Uskosta geeneissä

Löysin vanhan lehtileikkeen, jossa kerrotaan uskosta geeneissä. En muista, että siitä olisi ihmeemmin keskusteltu täällä. Jos tämä tulee uusintana, niin haitanneeko tuo. Ainakaan tämän palstan keskusteluissa tätä asiaa eivät uskomisen puolustajat ja vastustajat ole ottaneet mitenkään huomioon. Ainakaan minä en ole sellaista huomannut.

Hesarin Tiedepalstalla olleen kirjoituksen "Usko on myös geeneissä" mukaan perhe ja kasvuympäristö rakentavat lapsenuskon, mutta geenit ratkaisevat, säilyykö uskonnollisuus kasvuiässä. Näin ainakin päättelee Laura Koenigin johtama tutkijaryhmä yhdysvalalaisesta Minnesotan yliopistosta.

Geeniperimältään identtisten kaksosten uskonnollisuus näytti säilyvän aikuistuessa yhtä voimakkaana. Erimunaisilla kaksosilla se erilaistui.

Ulkoisissa tavoissa ympäristön vaikutus oli määräävä lapsuudessa. Sisäisessä uskonnollisuudessa geneettinen erilaisuus tai samanlaisuus näkyi jo lapsuudessa.

"Kuten muutkin persoonallisuudenpiirteet, myös uskonnollisuus on perinnöllistä", tutkijat päättelevät Journal of Personality -lehdessä.

Eikö tuo asia pitäisi ottaa huomioon myös kekusteluissa tällä palstalla? Jos kerran ( ainakin tämän artikkelin mukaan ) uskonnollisuus on geeneissä, niin miksi silloin hyökätä uskovia vastaan, sillä minkä he niin kuin muutkaan geeneilleen voivat? Jos täällä tapellaan yhden geenipiirteen, uskonnollisuuden, vuoksi, niin yhtä hyvin voitaisiin tapella muidenkin geenipiirteiden vuoksi. Vai onko mahdollista keskustella niin, että hyväksytään se, että joidenkin geeneissä on usko ja joidenkin toisten ei? Sillä, joka täällä tappelee uskontoja vastaan, ei ole uskoa geeneissään.
21633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kyllä ja tuosta tiedosta voi vetää sen johtopäätöksen että ne jotka eivät usko ovat promilleissa laskettava "outo joukko" siis poikkema populaatiossa.

Äänestä
  • josta voi vetää johtopäätöksen, että se on uusi piirre. Se, että uuden piirteen omaavien määrä on kasvussa, kertoo sen, että tämä on vahva mutaatio, joka vahvistaa lajiamme. Siksi tämä A-geeni(ateisti-geeni) syrjäyttää hiljalleen heikomman, T-geenin(teisti-geeni). Jos A-geeni olisi epätoivottu, niin silloin se olisi karsiutunut heti kättelyssä pois, mutta koska se hiljalleen näyttää syrjäyttävän T-geenin, se on tärkeä ominaisuus lajin selviämisen kannalta.

    Äänestä

  • UPDATE_5995517 kirjoitti:

    josta voi vetää johtopäätöksen, että se on uusi piirre. Se, että uuden piirteen omaavien määrä on kasvussa, kertoo sen, että tämä on vahva mutaatio, joka vahvistaa lajiamme. Siksi tämä A-geeni(ateisti-geeni) syrjäyttää hiljalleen heikomman, T-geenin(teisti-geeni). Jos A-geeni olisi epätoivottu, niin silloin se olisi karsiutunut heti kättelyssä pois, mutta koska se hiljalleen näyttää syrjäyttävän T-geenin, se on tärkeä ominaisuus lajin selviämisen kannalta.

    Aivan, lajin säilyminen edellyttää "haittojen" poistamista ja tässä tapauksessa tuo "haitta" on toiminta/ajatus-malli joka on epä-edullinen maksimaalliselle vapaalle maalliselle yrittämiselle sen tahdon ja niiden sääntöjen ja lakien mukaan jota paras selvityminen maailmassa edellyttää,siis "taivaallisten-lakien" sekoittaminen maallisten asioiden hoitoon tekee elossa-selviämisen hankalammaksi.

    Äänestä

..jaksa uskoa, että geeneillä tässä kysymyksessä olisi juurikaan roolia. Tuskinpa geenit sallisi niitä aika yleisiä täyskäännöksiä, joissa ateisti uskistuu tai päinvastoin.

Uskonnollisuus on selvästikin kulttuurisidonnaista. Olisinkin taipuvainen ajattelemaan, että se liittyy meemeihin ja sitäkautta perinnöllisyys voi olla yhtä säntillistä, kuin geeneilläkin.

Käsitykseni on, että usko ei ole ruumiin (geenien) asia, vaan psyyken (tunteen) asia.

Äänestä
  • "Tuskinpa geenit sallisi niitä aika yleisiä täyskäännöksiä, joissa ateisti uskistuu tai päinvastoin."
    On ainakin kaksi vaikuttavaa tekijää lapsen kehityksessä:
    geenit, kasvatus

    Jos geenit ja kasvatus olisivat ristiriidassa, tulisi ihmiselle epätietoisuus. Silloin ailahetuln ymmärtäisi. Lisäksi, jos ihmisellä olisi molemmat eikä kumpikaan olisi määräävä(tasaveroisia) voisi tätä ailahtelua syntyä.

    "Käsitykseni on, että usko ei ole ruumiin (geenien) asia, vaan psyyken (tunteen) asia."

    mutta psyyke on ainakin jossain määrin riippuvainen ruumista, mutta kuinka paljon? Se onkin liian vaikea kysymys, jotta siihen voisi vastata pelkän pohdinnan avulla. Tässä, tutkimuksia tarvitaan, millaisia, en tiedä.

    Äänestä

Ottamatta kantaa tutkimuksen tuloksen toden peräisyyteen, sanon, että tutkimus ei mielestäni täytä tutkimukselle vaadittavia normeja, sillä siihen sisältyy vain yhden erikoistilanteen tutkimen: kaksosten. Tutkimus ei parhaimmillaankaan kerro muuta, kuin että eri munaiset kaksoset käyttäytyvät eri tavalla uskonnollisesti kuin identtiset. Identtisten kaksosten tunneside on muutenkin paljon vahvempi kuin eri munaisten.

Äänestä

että toisilla on uskoa ja toisilla ei. Mutuni mukaan geenitkin voivat aivan hyvin vaikuttaa siihen. Olemme keskustelleet tästä ennenkin.

Niinpä vaihteeksi olisi kiinnostavaa lukea perustelujasi sille, että Jumala, johon uskot, on tosiaan olemassa. Ja miksi pidät uskottavampana, että Jeesus tosiaan heräsi kuolleista, kuin että kyseessä olisi vain tarina muiden joukossa?

Hämmästyn hieman jos saan suoran vastauksen.

Äänestä
  • Olet oikeassa. En aio hämmästyttää sinua. Kahden kesken olisin milloin vain valmis keskustelemaan kanssasi ko.aiheesta, mutta en tällaisella palstalla. Olen luullut, että ymmärrät tämän.

    Äänestä

Suhtaudun itse median välittämiin tutkimustuloksiin tosi varauksellisesti tosin myös itse tutkimuksiinkin, joista suurimmalla osalla ei ole mitään merkitystä.

Esimerkkinä vaikkapa pitsatutkimus: Pitsan syöminen estää sydän- ja verisuonisairauksia.
Toinen tutkimus: Pitsa luokitellaan roskaruuaksi. Roskaruokahan edistää sydän- ja verisuonisairauksia.
Kolmas tutkimus: Tomaatti suojaa sydän- ja verisuonisairauksilta.
Pitsassahan käytetään tomaattia, eli sen syömisen voidaan katsoa suojaavan sydän- ja verisuonisairauksilta. Syömällä vain tomaattia saavuttaa tutkimuksen mukaan saman lopputuloksen.

Mitä tulee Hesarin välittämään tutkimukseen sehän olettaa uskonnollisuuden syntyvän jo lapsuudessa perheen ja kasvuympäristön rakentamana, mutta geenit ratkaisevat sen säilyykö se.

Tutkimus jätti kokonaan huomioonottamatta sen, että perhe ja kasvuympäristö saattaa olla täysin uskosta piittaamatonta ja silti jossain vaiheessa siinä ympäristössä kasvanut alkaa elämänkokemuksensa/ tiedonhankintansa johdosta uskoa siihen, että maailmankaikkeudella on Luoja, joka on ilmoittanut itsensä ja luomistoimintansa aina maailmankaikkeutta ja ihmistä myöten meille aikoinaan pyhien opettajien antaman suullisen perimätiedon välityksellä, joka tieto ihmiskunnan rappeutuessa alettiin kirjata pyhiin kirjoituksiin vasta noin 5000 eKr.

Kun ikivanha uskontofilosofinen tieto kuvaa maailmankaikkeuden rakenteet sisäkkäin olevina seitsemänä aineellisena (planeetta maa neljännellä tasolla) ja seitsemämä henkisenä tasona ja astrofyysikko Ed Witten yhdistäessään viisi säieteoriaa yhdeksi ns. M-teoriaksi olettaa rinnakkaisia maailmankaikkeuksia olevan yksitoista, jotka ovat alle millimetrin päässä toinen toisistaan, odotan Ed Witteniltä vielä kolmen tason löytymistä.

Oikeastaan geenitutkijoiden pitäisi alkaa etsiä "uteliaisuusgeeniä". "Uteliaisuusgeenin" vaivaama kokee olevansa rasite perheelle ja ympäristölle jopa opiskeluahjoja myöten; kysyy, kysyy ja kukaan ei vastaa ja pikkuhiljaa lakkaa kyselemästä.

Usko on luottamista tietoon, jota testaamme itse kukin jokaisena päivänä. Suurin osa meille välitetystä tiedosta on täyttä hömppää.

Olen entisenä ateistina, Marxin opin kannattajana, testannut uskontofilosofista tietoa ja todennut sen luotettavuuden, eli ateistin mittatikulla mitattuna olen siis "uskis" ilman geeniperimää.

Äänestä
  • >> seitsemämä henkisenä tasona ja astrofyysikko Ed Witten yhdistäessään viisi säieteoriaa yhdeksi ns. M-teoriaksi olettaa rinnakkaisia maailmankaikkeuksia olevan yksitoista, jotka ovat alle millimetrin päässä toinen toisistaan, odotan Ed Witteniltä vielä kolmen tason löytymistä. >>

    Huuhaalta kuulostaa. Witten&Co kai olettavat _ulottuvuuksi_ olevan 11, X-Y-Z'n ja ajan lisäksi siis vielä 7 muuta, ihmisaistien, ja ainakin vielä toistaiseksi myös mittauslaitteiden, ulottumattomissa olevaa koordinaattia.

    Rinnakkaisista maailmankaikkeuksista en ole kenenkään kuullut puhuvan kuin puhtaana spekulaationa, uskottavimmillaan silloin kun universumien aine- ja energiasisältö oletetaan /-0'ksi, jossain universumissa materiaa, muissa vastaava määrä antimateriaa, joissain energiaa toisissa antienergiaa(?) jne.

    Big Bang yms. käy ymmärrettävämmäksi jos ei tarvitse aineen ja energian 'tyhjästä' syntymistä selittää.

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    >> seitsemämä henkisenä tasona ja astrofyysikko Ed Witten yhdistäessään viisi säieteoriaa yhdeksi ns. M-teoriaksi olettaa rinnakkaisia maailmankaikkeuksia olevan yksitoista, jotka ovat alle millimetrin päässä toinen toisistaan, odotan Ed Witteniltä vielä kolmen tason löytymistä. >>

    Huuhaalta kuulostaa. Witten&Co kai olettavat _ulottuvuuksi_ olevan 11, X-Y-Z'n ja ajan lisäksi siis vielä 7 muuta, ihmisaistien, ja ainakin vielä toistaiseksi myös mittauslaitteiden, ulottumattomissa olevaa koordinaattia.

    Rinnakkaisista maailmankaikkeuksista en ole kenenkään kuullut puhuvan kuin puhtaana spekulaationa, uskottavimmillaan silloin kun universumien aine- ja energiasisältö oletetaan /-0'ksi, jossain universumissa materiaa, muissa vastaava määrä antimateriaa, joissain energiaa toisissa antienergiaa(?) jne.

    Big Bang yms. käy ymmärrettävämmäksi jos ei tarvitse aineen ja energian 'tyhjästä' syntymistä selittää.

    Rinnakkaisista maailmankaikkeuksista löytyy kirjoitettua tietoa sitten Vedannan eli n. 5000 eKr, joka tieto löytyy esim, hindulaisten "raamatussa" Bhagavad-gitassa kuin myös Raamatusta.

    Tiedegurumme, sitten Einsteinin tietävät, että aine on tiivistynyttä energiaa, eli tänä päivänähän he tuhlaavat veromarkkoja rakentaen yhä suurempia ja suurempia hiukkaskiihdyttimiä, yrittäen tuottaa ainetta.
    Toiset tiedegurumme aikovat rakentaa Mars:iin uuden ihmisyhtesön; ja tietenkin verovaroilla.

    Niin ja mikä on Big Bang, joka toimii astrofyysikkojenmme mukaan voimassaolevana kaiken aikaa ns. mustissa aukoissa ?

    Äänestä

  • Strotaapatti kirjoitti:

    >> Rinnakkaisista maailmankaikkeuksista löytyy kirjoitettua tietoa sitten Vedannan eli n. 5000 eKr, joka tieto löytyy esim, hindulaisten "raamatussa" Bhagavad-gitassa kuin myös Raamatusta. >>

    Saattaa löytyä, sopivasti tulkitsemalla. Ei ehkä kuitenkaan ole aivan asiallista Vedannan viisauksia Ed Wittenin suuhun sovittaa, kaverilla lienee melkoisesti 'viisautta' muutenkin ?

    >> Tiedegurumme, sitten Einsteinin tietävät, että aine on tiivistynyttä energiaa eli tänä päivänähän he tuhlaavat veromarkkoja rakentaen yhä suurempia ja suurempia hiukkaskiihdyttimiä, yrittäen tuottaa ainetta. >>

    'Aine on tiivistynyttä energiaa' taitaa olla sinun mielilauseitasi ? Mitä se tarkoittaa käytännössä ?
    'Tiedegurut' tutkivat mitä vain jonka tutkimisesta joku palkkaa maksaa. Maksajia on erilaisia, on valtiota, yrityksistä, yliopistoja yms. Kaikkille tuhansia vuosia vanha tieto ei riitä, nykyaikaisilla menetelmillä kun parempaakin on saatavissa.

    >> Niin ja mikä on Big Bang, joka toimii astrofyysikkojenmme mukaan voimassaolevana kaiken aikaa ns. mustissa aukoissa ? >>

    Kuka astrofyysikko noin on sanonut ? Linkki ?

    Äänestä

geenimytologiaa.

Geenit sisältävät informaation aminohapposekvensseistä. Aminohapposekvensseistä laskoutuu proteiineja.

Ei olisi ollenkaan niin raflaavaa väittää, että proteiinierot selittävät uskonnollisia kokemuksia. Huomaatteko kuinka pöljältä lause kuulostaa?

Unohtuvat semmoisest itsestään selvyydet kuin, että ihmiset ovat erilaisia, ihmisten hermoston toiminnassakin on yksilöllisiä eroja ja että kaikki kokemukset ovat solutason aineenvaihduntaa, olipa kyseessä ajattelu, näkeminen, kuuleminen tms. Skitsofreniakin on perinnöllistä.

Toisekseen, tätä mytologisointia harrastetaan mielellään, kun etsitään tarkoitushakuisesti jotain ominaisuutta geeneistä: älykkyyttä (joka on paitsi monien ominaisuuksien summa, myös tarkemmin määrittelemätön käsite), luovuutta, sosiaalisuutta, tms.

Äänestä

>> Eikö tuo asia pitäisi ottaa huomioon myös kekusteluissa tällä palstalla? Jos kerran uskonnollisuus on geeneissä, niin miksi silloin hyökätä uskovia vastaan, sillä minkä he niin kuin muutkaan geeneilleen voivat? >>

No siinähän se selitys ateismiin onkin, uskonnottomuus on geeneissä ! Olen tosin samaa mieltä kuin Gonzaleskin että todennäköisemmin tai ainakin suurimmalta osalta meemeissä, tuskin intialaisten ja eurooppalaisten geeneissä niin suurta eroa on että sen takia aivan eri jumaliin uskottaisiin.

Hyökkääväisyys on sitten asia erikseen (eri geeneistä/meemeistä lienee kysymys), 'ainoan oikean oppin' hallusapito ei tunnu taipumuksia rauhanomaiseen rinnakkaiseloon lisäävän, aktiivijulistajilla varsinkaan.

Äänestä
  • kristillisen opin mukaan usko edelleenkin synny niin, että ihminen vasta vapaalla tahdollaan myöntävästi Jumalan kutsuun.

    Hieman kerettiläisiltä tuntuvat sekä geenit että meemit loppusijoituspaikkamme määrääjinä.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    kristillisen opin mukaan usko edelleenkin synny niin, että ihminen vasta vapaalla tahdollaan myöntävästi Jumalan kutsuun.

    Hieman kerettiläisiltä tuntuvat sekä geenit että meemit loppusijoituspaikkamme määrääjinä.

    >> kristillisen opin mukaan usko edelleenkin synny niin, että ihminen vasta vapaalla tahdollaan myöntävästi Jumalan kutsuun.
    Hieman kerettiläisiltä tuntuvat sekä geenit että meemit loppusijoituspaikkamme määrääjinä. >>

    Saattaapi olla, minulla vain on niin suuria puutteita kristillisessä opissa, että sen vähän varaan ei voi mitään rakentaa, toista se on teillä asiantuntijoilla.
    Loppusijoituspaikkakin omaisten ja haudankaivajan yhteistuumin päätettävissä....

    Äänestä

  • Oma näkökulmani elämään on se, että äitiplaneetta maa kasvattaa ruuan mitä syömme, niiden ihmisten toiminnan tuloksena, jotka sen pelloillaan kasvattavat ravinnoksemme, raviten toimintansa tuloksena myös eläimiä, joiden lihaa käytämme ravinnoksemme.

    En yhtään ihmettele, että intialaiset pitävät lehmää pyhänä; onhan sen maito elämää ylläpitävää vauvasta vaariin. Oli muuten Suomessakin vielä muutamakymmen vuotta sitten.
    Pari lehmää, kanoja, muutama lammas, sika ja hevonen ja kova työnteko mahdollistivat sen, että nälkäkuolema ei yllättänyt.

    Työntuoksinnassa, eli elämää ylläpitävässä toiminnassa, ei ollut aikaa miettiä onko ateisti vai uskis. Pellolle piti rientää sirpin kanssa jo aamuneljältä. Toki pellon kasvua siunattiin.
    Näin esi-isieni kertomana. Käytiin siinä välissä Suomessakin pari sotaa.

    Mitä tämän päivän kansalaistemme agressiiviseen käytäytymiseen tulee sehän lisääntyy kaiken aikaa niin perheissä, ihmisten välisessä kanssakäymisessä, työpaikoilla, liikenteessä kuin myös kohtelussa sosiaali-/terveysviranomaisia kohtaan; tutkijoittemme mittareilla mitaten.

    Eli "ainoan oikean opin" hallussapidosta agressiivisuuden synnyttäjänä ei ole kysymys.
    Mistä sitten Farfar ?

    Äänestä

  • Strotaapatti kirjoitti:

    Oma näkökulmani elämään on se, että äitiplaneetta maa kasvattaa ruuan mitä syömme, niiden ihmisten toiminnan tuloksena, jotka sen pelloillaan kasvattavat ravinnoksemme, raviten toimintansa tuloksena myös eläimiä, joiden lihaa käytämme ravinnoksemme.

    En yhtään ihmettele, että intialaiset pitävät lehmää pyhänä; onhan sen maito elämää ylläpitävää vauvasta vaariin. Oli muuten Suomessakin vielä muutamakymmen vuotta sitten.
    Pari lehmää, kanoja, muutama lammas, sika ja hevonen ja kova työnteko mahdollistivat sen, että nälkäkuolema ei yllättänyt.

    Työntuoksinnassa, eli elämää ylläpitävässä toiminnassa, ei ollut aikaa miettiä onko ateisti vai uskis. Pellolle piti rientää sirpin kanssa jo aamuneljältä. Toki pellon kasvua siunattiin.
    Näin esi-isieni kertomana. Käytiin siinä välissä Suomessakin pari sotaa.

    Mitä tämän päivän kansalaistemme agressiiviseen käytäytymiseen tulee sehän lisääntyy kaiken aikaa niin perheissä, ihmisten välisessä kanssakäymisessä, työpaikoilla, liikenteessä kuin myös kohtelussa sosiaali-/terveysviranomaisia kohtaan; tutkijoittemme mittareilla mitaten.

    Eli "ainoan oikean opin" hallussapidosta agressiivisuuden synnyttäjänä ei ole kysymys.
    Mistä sitten Farfar ?

    >> Eli "ainoan oikean opin" hallussapidosta agressiivisuuden synnyttäjänä ei ole kysymys.
    Mistä sitten Farfar ? >>

    Enpä ole sellaista väittänytkään, vastasin vain aloituksen uskisyleistykseen **miksi silloin hyökätä uskovia vastaan** toteamalla että ...musta kylki kummallakin !

    En ole muuten ollenkaan varma että agressiivisyys lisääntynyt olisi.
    ** Kirjoittanut: Strotaapatti 28.6.2005
    >> Suhtaudun itse median välittämiin tutkimustuloksiin tosi varauksellisesti tosin myös itse tutkimuksiinkin, joista suurimmalla osalla ei ole mitään merkitystä. >>

    Vielä suuremmalla varauksella on syytä suhtautua yksittäisten ihmisten "ennen oli kaikki paremmin"-valituksiin ja oman keittiön ikkunasta tekemiin yleispäteviin havainnoihin.

    Media välittää kyllä enemmän tietoa kuin koskaan ennen, ja onnettomuuksista on helpompi tehdä juttuja kuin kahdeksan tunnin työpäivistä mutteritehtaassa. Huomattava osa 'tiedosta' onkin tarkoitettu etupäässä irtonumeroita myymään.
    Toki maailma muuttunut on ja muutoksissa on aina myös väliinputoajia, mutta luulisin että koskaan ennen ei maailmassa ole yhtä monta ihmistä ollut joilla menee aivan siedettävästi, varsinkin jos malttavat olla tyhjästä valittamatta.
    Jos empatiaa ja solidaarisuutta riittää ja tieteiden annetaan tehdä tehtävänsä, tulee Telluksesta vielä joskus asuinkelpoinen paikka niillekkin joilla tänä päivänä todella on valittamisen aihetta.

    Edellisestä viestistäsi:
    >> Luoja, joka on ilmoittanut itsensä ja luomistoimintansa aina maailmankaikkeutta ja ihmistä myöten meille aikoinaan pyhien opettajien antaman suullisen perimätiedon välityksellä, joka tieto ihmiskunnan rappeutuessa alettiin kirjata pyhiin kirjoituksiin vasta noin 5000 eKr. >>

    Jos perimätietoihin elämänsä perustaa ja siitä perusolettamuksesta lähtee että ihmiskunta ei ole onnistunut kuin rappeutumaan viimeisen 7000v-aikana, saattaa nykypäivä tosiaan tuntua kovin pelottavalta, agressiiviseltä suorastaan.

    jos perimätietoihin elämänsä perustaa ja siita perusolettamuksesta lähtee, että.... jne.
    nykypäivä saattaa tuntua kovin pelottavalta,
    agressiiviselta suorastaan.

    Mielenterveyslääkkeiden yhä lisääntyvän käytön takia (tilastotieto) voi tulla toki siihenkin johtopäätökseen, että nykyihmisistä nykypäiväpä tuntuu pelottavalta.
    Lisääntynyt väkivallankäyttö ilman motiivia on tilastoitu tosiasia kuten myös lasten huostaanotot jne. Eli elämme Suomessakin aikakautta joka vaatii yhä lisääntyviä viranomaisvoimia järjestyksen ylläpitoon.
    Myös terrorismiuhan (Bush) eliminoimiseen valjastetaan yhä enemmän ja enemmän virkamieskuntaa ympäri planeettaa; myös Suomessa.

    Niin, perimätiedon valossa näin on ilmoitettu käyvän ihmiskunnan omasta toiminnasta johtuen.
    Perimätiedon valossa voi myös sanoa, että tieto tekee vapaaksi. Kun tietää, miksi siis pelätä mitään.

    >> Mielenterveyslääkkeiden yhä lisääntyvä käyttö..
    >> Lisääntynyt väkivallankäyttö ilman motiivia..
    >> lisääntyvät viranomaisvoimat järjestyksen ylläpitoon..
    >> Myös terrorismiuhan (Bush) eliminoimiseen..

    Onhan niitä ongelmia. Mielestäni kuitenkin niin että entiset, vielä pahemmat ongelmat ovat osittain muuttuneet uusiksi, ihmisten vapaudesta, kulutusmahdollisuuksista ja lisääntyneestä vapaa-ajasta johtuviksi. Eikä paluuta menneeseen ole.

    Edellisestä viestistä:
    >> Työntuoksinnassa, eli elämää ylläpitävässä toiminnassa, ei ollut aikaa miettiä onko ateisti vai uskis. Pellolle piti rientää sirpin kanssa jo aamuneljältä. Toki pellon kasvua siunattiin. >>

    Olisi kyllä mukava nähdä kun yrität torjua nykyongelmia lähtemällä itse ja patistelemalla muitakin sirpin kanssa pellolle aamuneljältä, ja uskonnollisuudella (sekä mahdollisesti puhdetöillä) TV'n, netin ym. 'maallisen' vapaa-ajanvieton asemasta. Onnistumista vain kestää epäillä, mistä sinä niitä sirppejäkään enää löytäisit ?

    Äänestä

Tässä vielä englanninkielinen linkki kyseisille sivuille:

http://www.aetheronline.com/mario/Eye-Openers/why_are_you_a_believer.htm

"Religious faiht may help people lieve longer", said Koenig. " Because it affects our helth, it maybe that it`s genetically programmed."

On ihan pakko ottaa tähän mukaan myös tunnetun näytelmäkirjailijan, sukeluuksien taitajan, irvileuka George Bernhard Shaw`n sanonta samoilta sivuilta:

"The faci that a believer is happier than a skeptic is no more to the point the fact that a drunken man is happier than o sober one."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Liisa kirjoitti:

Löysin vanhan lehtileikkeen, jossa kerrotaan uskosta geeneissä. En muista, että siitä olisi ihmeemmin keskusteltu täällä. Jos tämä tulee uusintana, niin haitanneeko tuo. Ainakaan tämän palstan keskusteluissa tätä asiaa eivät uskomisen puolustajat ja vastustajat ole ottaneet mitenkään huomioon. Ainakaan minä en ole sellaista huomannut.

Hesarin Tiedepalstalla olleen kirjoituksen "Usko on myös geeneissä" mukaan perhe ja kasvuympäristö rakentavat lapsenuskon, mutta geenit ratkaisevat, säilyykö uskonnollisuus kasvuiässä. Näin ainakin päättelee Laura Koenigin johtama tutkijaryhmä yhdysvalalaisesta Minnesotan yliopistosta.

Geeniperimältään identtisten kaksosten uskonnollisuus näytti säilyvän aikuistuessa yhtä voimakkaana. Erimunaisilla kaksosilla se erilaistui.

Ulkoisissa tavoissa ympäristön vaikutus oli määräävä lapsuudessa. Sisäisessä uskonnollisuudessa geneettinen erilaisuus tai samanlaisuus näkyi jo lapsuudessa.

"Kuten muutkin persoonallisuudenpiirteet, myös uskonnollisuus on perinnöllistä", tutkijat päättelevät Journal of Personality -lehdessä.

Eikö tuo asia pitäisi ottaa huomioon myös kekusteluissa tällä palstalla? Jos kerran ( ainakin tämän artikkelin mukaan ) uskonnollisuus on geeneissä, niin miksi silloin hyökätä uskovia vastaan, sillä minkä he niin kuin muutkaan geeneilleen voivat? Jos täällä tapellaan yhden geenipiirteen, uskonnollisuuden, vuoksi, niin yhtä hyvin voitaisiin tapella muidenkin geenipiirteiden vuoksi. Vai onko mahdollista keskustella niin, että hyväksytään se, että joidenkin geeneissä on usko ja joidenkin toisten ei? Sillä, joka täällä tappelee uskontoja vastaan, ei ole uskoa geeneissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu