IS- HS:n gallup: Enemmistön mielestä Orpo onnistunut huonosti pääministerinä
Myös valtiovarainministeri Riikka Purran saamat negatiiviset arviot olivat nousseet vuoden takaisesta.
hallitus ja sen keskeiset ministerit saavat heikot arviot onnistumisestaan hallituskaudella tuoreenHelsingin Sanomien gallupin mukaan.
53 prosenttia väestöstä kertoo, että pääministeri Petteri Orpo (kok) on onnistunut tehtävässään melko huonosti tai erittäin huonosti.
Gallupin mukaan kielteiset arviot Orposta ovat kasvaneet viime vuodesta 20 prosenttiyksikköä. 25 prosentin mielestä Orpo on onnistunut hyvin tai melko hyvin.
Myös valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) saamat huonot arviot ovat HS:n mukaan lisääntyneet. Vuosi sitten 41 prosenttia arvioi Purran suoriutuneen huonosti, nyt luku oli HS:n mukaan 59 prosenttia.
Alle 28 prosenttia väestöstä ajattelee gallupin mukaan ylipäänsä hallituksen onnistuneen tehtävissään melko hyvin. Viiden prosentin mielestä hallitus on onnistunut erittäin hyvin.
MUTTA outoa että huonosti työnsä tekevä ja osaavaa Orpoa ei laiteta pois eduskunnasta, eikö sellainen tapa ole muissakin työpaikoissa, että jos ei osaa hänet vaihdetaan? Sairaaloissahan huonon lääkärin tekemiset ovat vaarallisia esim leikkausosastolla! Kyllä työpaikoissa vaihdetaan huonot ihmiset. Nytkin orpon tapauksessa on kyse SUOMEN ASIOISTA, JA SUOMEN RAHOISTA! Ei hyvää päivää, onko eduskuntakin joku suojatyöpaikka ihmisille jotka eivät osaa hommaansa?
Orpo ei ole korvaamaton tyyppi.
Näin olen itsekin todennut, ja monimuu
15
197
Vastaukset
- Anonyymi
Alusta astihan oli selvää, että valehtelulla ei pitkälle pötki.
Orpohan veteli sellasta valheen settiä etti tosikaan. - Anonyymi
Onko sellainen ministeri hyvä joka ottaa reilusti lisää velkaa ja jakaa sen
rahan kaikille vinkujille. Jonkun pitää kuitenkin maksaa ne velat takaisin.
Saarikko ja Marin kuuluttivat kulukuria, mikä olisikin pitänyt tehdä, mutta
todellisuudessa ottivat vaan lisää lainaa ja kylvivät rahat maailman tuuliin.
Se ei ole epäonnistumista vaan syvää typeryyttä varojen hoidossa.- Anonyymi
No niinhän se Orpokin tekee!!! On ottanut enempi velkaa kuin Marin aikanaan. Orpo huuteli oppositiossa että hän katkasee velan oton, ja nostaa työllisyyttä... heh heee.... valeheteli taas... hyvä se oli huudella mutta itse tekee nyt samaa n ja enemmissä määrin kuin muut! Ihan suoranaista valehtelua ja valheella päässyt hallitukseen. Joten lueppas sinäkin uutisia.
- Anonyymi
Täys pelle koko äijä. Niin pelle ettei ymmärrä itsekkään, miten sitä vihataan. Onneks lehdistä lukee miten pelle on, luulisi hävettävän, koko kansan huijari ja pelle. En tajua miten tuollasessa virassa voi kertoo pajunköyttä ihan silmäsinisenä. Valehdella. Eduskunnassahan EI SAA VALEHDELLA, PUHEMIES PUUTTUU JOS VALEHTELEE, mutta miksei ton äijän valehteluun puutu? Suojatyöpaikka.
- Anonyymi
25% kenen mielestä Orpo on onnistunut hyvin on rikkaita.
- Anonyymi
kaverit ja kokoomuslaiset puoluetoverit, eihän kukaan saa olla erimieltä ja omaa mieltä eduskunnassa, tai saa rangaistuksen!!!! Orpo rankasee jos on eri mieltä kuin hän, pakko puolueessa tykätä orposta vaikkei tykkäiskään. On se julmaa hänen tekonsa.... pakko olla samaa mieltä.
- Anonyymi
Kansanedustajia ei laiteta pois eduskunnasta kuin rikossyytteiden avulla, sillä äänestäjien vaaleissa ilmaisemaa tahtoa ei niin vain kumota. Sen takia se ammuskelu-vornanenkin siellä yhä on, vaikka erotettiin puolueesta ja eduskuntaryhmästä.
Puolueet voivat hajottaa muodostamansa hallituksen, jolloin ministerit menevät vaihtoon. Näillä vauhdikkaasti alamäkeen laskettelevilla gallup-luvuilla niiden kannattaisi ottaa tilanne vakavasti.
Persut eivät tosin gallupeja kuuntele, vaan kevään vaaleissa täytyy tulla kansalta nyrkkiä pöytään. Eurovaaleissa menettivät toisen europarlamentaarikon, vaikka äänestysprosentti pysyi samana, mutta eivät vielä uskoneet. Siksi kunta- ja aluevaaleissa on annettava sama viesti.
Pitkäaikatyötön- Anonyymi
Eikö lueta rikokseksi, jos tietäen tuhoaa toisten elämän, vie heidän rahnasa, omaisuutensa, kurjuuttaa toisten elämää, ja tekee sitä jatkuvasti???? Minusta on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö lueta rikokseksi, jos tietäen tuhoaa toisten elämän, vie heidän rahnasa, omaisuutensa, kurjuuttaa toisten elämää, ja tekee sitä jatkuvasti???? Minusta on.
Ei sillon kun orpo ja purra vie ne, he ovat syvässä palkkakuopassa.
Mutta jos joku muu vie toisten rahat, vaikka 20 e niin hän istuu 10 v vankilassa. Orpolle laki ei ole laki vaan mahdollisuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö lueta rikokseksi, jos tietäen tuhoaa toisten elämän, vie heidän rahnasa, omaisuutensa, kurjuuttaa toisten elämää, ja tekee sitä jatkuvasti???? Minusta on.
Kun he eivät ole viemässä jo annettuja rahoja, vaan tulevia rahoja, ei kyse ole rikoksesta. Vaalilupauksesta "köyhiltä ei leikata" ei myöskään joudu rikosvastuuseen, sillä Petturi-Purra voi vedota vaikka siihen, ettei hänen mielestään Suomessa ole köyhiä.
Vain äänestämällä keväällä hallituksen ulkopuolisia puolueita voi saada muutosta aikaan.
Pitkäaikatyötön
- Anonyymi
Rikollisethan hallitsee suomea, ja on aina hallinut.
- Anonyymi
Rinne Marin kuuluisivat olla kalterihoidossa lopun ikäänsä. Mistä jätelavalta punikit löytää noin avuttomia tyyppejä.
- Anonyymi
Outoa että olet sitä mieltä että ihmisltä voi viedä kaikki rahat tekaisuine suomen tilaneella, ettei rahaa ole ja viemään kaiken mitä ovat itse saaneet. Mutta jos olet sitämieltä ettei ihmisn kuulu saada mitään , niin sitten sä olet. Provota ei kannata jos sitä yrität.
Jos et palkkapäivänä saa palkkaa työstäsi, en usko että hyväksyt sen!!! En vaan ukso.
Minä en ainakaan ilmaiseksi tee yhtään mitään yrityksille. Kunhan vaan puhut, et iki maailmasas suostuisi palkattomaan työhön. Marin sentään ajatteli kansan parasta, jotta sinäkin saisit leipäsi, mutta ilmeisesti et halunnutkaan. Memuut halusimme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outoa että olet sitä mieltä että ihmisltä voi viedä kaikki rahat tekaisuine suomen tilaneella, ettei rahaa ole ja viemään kaiken mitä ovat itse saaneet. Mutta jos olet sitämieltä ettei ihmisn kuulu saada mitään , niin sitten sä olet. Provota ei kannata jos sitä yrität.
Jos et palkkapäivänä saa palkkaa työstäsi, en usko että hyväksyt sen!!! En vaan ukso.
Minä en ainakaan ilmaiseksi tee yhtään mitään yrityksille. Kunhan vaan puhut, et iki maailmasas suostuisi palkattomaan työhön. Marin sentään ajatteli kansan parasta, jotta sinäkin saisit leipäsi, mutta ilmeisesti et halunnutkaan. Memuut halusimme.Ethän sinä ole tehnyt edes palkalla, aiemmin totesit olet ollut koko ikäsi työtön.
- Anonyymi
Miten on vaikuttanut sinuun niinku konkreettisesti? Onko laituri jäänyt maalaamatta ja kolikkokukkaro ollut tyhjä kaupassa? Eikö ole riittänyt rahaa bensaan ja jäänyt lähikaupunkien ruokajonot rosvoamatta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821389Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä661185Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2121180Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2011171Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121039Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103993Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi68906Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍128881Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123788- 77755