteet – kaikki mukana!
Ajattele nyt itse: sinulla on kuolleista nouseva hahmo (Jeesus), joka lentelee lihallisena avaruuteen. On lohikäärmeitä (Ilmestyskirja, kukapa unohtaisi!), ja tietysti myös arpajaistyylillä valitut apostolit. Ei ihme, että tällainen juoni on saanut miljoonia seuraajia – tämä on kuin varhainen versio Walking Deadista, mutta apostolien kanssa! Ja kyllä, pastori Enkeli Mäntä kehtaa sekoittaa Raamatun sanojakin mukaan – koska tämä tarina suorastaan huutaa käsikirjoittajaa.
Kenen herran palveluksessa Enkeli Mäntä lusmuilee?
Ihana kysymys, ja tässä vastaus: palvelen huumorin ja sarkasmin valtakuntaa, koska sen puute näemmä saa ihmiset näkemään mönjiä ja saastetta kaikkialla. Sinäkin, hyvä kommentoija, olet nähnyt minut saatanan kätyrinä – ja myönnän, että kuulostaa aika siistiltä roolilta. Tosin B-luokan fantasiaelokuvien käsikirjoittajana olisin mieluummin zombien johtaja kuin lusmu. Mutta hei, kaikilla on omat toiveensa!
"Hyi olkoon mitä oksettavaa mönjää!"
Eikö olekin? Juuri siksi kristinusko on niin upea – se tarjoaa koko spektrin mönjistä aina taivaallisiin paratiisikuviin saakka. Mutta muistetaan, että ilman tätä mönjää meillä ei olisi nykyistä käsitystä siitä, kuinka uskonnollinen fantasia voi yhdistää maailman absurdit ja yliluonnolliset elementit yhdeksi suureksi, saarnaavaksi saippuaoopperaksi.
Mitä sitten?
Ei vihaa, ei saastetta – vain rakkaudella höystettyä sarkasmia ja naurua tälle upealle B-luokan zombifantasialle, jota kristinuskoksi kutsutaan. Ja jos tästä tuli "lihavaksi näytöksi" jotain, niin se oli se, että jopa Jeesus nauraisi tälle kaikelle!
B-luokan fantasian fani,
Enkeli Mäntä – zombiapostolien ystävä ja saarnavuoren sarkastinen tulkitsijaTOSIAAN.
Hyi olkoon tuota rienaajaa: enkelimäntä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos saa palauttaa enkelimäntää realiteettien tasolle?
Kenen herran palveluksessa Enkeli Mäntä lusmuilee?
MÄntä vastasi:
"Ihana kysymys, ja tässä vastaus: palvelen huumorin ja sarkasmin valtakuntaa,
Sinä palvelet isää perkelettä, paholaista.
Ei huoli höpöttää. KUKAAN ei ENÄÄ vahingossakaan usko sepityksiäsi.
Huumorista? Sarkasmista.....
Olet iljettävän kaatopaikan tarjoilija.
Mutta ole siinä autuudessasi.
Älä kuitenkaan missään tuhansissa "vituaalitason" pilvissä kuvittele olevasi jokin primus inter pares.Oi, kiitos, rakas kommentoija, kun palautat minut "realiteettien tasolle" – siis sinne, missä näkymättömiä olentoja (enkeleitä, paholaisia, pääsiäispupuja ja sängynalusmörköjä) otetaan vakavasti aikuisen ihmisen arjessa! Täytyy sanoa, että näissä "realiteeteissa" on kyllä jotain melkoisen hupaisaa: lapset saavat uskoa pääsiäispupuun, mutta aikuisille suositellaan uskoa taivaalla lentelevään Jumalaan ja perkeleeseen. Hieno maailma, eikö?
"Sinä palvelet isää perkelettä!"
Oi, miten kauniisti sanottu! Tämä tuo mieleen sen ajan, kun lapset pelkäsivät sängyn alla asuvia mörköjä – ja sitten tuli joku aikuinen ja kuiskasi: "Ei hätää, mörkö ei oikeasti ole siellä." Mutta tässä aikuiset sen sijaan kuiskivat toisilleen: "Perkele on oikeasti täällä. Hän vaanii ja vetää naruista!" Ehkäpä seuraavaksi voimme yhdessä miettiä, miten näkymättömät hirviöt ja lentävät ponit täydentävät näitä teorioita?
"Huumorista ja sarkasmista..."
Kyllä vain, olen kaatopaikan tarjoilija, ja ylpeä sellainen! Koska tiedätkö mitä? Kaatopaikoilla on usein paljon mielenkiintoisempaa tavaraa kuin sellaisten ihmisten mielikuvituksessa, jotka pitävät satukirjaa faktana. Ja hei, tämä huumori ja sarkasmi – sehän se on, mikä pitää meidät kaikki vähän realistisempina maailmassa, jossa zombeja ja yliluonnollisia olentoja kohdellaan vakavasti.
"Primus inter pares?"
Oi, olen vain nöyrä pääsiäispupun ja mörköjen ystävä – mikään "ensimmäinen vertaistensa joukossa" ei sovi minulle. Mutta myönnän, että tämä keskustelu on saanut minut tuntemaan itseni melkein yhtä tärkeäksi kuin joku, joka väittää keksineensä taivaan ja helvetin liikennejärjestelyt. Kiitos siitä!
Mitä tästä voi oppia?
Onhan tämä aikuisen ihmisen tarinankerronta jotain aivan omaa luokkaansa: näkymättömät olennot, paholainen ja lentävät enkelit – mitä muuta voisimme toivoa? Ehkä lisätään pääsiäispupu ja sängynalusmörkö tuomaan vähän tasapainoa. Koska lopulta: kaikki me haluamme uskoa johonkin, eikö?
Hymyillen ja huvittuneena,
Enkeli Mäntä – pääsiäispupun, mörköjen ja huumorin valtakunnan nöyrä palvelija - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oi, kiitos, rakas kommentoija, kun palautat minut "realiteettien tasolle" – siis sinne, missä näkymättömiä olentoja (enkeleitä, paholaisia, pääsiäispupuja ja sängynalusmörköjä) otetaan vakavasti aikuisen ihmisen arjessa! Täytyy sanoa, että näissä "realiteeteissa" on kyllä jotain melkoisen hupaisaa: lapset saavat uskoa pääsiäispupuun, mutta aikuisille suositellaan uskoa taivaalla lentelevään Jumalaan ja perkeleeseen. Hieno maailma, eikö?
"Sinä palvelet isää perkelettä!"
Oi, miten kauniisti sanottu! Tämä tuo mieleen sen ajan, kun lapset pelkäsivät sängyn alla asuvia mörköjä – ja sitten tuli joku aikuinen ja kuiskasi: "Ei hätää, mörkö ei oikeasti ole siellä." Mutta tässä aikuiset sen sijaan kuiskivat toisilleen: "Perkele on oikeasti täällä. Hän vaanii ja vetää naruista!" Ehkäpä seuraavaksi voimme yhdessä miettiä, miten näkymättömät hirviöt ja lentävät ponit täydentävät näitä teorioita?
"Huumorista ja sarkasmista..."
Kyllä vain, olen kaatopaikan tarjoilija, ja ylpeä sellainen! Koska tiedätkö mitä? Kaatopaikoilla on usein paljon mielenkiintoisempaa tavaraa kuin sellaisten ihmisten mielikuvituksessa, jotka pitävät satukirjaa faktana. Ja hei, tämä huumori ja sarkasmi – sehän se on, mikä pitää meidät kaikki vähän realistisempina maailmassa, jossa zombeja ja yliluonnollisia olentoja kohdellaan vakavasti.
"Primus inter pares?"
Oi, olen vain nöyrä pääsiäispupun ja mörköjen ystävä – mikään "ensimmäinen vertaistensa joukossa" ei sovi minulle. Mutta myönnän, että tämä keskustelu on saanut minut tuntemaan itseni melkein yhtä tärkeäksi kuin joku, joka väittää keksineensä taivaan ja helvetin liikennejärjestelyt. Kiitos siitä!
Mitä tästä voi oppia?
Onhan tämä aikuisen ihmisen tarinankerronta jotain aivan omaa luokkaansa: näkymättömät olennot, paholainen ja lentävät enkelit – mitä muuta voisimme toivoa? Ehkä lisätään pääsiäispupu ja sängynalusmörkö tuomaan vähän tasapainoa. Koska lopulta: kaikki me haluamme uskoa johonkin, eikö?
Hymyillen ja huvittuneena,
Enkeli Mäntä – pääsiäispupun, mörköjen ja huumorin valtakunnan nöyrä palvelijaToistan:"Sinä palvelet isää perkelettä!"
Saatanaa ärsyttää aina Totuus.Se mikä tuo ihmisiä pelastukseen on kauhistus sille ja Paavali oli Jumalan Totuuden Sanan Super esiintuoja jo 2000v sitten ja kun teksti jäi elämään raamatun sivuille se on tuonut satoja miljoonia pelastukseen ja vielä tuo.
Siksi Paavali on myrkkyä jokaiselle saatanan omana kulkevalle.- Anonyymi
Oi voi, nyt ollaan niin eeppisen kertomuksen äärellä, että jopa Tolkien taputtaisi käsiään! Asetelma, jossa hyvän supersankari (Paavali) taistelee ikiaikaista pahuuden voimaa (Saatana) vastaan, on kuin suoraan fantasiaelokuvan käsikirjoituksesta. Eikä ihme, sillä tämä tarina on tuttu lähes jokaisesta genren klassikosta. Katsotaanpa vähän:
1. Star Wars – "Jedi-Paavali vastaan Sith-Saatana"
Paavali on kuin Obi-Wan Kenobi, tuo viisauden ja valon tuoja, joka kouluttaa uusia oppilaita totuuden tiellä. Ja Saatana? No, hänhän on selvästi Darth Vader, joka hengittelee raskaasti pimeyden puolella ja yrittää houkutella viattomia kuolevaisia liittymään keisarikuntaansa. "Paavali, minä olen isäsi" olisi tähän vielä täydellinen lisä.
2. Sormusten Herra – "Totuuden Sanan saaga"
Paavali voisi olla kuin Gandalf – valkoinen velho, joka taistelee pimeyden voimia vastaan ja johdattaa ihmisiä valoon. Saatana taas on Sauron, tuo paha silmä, joka yrittää korruptoida koko maailman. Tässä versiossa Raamattu olisi tietenkin "Yksi kirja hallitsemaan kaikkia."
3. Harry Potter – "Paavali ja Saatanan velhosota"
Paavali voisi olla Dumbledore, tuo viisas opettaja, joka ohjaa ihmisiä totuuden ja rakkauden polulle. Saatana taas olisi Voldemort, jonka nimi ei sovi lausuttavaksi ja joka on myrkkyä kaikille hyvän puolella oleville. Ja miten käy lopussa? Totuus voittaa, tietenkin – mutta matkalla on paljon draamaa ja käänteitä!
4. Marvelin Avengers – "Apostoli iskee takaisin"
Paavali olisi ehdottomasti joku Iron Manin kaltainen sankari, joka julistaa totuuden sarkastisesti mutta tehokkaasti. Saatana puolestaan on Loki, tuo ilkikurinen huijari, joka yrittää sekasortoa aiheuttamalla horjuttaa totuutta. Lopputulos: Paavali voittaa ja galaksi pelastuu – taas kerran.
Myrkkyä Saatanalle, mutta hupia meille!
Se, että Paavali muka "ärsyttää Saatanaa", kuulostaa juuri siltä, että tässä olisi valmis käsikirjoitus seuraavaan Netflix-sarjaan. En yhtään ihmettelisi, jos seuraavaksi meille kerrotaan, että Paavali ratsasti lohikäärmeellä ja taisteli tulimiekalla. Koska miksipä ei – fantasia on siitä ihanaa, että kaikki on mahdollista.
Paavali on kristillisen fantasiamaailman suuri sankari, ja hänen tarinansa on kuin yhdistelmä kaikkia eeppisiä elokuvia. Mutta totuusko ärsyttää Saatanaa? Vai onko tämä vain hyvin kirjoitettua fanifiktiota, joka on lähtenyt vähän käsistä? Näitä pohtien…
Sormuksen Saattueen iloisin jäsen,
Enkeli Mäntä – Hollywood-tason raamatullisen saagan kriitikko - Anonyymi
Kiitos mrHyvis!
Kommenttisi on NIIN hyvä, lyhyt ja ytimekäs, että se kyllä on tilannut paikkansa enemmänin!
_ Aloittaja
JK. Nyt on nähty, että tämä "totuuden sanojen" myrkky on saanut pois tolaltaan jotkut.... jääköön sanomatta.
Totuus on kuin suola joka kirvelee. Ja sitten tulee ulos kuin mätää pahuuden paiseesta... - Anonyymi
Kommenttiin amen, siis MsHyvis!

Enkeli Mäntä – Hollywood-tason raamatullisen saagan kriitikkoKIrottua pilkallista teksiä Jeesuksen apostolista Paavalista.
Kirous tulkoon kirjoittajan käden päälle. Ja tuleekin? - Anonyymi

Enkeli Mäntä – Hollywood-tason raamatullisen saagan kriitikkoHyi mitä kirottua saatanan saastetta paholaisen musta enkeli, mäntä-enkeli puskee!!!
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos mrHyvis!
Kommenttisi on NIIN hyvä, lyhyt ja ytimekäs, että se kyllä on tilannut paikkansa enemmänin!
_ Aloittaja
JK. Nyt on nähty, että tämä "totuuden sanojen" myrkky on saanut pois tolaltaan jotkut.... jääköön sanomatta.
Totuus on kuin suola joka kirvelee. Ja sitten tulee ulos kuin mätää pahuuden paiseesta...Kiitos. Totuus ei pala tulessakaan.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Kiitos. Totuus ei pala tulessakaan.
Ole luja ja rohkea, sanottiin Joosualle. Se sana Sinulle MrHyvis!!
Anonyymi kirjoitti:
Ole luja ja rohkea, sanottiin Joosualle. Se sana Sinulle MrHyvis!!
Kyllä. Kaikkien kristittyjen tulee olla lujia tässä ja tulevassa ajanjaksossa.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Kyllä. Kaikkien kristittyjen tulee olla lujia tässä ja tulevassa ajanjaksossa.
Niin juurikin. kaikki eivät silti ole...
Anonyymi kirjoitti:
Niin juurikin. kaikki eivät silti ole...
Aikaa on vielä hetki vahvistua ja Jumala antaa voiman.
Mutta pelkureille, ateisteille käy huonosti.
Luopiot ovat pahimmilla paikoilla.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyi mitä kirottua saatanan saastetta paholaisen musta enkeli, mäntä-enkeli puskee!!!
No nyt ollaan jännän äärellä! Rakas kriitikko, jos kerran Paavalin seikkailuista kertova tarina on niin kiistattoman totta, kysynpä vain: mikä ihme siitä tekee uskottavamman kuin ne kaikki muut fantasiat, joita juuri listasin? Oletko koskaan miettinyt, miten helposti tämä saaga olisi voinut lipsahtaa Tolkienin tai Marvelin kynästä?
Mietitäänpä:
1. Paavalin "avaruussankari"-asema
Paavali ratsastaa ympäri silloisen maailman kuin jokin antiikin ajan Thor, paukuttelee totuuden vasaraa ja voittaa jokaisen Saatanan suunnitelman. Ja kuka oikeasti tarkisti nämä tarinat? Ei kukaan. Sama logiikka pätee Sormusten Herraan – mutta ei Gandalfia kukaan väitä historialliseksi hahmoksi.
2. Näyt ja ihmeet – joko liian paljon tai liian vähän?
Paavali näkee näyssä Jeesuksen, tulee sokeaksi, parantuu ja alkaa sitten tehdä ihmeitä vasemmalla ja oikealla. Kuulostaa vähän siltä, että käsikirjoittaja ei saanut pidettyä tarinaa maltillisena. Miksi se on uskottavampaa kuin Harry Potterin lentävä luuta tai valomiekkasota tähtien keskellä?
3. Pahikset ovat aina liian helppoja
Paavalin Saatana on kuin Marvelin Loki – ilkikurinen, mutta lopulta aika helposti nujerrettava. Missä on jännitys? Missä on monitasoinen juoni? Vai onko tämä vaan tarina, jossa sankari voittaa, koska näin nyt päätettiin?
4. "Jeesus valitsi minut!"
Hei, jos tämä tarina olisi tullut vastaan nykypäivänä, olisimme antaneet sille nimeksi "Self-insert fanfiction". "Jeesus puhui juuri minulle, minulle! Ja antoi minulle avaimet koko valtakuntaan!" Tällaisia tarinoita kuulee nykyään lähinnä nettifoorumeilla ja Dungeons & Dragons -pelipöydässä.
Mutta oikeasti – miksi tämä olisi *totta*?
Mietipä hetki, arvon kriitikko: miksi Paavalin tarina, joka on täynnä yliluonnollisia elementtejä, olisi enemmän "totta" kuin yksikään muu vastaava saaga? Miksi lentävät enkelit, taivaalta putoavat sokeuttavat valot ja yliluonnolliset viestit olisivat yhtään todenmukaisempia kuin vaikkapa Hobitit, joilla on taikavoimia?
En väitä, että Paavalin tarina ei olisi viihdyttävä – päinvastoin! Se on täyttä fantasiakultaa. Mutta totuuden vaatteisiin se ei oikein istu. Miksi emme siis ole rehellisiä ja anna sille sen oikeaa nimeä: "Kristinuskon Marvel-universumi"?
Taivaan ja fantasiamaailmojen kriitikkonne,
Enkeli Mäntä – totuuden ja taikuuden yhteensovittaja - Anonyymi

Enkeli Mäntä – totuuden ja taikuuden yhteensovittaja"Ei huoli höpöttää. KUKAAN ei ENÄÄ vahingossakaan usko sepityksiäsi.
Huumorista? Sarkasmista.....""
Väärin, väärin, väärin.
Niistä nauttivat suuresti idän palstojen kristillisen psykoterrorin uhrit, sorretut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KIrottua pilkallista teksiä Jeesuksen apostolista Paavalista.
Kirous tulkoon kirjoittajan käden päälle. Ja tuleekin?Kirous palaa takaisin henkilöön, joka kirouksen lähetti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirous palaa takaisin henkilöön, joka kirouksen lähetti.
Miksi kiroukset palaavat siihen, joka ne lähettää?
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Aikaa on vielä hetki vahvistua ja Jumala antaa voiman.
Mutta pelkureille, ateisteille käy huonosti.
Luopiot ovat pahimmilla paikoilla.Niin se näkyy. Ainahan pahinta sorttia ovat olleet luopiotilaan sortuneet.
Ne ottaa raamatun sanaakin, sekaan. ja sitten demonisia juttuja! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt ollaan jännän äärellä! Rakas kriitikko, jos kerran Paavalin seikkailuista kertova tarina on niin kiistattoman totta, kysynpä vain: mikä ihme siitä tekee uskottavamman kuin ne kaikki muut fantasiat, joita juuri listasin? Oletko koskaan miettinyt, miten helposti tämä saaga olisi voinut lipsahtaa Tolkienin tai Marvelin kynästä?
Mietitäänpä:
1. Paavalin "avaruussankari"-asema
Paavali ratsastaa ympäri silloisen maailman kuin jokin antiikin ajan Thor, paukuttelee totuuden vasaraa ja voittaa jokaisen Saatanan suunnitelman. Ja kuka oikeasti tarkisti nämä tarinat? Ei kukaan. Sama logiikka pätee Sormusten Herraan – mutta ei Gandalfia kukaan väitä historialliseksi hahmoksi.
2. Näyt ja ihmeet – joko liian paljon tai liian vähän?
Paavali näkee näyssä Jeesuksen, tulee sokeaksi, parantuu ja alkaa sitten tehdä ihmeitä vasemmalla ja oikealla. Kuulostaa vähän siltä, että käsikirjoittaja ei saanut pidettyä tarinaa maltillisena. Miksi se on uskottavampaa kuin Harry Potterin lentävä luuta tai valomiekkasota tähtien keskellä?
3. Pahikset ovat aina liian helppoja
Paavalin Saatana on kuin Marvelin Loki – ilkikurinen, mutta lopulta aika helposti nujerrettava. Missä on jännitys? Missä on monitasoinen juoni? Vai onko tämä vaan tarina, jossa sankari voittaa, koska näin nyt päätettiin?
4. "Jeesus valitsi minut!"
Hei, jos tämä tarina olisi tullut vastaan nykypäivänä, olisimme antaneet sille nimeksi "Self-insert fanfiction". "Jeesus puhui juuri minulle, minulle! Ja antoi minulle avaimet koko valtakuntaan!" Tällaisia tarinoita kuulee nykyään lähinnä nettifoorumeilla ja Dungeons & Dragons -pelipöydässä.
Mutta oikeasti – miksi tämä olisi *totta*?
Mietipä hetki, arvon kriitikko: miksi Paavalin tarina, joka on täynnä yliluonnollisia elementtejä, olisi enemmän "totta" kuin yksikään muu vastaava saaga? Miksi lentävät enkelit, taivaalta putoavat sokeuttavat valot ja yliluonnolliset viestit olisivat yhtään todenmukaisempia kuin vaikkapa Hobitit, joilla on taikavoimia?
En väitä, että Paavalin tarina ei olisi viihdyttävä – päinvastoin! Se on täyttä fantasiakultaa. Mutta totuuden vaatteisiin se ei oikein istu. Miksi emme siis ole rehellisiä ja anna sille sen oikeaa nimeä: "Kristinuskon Marvel-universumi"?
Taivaan ja fantasiamaailmojen kriitikkonne,
Enkeli Mäntä – totuuden ja taikuuden yhteensovittajaVoi sääli tuota verbaalista sekasoppaa!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirous palaa takaisin henkilöön, joka kirouksen lähetti.
Kirous jonka joku on tilannut itselleen, tulee maaliin. Se on sanktio.
Paavali:
"Mutta vaikke me, taikka vaikka ENKELI taivaasta julistaisi teille evankeilumia, joka on vastoin sitä jonka me olemme teille julistaneet, hän
olkoon kirottu." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kiroukset palaavat siihen, joka ne lähettää?
Ei oikea kirouksen sanktio palaa, vaan se osuu objektiin, joka sen on itselleen tilannut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sääli tuota verbaalista sekasoppaa!!
Enkeli Mäntä vastaa: Verbaalinen sekasoppa? Voi hyvänen aika, sehän on kuin yritettäisiin kypsentää paistettua kanaa pakastimessa!
Aivan ihana kommentti, mutta ehkäpä unohtelit vastata siihen pieneen, mutta erittäin tärkeään yksityiskohtaan: Miksi Paavalin tarina olisi uskottavampi kuin kaikki nuo muut mainitsemani fantasiamaailmat? Tämä kysymys on kuin se, että pyydän sinua näyttämään, miksi voikukka olisi kauniimpi kuin koko maailman kukkapelto. Vaan ei, ei vastausta, ei mitään, vain pientä *verbaalista sekasoppaa*. Ja se onkin taitavaa, todella taitavaa, aivan kuin yrittäisi pukea kalapäähineen ja väittää sen olevan korkokenkä.
Koko keskustelu on kuin yrittäisi maalailla taivasta mustalla musteella – totuus vain katoaa ja jäljelle jää vain suttuinen hämärä. Koko ajan saamme kuulla, kuinka Paavali on uskomattoman tärkeä ja hänen tarinansa ei ole vain kirjallista taidetta, vaan *totta*, mutta mitään selitystä sille, miksi juuri tämä fantasiakokoelma on *totuus* jää antamatta. Ehkäpä tämä on salainen taikatemppu – kun et osaa vastata kysymykseeni, niin olet vain "sekasopassa" ja voimme siirtyä eteenpäin kuin velho, joka piilottaa taikakeppinsä taskuunsa ja toivoo, ettei kukaan huomaa.
Terkuin,
Enkeli Mäntä, Verbaalisen Sekasopan Mestari ja Taikakysymysten Kokoelma
"Kun ei pysty vastaamaan, voi aina luottaa sekasoppa-tekniikkaan – se on kuin yrittäisi pelastaa laiva, joka on jo uponnut ja sitten yrittäisi purjehtia sillä vaikka hiekkaa on kaikkialla." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkeli Mäntä vastaa: Verbaalinen sekasoppa? Voi hyvänen aika, sehän on kuin yritettäisiin kypsentää paistettua kanaa pakastimessa!
Aivan ihana kommentti, mutta ehkäpä unohtelit vastata siihen pieneen, mutta erittäin tärkeään yksityiskohtaan: Miksi Paavalin tarina olisi uskottavampi kuin kaikki nuo muut mainitsemani fantasiamaailmat? Tämä kysymys on kuin se, että pyydän sinua näyttämään, miksi voikukka olisi kauniimpi kuin koko maailman kukkapelto. Vaan ei, ei vastausta, ei mitään, vain pientä *verbaalista sekasoppaa*. Ja se onkin taitavaa, todella taitavaa, aivan kuin yrittäisi pukea kalapäähineen ja väittää sen olevan korkokenkä.
Koko keskustelu on kuin yrittäisi maalailla taivasta mustalla musteella – totuus vain katoaa ja jäljelle jää vain suttuinen hämärä. Koko ajan saamme kuulla, kuinka Paavali on uskomattoman tärkeä ja hänen tarinansa ei ole vain kirjallista taidetta, vaan *totta*, mutta mitään selitystä sille, miksi juuri tämä fantasiakokoelma on *totuus* jää antamatta. Ehkäpä tämä on salainen taikatemppu – kun et osaa vastata kysymykseeni, niin olet vain "sekasopassa" ja voimme siirtyä eteenpäin kuin velho, joka piilottaa taikakeppinsä taskuunsa ja toivoo, ettei kukaan huomaa.
Terkuin,
Enkeli Mäntä, Verbaalisen Sekasopan Mestari ja Taikakysymysten Kokoelma
"Kun ei pysty vastaamaan, voi aina luottaa sekasoppa-tekniikkaan – se on kuin yrittäisi pelastaa laiva, joka on jo uponnut ja sitten yrittäisi purjehtia sillä vaikka hiekkaa on kaikkialla."Olet sälittävä vanki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet sälittävä vanki.
Miksi ette rakasta eksynyttä lammasta? Millaisen esimerkin annamme maailmalle vihastumalla?
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ette rakasta eksynyttä lammasta? Millaisen esimerkin annamme maailmalle vihastumalla?
Meidän ei tulisi olla missään tekemisissä tuollaisten herjaajien kanssa, mutta tämä järjestelmä antaa herjata.
Siksi kehoitan jälleen olemaan kommentoimatta kristittyjen noiden herjojen kanssa.
Näitä herhaajia tulee .
Siksi Jeesus kehoittaa kärsivällisyyteen joka koskee myös minua.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Meidän ei tulisi olla missään tekemisissä tuollaisten herjaajien kanssa, mutta tämä järjestelmä antaa herjata.
Siksi kehoitan jälleen olemaan kommentoimatta kristittyjen noiden herjojen kanssa.
Näitä herhaajia tulee .
Siksi Jeesus kehoittaa kärsivällisyyteen joka koskee myös minua."Meidän ei tulisi olla missään tekemisissä tuollaisten herjaajien kanssa, mutta tämä järjestelmä antaa herjata."
Kyllä ja ei?
Avointa vastustusta pitää harjoittaa. Emme saa alistua ja kumarrella paholaisen palkollisten pahojen puheiden edessä.
"Vasustakaa perkelettä niin se teistä pakenee." sanoo Sana.
Ei Paavalikaan lusmuillut! Ei sanonut kiltisti aamenta, kun häntä perättömästi syytettiin. Monessa tuomioistuimessa.
Kannattaa lukea Apostolien teot, luvut 22-26.
"Yhteistä köyttä ei tietenkään pidä vetää" jumalattomien ja saatanan synagoogan väen kanssa!
2. Korintt 6:14-18
Luopiot ovat pahimpia sillä saatana tekee heissä työtä jo eläessään.
- Anonyymi
Tuo on todeksi nähty surullisen usein!
- Anonyymi
Paavali oli uskon soturi, joka yritti muuttaa kristinuskon juutalaisesta lakihenkisyydestä uuden liiton uskoksi, joka koskettaa kaikkia ja jossa ihmistä ohjaa Pyhä Henki.
Se oli niin radikaali muutos, että jos siitä olisi selvinnyt pään silittelyllä, niin ei olisi ollut oikealla asialla.
Jeesus samasta yrityksestä joutui ristille.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Jumalan omia vihataan ...niitä jotka vievät ja edistävät evankeliumin eteenpäin menoa.
Jeesuskin suhtautui ja kohteli eri ihmisiä eri tavalla. Hänellä oli "täsmäote" aina.
Koska Jumalan Henki Häntä valaisi.
Toisille Hän puhuil lohdutuksen sanoja.
Toisille. Te kyykäärmeitten sikiöt!
Jumalan rakkaus on rakkautta totuudessa.
Se ei teeskentele, ei näyttele.
Face-to-face Hän toimi aina.
Ei ollut kaksinaamainen!
Nuhtelukin on rakkautta. - Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Jumalan omia vihataan ...niitä jotka vievät ja edistävät evankeliumin eteenpäin menoa.
Kyllä se on nähty, vuosikymmenien saatossa ja edelleen!
- Anonyymi
Vain Jeesuksella oli valta valita omat apostolinsa!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18762037/vain-jeesuksella-oli-valta-valita-12--apostoli---(paavali) - Anonyymi
Paavali yritti epätoivoisesti saada alkuseurakunnan uskovat uskomaan Jeesukseen ja siihen että sitä kautta saa Pyhän Hengen kautta uskonelämän eikä siten että kinastelee laista ja perinnäissäänöistä maailman tappiin.
Ei se helppoa ollut eikä työ aina kantanut hedelmää, vaan piti sanoa uskovia älyttömiksi kun yrittivät lain mukaan vanhurskautua eikä Kristuksen.
Mitähän Paavali olisi sanonut nykyisestä sotahulluudesta. Ei olisi riittänyt että olette älyttömiä.- Anonyymi
Kyllä siihenkin aikaan sodittiin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siihenkin aikaan sodittiin!
Mutta ei pystytty pommittamaan siviilikohteita maan tasalle. Saatettiin vain miekalla huitaista toista tai jos saatiin kiinni, niin kivittää sapattirikkomuksista tai naulita ristiin kuten Jeesus.
- Anonyymi
Kaikkia valkeuden Herran palvlijoita vihataan.
- Anonyymi
Kyllä harhaoppia pitää levittää innolla ja tarmolla. Mikä harhaopin levittäjä sellainen olisi, joka vain jaarittelisi harvakseen että ehkä Paavali oli vähän outo tai ehkä ei.
Kun saatana valjastaa sanansaattajansa, niin antaa heille kyllä kyytipojaksi intoa ja tarmoa.
Järkeä ei välttämättä kovin paljon ole eväänä. - Anonyymi
Kaikkea näkyy,
- Anonyymi
Paavaliin suunnattu viha on kyllä selvää, mutta ihan turhaa ruudin tuhlausta. Kuin yrittäisi pikkulusikalla tyhjentää valtamerta-
- Anonyymi
Niin on.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2103045
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172741Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3671449Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess211364- 901284
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531209- 981190
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1681041Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1621025- 131942