Bart Ehrman sekoilee taas

Anonyymi-ap

Bart Ehrman meni tällä kertaa väittämään että historiallinen Jeesus ei olisi koskaan voinut sanoa ja väittää olevansa 1) Jumalan Poika, 2) Ihmisen Poika eikä 3) Messias eli Kristus sillä Erhmanin perustelujen mukaan nämä kolme ovat korkeasti kristologisia termejä ja kãsitys siitä että Jeesus olisi itse Jumala syntyi vasta myöhemmin jolloin nämä termit olisi vasta myöhemmin insertoitu Jeesuksen suuhun myöhempien kristittyjen toimesta. Ehrman on kuitenkin tapansa mukaan vãärässä, sillä kuten monet varhaisen kristinuskon ja juutalaisuuden välistä yhteyttä tutkineet ovat todenneet näistä kolmesta tittelistä, niin se olisi tarkoittanut että jos...

A) Jos Jeesus olisi sanonut olevansa Jumalan Poika, niin juutalaiselle yleiselle se olisi tarkoittanut että Jeesus joko julistautuu olevansa joko pappi, profeetta tai rabbi eli opettaja joista juutalaiset käyttivät titteliä Jumalan poika koska he palvelivat Jumalaa, eikä se siis tarkoittanut että Jeesus olisi ollut kirjaimellisesti Jumalan siittämä poika kuten kristityt ovat myöhemmin tulkinneet ja esittäneet.

B) Jos Jeesus olisi sanonut olevansa Ihmisen Poika niin juutalaisele yleisölle se ei olisi tarkoittanut muuta kuin että Jeesus olisi korostanut olevansa ihminen ja vastakohta jumalalliselle ja enkeleille, eikä se siis tarkoittanut että Jeesus olisi ollut kirjaimellisesti Jumala tai jumalallinen hamo kuten kristityt ovat myöhemmin tulkinneet ja esittäneet.

C) Jos Jeesus ei olisi koskaan sanonut olevansa messias, joka tarkoittaa voideltua ja on messiaaninen väite kuten Juutalaisten kuningas, niin herää kysymys että miksi ihmeessä Roomalaiset sitten ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja juutalaisten keskuudesta nousi muitakin ehdokkaita jotka väittivät olevansa Juutalaisten kuninkaita.

7

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä se ihmisen käytäntö elämässä muuttaa teoriat ja tässähän ei ole mitään epäystäkään että Jeesus on ollut varmasti ihan todellinen hahmo ja en tiedä Onkohan ilmestynyt Jumalan poikana mutta kyllä sanoja hänen suuhunsa on laiteltu että paljonko Raamatusta pitää poistaa punaisella kynällä juttuja jotka on ihan muiden ihmisten puheita niitä on varmasti paljon mutta kyllä tässä voidaan puhua messiaasta ja profeetasta Sanooko kukaan ihminen niin käytännössä että minä olen tie totuus ja elämä vai onko tämä ulkopuolista tietoa ja samalla kunnioitusta No joka tapauksessa Jeesus on ollut niin vaikuttava persoona että hän tulee vielä 2000 vuoden jälkeenkin ihmisten sydämiin elikkä Kyllä tässä on tämmöinen lähde Source tänä päivänä jos joku tulisi puhumaan itsestä että hän on Jumalan poika että hän tulee tuolta korkeimmasta dimensiosta Niin kyllähän varmasti laitettaisiin pyöreään huoneeseen täytyy olla tekoja ja näkyjä ja ihmetekoja varsinkin.

      • Anonyymi

        Tosizsn. Jeesus sanoo "minä olen" seisemån ja yksi kertaa.

        1. 6:35 Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.
        2. 8:12 Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."
        3. 10:9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. 
        4. 10:11,14 "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta... Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,
        5. 11:25 Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin,
        6. 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
        7. 15:1-2 "Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän.
        Extra: Joh. 8:57-58 Juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi, minä olen." (tässä Jeesus siis tarkoittaa että hän on nähnyt Abrahamin jo ennen tämän syntymää)


    • Anonyymi

      Nytkö Erhman jo varastelee Rudolf Bultmannilta? Törkeää jos ei mainitse ja kiitä Bultmannia vaan jättää mainitsematta.

    • Anonyymi

      Daavidin poikaa piti kutsuttaman Jumalan pojaksi: sitä ikuista kuningasta.

    • Anonyymi

      Raskaan kiven käsite voi vaihdella kontekstista. Se voi viitata fyysisesti asianmukaisesti esineeseen tai se voi olla metaforinen ilmaus jostakin mahdottomasta tehtävästä. Filosofisessa keskustelussa tämä kysymys voi viitata paradoksiin: "Voiko Jumala luoda kiven, jota Hän ei voi nostaa?" Tämä kysymys on klassinen paradoksi, joka haastaa kaikkivaltiuden käsitteen.

      Samoin Jeesus ei käsittele kuin metaforisesti omaa olemassaoloaan. Jumalan poika ei nostele kiviä.
      Jeesus on Messias ja kuolematon. Mutta niin ovat myös tavalliset ihmiset. Kuolemattomia. Hyvän tekijät ja erittäin pahat samoin. Taivaassa vallitsee hierarkia maallisen elämän pohjalta on laadittu paikka. This is the presence for everybody. JF Kennedy sanoi kuolemansa jälkeen. "Minä olen nyt ylennetty". Pahat eivät nouse tälle tasolle". En tapaa murhaajaani".

    • Anonyymi

      Ariana Manifesting Mentor katsokaa hän on

      Vanha sielu TikTokissa.

      Tuollaista viisautta ei esiinny kuin hyvin harvoin.

    • Anonyymi

      Vaikka itse termiä "kolminaisuus" ei esiinny Raamatussa, useat kohdat viittaavat tähän Jumalan kolmiyhteiseen luontoon:

      Mooseksen kirjan 1:26:ssa, kun Jumala sanoo: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme", se viittaa monimuotoisuuteen Jumalan luonnossa.
      Jeesuksen kaste (Matt. 3:16-17) havainnollistaa kaikkia kolmea persoonaa, jotka ovat läsnä yhtä aikaa – Jeesusta kastetaan, Henki laskeutuu alas kuin kyyhkynen ja Isän ääni taivaasta.
      Suuri lähetyskäsky (Matt. 28:19) kehottaa uskovia kastamaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", mikä korostaa heidän erillisiä roolejaan yhtenäisen tarkoituksen puitteissa.

      Näiden kolmen muuttujan välistä suhdetta leimaa rakkaus ja kommunikointi. Esimerkiksi koko Jeesuksen maan päällä tehtävän toiminnan ajan Hän rukoili Isäänsä ja kommunikoi hänen kanssaan (esim. Joh. 17). Tämä osoittaa, että vaikka he kaikki ovat täysin Jumalaa, he ovat myös erillisiä toisistaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      214
      3264
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      21
      3262
    3. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      36
      1783
    4. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1412
    5. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      54
      1352
    6. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      1341
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1318
    8. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      198
      1244
    9. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      167
      1190
    10. Kunnan piikkiin meni nuorten surma

      Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu
      Nurmijärvi
      44
      1032
    Aihe