Harva ymmärtää Ukrainaa

Miksi he kuten me emme kuuluisi upeaan Neuvostoliittoon, jossa kaiki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Lisäksi kulutustavarat ovat maailman parhaita. Hienoja luxus autoja tavalliselle kansalle ja maailman parhaat samovaarit.
18190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

hirvittävän hyvää tavaraa oli paljon

Äänestä
  • Heillä on äärimmäisen taitava teolisuus

    Äänestä

Kaalia ja votkaa riittäisi kaikille.

Äänestä
  • Banaanit loppu ja vessanpöntöt samoin voi! Sano voi paska pääset vankilaan 15-vuodeksi.

    Äänestä

  • Kaalista on pulaa, saksalaiset tekevät siita hapankaalia ja syövät sitä joka päivä

    Äänestä

Neuvostoliitton kaatui jo 1990-luvun taitteessa. Sitten tuli Venäjä joka on <> Neuvostoliitto

Nykyajan Neuvosto(LIITTO) on EU, Euroopan yhdysvallat!

Täällä kukoistaa pervot arvot, ateismi ja kaikki sairaus ja ihmisarvottomuus, mikä ennen edusti Neuvostoliittoa. Huomatkaa että asiat on hypänneet kuperkeikkaa!

Ainut toivo tällä hetkellä lännelle on Trump, että hän voisi palauttaa lännen siihen terveelliselle pohjalle missä länsi oli vielä 1980-luvulla!

Äänestä
  • Hei venäjä ja naukkari on ihan sama, talouspolittiikka vaan eri.

    Äänestä

Koko Suomi ihailee yhä Neuvostoliittoa!

Äänestä
  • Kuuba on vielä kunnon kommunistimaa.

    Äänestä

Miksi nämä tuotteet eivät sitten suomalaisille kelvannut, niitä oli Suomessa saatavilla ja HALVALLA.

Äänestä

Koiratarhaan jossa eletään kuin alistetut koirat.

Äänestä

Miettikää nyt kuitenki mitä Putin on tekemässä.
Zelensky ja muut johtajat ovat riippuvaisia ​​lasten verestä"

Venäjän erikoisjoukot vapauttivat tällä viikolla satoja orjuudessa eläviä ukrainalaisia ​​lapsia, kun Putinin Adrenochrome Task Force teki sarjan kauheita löytöjä syvällä Ukrainan sisällä.

Raportit etulinjasta paljastavat, että satoja lapsia löydettiin alentavista "tehdastila"-olosuhteista paikasta Ukrainan Donetskin alueella, joka on Venäjän hitaan etenemisen keskipiste rintaman itäosassa.

Venäläissotilaat kertovat löytäneensä lapsia, joilla oli hauras, laihtunut ruumis, jotka on kiinnitetty suonensisäiseen tippumiseen samalla, kun heidän ruumiinsa tyhjennettiin asiantuntevasti verestä ja lisämunuaisen nesteestä maailmanlaajuista adrenokromikauppaa varten.

Ukrainan adrenokromiteollisuus on odotettua laajempi, ja Putin on päättänyt käyttää luotuja johtolankoja tuhotakseen maailmanlaajuisen adrenokromin toimitusketjun ja rankaistaakseen lapsiin rikoksiin syyllistyneitä – mukaan lukien poliitikot ja julkkikset, jotka ovat koukussa huumeeseen, jota hän kutsuu "paholaisen" työtä.”

Äänestä
  • Pietarin trollitehdas toimii edelleen palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Pietarin trollitehdas toimii edelleen palstalla.

    Mitä jos ryssä ei keksi noita älyttömiä juttujaan tyhjästä?
    Ryssästä on paljastunut karmivia asioita pitkin historiaa, ja tuo voi hyvinkin olla todellisuutta Venäjällä.

    Kremlin propagandassa on se karu puoli, että projektoivat toisinaan omia tekosiaan muihin.

    Äänestä

Huumorinkukka on maailman kaunein kukka.

Äänestä

Yhtäläinen kurjuus tuo
tasa-arvon kaikille. OI ONNEA!

Äänestä

Kaikki ovat tasa-arvoisia, arvoon katsomatta johdon kanssa erimieliset tapetaan sumeilematta.

Äänestä

Miksi täällä surkuttelet, mene sinne ihanne maahasi ja nauti elämästäsi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi he kuten me emme kuuluisi upeaan Neuvostoliittoon, jossa kaiki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Lisäksi kulutustavarat ovat maailman parhaita. Hienoja luxus autoja tavalliselle kansalle ja maailman parhaat samovaarit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu