Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.
Raamattuun on kirjoitettu totuus tästäkin asiasta. Sitä ei saa muuksi muuttaa.
Apt.1
Juudaksen tilalle valittiin Herran määräyksestä Mattias -niminen apostoli.
Hän on Jeesuksen eli Karitsan 12. apostoli.
20 "Jo Psalmien kirjassa sanotaan: 'Jääköön hänen asuinsijansa autioksi, älköön siinä kukaan asuko', ja: 'Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.' [Ps. 69:26, 109:8]
21 Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme,
22 siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi, aina siihen päivään, jona hänet otettiin luotamme taivaaseen. Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana yhdessä meidän kanssamme." [Luuk. 24:48+]
23 Ehdolle pantiin kaksi miestä: Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus, sekä Mattias.
24 Sitten kaikki rukoilivat: "Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, ilmoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut [Luuk. 16:15+ | Sananl. 16:33]
25 astumaan tähän palvelutehtävään ja APOSTOLIN VIRKAAN josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului."
26 Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoo
Muut jälkeenpäin tulleet ovat itse itsensä siihen tehtävään ryhtyneitä "apostoleita, evankelistoja, saarnamiehiä, ihmeparantajia, jalanvenyttäjiä, sielunhoitajia, rukouspalvelijoita, testamentin metsästäjiä, jne.
Oli vain 12 oikeata apostolin virkaa.
29
111
Vastaukset
- Anonyymi
MOT-ohjelman mukaan suurimmat uskonlahkot ovat palkanneet päätoimisia testamentin metsästäjiä.
- Anonyymi
Matt. 6:7
"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
Mark. 12:40
mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5] - Anonyymi
Luther Säätiön sivuilla otetaan vastaan perintöjä.
- Anonyymi
Helluntailaisten kokouksissa illan aikana saatetaan kerätä viisikin eri kertaa "rahauhreja" eri tarkoitukseen.
- Anonyymi
Sehän on hyvä, että rahan saa laittaa haluamaansa kohteeseen!
- Anonyymi
Lahkolaiset kuulemma kiertelee pareittain vanhustentaloilla salkussaan valmiiksi kirjoitetut testamenttilomakkeet.
- Anonyymi
Benny Hinn kuskasi rikkaita omalla suihkukoneellaan Jordanille uusintakasteille,kun vaan löytyi paljon dollareita. Eikä siinä kyselty, monesko kastekerta on menossa. Pääasia että on hauskaa ja paljon vettä.
Monet joutui ns. Jerusalem-syndroomaan.
- Anonyymi
Mites, vieläkö ne lähettelee hikisiä alusvaatteita sairauden parantamiseksi?
Oli se Paavalin hiki niin ihmeellistä?- Anonyymi
Eikös netistä voi tilata niitä käytettyjä alushousujakin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös netistä voi tilata niitä käytettyjä alushousujakin?
Taudit leviää jos likaisia alusvaatteita laitetaan sairasten päälle.
- Anonyymi
Mark. 16:18
nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Ap. t. 19:12
niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
v-92 Raamatun painos varoittaa noista jälkikäteen sinne tuntemattoman tyypin kirkolliskokousta varten kirjoittamista ohjeista, siksi monet vihaa sitä painosta
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.][16:9-20: Matt. 28:16-20; Luuk. 23:36-53; Joh. 20:19-31; Ap. t. 1:6-14 : Luuk. 8:2]- Anonyymi
Jeesuksen viimeiset sanat maan päällä oli kastekäsky, Matteus 28:16-20. Ei hän sen jälkeen enäää ketään mitään toisenlaisia lähtyskäksyjä antanut, ei kehottanut myrkkyä juomaan eikä käärmeillä itseään pistämään ja käsiä ojentelemaan. Ne lisäykset ei kuulu alkuperäiseen Raamattuun ollenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen viimeiset sanat maan päällä oli kastekäsky, Matteus 28:16-20. Ei hän sen jälkeen enäää ketään mitään toisenlaisia lähtyskäksyjä antanut, ei kehottanut myrkkyä juomaan eikä käärmeillä itseään pistämään ja käsiä ojentelemaan. Ne lisäykset ei kuulu alkuperäiseen Raamattuun ollenkaan.
Sanan mukaan jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla. Yhden todistajan todistus ei ole pätevä. Matteus 28:19 "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". löytyy Raamatusta vain yhden ainoan kerran. Näin ollen Sanan pohjalta Matteus 28:19 ei ole pätevä, vaan arvoton, jota ei pidä huomioida ja jonka varaan ei pidä kirkkoaan perustaa. "Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava". Ilmaisuun "Jokainen sana" sisältyy myös Raamatun ilmoitus.
Hebrealaiskirje todistaa: jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille,
Jokainen apostoli ja Herran opetuslapsi käytti vain ja ainoastaan Jeesuksen nimeä. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeä ei yksikään apostoli vahvistanut eikä käyttänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanan mukaan jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla. Yhden todistajan todistus ei ole pätevä. Matteus 28:19 "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". löytyy Raamatusta vain yhden ainoan kerran. Näin ollen Sanan pohjalta Matteus 28:19 ei ole pätevä, vaan arvoton, jota ei pidä huomioida ja jonka varaan ei pidä kirkkoaan perustaa. "Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava". Ilmaisuun "Jokainen sana" sisältyy myös Raamatun ilmoitus.
Hebrealaiskirje todistaa: jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille,
Jokainen apostoli ja Herran opetuslapsi käytti vain ja ainoastaan Jeesuksen nimeä. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeä ei yksikään apostoli vahvistanut eikä käyttänyt.Ei Jeesus mikään yksinpuhuja tai unissakävelijä ollut. Hänen mukanaan kulki omat Karitsan apostolit, joita hän kutsui ystävikseen.
Jeesus oli Henkensä kautta oikeiden apostoleiden mukana joka päivä, jotka tottelivat hänen kastekäskyään.
Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Joh. 15:15
En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
Paavali ei kuulu tuohon Jeesuksen ystävien joukkoon.
- Anonyymi
Oikeat 12 apostolia ovat Jeesuksen seurassa eläneitä audenttisia todistajia.
Paavali ei kuulu joukkoon.
Apt.1
21 Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme,
22 siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi, aina siihen päivään, jona hänet otettiin luotamme taivaaseen. Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana yhdessä meidän kanssamme." [Luuk. 24:48+]
Mattias luettiin kahdentoista Karitsan apostolin joukkoon. Ei Paavalia. (Apt.1:2)
Paavali ei ollut ehdokkaiden joukossa. Oli siihen aikaan vielä tappohommissa.- Anonyymi
Palstalla eräs pakkomielteinen massapostittaa ja antaa väärän todistuksen asiasta.
Joka kieltää Mattiaksen olevan Karitsan 12. apostoli, sen Mattias ja muut 11 apostolia kieltää tuntevansa Jeesuksen edessä.
- Anonyymi
Pakkomielle paholainen iskee ihmiselle hyvin helposti.
Pitää vain saada asiansa julki vaikka itsekin tietää sen valheeksi.
Niin aivopesee itse itseään.- Anonyymi
Sama tyyppi on herjannut edesmennyttä Jumalan sanan todistajaa jo pari vuotta Raamattu-palstalla, eikä näytä siitä ongelmastaan pääsevän eroon. Kannattaisi pyytää joku henkien manaaja paikalle, jos siitä olisi apua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama tyyppi on herjannut edesmennyttä Jumalan sanan todistajaa jo pari vuotta Raamattu-palstalla, eikä näytä siitä ongelmastaan pääsevän eroon. Kannattaisi pyytää joku henkien manaaja paikalle, jos siitä olisi apua?
Mark. 9:29
Hän sanoi heille: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla".
- Anonyymi
Itsensä apostoleiksi ja pastoreiksi nimittäneitä on tuhansia.
Suomessa pelkästään oli yli tuhat erioppista uskonnollista yhdistystä ry:tä eli uskonlahkoa.
Mark. 5:9
Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta". - Anonyymi
Aloitus on totta. Mattias oli 12. apostoli.
- Anonyymi
Paavali oli murhamies. Murhamiehet eivät ole oikeita Jeesuksen apostoleita ollenkaan.
Ps. 5:7
Sinä hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat Herralle kauhistus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali oli murhamies. Murhamiehet eivät ole oikeita Jeesuksen apostoleita ollenkaan.
Ps. 5:7
Sinä hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat Herralle kauhistus.Paavali kylvi väkevän eksytyksen siemenet Raamatun kirjoituksiin avustajiensa kanssa.
Paavalilla oli avustajia, jotka kirjoittelivat kirjeitä Paavalin nimissä. Väkevä huijaus kyseessä.
Esim. Korinttolaiskirjeitä oli alunperin 4 kpl,, mutta kaksi niistä on hävitetty tarkoituksella.
- Anonyymi
Luterilaisuus on avointa ja kaikkien nähtävillä olevaa Jumalan pilkkaa.
- Anonyymi
Jeesus varoitti oikeita apostoleita hänen kuolemansa jälkeen ilmestyvistä valejeesuksista, damaskontien henkijeesuksista ja Paavalin kaltaisista suuruuksista, jotka eivät ole hänen lähettämiä. He ovat Juutalaisten eli valittujen kimpussa käännyttämässä heitä pois Jumalan käskyistä ja lain kuuliaisuudesta.
Matt.24: 24 "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. - Anonyymi
Paavali oleili Korintossa kymmenkunta vuotta ja kirjoitti siellä tunnustuskirjettä valehtelustaan Roomaan, koska oli Rooman kansalainen. Kuriiri vei kirjeen Roomaan.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
Eli Paavalin Korinton tapahtumiin kannattaa suhtautua suurella varauksella. Kaikkeen, mitä sielä kerrotaan tapahtuneen.- Anonyymi
Paavali oli Rooman hirmuvallan kansalainen ja yritti turvata näin selustansa?
Tosin huonolla menestyksellä. Hän koki Roomassa pahan äkkikuoleman suht.nuorena miehenä.
Ei se ollut mikään marttyyri kuolema, vaan normaali käytäntö millä hallinnon palkkamurhaajat vaiennettiin. - Anonyymi
Paavali ei koskaan käynyt edes Rooman seurakunnassa!
- Anonyymi
Yksittäiset ihmiset ja yhteisöt helposti harhautuu uskomuksiin..
Ja Suomi elää syvissä, ohjatuissa harhoissa. Todellisuus ja totuus yritetään peitellä.
Vähitellen edeten, Jo vuosikymmeniä on rakennettu yli-velka-Suomea.
Ja esim. massa työttömyys on ollut osa politiikkaa jo 1990-2025.
Nyt edelleen vaan pahenee ja kiristyy kiskonta. Se terv. hoito busineksen siirto täysin kiskonnan ja keinottelun alle, sekä veroparatiisi yhtiöiden tuki on ollut Suomessa se suuri oikeiston "sote-idea".
Sähkö, ja sähkön-siirto on jo saatu keinottelun ja kiskonnan alle. Olemme uhreja.
Lisäksi Tasa-verot maksut suosivat rikkaita. Ja työn ja tulon jako ei ole tasapuolista.
Suomessa myös viher vas. ajaa muiden kuin suomalaisten etua. Ja myrkyttää, alas ajaa Suomea kohti kehitysmaa turvattomuutta.
Sosiaali rahat tuhlataan suureen kela-túrismiin. Meillä elää asumistuki siirto "mannekiineina" valtava määrä ulkomaalaisia sopeutumis- ja työhaluttomia, täys ylläpito kela -.lomilla Suomessa. Miljardi kulut tulee ja turvattomuus kaupan päälle.
Ulkomaalaiset Kela turistit kuluttavat jo nykyään yli 60% Suomen sosiaalirahoista !!
Voimme kiittää Suomen ongelmista markkina liberalisteja, markkina vedätys uskomuksia, sekä viher vas uskomus ideologioita.
Politikoinnilla Talous- ja ulkopolitiikka tervattu.
Itsenäisyys menetetty. Suomi on tehty ulkoa ohjatuksi,
turvattomaksi kehitysmaaksi.
Länteen suomettuminen on vienyt itsenäisyyden.
Suomessa Ei talous toimi. Köyhtyminen ja eriytyminen , keinottelu etenee.
Ja Moni asia jää kertomatta, kun ei ole aitoa tutkivaa journalismia !
On vain poliittisesti, taloudellisesti ohjattua tiedottamista.
Lisäksi moni tosi-asia kielletään, ja törkeästi liataan ja syyllistetään ne ikävän totuuden kertojat !
Näin politiikka pelaa ja poliittisilla ja talous uskomuksilla
ja super naivisti idealismilla ohjataan kansaa harhaan...
Ja tämä malli on isommissa ja myös pienissä asioissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2103055
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172761Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3671459Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess211374- 901284
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531209- 981190
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1681051Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1621035- 131942