Tämä palsta ei ole sellainen, jossa uskovaisen Jumalan lapsen kannattais aikaa viettää. Ja syy on selvä, täällä on paljon eksyttäjiä.
Ketkä ovat palstan pahimmat eksyttäjät tällä hetkellä?
Itse listaisin heti kärkeen nimimerkin juuso lehtola. Hänen kirjoitukset ovat hirveän järkevältä kuulostavia ja hän vaikuttaa argumentoivan väitteensä esimerkillisesti. Hänen kirjoitukset eivät kuitenkaan kestä sitä päivän valoa, joka Pyhän Hengen antama uskonymmärrys uskovaiselle antaa. Raamattua on siis luettava nöyrällä mielellä ja samalla kuunnella, miten mökin mummot ja papatkin uskovat. On hyvä pysyä isiemme uskossa. Eli uskotaan turvallisesti niin, kuin ennenkin on uskottu.
Yksi paha eksyttäjä on Saalemin Pastoriko, joka käy Jumalan lasten kimppuun, kuin kiljuva jalopeura, eli ärjyvä leijona. Itse en laskisi kuitenkaan Saalemikkoa yhtä pahaksi eksyttäjäksi, kuin juusoa, sillä juuso osaa iskeä paljon tarkemmin Jumalan lasten herkkiin kohtiin. Saalemikko sen sijaan estää uusia parannuksen tekijöitä ja siinä mielessä paha.
Kolmas eksyttäjä palstalla on tuntematon trollin riepu lukuisine nimimerkkeineen, joita ovat mm. Onegas, Tähtiryhmä, Charlotta yms yms. Hänen tarkoituksena on sekoittaa ihmisten mieliä ja saada ihmiset mieleltään yhtä sekaisin, kuin tämä trollin riepukin on. Eihän se ole tervettä tällainen massiivinen trollailu. Miten tällä trollin rievulla edes on tällaiseen aikaa?? Nukkuuko hän koskaan? Käykö hän koskaan töissä? Hänen elämänsä sisältö tuntuu olevan soopan kirjoittaminen tänne roskapalstalle ja jotku menee halpaan. Trollirievun kirjoituksiin ei kannata vastailla mitään. Tämän trollin kirjoitukset on helppo tunnistaa, kirjoitti hän nimimerkeillään tai ei. Hän lähinnä jakaa nettiseuralinkkejä ja kirjoittaa täysin älyvapaata settiä, joiden kirjoitusasukin on helppo tunnistaa. Silti hän saa joitakin pimahtamaan. Älkää menkö tämän trollin ansaan.
Ketkä ovat tämän palstan pahimmat eksyttäjät?
31
221
Vastaukset
Eksyttäjä ei koskaan kehoita uskomaan Jeesukseen, Arvoisa Aloittaja!
Mutta onhan sekin tunnustus etten mieltäsi ole pahin.
Et/ette ymmärrä lahjavanhurskautta ja siinä on todellinen eksytys!
En vihastunut sinun mielipiteestäsi, eikä se ollut herjaa, vaan vilpittömästi sitä mitä uskot ja näet!- Anonyymi
Oletkos kuullut ns valheveljistä? He väittävät auttavansa ihmisiä uskon tiellä, mutta todellisuudessa ovat vain eksyttämässä. Valheveli ei aina tajua olevansa harhassa. Useimmiten valheveli luulee olevansa tukevasti Kristuksessa kiinni, mutta todellisuudessa onkin irronnut oksa, joka ei ole enää Kristuksessa kiinni. Valheveli käy kiivaasti Jumalan lasten kimppuun sen sijaan, että yrittäisi rakentaa yhteyttä ja että olisi aitoa halua liittyä mukaan Kristuksen seurakuntaan. Sinä luulet olevasi Kristuksen seuraaja, mutta oikeasti et ole vielä elävää seurakuntaa löytänyt. Haluat vain hajoittaa tämän seurakunnan, jonka itse näet vain halpana risumajana.
Olet vilpitön uskossasi ja voin ymmärtää hyvin näkökantaasi uskosi pohjalta ja minulla ei ole mitään mahdollisuutta sitä näkökantaasi muuttaa.
Kehoituksesi itsekritiikkiin on aiheellista kuitenkin aina.
Minä en ole viemässä uskoa velluilta, vaan osoittamassa että uskolla on kohde:Jeesus Kristus ja se usko Jeesukseen luetaan meille vanhurskaudeksi. Sitä on Lahjavanhurskaus!- Anonyymi
Jostain syystä viestini poistettiin. Jumalan lapset kulkevat kaidalla polulla. Tämän polun molemmilla puolin on eksytystä. Vasemmalla puolella mm lihanhimo, Jumalan kieltäminen, erilaiset uskomusjärjestelmät, jotka eivät vastaa millään tavoin kristillistä arvomaailmaa jne. Oikealla puolella on ne eksyttäjät, jotka ovat kasvaneet ulos uskosta. Heillä voi olla paljon vaatimuksia. Esimerkiksi pitäisi tehdä kamalattomasti hyviä tekoja, lukea tauotta Raamattua jne. Oikean puolen kulkijat usein kaivelevat vikoja kaidan tien kulkijoista. Vasemman puolen kulkijat taas saattavat pitää uskontoja kaikkinensa haitallisina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kasvaa ulos on ehkä väärä termi. Uskossa hekin ovat, mutta kasvaneet liian isoiksi ja mahtaviksi, etteivät koe enää kaipaavansa elävää seurakuntaa ympärilleen, vaan lähteneet uskossa ns. omille teilleen

Surullista, kun sinulle ei ole avautunut Jeesuksen armo,
Gal. 5:1
Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. [Joh. 8:32; Room. 6:18, 8:2] - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oletkos kuullut ns valheveljistä? He väittävät auttavansa ihmisiä uskon tiellä, mutta todellisuudessa ovat vain eksyttämässä. Valheveli ei aina tajua olevansa harhassa. Useimmiten valheveli luulee olevansa tukevasti Kristuksessa kiinni, mutta todellisuudessa onkin irronnut oksa, joka ei ole enää Kristuksessa kiinni. Valheveli käy kiivaasti Jumalan lasten kimppuun sen sijaan, että yrittäisi rakentaa yhteyttä ja että olisi aitoa halua liittyä mukaan Kristuksen seurakuntaan. Sinä luulet olevasi Kristuksen seuraaja, mutta oikeasti et ole vielä elävää seurakuntaa löytänyt. Haluat vain hajoittaa tämän seurakunnan, jonka itse näet vain halpana risumajana.
Eihän hihhulit saa kirjoittaa yleisöosastoihin?
Anonyymi kirjoitti:
Kasvaa ulos on ehkä väärä termi. Uskossa hekin ovat, mutta kasvaneet liian isoiksi ja mahtaviksi, etteivät koe enää kaipaavansa elävää seurakuntaa ympärilleen, vaan lähteneet uskossa ns. omille teilleen
Asia on päinvastoin: minä ainakin kaipasin elävää seurakuntayhteyttä jota ei vl-liikkeessä ollut.
Ja tuo on ihan karikatyyri että joku vaatisi paljon hyviä tekoja ja jatkuvaa Raamatun lukemista. Pikemminkin asia on niin että vllät ei keskimäärin tee kumpiakaan omavanhurskauden ja ties minkä pelossa ja myös siksi ettei Raamattu kiinnosta ja sitten kun joku sanoo että kyllä se kuuluu kristitylle lukea Raamattua ni vastaus on että toinen on muka vaatimassa että kokoajan pitäisi lukea.
Vllät kun ei edes oman uskonsa mukaisesti elä esim tässä Raamattuasiassa. Sen voi todeta esim tältä mun videolta:
https://youtube.com/shorts/bBfcPCeTvkU?feature=share- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oletkos kuullut ns valheveljistä? He väittävät auttavansa ihmisiä uskon tiellä, mutta todellisuudessa ovat vain eksyttämässä. Valheveli ei aina tajua olevansa harhassa. Useimmiten valheveli luulee olevansa tukevasti Kristuksessa kiinni, mutta todellisuudessa onkin irronnut oksa, joka ei ole enää Kristuksessa kiinni. Valheveli käy kiivaasti Jumalan lasten kimppuun sen sijaan, että yrittäisi rakentaa yhteyttä ja että olisi aitoa halua liittyä mukaan Kristuksen seurakuntaan. Sinä luulet olevasi Kristuksen seuraaja, mutta oikeasti et ole vielä elävää seurakuntaa löytänyt. Haluat vain hajoittaa tämän seurakunnan, jonka itse näet vain halpana risumajana.
niinhän tuota näytätte käyvän ette tunne kristusta kun väärissä opeissa näytätte olevan syntien anteeksi saaminen ei kerro mistään et olis totuuden tunnossa
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
niinhän tuota näytätte käyvän ette tunne kristusta kun väärissä opeissa näytätte olevan syntien anteeksi saaminen ei kerro mistään et olis totuuden tunnossa
Lähimmäisen mollaaminen on pääasia ja siihen pyydetään evankeliumia jos jostakin syystä ei onnistu loukkaamaan lähimmäistä
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Lähimmäisen mollaaminen on pääasia ja siihen pyydetään evankeliumia jos jostakin syystä ei onnistu loukkaamaan lähimmäistä
Raattamaa oli oikein esi kuva tästä
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Raattamaa oli oikein esi kuva tästä
Sehän sen firman perusti
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sehän sen firman perusti
seuraa johtajaa kun kristus kuili
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
seuraa johtajaa kun kristus kuili
Kuoli
- Anonyymi
Pollevaa sakkia nämä tosiuskovaiset kun puhuttelevat itseään Jumalan lapsiksi. Naama venähtää vehnäselle tämän rahalahkon tarinoista.
Tämän aloituksen tekijä vaikuttaa kuitenkin olevan aidosti omassa uskossaan, eli tuskinpa mikään rötöstelijä. Ja hän ei ole ainut, mutta huonot kellot kuuluvat kauemmaksi.
Siinäpä se "ongelman" ydin onkin, Jeesus on luvannut vapauden Häneen uskoville!
Vellut ovat nostaneet seurakuntansa jumalaksi ja ihmiset tuomariksi. Jeesus on vain tahranpoistorätti heille.
Gal.
5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".Nyt en kerkeä vastata paremmin, mutta ennenku vastaan tähän paremmin myöhemmin ni tästä voi kattoo mun viimesimmän videon, se ottaa osittain kantaa tähän tuubaan mitä tämä aloittaja täällä viljelee:
https://youtu.be/rG33gLzC0lETämähän on tämmöstä tunnepohjaista höpsöttelyä koko aloitus. Ei yhtään mitään sanota miksi olisin väärässä ja eksyttäjä, ainoastaan vedotaan vaan tunteeseen. Vieläpä sanotaan että on hyvä uskoa niinkuin on ennenkin uskottu. No toteanpa tämän: vllät ei usko niinkuin on ennen uskottu, koska jos uskoisivat ni eivät olisi eksklusiivisia niinkuin herrnhutilaiset ja lukijaiset (Pehr Brandell erityisesti, jonka kautta elävä usko tuli Laestadiukselle) ja myös uskoisivat lain kolmanteen käyttöönkin niinkuin Luther ja Laestadius. Mutta nämähän on kaikki vllien mielestä vain pelkkää järkeilyä, vaikka ne ovat totta. Mutta totuuttahan ei saa paljastaa, koska saattaisi mennä se usko siihen ainoaan oikeaan joukkoon, eli ainoaan oikeaan (epä)jumalaan. Minä taas sanon että se on siunaus jos väärä usko murenee, koska silloin voi oikea astua tilalle.
Aloittajalla on juurikin se vain mistä olen sanonut: Tärkeintä on olla kyseenalaistamatta että säilyy mielenrauha ja turvallisuudentunne. Eli ei voi seurata totuutta, vaan täytyy sulkea silmänsä totuudelta ja uskoa vain kaikki mitä sanotaan. Mutta Jeesushan tuli nimenomaan kyseenalaistamaan vääriä perustuksia. Ja Jeesus senkumemmin kuin Raamattu kokonaisuudessaan ei todellakaan tuo tuota vl-opetusta.
Jos Jumalan lapselle tämä ei ole sopiva paikka niin miksi aloittaja viettää niin paljon aikaa täällä? Hiukan ristiriitaista.
Mutta joo, jos aloittaja olisi totuuden asialla niin hän osoittaisi mun väitteet vääriksi, mutta sitä hän ei tee koska tietää että olen oikeassa.
Ps. Muistakaa tsekata mun youtubekanava, löytyy hakusanalla "Juuso Lehtola" Youtubesta.Tarkennuksena, koska tuo on vähän epäselvä: Herrnhutilaiset ja lukijaiset ei olleet eksklusiivisia.
Ja miksi se on olennaista on, että jos ne eivät olleet eksklusiivisia niin vllät on omalla mittapuullaankin harhassa kun sanovat että täytyy uskoa niinkuin ennenkin on uskottu, koska silloin he eivät usko niin väittäessään olevansa ainoa oikea joukko. Ja jos kerran aina on uskottu samalla tavalla ni miten ne ei sitten olleet eksklusiivisia ja mitä se kertoo vllistä? Se kertoo sen, että ne on itse poikenneet siitä elävästä uskosta ajan saatossa mikä tuli herrnhutilaisten ja lukijaisten kautta Laestadiukselle ja muille varhaisille lestadiolaisille eivätkä itseasiassa edes oman määritelmänsä mukaan voi olla elävässä uskossa koska he eivät enää usko niinkuin on ennenkin uskottu.- AnonyymiUUSI
JuusoLehtola kirjoitti:
Tarkennuksena, koska tuo on vähän epäselvä: Herrnhutilaiset ja lukijaiset ei olleet eksklusiivisia.
Ja miksi se on olennaista on, että jos ne eivät olleet eksklusiivisia niin vllät on omalla mittapuullaankin harhassa kun sanovat että täytyy uskoa niinkuin ennenkin on uskottu, koska silloin he eivät usko niin väittäessään olevansa ainoa oikea joukko. Ja jos kerran aina on uskottu samalla tavalla ni miten ne ei sitten olleet eksklusiivisia ja mitä se kertoo vllistä? Se kertoo sen, että ne on itse poikenneet siitä elävästä uskosta ajan saatossa mikä tuli herrnhutilaisten ja lukijaisten kautta Laestadiukselle ja muille varhaisille lestadiolaisille eivätkä itseasiassa edes oman määritelmänsä mukaan voi olla elävässä uskossa koska he eivät enää usko niinkuin on ennenkin uskottu.Voi helileijaa, miten harhassa oletkaan. Menisi ikä ja terveys, ku noin paatuneelle alkaa avaa asioita rautalangasta. Tiedän alustavasti, että se on täysin turhaa, vaikka tiedän myös uskon silmälaseilla olevani itse oikeassa näiden uskonasioiden suhteen.
Anonyymi kirjoitti:
Voi helileijaa, miten harhassa oletkaan. Menisi ikä ja terveys, ku noin paatuneelle alkaa avaa asioita rautalangasta. Tiedän alustavasti, että se on täysin turhaa, vaikka tiedän myös uskon silmälaseilla olevani itse oikeassa näiden uskonasioiden suhteen.
Joo mä oon kans huomannu että vl-uskon silmälasit on semmoset että niillä saadaan suorasta väärä ja väärästä suora ja yhdestä jakeesta kaikki teologia ja kaikista muista jakeista ei yhtään teologiaa (koskee sekä Raamattua, Lutheria että Laestadiusta). Eli niillä saadaan vääristeltyä mikä tahansa asia siten että se tukee sitä omaa asiaa. Sitä vaan kun tuntee hiukan kirkkohistoriaa ja Raamattua ni ei voi kun ihmetellä vaan miten paljon ihmisiä voi pettää ja miten paljon ihminen voi itseään pettää.
Mutta suosittelen kyllä kenelle tahansa, joka haluaa elää valheessa, vl-uskon silmälasit on erittäin oivalliset! Ei tarvi kuin uskoa vain! Omaa järkeä ei suorastaan saa käyttää ja yksinkertaisesti voi vain uskoa valheen totuudeksi ja totuuden valheeksi ja näin aina hoituu kaikki asiat parhain päin! Voi loputtomasti paeta todellisuutta ja karttaa kohtaamasta totuutta sekä itsestään että lahkosta jossa on ja kaikkein tärkeimpänä Jumalasta.
- AnonyymiUUSI
Ainakin amerikan homoista intoilijat ovat eksyksissä.
- AnonyymiUUSI
miks haukut elävässä uskossa olevaa tähtiryhmää, m. ali-mettälä srk:sta?
- AnonyymiUUSI
Kuurot lestatiolaiset eksyttävät omin voimin itsensä. Kuplassa elävät eivät tätä väitettä osta.
- AnonyymiUUSI
paremminkin myyvät
- AnonyymiUUSI
Eihän VaLedemokratialainen voi luoda nahkaansa itse.
- AnonyymiUUSI
Minulla on tullut sama käsitys kuin aloituksessa, eli että Juuso Lehtola on paha eksyttäjä. En sano tätä vihalla vaan varoituksena. Sääli, koska hän on itse eksynyt, toivoisin että löytäisi takaisin Jumalan valtakuntaan.
- AnonyymiUUSI
Hän on aloituksen tekijä.
- AnonyymiUUSI
Lestatiolaiset ovat aika viekkaita kun tuumailevat kuka saattaisi olla eksyttäjä. Peilin edestä se löytyy lervat. Eläkää tehkö tätä itsellenne vaikeaksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti173979Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2312012Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori591558- 991508
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1741340Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks131337- 521048
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_1991018- 30951
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric283934