Venäjä siis hylkäsi rajasopimuksen Viron kanssa. Perusteena Viron viittaukset aiempaan miehitykseen. Ehkä hyvä niin. Kunhan Eurooppa järjestäytyy ja yhtenäistyy, ehkäpä kiinnitetää huomiota Venäjän suorittamiin oikeudettomiin ja rikollisiin muiden maiden alueiden anastuksiin. Silloin, jos Venäjällä on mahdollisesti normaali sivistynyt hallitus, nämä muiden maiden alueitten anastukset palautetaan. Samoin kuin sivistyneissä maissa varkaan viemä omaisuus on tapan palauttaa, eikä jättää varkaalle. Venäjällä on kyllä rasituksena pitkällinen kommunistivalta, joka hävitti ihmisten moraalisen tajun, mikä näkyy monissa asioissa, kuten Tshetshenian kansanmur-hassa. Venäläiset kun tuntuvat edelleen uskovan, että heillä olisi jokin jumalallinen oikeus hallita muita kansoja ja varsinkin anastaa niiden
alueet tuhottavaksi, niinkuin ovat tuhonneet omat alueensa.
Ainoa toivo Venäjän suhteen on se, Venäjällä syntyisi kansanliike moraalin synnyttämiseksi. Tällä hetkellä siitä ei näy paljon merkkejä. Mutta ehkäpä joskus.
Sillon Venäjä olisi valmis Euroopan kansojen perheeseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.