Menkää aamulla jonottamaan

päivistyksiin, tyhmää mennä illalla, joutuu aina olemaan koko yös siellä.
7110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jalopettakaa ainainen valitus ja honotus.

Äänestä

Mutta jos tuleekin kipeäxi illalla

Äänestä
  • Missä matu, siellä ongelma.

    Äänestä

Makuupussi ja herätyskello
messiin

Äänestä

Se terv. hoito busineksen siirto täysin kiskonnan ja keinottelun alle, sekä veroparatiisi yhtiöiden tuki on ollut Suomessa se suuri oikeiston "sote-idea".
Sähkö, ja sähkön-siirto on jo saatu keinottelun ja kiskonnan alle. Olemme uhreja.
Lisäksi Tasa-verot maksut suosivat rikkaita. Ja työn ja tulon jako ei ole tasapuolista.
Suomessa myös viher vas. ajaa muiden kuin suomalaisten etua. Ja myrkyttää, alas ajaa Suomea kohti kehitysmaa turvattomuutta.
Voimme kiittää Suomen ongelmista markkina liberalisteja, markkina vedätys uskomuksia, sekä viher vas uskomus ideologioita.
Politikoinnilla Talous- ja ulkopolitiikka tervattu.
Itsenäisyys menetetty. Suomi on tehty ulkoa ohjatuksi,
turvattomaksi kehitysmaaksi.
Länteen suomettuminen on vienyt itsenäisyyden.
Suomessa Ei talous toimi. Köyhtyminen ja eriytyminen , keinottelu etenee.
Ja Moni asia jää kertomatta, kun ei ole aitoa tutkivaa journalismia !
On vain poliittisesti, taloudellisesti ohjattua tiedottamista.
Lisäksi moni tosi-asia kielletään, ja törkeästi liataan ja syyllistetään ne ikävän totuuden kertojat !
Näin politiikka pelaa ja poliittisilla ja talous uskomuksilla
ja super naivisti idealismilla ohjataan kansaa harhaan...
Ja tämä malli on isommissa ja myös pienissä asioissa.

Äänestä

Ite kävin vaan alkosa ei tarvinnut jonotella.

Äänestä

Tietenkin olisi parempi mennä aikoinaan terveyskeskukseen saamaan hoitoa, syödä niitä lääkärin määräämiä rohtoja, ettei tarvitsisi ruuhkauttaa ilta- ja yöpäivystyksiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

päivistyksiin, tyhmää mennä illalla, joutuu aina olemaan koko yös siellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu