Rinteen ja Marinin hallitukset ottivat velkaa 47 miljardia. Ne velat pitää maksaa takaisin. Valtion velkojen korkoihin menee jo kolme miljardia vuodessa. Mistäs otetaan? Velaksi ei voi elää. Valtion menot ovat 12 miljardia enemmän kuin tulot. Miksi luulit, että leikataan?
Valtion on elänyt velaksi vuoden 2008 liian suurien palkankorotuksien jälkeen. Lainaa on otettu julkisen puolen 500 000 hengen palkkoihin. Elätit. 1 700 000 yksityisellä puolella töitä tekevät ja yritykset maksavat noiden elättien palkat ja vielä sosiaalituet ja palvelut. Palkkoihin menee niin paljon rahaa, että palveluihin ei ole riittänyt enää 16 vuoteen. Siksi vientimalli, ettei tulevaisuudessa tapahtuisi samoin.
Tarvitaan työntekijöiden siirtymä julkiselta yksityiselle. Sosialisointi on mennyt liian pitkälle.
Kunnioitan hallituksen ministereiden toimia. He ovat viisaita, rohkeita, oikeamielisiä ja kohtuullisia.
Oliko mielestäsi demareiden satamien sulkeminen neljäksi viikoksi oikein? Sillä leikattiin kasvu ja tuli yli lisää työttömiä. Oliko oikein? Johti ainakin lain säätämiseen, ettei sellaista enää vastuuttomasti voi tehdä. 1990-luvun lama aiheutettiin samalla tavalla ay-liikkeen kahden pomon vastuuttomin toimin. Onneksi olkoon SDP ja SAK. Ei kovin hyveellistä toimintaa!
Lindtmanin hallituksen kaatoaikeet eivät ole kovin kristillistä toimintaa. Sosialismi ei ole.
Missä sosialistien järki ja yhteistyöhalukkuus?
6
192
Vastaukset
- Anonyymi
Oleppa kuule huolissasi vain tämä nykyisen hallituksen velanotosta!
Nämä kun ottavat vielä enemmän velkaa!
Ja mitä sillä saavat aikaan??
Syyskuu 28 tuhatta työtöntä lisää!
Lokakuu 29 tuhatta uutta työtöntä!
Marraskuu 36 tuhatta työtöntä lisää!
Pitkäaikaistyöttömiä tuli 11 tuhatta lisää!
Korkeakoulutettujen työttömyys kasvoi vuodessa 15%
Diplomiinsinöörien työttömyys kasvoi vuodessa 30%.
Sairaaloita nurin!
Ihmisiä ulos asunnoistaan 32 tuhatta!
Köyhyys lisääntyy ja ruokajonoissa on nähty jopa lapsia!
No mitä hallitus vaaleissa lupasi äänestäjille??
Miettikää ite!!! - Anonyymi
Orpo oppositiossa vaati vielä enemmän rahaa yrityksille Marinilta korona ja energia tukina ! Nyte ainnoo kriisi on äärioikeisto tuhohallitus .
- Anonyymi
Jatkuvasti näiltä öyhöttäjiltä tarkoituksella unohtuu, minkä vuoksi velkaa otettiin
- Anonyymi
Mitä sönkötät kommari punikki
Korona tukiin meni vain muutama miljardi, loput 40miljardia marin tuhlasi päättömästi. - Anonyymi
Puhuit asiaa. Hallitus yrittää pelastaa hyvinvointivaltion ja vasemmisto tekee kaikkensa ettei se onnistu lakkoilemalla myös ylisuuret palkankorotukset. Vasemmisto haluaa saada kaaosta eikä köyhän ja kurjan auttamista
- Anonyymi
Oikeistohallitus on alle kahdessa vuodessa saanut aikaan enemmän köyhyyttä ja kurjuutta kuin mikään muu hallitus sitä ennen samassa ajassa. Lisäksi ovat vieneet sairailta mahdollisuuden pääsyä hoitoon joten ennenaikaiset kuolemat lisääntyvät. Velkaa ovat ottaneet vuodessa jo
14,4 miljardia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303700Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491608- 731328
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751171Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911031Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1701021- 78862
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua37760Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?47735- 39699