70-luvulla lapsia kuoli myös omien vanhempien tappamana moninkertaisesti enemmän kuin nykyään

Anonyymi-ap

70 luvulla meillä oli poliisit jo päiväkodeissa ja kouluissa
opettamassa lapsia liikennekäyttäytymisestä ja laeista +muista säännöistä.

Olivat virkahaalarit päällä opettamassa, oli pakko koska kuolemia tuli niin paljon silloin, JOKA PÄIVÄ!

70 luvun alussa kuoli 2 lasta ja 2 aikuista vuoden jokaisena päivänä, siis päivittäin pelkästään liikenteessä.
Se oli niin tavallista että kaikkia ei edes uutisoitu.
Pieni ilmoitus oli vain lehden nurkassa lasten kuolemista.

Itsekin jäin auton alle 1976, mutta lensin kaaressa lumipenkkaan.Kengät lensivät kauas jaloista ja taju lähti kun paiskauduin kadun toiselle puolelle puun ohi aivan vastaantulevan bussin edestä.

2 ystävääni kuolivat. nuoria poikia molemmat.

Muistakaa nyt ainakin katsella sivuille autoistanne ja pyöristänne.Olen nähnyt että ei paljoa ylimääräisiä sivuille katsella.Jotkut näpräävät kännykkääkin samalla.

Ihme että jäin henkiin, melkosta rallia oli ja kohellusta.

1

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mites on, katsotko nykyään molempiin suuntiin kun astut tielle tai kadulle?
      Opitko mitään tuosta onnettomuudestasi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3814
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      2041
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      229
      1365
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      135
      1266
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      112
      1158
    6. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      112
      1138
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      70
      1050
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      1005
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      984
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      906
    Aihe