Kirjoitan sulle nainen, mutta entä toisinpäin

Täällä onkin aloitus samasta aiheesta, mutta teen omani kuvaamaan meidän tilannetta. Ehkäpä vastaatkin tai siis kirjoitat myös minulle takaisin, mutta vastauksia leimaa varovaisuus, jos se sinä ylipäätään edes olet. Täällä ei voi olla varma.

Mutta olisin siitä kovin onnellinen, jos vastaisit ja voisin tunistaa. Sinä varmasti tunnistat, ja olet luultavasti kauhistunut uskaltamatta lukea kaikkea. Ei hätää kuitenkaan, en tule syömään sinua enkä hyökkää kimppuun. Voithan myös viheltää pelin poikki, jos sitä haluat.

Kaikki on kiinni sinusta. Jos annat torjuvia viestejä tai olet etäinen minulle, niin pysyttäydyn etäällä ja annan olla rauhassa. Sillä välin voisin vaikka koota kirjan kaikista kirjoituksistani sinusta. Se on sitten meidän yhteinen lapsemme 😄
27636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Eihän tuossa ollut mitään kuvausta tilanteestanne.

Äänestä

En ole kauhistunut miksi olisin?

Äänestä

Varmasti olen käyttäytynyt välillä torjuvasti tai vaikuttanut etäiseltä erinäisistä syistä. Tuskin olet kuitenkaan hän tai minä se ketä
kaipaat. Kirjoituksesi osuu varmasti niin moneen muuhunkin tapaukseen.

Äänestä
  • Jatkoa... Nähdäänkö monesti mm. Näin maanantaisin?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jatkoa... Nähdäänkö monesti mm. Näin maanantaisin?

    Ei nähdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei nähdä.

    Eli meni ohi.

    Äänestä

Ihana viesti, olispa häneltä,

naiselta miehelle.

Äänestä

Keneltä tämä?

Äänestä

En olis niin varma siitä "syömisestä". Hotkaiset kuitenkin suuhusi. 😜

Äänestä
  • Voisinhan minä jostain kohtaa haukatakin, kun ensin saa kerättyä rohkeutta ja riittävästi vihreää valoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Voisinhan minä jostain kohtaa haukatakin, kun ensin saa kerättyä rohkeutta ja riittävästi vihreää valoa.

    No ehkei sitten minulle. Hän on jo maistellut vähän. Lisääkin voisin haluta ja vähän muutakin.

    Äänestä

Mikä se aihe on? Tästä ei nyt kyllä ota yhtään selkoa kuka olet tai mikä on tilanteenne, mutta selvästi se jännittää.

Äänestä

Minulla on kirjanmerkeissä monen monta Ikävä-palstan aloitusta säästettynä! 😅 Kauniita kirjoituksia, joista ajattelin silloin, että ne voisivat olla häneltä juuri minulle. Ja monta omaa aloitustani, joita kirjoitin hän mielessäni ja luulin, että hän olisi voinut niistä itsensä tunnistaa. Niistäkin voisi tehdä pienen kaipauksen kirjan. Vielä vuosi sitten olisin varmasti uskonut tämän sinunkin aloituksesi olevan "häneltä".

Tätä nykyä en enää usko, että minulle on täällä osoitettuna kauniita kaipauksia, mutta joskus käyn kirjoittelemassa omiani tänne ilmaan, silloin kun ikävä on kipeimmillään. Paljon harvemmin kuin ennen - täällä kaikkea turhuutta lukiessa tulee vain turhautunut olo. Liikaa typeryyttä ja lapsellista ilkeilyä.

Äänestä
  • Kivasti kirjoitettu. Voisitko olla hän? Ehkä ei, koska huonosti on itseeni sopivia tunnisteita täällä ollut. Hyvää jatkoa, oli miten oli! 💗

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kivasti kirjoitettu. Voisitko olla hän? Ehkä ei, koska huonosti on itseeni sopivia tunnisteita täällä ollut. Hyvää jatkoa, oli miten oli! 💗

    Olisihan se aikamoinen neula heinäsuovassa -tilanne, jos täällä oikeasti kaksi kaipaavaa toisensa löytäisi.

    Hyvää jatkoa myös sinulle!

    Äänestä

Haluisin sen kirjan sen lapsen🩷

Äänestä

Olisko yhteishuoltajuus?

Äänestä
  • Varmaan. Jotain kontaktia sentään.

    Äänestä

Kuinka pitkältä ajalta niitä kirjoituksia on?

Äänestä

Siihen kirjaan laitettas molempien kirjotukset 😄

Äänestä

Milloin kirjoitit mulle IRL viimeksi?

Äänestä
  • En ole kirjoittanut kertaakaan.

    Äänestä

  • Millon sinä naiselle?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Millon sinä naiselle?

    Jos/kun aloittaja on mies, tuo vastaaja 20:16 on nainen.

    Täällä on enimmäkseen heteroita ja ne, jotka eivät ole heteroita yleensä merkkaavat sen aloituksiinsa.

    sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jos/kun aloittaja on mies, tuo vastaaja 20:16 on nainen.

    Täällä on enimmäkseen heteroita ja ne, jotka eivät ole heteroita yleensä merkkaavat sen aloituksiinsa.

    sivusta

    Kyllä olen nainen 😅

    Äänestä

En oo koskaan kirjoittanut tänne, enkä kirjoita!

Äänestä

Et ole hän mutta voisin varmaan myös tehdä kirjan kaikesta mitä hänelle kirjoittanut.
Kaikki on hävinnyt ja tiedän 100% se oli turhaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täällä onkin aloitus samasta aiheesta, mutta teen omani kuvaamaan meidän tilannetta. Ehkäpä vastaatkin tai siis kirjoitat myös minulle takaisin, mutta vastauksia leimaa varovaisuus, jos se sinä ylipäätään edes olet. Täällä ei voi olla varma.

Mutta olisin siitä kovin onnellinen, jos vastaisit ja voisin tunistaa. Sinä varmasti tunnistat, ja olet luultavasti kauhistunut uskaltamatta lukea kaikkea. Ei hätää kuitenkaan, en tule syömään sinua enkä hyökkää kimppuun. Voithan myös viheltää pelin poikki, jos sitä haluat.

Kaikki on kiinni sinusta. Jos annat torjuvia viestejä tai olet etäinen minulle, niin pysyttäydyn etäällä ja annan olla rauhassa. Sillä välin voisin vaikka koota kirjan kaikista kirjoituksistani sinusta. Se on sitten meidän yhteinen lapsemme 😄

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu