Naton 5. Artiklassa todetaan, että jos yksi natomaa joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi niin muiden jäsenmaiden on velvollisuus auttaa mahdollisuuksiensa mukaan. Ei oteta kantaa, että muiden jäsenmaiden on velvollisuus sanktioiden uhalla lähettää sotilaita avuksi.
Melko täsmälleen samanlainen kirjaus oli kansainliiton perustamiskirjassa, pykälä velvoitti kaikkia jäsenmaita antamaan apua.
Mutta kuinkas kävikään, Italia hyökkäsi Etiopiaan, hyökkäys tuomittiin, mutta konkreettista apua ei tullut. Molemmat maat olivat jäseniä
Natossa on yli kolmekymmentä jäsentä, kansainliitossa oli melkein sama määrä
Historialla on tapana toistaa itseään
Naton 5.artikla ja kansainliitto
9
81
Vastaukset
- Anonyymi
Jo sinänsä se että natoon kuuluu kuitenkin kulttuurisesti erilaisia maita, vrt Portugali-Tanska, epäilyttää että velvoitteet eivät käy tasan
- Anonyymi
Kansainliitossa hyökkääjä erotettiin liitosta, avun antamatta jättäminen ei ollut rangaistavaa
- Anonyymi
Venäjän Tiltulle on henki ja elämä se, ettei Naton viides aetikla muka toimi? Miksi se on juuri hänelle ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄÄ!
MIKSI?
Venäjän sota jokaista vastaan
Giles kuvaa Venäjää katkeroituneena valtiona, jota loukkaa se, ettei sitä kohdella suurvaltana, jollainen se haluaisi olla, vaikka rahkeet eivät siihen riitäkään.
Venäjän oikeus etupiiriin
Venäläisen teorian mukaan vain harvalukuinen määrä suurvaltoja on oikeutettu täyteen itsenäisyyteen. Muut kuuluvat suurvaltojen etupiiriin ja ovat vain rajoitetusti itsenäisiä. Kun Nato tarjoaa uusille jäsenilleen suojaa Venäjää vastaan, on se tavallaan varastamista Venäjältä. Mehän esimerkiksi ajattelemme, ettei Suomen Nato-jäsenyys ole mitenkään pois Venäjältä, ellei Venäjällä ole katalia aikeita Suomea kohtaan.
Ukraina kuuluu tässä ajattelussa Venäjälle ja siksi maan nykyaikaistuminen ja länsimaistuminen on hyökkäys Venäjän ydinintressejä vastaan.
Suorastaan koomiselta tuntuvat houreet Venäjästä kolmantena Roomana, mutta tähän hassutukseen törmää yhä useammin.
Valta maailmanpolitiikassa kasvaa tämän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi.
Alas ammutussa hävittäjässä ikkunaan teipattu länsimaista ostettu kotikäyttöön tarkoitettu GPS-laite.- Anonyymi
Niihän Suomessakin luotettiin kuin graniittiin, että kansainliitto auttaa, kunnes todellisuus paljasti, että sanat olivat vain sanoja sopimuksessa
- Anonyymi
Kannattaisiko hakea ammattiapua jos joka kirjoutuksen näkee tiltun kirjoittamaksi. Tulee mieleen henkisesti jälkeen jäänyt vainoharhainen.
- Anonyymi
HEHE! Sinut tunnistaa jo vaikka kilometrin päästä!
Taitaa ammatti-apu olla sinulle Tiltulle paikallaan, kun jutuistasi ilmenee:
Parasta, mitä länsimaa voi kokea, on Venäjän hyökkäys ja miehitys!
Pahinta, mitä hyökkäyksen kohde voi tehdä, on puolustautuminen! Silloin on jokainen kuolema turha!
- Anonyymi
Hullu kilahti.
- Anonyymi
Oma diagnoosisi itsestäsi osui kerrankin oikeaan.
- Anonyymi
Puuttinilla on tertiäärinen kuppa, se selittää kaiken vainoharhaisuuden.
Kuppa syö luustoa ja aivoja, eikä tämä ole vitsi.
https://youtu.be/bUvdOiDqIms?si=TnZSopSqSjktQ2jb
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asianajaja Herman Ljungberg
Ei ole tällä herralla kaikki muumit laaksossa, kun väittää, että kaapelien katkominen on NORMAALIA. Kaikkea se leipä elä26510587Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.28210296Löytyykö jyväskylästä naista kenenkä pyllyä saisi kosketella ja haistellla??
Olen ihan mukava ja kunnollinen herras mies 41 vuotta.709603- 2024615
Sähköauto sopii erinomaisesti maaseudulle, jopa paremmin kuin kaupunkiin.
Sähköautolla pärjää maaseudulla jopa paremmin kuin kaupungissa, sillä jokainen sähköistetyn talon piha on mahdollinen la3092231Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny82118- 1072093
- 1211750
- 1551711
Tämä oli vuoden 1. luetuin artikkeli Suomi24 Viihteessä: Rock-legenda Andy McCoy, 61, sai eläkkeen
Rock-legenda Andy McCoy, 61, sai kuin saikin taiteilijaeläkkeen - Tämän suuruinen eläke on kuussa! -artikkeli oli v. 202191557