Sateenkaariliittojen määrä ja adoptiot

Anonyymi-ap

Tasa-arvoisen avioliittolain tultua voimaan 1.3.2017 on samaa sukupuolta olevien avioliittojen määrä kasvanut aika suureksi.

Vuoden 2023 loppuun mennessä uusia avioliittoja oli jo 2903

Luvusta puuttuvat ne parit, jotka muuttivat rekisteröidyn parisuhteen avioliitoksi.
Parin vuoden sisällä lakimuutoksesta oli jo noin 2400 paria oli muuttanut rekisteröidyn parisuhteen avioliitoksi.

Adoptiot joissa lapsella on 2 äitiä tai 2 isää oli vuoden 2023 loppuun mennessä 1268.

2017-vuodesta lähtien ja adoptioidn osalta 2008-vuodesta lähtien on menty hyvään suntaan.
On tullut pajon onnellisia perheitä ja lapsia, joilla on isä tai äiti tai jopa kaksi molempia.

Pe.ku

71

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Adoptio-oikeus ei ole luonnonmukaista heille. Hedelmättömät heteroparit ovat sentään oikeat vanhemmat.

      • Anonyymi

        Älä ulise. Tunnen ihan hyvin kaksi miestä joilla on tyttö ja poika , hyvin kasvatettuja ovat, isät auttavat läksyjen teossa katsovat että saavat ravintorikasta ruokaa ja lapsilla harrastuksia . Niin että ovat 10 pisteen vanhempia ja lapsista näkee miten onnellinen perhe on molempien isien kanssa . Joten turha puhua mistään muusta, sehän riippuu ihmisestä minkälaisia ovat , nämä isät ovat hyvin empaattisia ihmisiä ja hoitavat asiansa todella hyvin . Ainä et tietysti pystyisi samaan siksi vertaat itseesi .
        Sitten on otettava sekin huomioon että adoptio on asia jolloin lapsi on oikeasti heidän lapsensa . Oli heteroita takia homoja . Ennakkoluulot ovat Suomessa aina vaan syvällä, verrattuna muihin Pohjoismaihin. Ja ollaan kovasti vastustamassa. Asioita mistä ei ymmärretä tuon taivaallista .
        Joten sinä et ole mikään sanomaan kenestäkään ihmisestä, et tunne heitä etkä tule koskaan tuntemaankaan .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsilla kaksi miestä mutta ei yhtään isää?

        Olisiko mielestäsi ollut parempi, mikäli olisi kirjoitettu ”kaksi isää joilla tyttö ja poika”?

        "Joten turha puhua mistään muusta, sehän riippuu ihmisestä minkälaisia ovat "

        Miten se nyt sitten on? Riippuuko perheen onni homoudesta vai siitä mitä ovat ihmisinä? Jos on homopari ja heteropari, ja ne ovat suunnilleen yhtä hyviä ihmisinä, niin onhan se paljon parempi että lapsilla on isä ja äiti, omaa verta ja sukua.

        Punavirheethän haluaisivat, ettei sanoja tyttö, poika, mies, nainen, äiti tai isä, veli, sisar, täti, setä, isoisä, isoäiti enää saisi käyttää. Nehän muistuttavat ajasta, jolloin vallitsi normaalius ja järki, ja jokainen oli sitä, miksi Jumala oli hänet luonut, joko xx- tai xy-kromosomeilla varustettu.

        Sydämeni särkyy, kun ajattelen, että joillakin lapsilla ei ole isää ja äitiä. Siihen voi olla normaalikin syy, kuten isän tai äidin kuolema, ja sekin on surullista. Mutta se on luonnollista. Irrallisista suhteista, avioeroista tai adoptioista homoperheisiin johtuva isättömyys tai äidittömyys on itse aiheutettua julmuutta lasta kohtaan.

        Mitkä ennakkoluulot ? Vain mies ja nainen voivat lisääntyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsilla kaksi miestä mutta ei yhtään isää?

        Ovat lastensa isiä kumpikin joten pilkunviilaajilla ei vissiin oikein sytytä .
        Kun on niin ennakkoluuloinen asioista mistä ei ole mitään tietoa , mutta kivasti vaan on asialla selvittelemässä . Siis kaksi miestä ovat lasten isät , jos nyt senverran ymmärrät ilman että huomauttelet omiasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joten turha puhua mistään muusta, sehän riippuu ihmisestä minkälaisia ovat "

        Miten se nyt sitten on? Riippuuko perheen onni homoudesta vai siitä mitä ovat ihmisinä? Jos on homopari ja heteropari, ja ne ovat suunnilleen yhtä hyviä ihmisinä, niin onhan se paljon parempi että lapsilla on isä ja äiti, omaa verta ja sukua.

        Niin, monta kertaa parempiakin kun monet hetero vanhemmat jotka juhlivat pyhien ajat ja lapset ovat oman onnensa nojassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punavirheethän haluaisivat, ettei sanoja tyttö, poika, mies, nainen, äiti tai isä, veli, sisar, täti, setä, isoisä, isoäiti enää saisi käyttää. Nehän muistuttavat ajasta, jolloin vallitsi normaalius ja järki, ja jokainen oli sitä, miksi Jumala oli hänet luonut, joko xx- tai xy-kromosomeilla varustettu.

        Sydämeni särkyy, kun ajattelen, että joillakin lapsilla ei ole isää ja äitiä. Siihen voi olla normaalikin syy, kuten isän tai äidin kuolema, ja sekin on surullista. Mutta se on luonnollista. Irrallisista suhteista, avioeroista tai adoptioista homoperheisiin johtuva isättömyys tai äidittömyys on itse aiheutettua julmuutta lasta kohtaan.

        Kyllä ne sanat isä ja äiti tulevat olemaan aina käytöstä oletkohan oikein ymmärtänyt oikein sanomasi .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä ennakkoluulot ? Vain mies ja nainen voivat lisääntyä.

        Ihan niin näilläkin lapsilla on äidit , joten puhu siinä hedelmöitymisestä , kaikki sen tietää miten lapset hankitaan . Ei sitä tartte selitellä netissä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä ennakkoluulot ? Vain mies ja nainen voivat lisääntyä.

        Kyllä? Ja lisääntymisemme lisäksi me heterot voimme rakastaakin toisiaan, jos hyvin käy.
        Edelleen ihmetyttää miksi samaa sukupuolta olevat eivät saisi rakastaa toisiaan kun/jos siihen kykenevät ja tehdä keskenään vapaaehtoisuuteen perustuen samoja asioita kuin me heterotkin avioseksissämme ehkäisyä käyttäen teemme pelkästään himoissaan hekumoiden. Ja puhumattakaan teidän hedelmällisen iän ohittaneiden mies-nainen avioparien seksistä himoissaan hekumoiden.
        Paavali muistuttaa hyvin Roomalaiskirjeessään, miten syytellään ihmisiä siitä mitä itsekin teemme ja silti olemme olevinamme uskovia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lapsilla kaksi miestä mutta ei yhtään isää?

        Näin lukee "piru raamattua".....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Punavirheethän haluaisivat, ettei sanoja tyttö, poika, mies, nainen, äiti tai isä, veli, sisar, täti, setä, isoisä, isoäiti enää saisi käyttää. Nehän muistuttavat ajasta, jolloin vallitsi normaalius ja järki, ja jokainen oli sitä, miksi Jumala oli hänet luonut, joko xx- tai xy-kromosomeilla varustettu.

        Sydämeni särkyy, kun ajattelen, että joillakin lapsilla ei ole isää ja äitiä. Siihen voi olla normaalikin syy, kuten isän tai äidin kuolema, ja sekin on surullista. Mutta se on luonnollista. Irrallisista suhteista, avioeroista tai adoptioista homoperheisiin johtuva isättömyys tai äidittömyys on itse aiheutettua julmuutta lasta kohtaan.

        Voisitko näyttää sen puolueohjelman jossa näin sanotaan? Siis jossa puolueen tavoitteeksi laitetaan että sanoja tyttö, poika, mies, nainen, äiti tai isä, veli, sisar, täti, setä, isoisä, isoäiti enää saisi käyttää?

    • Anonyymi

      Uusi laki ei tietenkään ole tasa-arvoinen. Vanhan lain aikana homot ja lesbot pääsivät ihan samalla tavalla naimisiin kuin heterotkin, vaikka toistensa kanssa. Siis homot ja lesbot. Piti vain mennä avioliittoon eikä homoliittoon.

      • Anonyymi

        Kyllä se on tasa-arvoinen avioliittolaki.
        Eduskunta on päättänyt, että se on tasa-arvoinen avioliittolaki.

      • Anonyymi

        Voisimme siis muuttaa lakia sellaiseksi, että naimisiin pääsevät vain kaksi miestä keskenään ja kaksi naista keskenään. Tällöinhän laki on tasa-arvoinen, myös heterot voivat mennä naimisiin, täytyy mennä vain, sanojesi mukaan, "homoliittoon". Eikö niin? :D

        Kristityt ei saa mennä homoliittoon, joten ei ole tasa-arvoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisimme siis muuttaa lakia sellaiseksi, että naimisiin pääsevät vain kaksi miestä keskenään ja kaksi naista keskenään. Tällöinhän laki on tasa-arvoinen, myös heterot voivat mennä naimisiin, täytyy mennä vain, sanojesi mukaan, "homoliittoon". Eikö niin? :D

        Että avioliittoon pääsee vain saman sukupuolen kanssa? Sopii minulle. Heterona eläisin vaimoni kanssa onnellisesti susiparina. Nimittäin ei se rituaalista ja sanasta ole kiinni. Tietenkin sana "avioliitto" muuttuisi pian merkityksettömäksi osaksi homojen alakulttuuria.

        Pitäkää homoavioliittonne, kunhan vain ette kutsu sitä susipariksi, koska se olisi varattu heteropareille ja se alkaisi tarkoittaa jotain ainutlaatuisen hyvää, luonnollista ja Jumalan siunaamaa. Sopii minulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisimme siis muuttaa lakia sellaiseksi, että naimisiin pääsevät vain kaksi miestä keskenään ja kaksi naista keskenään. Tällöinhän laki on tasa-arvoinen, myös heterot voivat mennä naimisiin, täytyy mennä vain, sanojesi mukaan, "homoliittoon". Eikö niin? :D

        Miten niin minun sanojeni mukaan? Minä juuri sanoin että ei pidä mennä homoliittoon, vaan avioliittoon.

      • Anonyymi

        Mikä on "homoliitto"? Heteroliiton vastakohta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on tasa-arvoinen avioliittolaki.
        Eduskunta on päättänyt, että se on tasa-arvoinen avioliittolaki.

        Raamattu sanookin, että lopun aikana paha nähdään hyvänä ja hyvä pahana. Ei nimi miestä pahenna eikä lakia korjaa.

    • Anonyymi

      "On tullut pajon onnellisia perheitä ja lapsia "

      Tuosta varmaan puuttuu pilkku, sanan "perheitä" jälkeen?

      • Anonyymi

        Puuttuu myös lainausmerkit sanasta "onnellisia".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puuttuu myös lainausmerkit sanasta "onnellisia".

        Paljon on onnellisia lapasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puuttuu myös lainausmerkit sanasta "onnellisia".

        Ne parit jotka minä tunnen ovat onnellisempia kun moni hetero pari ja ovat olleet vuosikausia yhdessä . Siis silloin kun aletaan eroittelemaan ihmisiä vaan siksi että ovat syntyneet toisella suuntauksella niin on jossain vika ja suuri, kun puututaan ilkeillä huomautuksilla toisten ihmisten kuviteltuun huonouteen. Parit joita tunnen ovat onnellisia ihan ilman lainausmerkkejä. Ja kunnioittavat toisiaan . Sitten ottavat aina huomioon puolisonsa mielipiteet . Niin että miksi puhutte asioista mistä ette osaa kokemuksen kautta sanoa yhtään mitään. Ei kai normaali ihminen voi omia mielikuvituksiaan kuvitella joiksikin totuuksiksi .

        Aloittajan ei ole mahdollista tietää, että kaikki homoparit ovat onnellisia. Siksi lainausmerkit.

        Ei aloittaja ole niin väittänytkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajan ei ole mahdollista tietää, että kaikki homoparit ovat onnellisia. Siksi lainausmerkit.

        On ihmisillä kova vaiva asioista joista eivät tiedä yhtään mitään

    • Anonyymi

      Onnellisia sateenkaariperheitä on tosiaan tullut, eikä hyvää suuntaa ole saanut kääntymään edes Räsäs-aitolaisten jatkuva homorummutus.

      • Anonyymi

        Nyt on jo paljon seurakuntia, jotka tarjoavat sateenkaaripareille kirkollisen vihkimisen,

        Pääkaupukiseudulla ja muissa etelän suurissa väestökeskuksissa jo lähes kaikki seurakunnat tarjoavat sateenkaaripareille kirkollisen vihkimisen ja seurakunnan tilat käyttöön.

        Koko ajan tulee lisää seurakuntia kun ovat huomanneet sateenkaarivihkimisten järjestämisen olevan hyvä mainosvaltti.

        Pe.ku

      • Anonyymi

        Ihan niin Räsänen voi ihan vaan syventyä oman perheensä, asioihin ei ole hänen oikeutensa olla selvittelemässä joidenkin ihmisten elämää homoparit pärjäävät ihan hyvin yhteiskunnassa . Ja monella todella hyväpalkkaiset työt myös .

      • Anonyymi

        Tutkimuksien mukaan samaa sukupuolta olevilla pareilla on yhtä paljon perheväkivaltaa kuin eri sukupuolta olevilla, ja hieman enemmänkin. Niiden lapset joutuvat myös kärsimään kiusaamisesta ja poissulkemisesta päiväkodeista lähtien. Missä on homojen vanhempien vastuu vai onko vain oma "onnellisuus" tärkeintä?

        Laita linkki tai lähde edes pariin tuollaiseen tutkimukseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkimuksien mukaan samaa sukupuolta olevilla pareilla on yhtä paljon perheväkivaltaa kuin eri sukupuolta olevilla, ja hieman enemmänkin. Niiden lapset joutuvat myös kärsimään kiusaamisesta ja poissulkemisesta päiväkodeista lähtien. Missä on homojen vanhempien vastuu vai onko vain oma "onnellisuus" tärkeintä?

        "Tutkimuksien mukaan samaa..."

        Perätön juttu ilman totuuspohjaa.

        Mitä tulee satunnaisiin kiusaajiin niin he ovat äärilahkolaisia sinä mukaan lukien.

        Mikä totuuspohja sinulla on nimittää häntä lahkolaiseksi ja vielä ääri- sellaiseksi?

        ”Homo- ja lesboparien väkivalta

        CDC:n tutkimuksen (2014) mukaan elinaikanaan joutui kumppaninsa pahoinpitelemäksi 44 % lesboista (yli kaksi kolmasosaa vain naisten), 35 % heteronaisista, 26 % homomiehistä ja 29 % heteromiehistä. Muunkaan todistusaineiston perusteella homosuhteet eivät jää väkivallassa jälkeen heterosuhteista.[16] Vuonna 2002 julkaistun tutkimuksen mukaan lesbonaisista 25-50 % olisi kokenut parisuhdeväkivaltaa, mikä rinnastuisi heteronaisten kokemaan väkivaltaan. Väkivalta on hyvin samanlaista hetero- ja homosuhteissa. On myytti, että tekijä olisi mies tai "miehisempi" (butch) tai että homosuhteissa väkivalta olisi vähemmän vakavaa.[40]
        Porilaisnainen surmasi puolisonsa vuonna 2020. Hän antoi naiselle unilääkettä ja insuliinin yliannoksen, sitten tukehdutti tätä tyynyllä ja löi monta kertaa veitsellä kaulan seudulle. Tekijä sai elinkautisen murhasta.[41]
        Tutkijoiden mukaan parisuhdeväkivalta on pääsääntöisesti samanlaista ja samankaltaisista syistä tapahtuvaa kuin muukin väkivalta. Sen selittäminen naisvihalla johtaa yleensä harhaan. Yksittäistapauksissa nais- tai miesvihalla voi olla merkitystä. Miehiä pahoinpidellään ja tapetaan enemmän kuin naisia, ja myös parisuhdeväkivallassa on suunnilleen yhtä paljon nais- ja miesuhreja, mutta miesten fysiikka yleensä kestää väkivaltaa paremmin, esimerkiksi iho on monta kertaa paksumpaa ja juuri parisuhdeväkivallassa miehet kuolevat harvemmin vaikka kaikkiaan heitä tapetaan enemmän ja törkeää parisuhdeväkivaltaa on yhtä paljon.”

        Olisi ollut kiva, jos olisit laittanut lähteet kunnolla. Osan tekstistä näytit poimivan
        https://liberalismi.net/wiki/Parisuhdeväkivalta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkimuksien mukaan samaa sukupuolta olevilla pareilla on yhtä paljon perheväkivaltaa kuin eri sukupuolta olevilla, ja hieman enemmänkin. Niiden lapset joutuvat myös kärsimään kiusaamisesta ja poissulkemisesta päiväkodeista lähtien. Missä on homojen vanhempien vastuu vai onko vain oma "onnellisuus" tärkeintä?

        Jaa että lapset joutuvat körsimään? Eikös se ole niin että typerien ihmisten vuoksi niille niitä kärsimyksiä laitetaan. Siis ihmiset joilla on mielessä vaan yksi asia ja hehkutellaan sillä sitten netissä. Eikö hetero miehellä oikein ole asiat kunnossa kun pitää jauhaa samaa asiaa joka päivä. Siitä puhe mistä puute, sekin on muistettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä totuuspohja sinulla on nimittää häntä lahkolaiseksi ja vielä ääri- sellaiseksi?

        No ei tavallisen sivistyksen omaavat ihmiset edes ajattele toisten sukupuolista suuntausta koska tietävät että homoja on ja on aina ollut, jotkut vaan syntyvät sillä suuntauksella . Siis
        Tutkimuksista keksaisi taas asiaa, ei sellaisia tutkimuksia edes ole tehty, mutta mielestään vaikuttaa uskottavalta kun muka sanoo että ” tutkimukset ” kertoo sitä sun tätä. eiköhän näiden heteroiden joilla mieli aiheena on pohtia homojen elämää, olisi aika vaan hyväksyä oma puutteellisuutensa se kun hehkutellaan netissä ihmisistä joita ei edes tunneta. Sillä asiantuntijaa täällä ei ole .
        Jos ei muuta jännistystä löydä elämäänsä niin hyvin on huonosti terveyden laita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi ollut kiva, jos olisit laittanut lähteet kunnolla. Osan tekstistä näytit poimivan
        https://liberalismi.net/wiki/Parisuhdeväkivalta

        Ja siksi toiseksi homous ei ole mikään väkivallan tunnus merkki, väkivalta riippuu ihmisestä ei hänen sukupuolisesta suuntaukseltaan .
        Eiköhän näiden; raappa housu ukkojen olisi aika miettiä sitä , miksi heitä niin kovasti kiinnostaa nämä asiat .
        Jossain on todella näillä pielessä oma elämä kun haetaan jännistystä homoista puhumalla. Normaali ihminen ei tunne tarvetta edes pohtia jonkun toisen elämää saatikka millainen sukupuolinen suuntaus jollakin on. Koska normaali ihminen. Ymmärtä nämä asiat m ja heille se ei ole ongelma minun heterouttani ei mitenkään häiritse se että joku ystävä on homo. ,
        Joten luulisi aikuisilla ihmisillä olevan niin. Paljon omassa elämäsaään pohtimista ettei edes joutaisi ajattelemaan toisten asioita . Juorukellojen maailmassa ei viihdy ihmiset joilla on oma elämä .

      • Anonyymi

        Karmea uutinen, mutta myös tämän rikoksen ovat liberaalit mahdollistaneet maalaamalla kaikki samaa sukupuolta olevat parit kauniilla väreillä ja glitterillä. Asenteiden muokkaamisella homomyönteiseksi on omat vaaransa, kun tavalliset ihmiset eivät uskalla tuoda mitään negatiivista esille ahdasmielisen homofoobikon leiman pelossa. Jokainen Setan homottaja tälläkin palstalla on osaltaan syyllinen tähän vääryyteen. Hävetkää!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heterokristityistä aviopareista löytyy esimerkkejä kotimaastammekin.

        "Eerikan, 8, murhaajat näyttivät itse: Näin kaikki tapahtui!"
        https://alibi.fi/uutiset/eerikan-8-murhaajat-nayttivat-itse-nain-kaikki-tapahtui/

        Lasten pahoinpitelyä tapahtuu valitettavan paljon, mutta lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on eri tason asia ja biologisten vanhempien osalta se onkin harvinaisempaa.
        Kun kyseessä on oma biologinen lapsi, häntä hyväksikäyttää seksuaalisesti epätodennäköisemmin kuin adoptiolasta tai uusperheessä puolison lasta, todennäköisimmin hyväksikäyttää jotain perheen ulkopuolista lasta.
        Rikoksia koskevien uutisointien mukaan hyvin julmiakin seksuaalirikoksia vieraille lapsille tehneillä miehillä on ollut omia biologisia lapsia, joille eivät ole tehneet pahaa.
        Useimmiten seksuaalinen hyväksikäyttäjä on mies. Heteroparin perheessä miehen voi olla vaikea käyttää lasta seksuaalisesti hyväksi ilman että asia paljastuu lapsen äidille. Niiden kohdalla harvoissa tapauksissa äitikin on niin raukka, ettei puolusta lastaan, kun tietää hyväksikäytöstä ja antaa asian jatkua ja vähintään siten siihen omalta osinkin osallistuu.

        Tämä koskee tietysti vähemmistöä miehistä. Valtaosa ei lapsiin kajoaisi missään tilanteessa.

        Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä on valtaosissa tapauksia mies ja homoparin kohdalla on erityisen paha, kun kyseessä on kaksi miestä ja etenkin jos lapsi ei ole kummankaan biologinen lapsi, vaan yhdessä adoptoitu ja jos molemmilla sattuu olemaan sairaita perversioita lapsiin liittyen.

        Myös homomiesten joukossa kyse on samalla tapaa vähemmistöstä, jotka noihin sairaisiin tekoihin kykenevät.

        Adoptiolasten kohdalla tuleekin selvittää tarkkaan, että lapsi päätyy normaaliin, turvalliseen perheeseen.

        Niin Suomessa kuin maalmallakin kyseiset tapaukset ovat yleisesti äärikristittyjen tekemiä.
        Äärikristityillä se kuuluu kulttuuriin kirkoissa ja seurakunnissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karmea uutinen, mutta myös tämän rikoksen ovat liberaalit mahdollistaneet maalaamalla kaikki samaa sukupuolta olevat parit kauniilla väreillä ja glitterillä. Asenteiden muokkaamisella homomyönteiseksi on omat vaaransa, kun tavalliset ihmiset eivät uskalla tuoda mitään negatiivista esille ahdasmielisen homofoobikon leiman pelossa. Jokainen Setan homottaja tälläkin palstalla on osaltaan syyllinen tähän vääryyteen. Hävetkää!

        Käytät aseena lapsen raiskausta. Olet hirviö.

      • Anonyymi

        Kristityt ja lapset. Haluatko lähteä haastamaan tapahtumien määrässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytät aseena lapsen raiskausta. Olet hirviö.

        Mikä sinä olet nimitellessäsi noin?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasten pahoinpitelyä tapahtuu valitettavan paljon, mutta lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on eri tason asia ja biologisten vanhempien osalta se onkin harvinaisempaa.
        Kun kyseessä on oma biologinen lapsi, häntä hyväksikäyttää seksuaalisesti epätodennäköisemmin kuin adoptiolasta tai uusperheessä puolison lasta, todennäköisimmin hyväksikäyttää jotain perheen ulkopuolista lasta.
        Rikoksia koskevien uutisointien mukaan hyvin julmiakin seksuaalirikoksia vieraille lapsille tehneillä miehillä on ollut omia biologisia lapsia, joille eivät ole tehneet pahaa.
        Useimmiten seksuaalinen hyväksikäyttäjä on mies. Heteroparin perheessä miehen voi olla vaikea käyttää lasta seksuaalisesti hyväksi ilman että asia paljastuu lapsen äidille. Niiden kohdalla harvoissa tapauksissa äitikin on niin raukka, ettei puolusta lastaan, kun tietää hyväksikäytöstä ja antaa asian jatkua ja vähintään siten siihen omalta osinkin osallistuu.

        Tämä koskee tietysti vähemmistöä miehistä. Valtaosa ei lapsiin kajoaisi missään tilanteessa.

        Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä on valtaosissa tapauksia mies ja homoparin kohdalla on erityisen paha, kun kyseessä on kaksi miestä ja etenkin jos lapsi ei ole kummankaan biologinen lapsi, vaan yhdessä adoptoitu ja jos molemmilla sattuu olemaan sairaita perversioita lapsiin liittyen.

        Myös homomiesten joukossa kyse on samalla tapaa vähemmistöstä, jotka noihin sairaisiin tekoihin kykenevät.

        Adoptiolasten kohdalla tuleekin selvittää tarkkaan, että lapsi päätyy normaaliin, turvalliseen perheeseen.

        Sukupuolisella suuntauksella ei ole mitään yhteistä sen asian kanssa että joku on väkivaltainen . Se on aina sairaan ihmisen merkki kun harjoittaa väkivaltaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukupuolisella suuntauksella ei ole mitään yhteistä sen asian kanssa että joku on väkivaltainen . Se on aina sairaan ihmisen merkki kun harjoittaa väkivaltaa.

        No sen verran on vaikutusta että homoilla on selvin syy olla aggressiivinen kuin heteroilla keskimäärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sen verran on vaikutusta että homoilla on selvin syy olla aggressiivinen kuin heteroilla keskimäärin.

        ... ainakin näin homot väittävät että heitä vainotaan ja siksi se aiheuttaa heissä aggressiivisuutta.

    • Anonyymi

      Tarkan kokonaismääränkin näkisi varmaan jostain tilastokeskuksen luettelosta.

      Välillä 6000 - 7000 se on

    • Anonyymi

      Aloittaja on unohtanut, että homoliittoja piti olla niin vähän, että niillä ei ole mitään pahaa vaikutusta yhteiskuntaan, joten ne voidaan hyväksyä. Sen sijaan hän väittää pahaa vaikutusta suureksi tai "aika suureksi".

      Kaksi asiaa todistaa homojuttujen luonnottomuuden: niitä on aina vain hyvin pieni vähemmistö ja ne eivät koskaan lisäänny keskenään. Silti Jumala rakastaa jokaista homoa niin kovin paljon, että antoi poikansa uhriksi homojenkin syntien sovittamiseksi. Tarvitsee vain ottaa armo ja pelastus vastaan. Tee se jo tänään, kun vielä on aikaa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuo ei liity mitenkään kyseiseen asiaan.

        Äärikristittyjen rikoksia meillä ja maailmalla on tä'ysin mahdoton kokonaan poistaa.

    • Anonyymi

      Vuoden 2023 loppuun mennessä oli jo 2903 Heimo Velin ja Päivi Räsäsen mainostouhuilun uhreja.

    • Anonyymi

      "Adoptiot joissa lapsella on 2 äitiä tai 2 isää oli vuoden 2023 loppuun mennessä 1268."

      Onhan tuo jo aika merkittävä lukema.
      Orpolapset joilla ei ole ollut isää, äitiä, eikä muitakaan vanhempia ovat saadeet isän tai äidin.

    • Anonyymi

      No Jumala itse on asettanut vain miehen ja naisen välisen liiton lisääntymiskäskyn kera!!

      Jumalattomat ihmiset ovat sitten rakentaneet satoja liittoja miesten, naisten, lasten, eläinten, esineiden ja fantasiahahmojen kesken.

      • Niin, mitä sitten. Eihän tuo adoptioihin mitenkään vaikuta.
        Tärkeintä lapsellehan on että on edes yksi välittävä aikuinen.

      • Anonyymi

        "Jumalattomat ihmiset ovat sitten rakentaneet satoja liittoja miesten, naisten, lasten, eläinten, esineiden ja fantasiahahmojen kesken"

        Ei niitä ole kuin sairaassa mielikuvituksessasi.

        Ei tollaisia "lasten, eläinten, esineiden ja fantasiahahmojen" avioliittoja ole missään maassa.
        Lapsiavioliittoja on nykyisin ainoastaan äärimuslimeilla ja äärikristityillä joissain maissa.

        Raamatusta kyllä löytyy Jumalan hyväksymiä avioliittoja lasten ja orjien kanssa, ja on myös Jumalan hyväksymää moniaviopisuutta, sivuvaimoja ja lapsia ostettavissa avioliittoon rahalla tai esinahkoilla.,
        Raamatussa on myös Jumalan hyväksymä homoavioliitto Daavidin ja Joonaan välillä.

        ""Jumalattomat ihmiset ovat sitten rakentaneet satoja liittoja miesten, naisten, lasten, eläinten, esineiden ja fantasiahahmojen kesken"

        Ei niitä ole kuin sairaassa mielikuvituksessasi."

        No reaalimaailmassa näitä kaikkia liittomuotoja maailmalla on pilvin pimein. Nämä ovat täysin eri asia kuin Jumalan asettama avioliitto, minkä päämäärä on Jumalan käsky lisääntyä.

    • Anonyymi

      Aika vähän niitä minusta solmitaan siihen verrattuna kuinka paljon asiasta vouhotetaan.
      Kuudessa vuodessa 2400 liittoa ei ole paljon.

      • Anonyymi

        Tuo 2400 oli se luku, joka lain tultua voimaan muutettiin melkein heti rekisteröidystä parisuhteesta avioliitoiksi.

        Kokonaismäärä sateenkaari-avioliitoissa on nyt noin 7000 ja sen llisäksi vielä rekisteröityjä parisuhteita, joita parit ei ole muuttaneet ilmoitusmenetelmällä avioliitoiksi.

    • Anonyymi

      Alustaja on oikeassa, että on kaksi aivan eri asiaa, sateenkaariliitot ja avioliitot.

      Tämä on hyvä tapa erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.

      • Anonyymi

        Jep, sateenkaari-avioliitot poikkeaa tavallisista avioliitoista siinä, että niillä on myös Jumalan hyväksyntä, koska Jumala loi sateenkaaren liittonsa merkiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, sateenkaari-avioliitot poikkeaa tavallisista avioliitoista siinä, että niillä on myös Jumalan hyväksyntä, koska Jumala loi sateenkaaren liittonsa merkiksi.

        Hyvä huomio että Jumala asetti sateenkaaren, missä on seitsemän väriä, sellaisen liiton merkiksi, että Jumala ei enää tuhoa ihmiskuntaa vesimassoilla. Ja toiseksi Jumala on asettanut miehen ja naisen avioliiton ainoastaan ja sateenkaariliitot on sitten ihminen asettanut. Siksi on niin tärkeää erottaa nämä kaksi liittomuotoa toisistaan, miehen ja naisen liitto on Jumalan asettama lisääntymistä silmälläpitäen ja sateenkaarilitot ovat jumalattomien ihmisten asettama. Olkaamme siis tarkkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, sateenkaari-avioliitot poikkeaa tavallisista avioliitoista siinä, että niillä on myös Jumalan hyväksyntä, koska Jumala loi sateenkaaren liittonsa merkiksi.

        Olet oikein neropatti. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Avioliittolain alla on siis noin 7000 samaa sukupuolta olevien avioliittoa.
      Avioliiton arvostus määrät on uuden lain myötä nousseet heterojen keskuudessakin.

      Vielä kun äärikristitytkin saataisiin arvostamaan avioliittoa, eivätkä eroaisi puolisoistaan niin usein, kun Jumala on määrännyt eroista kuolemanrangaistuksenkin.

      Äärikristityt ei kuitenkaan ole liiemmin Raamattua lukeneet, saatika lukemaansa ymmärtäneet.

      • Anonyymi

        Nyt homoliittojen määrä on tasaantunut siihen mihin oletetteenkin sen tasaantuvan.
        300-400 paria vuodeassa.

        Räsäsläisille yksi pari on jo maailmanloppu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      221
      3306
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      21
      3292
    3. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      40
      1839
    4. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1422
    5. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      1393
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      54
      1372
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1318
    8. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      201
      1278
    9. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      180
      1238
    10. Kunnan piikkiin meni nuorten surma

      Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu
      Nurmijärvi
      51
      1068
    Aihe