Neljän eri evankeliumin versio siitä miten Taivaitten valtakunta alkaa pienestä mutta lopulta kasvaa ja paisuu suureksi:
Markus 4:30 Vielä Jeesus sanoi: "Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? 31 Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, 32 mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa." 33 Monin tällaisin vertauksin hän julisti ihmisille sanaa, sen mukaan kuin he sitä saattoivat ymmärtää. 34 Vertauksitta hän ei heille puhunut, mutta opetuslapsilleen hän selitti kaiken, kun he olivat keskenään
Tuomas (20) Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: "Kerro meille, kenen kaltainen taivasten valtakunta on!" Hän sanoi heille: "Se on kuin sinapinsiemen. Se on pienin kaikista siemenistä. Mutta kun se putoaa viljellylle maaperälle, se kasvattaa suuren verson ja on suojaksi taivaan linnuille."
(96) Jeesus sanoo: "Isän valtakunta on kuin nainen. Hän otti vähän hapatetta, kätki sen taikinaan ja hän teki siitä suuria leipiä. Jolla on korvat, se kuulkoon."
Luukas 13:18 Jeesus sanoi sitten: "Millainen on Jumalan valtakunta? Mihin vertaisin sitä? 19 Se on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi kasvimaahansa. Sen taimi kasvoi ja oli lopulta kuin puu, ja taivaan linnut rakensivat pesänsä sen oksille." 20 Vielä hän sanoi: "Mihin vertaisin Jumalan valtakuntaa? 21 Se on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani."
Matteus 13:31 Jeesus esitti heille myös tällaisen vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. 32 Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille." 33 Vielä hän esitti heille vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani." 34 Kaiken tämän Jeesus puhui väkijoukolle vertauksin. Vertauksitta hän ei puhunut heille mitään,
Ja katsokaa nyt taivasten valtakuntaa! Yhteensä 2,63 biljoonaa kastettua kristuksen omaa tänäpäivänä jakamassa tämän ristikunnan ja Kristuksen ruumiin. Maranata!

Vastaukset 13
Vanhimmat
Israel on vain kantona kaskessa epäkristillisillä toimillaan pitäen yhtä kiinni vanhan liiton väkivaltaisesta tappamisen kulttuurista vaikka se sinapin siemen tarkoittaa uuden liiton uskovia.
Sinappi sopii paremmin yhteen ketsupin kanssa.
Eikö makkara ole ehdoton kunkku.
>>Yhteensä 2,63 biljoonaa kastettua kristuksen omaa tänäpäivänä jakamassa tämän ristikunnan ja Kristuksen ruumiin. Maranata!>>
Siinä on sitten Krypton ja pari muutakin planeettaa laskettu mukaan.
😊 😊 😊 😊 😊
No sekin mutta etenkin siinä on laskettu ihan kaikki. Tuohon tilastoon siis kaikki menevät aidosta.
>>Yhteensä 2,63 biljoonaa kastettua kristuksen omaa tänäpäivänä jakamassa tämän ristikunnan ja Kristuksen ruumiin. Maranata!>>
Jos lasketaan kaikki aikakaudet 2000 vuoden aikana niin tämä lienee aika hyvä arvio paljonko upotuksessa uudestisyntyneitä Jumalan lapsia on ollut.
Onko se joteepäuskottavaa että lähes 8 miljoonasta ihmisestä 2,6 miljoonaa on kastettu kristityiksi?
Ehkä lähempänä totuutta oliso joitain satoja tuhansia. Mutta yli miljoona ei ole uskottava luku.
Miten etenee ?
Suomi elää syvissä, ohjatuissa harhoissa. Todellisuus ja totuus yritetään peitellä.
Vähitellen edeten, Jo vuosikymmeniä on rakennettu yli-velka-Suomea.
Ja esim. massa työttömyys on ollut osa politiikkaa jo 1990-2025.
Nyt edelleen vaan pahenee ja kiristyy kiskonta. Se terv. hoito busineksen siirto täysin kiskonnan ja keinottelun alle, sekä veroparatiisi yhtiöiden tuki on ollut Suomessa se suuri oikeiston "sote-idea".
Sähkö, ja sähkön-siirto on jo saatu keinottelun ja kiskonnan alle. Olemme uhreja.
Lisäksi Tasa-verot maksut suosivat rikkaita. Ja työn ja tulon jako ei ole tasapuolista.
Suomessa myös viher vas. ajaa muiden kuin suomalaisten etua. Ja myrkyttää, alas ajaa Suomea kohti kehitysmaa turvattomuutta.
Sosiaali rahat tuhlataan suureen kela-túrismiin. Meillä elää asumistuki siirto "mannekiineina" valtava määrä ulkomaalaisia sopeutumis- ja työhaluttomia, täys ylläpito kela -.lomilla Suomessa. Miljardi kulut tulee ja turvattomuus kaupan päälle.
Ulkomaalaiset Kela turistit kuluttavat jo nykyään yli 60% Suomen sosiaalirahoista !!
Voimme kiittää Suomen ongelmista markkina liberalisteja, markkina vedätys uskomuksia, sekä viher vas uskomus ideologioita.
Politikoinnilla Talous- ja ulkopolitiikka tervattu.
Itsenäisyys menetetty. Suomi on tehty ulkoa ohjatuksi,
turvattomaksi kehitysmaaksi.
Länteen suomettuminen on vienyt itsenäisyyden.
Suomessa Ei talous toimi. Köyhtyminen ja eriytyminen , keinottelu etenee.
Ja Moni asia jää kertomatta, kun ei ole aitoa tutkivaa journalismia !
On vain poliittisesti, taloudellisesti ohjattua tiedottamista.
Lisäksi moni tosi-asia kielletään, ja törkeästi liataan ja syyllistetään ne ikävän totuuden kertojat !
Näin politiikka pelaa ja poliittisilla ja talous uskomuksilla
ja super naivisti idealismilla ohjataan kansaa harhaan...
Ja tämä malli on isommissa ja myös pienissä asioissa.
Vasemmistolainen yletön rahanjako on itseasiassa ihmistuhontaa!!
Rahaa jaetaan surutta edunsaajille yhä ja tuloksena on suoranainen raivo vaikka mm. taideporukkaa saa yhä ilmaista toisten ansaitsemaa rahaa ja silti ovat raivoissaan.
Ihminen ei koskaan arvosta ilmaiseksi saatua rahaa muuta kuin silloin jos tosi kysymyksessä ja nälkä kurnii vatsanpohjassa. Nykyiset edunsaajat ovat vain sossuissa raivoavia ja paikkojatuhoavia ihmishirviöitä ja hoitajien hakkaajia ja käyttävät rahat pelihimoon ja aineiden kautta itsetuhontaan, kun rahanjako estää työhön menemisen, mistä hän saisi itselleen identiteettia ja tyydytystä, sillä ansaittu raha tuottaa vain sen tyydytyksen. Lisäksi nämä raivoavat edunsaajat vievät aidoilta köyhiltä avustukset ja aidot köyhät sitten jää uskovien hoidettavaksi.
Ja kun valtiolta on rahat loppumassa eikä ihmiset enää jaksa jakaa rahaa näille toimettomille aineita käyttäville ihmishirviöille, niin mikä meteli vaikka yhä saavat toisten ansaitsemaa rahaa itselleen.
>>Jos lasketaan kaikki aikakaudet 2000 vuoden aikana niin tämä lienee aika hyvä arvio paljonko upotuksessa uudestisyntyneitä Jumalan lapsia on ollut.>>
Jos lähdetään laskemaan koko maailmassa (Tellus) eläneiden ihmisten määrä vuodesta 190,000 B.C.E (Muista: maailma on todellisuudessa vain 6,000 vuotta vanha), saadaan lukemaksi 117,000,000,000 eli 117 miljardia.
https://www.prb.org/articles/how-many-people-have-ever-lived-on-earth/
Kovin vähän on jäänyt merkkejä muinaisimmista sukupolvista (sanoisin makroevolutionistille).
Ou nou 🙈