Markuksen evankeliumin luku 13 eli ns. Saarna Öljymäellä kuvailee realistisesti, yksityiskohtaisesti ja hyvin tarkkaa sitä miten roomalaiset piirittävät ja tuhosivat Jerusalemin sekä siellä sijainneen temppelin vuosina 66-73 eivätkä he jättäneet jälkeensä yhtään "kiveä kiven päälle" niin että edes tänä päivänä arkeologit eivät ole kaivauksissaan löytäneet todisteita ensimmäisen vuosisadan alun Jerusalemista ja Herodeksen rakennuksista. Jotkut tutkijat ovat jopa ehdottaneet että Markuksen kirjoittaja on käyttänyt löhteenään Josephuksen teoksia Muinaisajat ja Juutalaissota koska ne ovat olleet siihen aikaan ainoa saatavilla ollut kirjallinen lähde josta evankeliumin kirjoittaja on voinut saada tietoa sodasta.
Miksi Markuksen evankeliumi on kirjoitettu vuoden 70 jälkeen?
Anonyymi-ap
2
50
Vastaukset
- Anonyymi
Miksikö piti Markuksen kirjoittaa? Jeesuksen lähettämä Pyhä henki kun käski ja inspiroi tekstin.
- Anonyymi
Kukaan ei ole varma. Jotkut ovat ehdottaneet että Markus olisi kirjoitettu anti-Markion ja anti-Simonian tekstiksi tukemaan proto-ortodoksisen kirkon kilpailevaa näkemystä Jeesuksesta ja kristinuskosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti153279Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2311962Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori591508- 991498
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1741330Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks131307- 511024
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_1981002- 30931
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric284922