Turvapaikka ja jatkolupa pakolaisaseman perusteella myönnetään jatkossa kolmeksi vuodeksi aiemman neljän vuoden sijaan. Ensimmäinen toissijaisen suojelun lupa myönnetään vuodeksi ja jatkolupa toissijaisen suojelun perusteella kahdeksi vuodeksi aiemman neljän vuoden sijaan.
Suojelun muuttuminen väliaikaiseksi tarkoittaa sitä, että Maahanmuuttovirasto arvioi kansainvälisen suojelun jatkamisen tarvetta aiempaa useammin. Tarkoitus on myöntää asiakkaalle kansainvälistä suojelua vain sen aikaa, kun hän tarvitsee sitä.
Hyvä suunta, mutta lisää tarvitaan.
IS: Turvapaikkoihin merkittävä kiristys
26
209
Vastaukset 26
- Anonyymi
Turvapaikka jätetään jatkossa myöntämättä tai lakkautetaan, jos henkilön katsotaan olevan vaaraksi yhteiskunnalle, koska hänet on tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta. Toissijainen suojeluasema jätetään myöntämättä tai lakkautetaan silloin, kun on syytä olettaa henkilön olevan vaaraksi yhteiskunnalle tai kansalliselle turvallisuudelle tai hän aseman saatuaan tekee esimerkiksi törkeän rikoksen.
- Anonyymi
Nuo on harvinaisia tapauksia. Monikulttuurinen suomi voi hyvin ja kasvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo on harvinaisia tapauksia. Monikulttuurinen suomi voi hyvin ja kasvaa.
Maaseudulla ei ole monikulttia....hahahahaaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo on harvinaisia tapauksia. Monikulttuurinen suomi voi hyvin ja kasvaa.
Castron malli näkyy jo kaikkialla. Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan.
Malli on saanut nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja hullujenhuoneet yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta yhdysvaltoihin. Näin saadaan roskaväki pois omasta maasta tuhoamaan sen maan turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut suostutaan ottamaan vastaan. Nyt niitä on Suomessa. Se on tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria. Venäjä harjoitti sitä, kunnes itäraja suljettiin.
Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa oleskelumaassa keskenään. Näin heikennetään maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä matuista on valittu soluttautumaan hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa.
Suomi on nyt ollut yhtenä vastaanottajamaana, joka rapautuu hybridihyökkäyksien vuoksi hiljalleen. - Anonyymi
ITÄRAJALLA ALKAA KOHTA KUNNON MAAHAN TUNKETUMINEN, JA SITÄ EI VOI KUKAAN ESTÄÄ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maaseudulla ei ole monikulttia....hahahahaaa.
Ja se on hyvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ITÄRAJALLA ALKAA KOHTA KUNNON MAAHAN TUNKETUMINEN, JA SITÄ EI VOI KUKAAN ESTÄÄ...
Olisit käynyt kouluja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maaseudulla ei ole monikulttia....hahahahaaa.
Se onkin hyvä asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Castron malli näkyy jo kaikkialla. Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan.
Malli on saanut nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja hullujenhuoneet yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta yhdysvaltoihin. Näin saadaan roskaväki pois omasta maasta tuhoamaan sen maan turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut suostutaan ottamaan vastaan. Nyt niitä on Suomessa. Se on tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria. Venäjä harjoitti sitä, kunnes itäraja suljettiin.
Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa oleskelumaassa keskenään. Näin heikennetään maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä matuista on valittu soluttautumaan hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa.
Suomi on nyt ollut yhtenä vastaanottajamaana, joka rapautuu hybridihyökkäyksien vuoksi hiljalleen.Kuinka monta maahanmuuttajaa on tullut Suomeen Kuubasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maaseudulla ei ole monikulttia....hahahahaaa.
Pian on, jollei mitään tehdä. Ne lisääntyvät kuin kanit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo on harvinaisia tapauksia. Monikulttuurinen suomi voi hyvin ja kasvaa.
Onneksi kuolet pian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pian on, jollei mitään tehdä. Ne lisääntyvät kuin kanit.
Ei ne halua maalle.
- Anonyymi
Voi persuressukoita 😆
- Anonyymi
ÄO:si näyttää olevan alle 80, kun et osaa sanoa mitään järkevää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ÄO:si näyttää olevan alle 80, kun et osaa sanoa mitään järkevää.
Juoppo Rantanen ehti jo nolata itsensä 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juoppo Rantanen ehti jo nolata itsensä 🤣
Ei se ole kuin Marin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juoppo Rantanen ehti jo nolata itsensä 🤣
Siis sinä, punikki.
- Anonyymi
Kyllä, hyvä hallitus!
- Anonyymi
Ei riitä mutta suunta on oikea.
- Anonyymi
Samaa mieltä.
- Anonyymi
Myös Ruotsi kiristää.
- Anonyymi
Tarkoittaako tuo muutos mitään muuta kuin lisää työtä maahanmuuttoviranomaisille ja siten lisää kuluja muutenkin rahapulassa olevalle valtiolle?
Se tietenkin on ihan hyvä muutos, että rikosten tekeminen kostautuu pahemmin oleskeluluvan menettämisenä. Vaikea siitäkin sanoa, kuinka paljon se käytännössä mitään muuttaa, rikollisia palautettiin jo aiemminkin.
Nuo persujen ja kokkareiden "uudistukset" ovat yleensä täysin yhtä tyhjän kanssa, mutta tyhmät äänestävät silti.- Anonyymi
Ja tyhmät äänestää viherpunasosseja, jotka nimenomaan haluaa lisää pakolaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tyhmät äänestää viherpunasosseja, jotka nimenomaan haluaa lisää pakolaisia.
Persuthan niitä ovat aina tuoneet maahan ollessaan hallituksessa.
- Anonyymi
Ei vielä riitä.
- Anonyymi
Kosmetiikkaa - käytännössä mikään ei muutu. Henkilökohtaisen suojelun tarve päättyy harvoin kolmessa vuodessa. Sota on helppo aloittaa, mutta erittäin vaikea lopettaa. Sodan jälkeen seuraa pitkä jälleenrakennuksen vaihe, jonka jälkeen pakolainen voi harkita palaamista. Pakolaisten lapset ovat käyneet koulunsa ja rakentaneet elämän Suomessa. He ovat arvokas osa suomalaista työelämää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681095
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22912Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62862Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124835- 134817
- 57756
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27731Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20720- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47650- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142602Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128594Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6593- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12559