Tutkijat mittasivat ihmisen ajatuksen nopeuden tulos yllätti

Anonyymi-ap

Tämä asia ei ole voinut tulla evoluutiossa.

Ihmisen ajattelun nopeus on 10 bittiä sekunnissa, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Samaan aikaan kehomme aistijärjestelmät keräävät tietoa ympäristöstämme miljardi bittiä sekunnissa, eli 100 miljoonaa kertaa nopeammin kuin ajatteluprosessimme.

Tutkimusartikkeli aiheesta julkaistiin Neuron-tiedelehdessä joulukuussa.

Bitti on tietotekniikan perusyksikkö, jolla mitataan tiedon määrää. Vertailun vuoksi tavallinen wifi-yhteys käsittelee keskimäärin noin 50 miljoonaa bittiä sekunnissa. Tutkijat sovelsivat informaatioteorian menetelmiä laajaan tieteelliseen aineistoon, joka käsitti muun muassa lukemista, kirjoittamista, videopelien pelaamista ja Rubikin kuution ratkaisemista.

”Tämä on äärimmäisen alhainen luku”, sanoo California Institute of Technologyn eli Caltechin professori Markus Meister.

”Joka hetki käytämme vain 10 bittiä biljoonasta aistiemme vastaanottamasta bitistä havaitaksemme ympäröivän maailman ja tehdäksemme päätöksiä. Tämä herättää paradoksin: miten aivot suodattavat kaiken tämän tiedon?”

AIVOISSA ON yli 85 miljardia neuronia, joista kolmasosa on omistettu korkeamman tason ajattelulle ja sijaitsee aivokuoressa. Yksittäiset neuronit ovat tehokkaita tiedonkäsittelijöitä ja pystyvät helposti välittämään yli 10 bittiä sekunnissa. Tutkijat pohtivat, miksi emme hyödynnä tätä kapasiteettia ja miksi meillä on niin monta neuronia, jos ajattelemme niin hitaasti.

Toinen tutkimuksen esiin nostama kysymys on, miksi aivot käsittelevät vain yhtä ajatusta kerrallaan eivätkä useita rinnakkain kuten aistijärjestelmämme. Esimerkiksi shakin pelaaja voi tutkia vain yhden mahdollisen siirtosarjan kerrallaan usean sijaan.


Tutkijat ehdottavat, että tämä voi johtua aivojen evoluutiosta. Varhaisimmat hermostolliset olennot käyttivät aivojaan ensisijaisesti navigointiin, liikkuakseen kohti ravintoa ja pois saalistajien luota. Jos aivomme ovat kehittyneet näistä yksinkertaisista järjestelmistä, on loogista, että voimme seurata vain yhtä ”ajatuspolkua” kerrallaan.

LÖYDÖS SAATTAA myös kyseenalaistaa joitakin tulevaisuuden teknologisia visioita. Tutkimuksen mukaan suora rajapinta aivojen ja tietokoneiden välillä ei nopeuttaisi viestintää, vaan kommunikaatio tapahtuisi samalla 10 bitin sekuntinopeudella.

15

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten tämä todistaa sen että maailma on syntynyt sotkanmunista?

    • Anonyymi

      Miten tämä todistaa luomisesta?

      Miksi ei ole evoluution tulos?

      Sinulla on tuossa tekstissä vanhentunutta tietoa. "aistijärjestelmät" kykenevät käsittelemään tietoa ilman aivoja yksinkertaisten eliöiden tutkimusten mukaan. Aivot eivät ole välttämättömyys hermoston toimivuuteen. Aivoton eliö osaa mm. väistellä esteitä jotta löytää ravintoa.

      • Anonyymi

        Juuri tämä todistaa luomisesta. Ei yksikään tietokone suorita mitään ilman ohjelmointia ja tallennettu tietoa.

        Ihminen voi näillä super aivoilla suoriutua monesta asiasta. Ihmisen aistit ovat suorassa yhteydessä aivoihin. Jo näköaisti toimii aivoihin kytköksin. Jos ihminen kuulee tai näkee tai haistaa ym. Refleksin omaisesti toimii aivot silloin. Näin eivät toimi tietokoneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tämä todistaa luomisesta. Ei yksikään tietokone suorita mitään ilman ohjelmointia ja tallennettu tietoa.

        Ihminen voi näillä super aivoilla suoriutua monesta asiasta. Ihmisen aistit ovat suorassa yhteydessä aivoihin. Jo näköaisti toimii aivoihin kytköksin. Jos ihminen kuulee tai näkee tai haistaa ym. Refleksin omaisesti toimii aivot silloin. Näin eivät toimi tietokoneet.

        Kerro arto lisää. Minulle jäi epäselväksi, miten tämä todistaa luomisesta. Miten tietokoneen toiminta liittyy tähän?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tämä todistaa luomisesta. Ei yksikään tietokone suorita mitään ilman ohjelmointia ja tallennettu tietoa.

        Ihminen voi näillä super aivoilla suoriutua monesta asiasta. Ihmisen aistit ovat suorassa yhteydessä aivoihin. Jo näköaisti toimii aivoihin kytköksin. Jos ihminen kuulee tai näkee tai haistaa ym. Refleksin omaisesti toimii aivot silloin. Näin eivät toimi tietokoneet.

        Et selvittänyt miten tämä todistaisi luomisen?

        "Ei yksikään tietokone suorita mitään ilman ohjelmointia ja tallennettu tietoa."

        Et taida ymmärtää miten tietokone toimii. Puhumattakaan biologiasta.

        Kyllä "tietokone" pystyy suorittamaan asioita muuten ilman ohjelmointia ja tallennettua tietoa. Jos tuntee binäärijärjestelmän, niin ymmärtää miten se toimisi.

        "Refleksin omaisesti toimii aivot silloin."

        Tässä piilee ongelmasi. Kun refleksit eivät tarvitse aivoja. Kaikki aistitkaan eivät tarvitse aivoja, kuten toin esille jo aikaisemmin.

        "Näin eivät toimi tietokoneet."

        Minkä ihmeen takia vammailet sitten tietokonetta mukaan ollenkaan, jos ymmärrät ettei sillä ole mitään tekemistä asian kanssa?

        Miksi te ammutte itseänne jalkaan jatkuvasti.


      • Anonyymi
        UUSI

        "Miksi ei ole evoluution tulos?"

        Kerro sitten kohta kohdalta kuin nämä ovat tulleet evoluutiosta,


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro arto lisää. Minulle jäi epäselväksi, miten tämä todistaa luomisesta. Miten tietokoneen toiminta liittyy tähän?

        Kaikki ovat jo alustuksessa. Ei kannata selittää ja vaikka laittaisinkin et kuitenkaan käsitä, koska ymmärryksesi on alhainen.


    • Anonyymi

      Ihmisen ajattelua hidastaa valtavasti se, että olemme kielellistäneet ajattelumme. On helppo löytää vaikka YouTubesta videoita, joissa simpanssit pelaavat muistipeliä ja ne hakkaavat ihmisen kyvyn mennen tullen. Tämä johtuu siitä, että kun ne näkevät vilaukselta vaikka joukon numeroita, ne ovat vain muotoja, mutta me yritämme vaistomaisessti hahmottaa ne niin, että "1" on ykkönen ja "2" on kakkonen jne ja se on toivottoman hidasta. Simpanssit muistavat näkemänsä kuviot, mutta me emme ehdi sanallistaa sitä, minkä näimme.

      Käsitteellisestä kielestä on paljon hyötyä, mutta se tekee "prosessoinnista" myös todella hidasta. Meillä on tavallaan raskas käyttöjärjestelmä, joka mahdollistaa hienoja asioita, mutta vie myös valtavasti prossointitehoa.

    • Anonyymi

      ----Aivot eivät ole välttämättömyys hermoston toimivuuteen. Aivoton eliö osaa mm. väistellä esteitä jotta löytää ravintoa.-----

      Aivotonkin kykenee uskomaan sattuman ohjaamaan evoluutioon kaiken luojana.

      • Anonyymi

        Ei edes väärin. Saavutus sekin :)


      • Anonyymi

        Ihmisaivoilla on kyky rationaaliseen ajatteluun, mutta myös kyky mielikuvitella.
        Rationaalinen ajattelu on johtanut tieteeseen ja vilkas mielikuvitus erilaisiin uskontoihin.

        Mielenkiintoista on miten aivoton hermosto osaa ohjata eliön toimintaa. Esimerkiksi meduusoilla on silmiä, joiden informaatiota ne ossaavat käyttää hyväksi liikkuessaan (mm. väistämään esteitä), vaikka niillä ei ole aivoja. Tämä on taas yksi naula kreationistien "palautumaton monimutkaisuus" -uskomuksen jo muutenkin tiiviisti kiinniniitattuun arkkuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisaivoilla on kyky rationaaliseen ajatteluun, mutta myös kyky mielikuvitella.
        Rationaalinen ajattelu on johtanut tieteeseen ja vilkas mielikuvitus erilaisiin uskontoihin.

        Mielenkiintoista on miten aivoton hermosto osaa ohjata eliön toimintaa. Esimerkiksi meduusoilla on silmiä, joiden informaatiota ne ossaavat käyttää hyväksi liikkuessaan (mm. väistämään esteitä), vaikka niillä ei ole aivoja. Tämä on taas yksi naula kreationistien "palautumaton monimutkaisuus" -uskomuksen jo muutenkin tiiviisti kiinniniitattuun arkkuun.

        Kai sitä huonosti valituilla premisseillä voi noinkin uskoa. Enpä silti paljon lesoilisi kuvitelmillani.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai sitä huonosti valituilla premisseillä voi noinkin uskoa. Enpä silti paljon lesoilisi kuvitelmillani.

        Kuvitelmat jumalista ovatkin vain noloja. Niillä ei todellakaan voi lesoilla.


    • Anonyymi

      Mitenköhän te luulette kasvejen toimivan tässä kontekstissa jossa pitäisi olla aivot käsittelemään ympäristöä?

      Ai niin. Ei kreationistit tunne biologiaa. Harva tuntuu tietävän sitä, että kasvit ovat eläviä. Tai niiden reagointia ympäristöönsä eri tavoin. Puhumattakaan niillä olevaan kommukointi taitoon.

      • Anonyymi

        Kiehtovimpia tällä alueella ovat limassienet. Ne eivät ole sieniä vaan lähinnä jättiläisameboita.

        Niillä ei ole aisteja eikä hermostoa eikä edes soluja vaan ne ovat yksi eliö on yksi yhtnäinen klöntti, jossa samassa solulimassa uiskentelee tuhansia tumia, mutta silti se osaa suunnistaa, liikkua kohti ravinnonlähdettä, haarautua ja kuroutua taas kasaan tarpeen mukaan jne.

        Noiden eliöiden "algoritmeistä" ja väkisinkin varsin simppeleihin takaisinkytkentöihin perustuvasta toiminnasta olisi paljon opittavaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      208
      2949
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      14
      2482
    3. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      90
      1254
    4. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      16
      1193
    5. Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!

      Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee
      Maailman menoa
      328
      1192
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      53
      1129
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      95
      1121
    8. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      158
      981
    9. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      168
      971
    10. Sopisikohan hänelle ?

      Sopisikohan hänelle naiselle farkkuhame ?
      Ikävä
      131
      932
    Aihe