"Makkaraa" teltalla kunta- ja aluevaaleissa

Tule laittamaan huulet tötterölle.
6663914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 666

Vanhimmat

Annatko hiukan tarkemmat koordinaatit minne te sinimustat vaalitelttanne pystytätte? Vai meinasitteko mennä taas kirjastoon afrikan tähteä pelaamaan tms. kun ei ole muutakaan tekemistä?

Äänestä
  • Tiedätkö typerys mikä tässä koko AfrikanTähti paskassa on hauskinta ? No kun sinimustat edes osaa pelata tuota. Te persut vain narisette ja itkette kun teilta on jonkun keijotuksen takia TAAS rajoitettu jotain oikeuksia. Siis teidän kuvitelmissa. Kuitenkaan ette osaa pelata edes tuollaista lasten peliä kun arpakuutiossa on jossain kohtaa yli kaksi silmää ja persu ei osaa niin pitkälle laskea että voisi käyttää normaalia noppaa.. Tietysti voihan sitä pelata sellaisella persunopalla missä on kolmella sivulla yksi silmä ja kolmella kaksi. Kuluu aikaakin enemmän kun matkustaa st.Helenalle ja sieltä tulee rosvo ja Riikka on vienyt rahat. Siellä persu kituu vankina vaikka mieli tekis mennä Orjarannikolle. Syy tietysti on kommunisteissa tai mariinissa. Mutta ei auta edes raivokohtaus vaan siinne on jäätävä niin kuin Napoleon jonka myös vihervassarit ilkeyttään kuljetti sinne ja tappoi raukan kasvisruokaan tai jotain muuta yhtä vainoharhaista..

    Äänestä

  • Paljonko Persujen maggaroissa on lihaprosentti? Vai syöttävätkö 80% kasvista?

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Paljonko Persujen maggaroissa on lihaprosentti? Vai syöttävätkö 80% kasvista?

    Purra on kävelevä kasvi.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Paljonko Persujen maggaroissa on lihaprosentti? Vai syöttävätkö 80% kasvista?

    Persujen patukka taitaa olla tuoreverimakkaraa, jos ymmärätte aloittajan tarkoituksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Tiedätkö typerys mikä tässä koko AfrikanTähti paskassa on hauskinta ? No kun sinimustat edes osaa pelata tuota. Te persut vain narisette ja itkette kun teilta on jonkun keijotuksen takia TAAS rajoitettu jotain oikeuksia. Siis teidän kuvitelmissa. Kuitenkaan ette osaa pelata edes tuollaista lasten peliä kun arpakuutiossa on jossain kohtaa yli kaksi silmää ja persu ei osaa niin pitkälle laskea että voisi käyttää normaalia noppaa.. Tietysti voihan sitä pelata sellaisella persunopalla missä on kolmella sivulla yksi silmä ja kolmella kaksi. Kuluu aikaakin enemmän kun matkustaa st.Helenalle ja sieltä tulee rosvo ja Riikka on vienyt rahat. Siellä persu kituu vankina vaikka mieli tekis mennä Orjarannikolle. Syy tietysti on kommunisteissa tai mariinissa. Mutta ei auta edes raivokohtaus vaan siinne on jäätävä niin kuin Napoleon jonka myös vihervassarit ilkeyttään kuljetti sinne ja tappoi raukan kasvisruokaan tai jotain muuta yhtä vainoharhaista..

    N e e k e r e i t ä vihreevassarit haluaa Suomen täyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Paljonko Persujen maggaroissa on lihaprosentti? Vai syöttävätkö 80% kasvista?

    80 % pitää olla rasvaa makkarassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00575 kirjoitti:

    N e e k e r e i t ä vihreevassarit haluaa Suomen täyteen.

    Vihreät ovat Suomen mitättömin puolue.

    Äänestä

Montako kymmentä avausta olet tälle päivää alue- ja kuntavaaleista kirjoittanut ap? "Pientä" pakkomiellettä taas havaittavissa..

Äänestä
  • "Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää eli pakkomiellettä.

    Äänestä

  • PERUSSUOMALAISTEN

    AIKAANSAANNOKSET ORPON HALLITUKSESSA

    • KÖYHIMPIEN ASUMISTUKIEN LEIKKAUKSET

    TYÖTTÖMYYSTURVAN LAPSIKOROTUSTEN POISTAMINEN

    • HOITAJAMITOITUKSEN LEIKKAUKSET

    • ALV-KOROTUS (25,5%)

    • SAIRAUSPÄIVÄRAHOJEN LEIKKAAMINEN TYÖKYVYTTÖMILTÄ

    • IKÄIHMISTEN YMPÄRIKAUTISEN HOIVAN LEIKKAUKSET

    • AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LEIKKAUKSET

    • TYÖTTÖMYYSTURVAN SUOJAOSIEN POISTO

    • ANSIOSIDONNAISEN LEIKKAUKSET

    • "VESI ON MEIDÄN" KANSALAISALOITTEEN VESITYS

    • VUOROTTELUVAPAIDEN LAKKAUTUS

    • AIKUISKOULUTUSTUEN LAKKAUTUS

    • LAKKO-OIKEUDEN RAJOITTAMINEN

    • IRTISANOMISSUOJAN HEIKENTÄMINEN

    • PALKKAKUOPPALAKI

    • ENSIMMÄISEN SAIRAUSLOMAPÄIVÄN PALKATTOMUUS

    • TOIMEENTULOTUEN LEIKKAUKSET

    • LÄÄKEKORVAUKSIEN LEIKKAUKSET

    Äänestä

  • Kerrotko taas miten suhteessa muuhun väestöön mamut tekee rikoksia ? Jooko kumipää? Sitten tutkimme yhdessä kuinka moneen rikokseen persujen eduskuntarymassä on syyllistytty verraten normaaliin ihmispopulaatioon suomessa. Sitten kun ollaan keskusteltu aikuisten tavoin asioista ,niin voidaan siirtyä siihen mikä on sinua kiinnostanut miljoonan viestin verran ,että miksi ihmiset vittuilee persuille ja siitä minkätakia olet pelkkä naurattava pelle jonka apukoulusta saatu todistus riittää juuri ja juuri kopioimaan samaa paskaa päivästä toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    PERUSSUOMALAISTEN

    AIKAANSAANNOKSET ORPON HALLITUKSESSA

    • KÖYHIMPIEN ASUMISTUKIEN LEIKKAUKSET

    TYÖTTÖMYYSTURVAN LAPSIKOROTUSTEN POISTAMINEN

    • HOITAJAMITOITUKSEN LEIKKAUKSET

    • ALV-KOROTUS (25,5%)

    • SAIRAUSPÄIVÄRAHOJEN LEIKKAAMINEN TYÖKYVYTTÖMILTÄ

    • IKÄIHMISTEN YMPÄRIKAUTISEN HOIVAN LEIKKAUKSET

    • AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LEIKKAUKSET

    • TYÖTTÖMYYSTURVAN SUOJAOSIEN POISTO

    • ANSIOSIDONNAISEN LEIKKAUKSET

    • "VESI ON MEIDÄN" KANSALAISALOITTEEN VESITYS

    • VUOROTTELUVAPAIDEN LAKKAUTUS

    • AIKUISKOULUTUSTUEN LAKKAUTUS

    • LAKKO-OIKEUDEN RAJOITTAMINEN

    • IRTISANOMISSUOJAN HEIKENTÄMINEN

    • PALKKAKUOPPALAKI

    • ENSIMMÄISEN SAIRAUSLOMAPÄIVÄN PALKATTOMUUS

    • TOIMEENTULOTUEN LEIKKAUKSET

    • LÄÄKEKORVAUKSIEN LEIKKAUKSET

    Tuota listaa kun vertaa DEMAREIDEN AIKAANSAANNOKSEEN DEMARININ HALLITUKSESSA, tulee hiljaista:

    30% lähti suomalaisten ostovoimasta
    4% nousi korot
    satoja tuhansia putosi köyhyysloukkuun
    kyseisen hallituksen viimeisenä vuonna maahamme saapui yli 72000 uutta suomalaista
    tunnin juna turkuun
    susi-sote, joka NYT vie sosiaali- ja terveyspalvelut monelta paikkakunnalta
    pahimmillaan yli 400 000 työtöntä
    ennätysmäärä konkursseja 2022
    hiilinielumetsämme muutettiin päästölähteiksiä 2021
    itseaiheutettiin energiakriisi toki rikkaita tuettiin sähkölaskuissa
    ennalistaminen maksaa miljardeja
    päästökauppa maksaa miljardeja
    uudet hävittäjät maksaa miljardeja
    Nato jäsenyys maksaa miljardeja
    jne.....

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Tuota listaa kun vertaa DEMAREIDEN AIKAANSAANNOKSEEN DEMARININ HALLITUKSESSA, tulee hiljaista:

    30% lähti suomalaisten ostovoimasta
    4% nousi korot
    satoja tuhansia putosi köyhyysloukkuun
    kyseisen hallituksen viimeisenä vuonna maahamme saapui yli 72000 uutta suomalaista
    tunnin juna turkuun
    susi-sote, joka NYT vie sosiaali- ja terveyspalvelut monelta paikkakunnalta
    pahimmillaan yli 400 000 työtöntä
    ennätysmäärä konkursseja 2022
    hiilinielumetsämme muutettiin päästölähteiksiä 2021
    itseaiheutettiin energiakriisi toki rikkaita tuettiin sähkölaskuissa
    ennalistaminen maksaa miljardeja
    päästökauppa maksaa miljardeja
    uudet hävittäjät maksaa miljardeja
    Nato jäsenyys maksaa miljardeja
    jne.....

    Älä uuno selitä . Puhutaan nyt vaan kurttunaamariikan lupauksista ja teidän makkaroista. Jos kuitenkin tuo 400 000 työtöntä toteutuu niin kiitti vitusti teille saatana paskiaisille ja Satosen kokkareille. Vaikka tehän hölötätte persunressut aina jostain kompromisseista miten ne kuuluu politiikkaan. Ja olette niin helvetin typeriä ,että ette ymmärrä sitä että kumileimasimena olo ei ole mikään kompromissi vaan selkärangatonta vätystelyä. Riikka ja koko persulauma petti lupauksensa ja sillä sipuli. Niin teki myös kokkarit ,mutta se tapahtui teidän siunauksella. Joten kirjottele listojas miten lystäät.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    PERUSSUOMALAISTEN

    AIKAANSAANNOKSET ORPON HALLITUKSESSA

    • KÖYHIMPIEN ASUMISTUKIEN LEIKKAUKSET

    TYÖTTÖMYYSTURVAN LAPSIKOROTUSTEN POISTAMINEN

    • HOITAJAMITOITUKSEN LEIKKAUKSET

    • ALV-KOROTUS (25,5%)

    • SAIRAUSPÄIVÄRAHOJEN LEIKKAAMINEN TYÖKYVYTTÖMILTÄ

    • IKÄIHMISTEN YMPÄRIKAUTISEN HOIVAN LEIKKAUKSET

    • AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LEIKKAUKSET

    • TYÖTTÖMYYSTURVAN SUOJAOSIEN POISTO

    • ANSIOSIDONNAISEN LEIKKAUKSET

    • "VESI ON MEIDÄN" KANSALAISALOITTEEN VESITYS

    • VUOROTTELUVAPAIDEN LAKKAUTUS

    • AIKUISKOULUTUSTUEN LAKKAUTUS

    • LAKKO-OIKEUDEN RAJOITTAMINEN

    • IRTISANOMISSUOJAN HEIKENTÄMINEN

    • PALKKAKUOPPALAKI

    • ENSIMMÄISEN SAIRAUSLOMAPÄIVÄN PALKATTOMUUS

    • TOIMEENTULOTUEN LEIKKAUKSET

    • LÄÄKEKORVAUKSIEN LEIKKAUKSET

    jaa että hallitus on persut vain yksin

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Älä uuno selitä . Puhutaan nyt vaan kurttunaamariikan lupauksista ja teidän makkaroista. Jos kuitenkin tuo 400 000 työtöntä toteutuu niin kiitti vitusti teille saatana paskiaisille ja Satosen kokkareille. Vaikka tehän hölötätte persunressut aina jostain kompromisseista miten ne kuuluu politiikkaan. Ja olette niin helvetin typeriä ,että ette ymmärrä sitä että kumileimasimena olo ei ole mikään kompromissi vaan selkärangatonta vätystelyä. Riikka ja koko persulauma petti lupauksensa ja sillä sipuli. Niin teki myös kokkarit ,mutta se tapahtui teidän siunauksella. Joten kirjottele listojas miten lystäät.

    turpa kiinni olmi

    Äänestä

  • Montako kymmentä vastinetta olet tälle päivälle aiheesta kirjoittanut. Ei niinkään pientä pakkomiellettä taas havaittavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Tuota listaa kun vertaa DEMAREIDEN AIKAANSAANNOKSEEN DEMARININ HALLITUKSESSA, tulee hiljaista:

    30% lähti suomalaisten ostovoimasta
    4% nousi korot
    satoja tuhansia putosi köyhyysloukkuun
    kyseisen hallituksen viimeisenä vuonna maahamme saapui yli 72000 uutta suomalaista
    tunnin juna turkuun
    susi-sote, joka NYT vie sosiaali- ja terveyspalvelut monelta paikkakunnalta
    pahimmillaan yli 400 000 työtöntä
    ennätysmäärä konkursseja 2022
    hiilinielumetsämme muutettiin päästölähteiksiä 2021
    itseaiheutettiin energiakriisi toki rikkaita tuettiin sähkölaskuissa
    ennalistaminen maksaa miljardeja
    päästökauppa maksaa miljardeja
    uudet hävittäjät maksaa miljardeja
    Nato jäsenyys maksaa miljardeja
    jne.....

    Autisti on taas päästetty pehmeästä kopista osaston käytävälle loikkimaan. Mutta kuka on ollut niin huolimaton että on jättänyt kanslian oven auki koska autisti on päässyt näpelöimään atk-laitteen näppistä ja tekstittämään loputonta jargoniaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Kerrotko taas miten suhteessa muuhun väestöön mamut tekee rikoksia ? Jooko kumipää? Sitten tutkimme yhdessä kuinka moneen rikokseen persujen eduskuntarymassä on syyllistytty verraten normaaliin ihmispopulaatioon suomessa. Sitten kun ollaan keskusteltu aikuisten tavoin asioista ,niin voidaan siirtyä siihen mikä on sinua kiinnostanut miljoonan viestin verran ,että miksi ihmiset vittuilee persuille ja siitä minkätakia olet pelkkä naurattava pelle jonka apukoulusta saatu todistus riittää juuri ja juuri kopioimaan samaa paskaa päivästä toiseen.

    👍👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Tuota listaa kun vertaa DEMAREIDEN AIKAANSAANNOKSEEN DEMARININ HALLITUKSESSA, tulee hiljaista:

    30% lähti suomalaisten ostovoimasta
    4% nousi korot
    satoja tuhansia putosi köyhyysloukkuun
    kyseisen hallituksen viimeisenä vuonna maahamme saapui yli 72000 uutta suomalaista
    tunnin juna turkuun
    susi-sote, joka NYT vie sosiaali- ja terveyspalvelut monelta paikkakunnalta
    pahimmillaan yli 400 000 työtöntä
    ennätysmäärä konkursseja 2022
    hiilinielumetsämme muutettiin päästölähteiksiä 2021
    itseaiheutettiin energiakriisi toki rikkaita tuettiin sähkölaskuissa
    ennalistaminen maksaa miljardeja
    päästökauppa maksaa miljardeja
    uudet hävittäjät maksaa miljardeja
    Nato jäsenyys maksaa miljardeja
    jne.....

    No miten ite olisit tehny?, kerro, kun olet muka vitun viisas. . . !!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Kerrotko taas miten suhteessa muuhun väestöön mamut tekee rikoksia ? Jooko kumipää? Sitten tutkimme yhdessä kuinka moneen rikokseen persujen eduskuntarymassä on syyllistytty verraten normaaliin ihmispopulaatioon suomessa. Sitten kun ollaan keskusteltu aikuisten tavoin asioista ,niin voidaan siirtyä siihen mikä on sinua kiinnostanut miljoonan viestin verran ,että miksi ihmiset vittuilee persuille ja siitä minkätakia olet pelkkä naurattava pelle jonka apukoulusta saatu todistus riittää juuri ja juuri kopioimaan samaa paskaa päivästä toiseen.

    Missä eduskunta ryhmässä on tehty perseitämenemmän rikoksia?, ei missään, no ei ole yllätys, itse "pääpässi" hällä-väliä on rikollinen ja nyt EDUSKUNNAN PUHEMIES!! miksi vitussa?, puolueellisin koskaan, mitä maa päällänsä kantaa, valtiovarain ministeri purra, paskinta mitä suomen historia päällänsä kantaa, tavio, ranne, juuso, ja pippelinhiplaaja rydman, lulu ranne etc. Kyvyttömin koskaan hallitus, lisättynä "pätkä orpo, automaatti grahn-laasonen, itkupilli muka urheilija multala, toivoton nokinaama mykkänen ja sokerina pohjamudissa: satonen, ex nakkikauppias, vitun tunarit, söi nakit kuormasta, teki konkan. . . . oiva työllisyyden hoitaja, ihan oikeasti, mitä VITTUA ORPO ON AJATELLUT MINISTEREJÄ VALITESSAAN??*, no se oli ex tynkä kapiaiselle tärkeintä, että saa patsastella tv ruuduissa ja "olla MUKA JOHTAJA", pelle Hermanni tuli lyhyenlännästä sössöttävästä paskiaisesta, vitun idiootti!!((!

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    turpa kiinni olmi

    No persujen terävin kärki esittäytyy. Terve vaan Mäkelä. Oletko jo ostanu Teslan vai ei siihenkään riitä rahat? Varsinkaan sähköön joka on kallista kuin pensa ikkään...mikoma trilobiitti.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää eli pakkomiellettä.

    Noinhan sinun kallonkutistajasi sinulle kertoi ja sinulle tuli siitä pakkomielle toistaa hänen sanojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    jaa että hallitus on persut vain yksin

    Usko tai älä, mutta persut häippäisee hallituksesta hyvissä ajoin ennen seuraavia eduskuntavaaleja ja aloittaa mahdottoman selittelyn, että me emme olisi, mutta kun kokoomus pakotti.

    Äänestä

Mitä se sinun "makkarasi" tarkoittaa Tynkkyseen ihastunut ap ja minne se tungetaan suussa ollessa tötterö?

Äänestä
  • Kysy lisää ylläpidolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kysy lisää ylläpidolta.

    Mitä se sinun "makkarasi" tarkoittaa Tynkkyseen ihastunut ap ja minne se tungetaan suussa ollessa tötterö? Olisitko ystävällinen ja vastaisit avauksen kirjoittanut ylläpidon edustaja?

    Äänestä

  • vasemmisto on homojen puolue

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    vasemmisto on homojen puolue

    Ovatko Tynkkynen ja Vigelius liittyneet vasemmistoon ? Hyvä hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Ovatko Tynkkynen ja Vigelius liittyneet vasemmistoon ? Hyvä hyvä.

    Ei, ovat sivareita, ei osallistu aseelliseen puolustamiseen, puheissaan kyllä, eli rintamakarkureita!, nappi saunantajana. . . !!!

    Äänestä

  • Otatko suihin?

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    vasemmisto on homojen puolue

    Hatte Arjanne homoilee.

    Äänestä

  • Anonyymi00577 kirjoitti:

    Hatte Arjanne homoilee.

    Kapteeni Harjanne ei osallistu sivaripersujen keskinäisiin leikkeihin, mutta pistää sivaripersut tarvittaessa ruotuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Ovatko Tynkkynen ja Vigelius liittyneet vasemmistoon ? Hyvä hyvä.

    Persu, persu, pers….. ja homo !

    Äänestä

Pelkkää harhaa.

Äänestä
  • Yksi sinun tavaramerkeistäsi ap mistä sinut tunnistaa jo kaukaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Yksi sinun tavaramerkeistäsi ap mistä sinut tunnistaa jo kaukaa.

    Laita vaan sinäkin huulet töttörölle. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Laita vaan sinäkin huulet töttörölle. ;)

    moktargubtahan ap

    Äänestä

Heterotkin voivat "tulla" teltalle

Äänestä
  • Homojen voiminko persujen makkarateltat pystytetään?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Homojen voiminko persujen makkarateltat pystytetään?

    Ainoastaan teltan takaosa.

    Äänestä

Tietenkin ilmaiset makkarat on käytävä syömässä, puolueesta riippumatta.
Ilmainen makkara kiinnostaa enemmän kuin ilmaiset ämpärit. Etenkin näin taloudellisesti vaikeina aikoina.

Äänestä
  • Ilmaisia makkaroita ei olekkaan. Persujenkin vaalimakkarat on puoluetukiaisten kautta maksettu veronmaksajien kukkrosta jo ainakin 1000 kertaa.
    Maistuuko äänestäjille yhä persujen petosmakkarat, jää nähtäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ilmaisia makkaroita ei olekkaan. Persujenkin vaalimakkarat on puoluetukiaisten kautta maksettu veronmaksajien kukkrosta jo ainakin 1000 kertaa.
    Maistuuko äänestäjille yhä persujen petosmakkarat, jää nähtäväksi.

    Paikallisosastot maksavat omat makkaransa omilla jäsenmaksuillaan. Tekevät myös paljon työtä tarjoilun eteen. Eräskin yrittäjä osti omilla rahoillaan kymmeniä paketteja makkaraa ja kahvia.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Paikallisosastot maksavat omat makkaransa omilla jäsenmaksuillaan. Tekevät myös paljon työtä tarjoilun eteen. Eräskin yrittäjä osti omilla rahoillaan kymmeniä paketteja makkaraa ja kahvia.

    Onhan se mukavaa käydä ei-persuna makkarat maistamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Paikallisosastot maksavat omat makkaransa omilla jäsenmaksuillaan. Tekevät myös paljon työtä tarjoilun eteen. Eräskin yrittäjä osti omilla rahoillaan kymmeniä paketteja makkaraa ja kahvia.

    Juu, ja makkarat ja kahvit yrityksen edustuskuluihin verotuksessa. Kyllä nämä tiedetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Paikallisosastot maksavat omat makkaransa omilla jäsenmaksuillaan. Tekevät myös paljon työtä tarjoilun eteen. Eräskin yrittäjä osti omilla rahoillaan kymmeniä paketteja makkaraa ja kahvia.

    No jos se oli persuyrittäjä ,niin tasan muuten maksaa yhteiskunta. Noilla ei ole hajuakaan miten bisnes pyörii. Rasismilla ei juuri kauppaa tee kuin Kärkkäinen ,mutta sen kanssa on vaikeaa kilpailla. Itse jos tarvin palvelua ja ainoa jolta sen saa on persu, niin mieluummin teen itse. Haluan nimittäin rahoilleni vastinetta. Muuten ovat ihan kivaa porukkaa. Vallankin kun ei tarvitse olla missään tekemisissä heidän kanssaan.

    Äänestä

  • Popgrilli-makkarassa on 10% lihan kaltaisia ainesosia, joista suolen osuus lienee 5%.

    Äänestä

Jossakin kaupungissa on torilla rillimakkaroiden ilmaiseksi syöttäminen kielletty tämän vuoden alusta. Varmaan hygieeniset syyt ovat olleet kiellon takana.

Äänestä
  • Katsokaa persujen ainakin viikon pesemättä olleita käsiä, joilla he makkaroita tarjoilevat, vieläkö maittaa??

    Äänestä

  • Vähentää myös yrittäjien tuloja nyt kun ravintoloilla on muutenkin vaikeaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Vähentää myös yrittäjien tuloja nyt kun ravintoloilla on muutenkin vaikeaa.

    Jos on vain " makkaran kokoinen " nälkä, niin ei ravintolaan silloin kannata mennä ruuasta maksamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Katsokaa persujen ainakin viikon pesemättä olleita käsiä, joilla he makkaroita tarjoilevat, vieläkö maittaa??

    Joihinkin makkaroihin oli myös piirretty hakaristejä ja Viljo-koira löyti niitä..Persut valittaa kaiken hinnoista ja ruokaa heitetään maahan. On ne kyllä semmosta sakkia nuo..Sebu on nyt oikea uros joka vetää lertsaa eikä mitään rehuja ,niin että parrakkaan persuämmän posket pullottaa kuin siemeniä keräävällä hamsterilla. Sebun nauttima mustamakkara on taas niin iljettävä ajatus etten siitä voi puhua syömisen yhteydessä. Muutenhan asia ei minulle edes kuulu mutta kun toisinaan tulee persujen tokeni otsikoihin ja joutuu toteamaan ettei ole mun juttu. Siis mustamakkara tai Vigeliuksen kevyempi välimeren salami.No ei mun juttu kyllä ole persulaisuuskaan.

    Äänestä

Taitaa makkarat olla omissa ”teltoissaan”.

Äänestä

Toihan on hyvä idea. Mulla on joku vanha telttakatos tuolla kellarissa, ei kun torille! Mä oon aika kova huulenheittäjä, mä voisin laittaa jonkun oman numeron siihen teltan seinään ja rillata jotain nakkeja pallorillissä ja horista niitä näitä jengin kanssa, niinhän nää kaikki muutkin hörhöt tekee. Jokainen saa vetää autlautta rommia teltan suojissa, lämmin vesi tulee puolueen puolesta, vessa on naapurin teltassa. Eikun torilla tavataan!

Äänestä
  • Ei muuta kuin Jussin ja Riikan vegenakkeja käristämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei muuta kuin Jussin ja Riikan vegenakkeja käristämään.

    Ja Sebun mustaa makkaraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei muuta kuin Jussin ja Riikan vegenakkeja käristämään.

    Uskotteko vielä persujen lupauksiin? Lupaako ne taas "köyhiltä ei oteta".

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ja Sebun mustaa makkaraa.

    Oletko vielä harhautettavissa? Uskotko vielä näiden huumoriveikkojen puheisiin?

    Äänestä

  • Äijällä on oikea ote hommiin. Juurikin niitä ja varsinkin näitä höpisemällä sinusta voi tulla uusi Korkein ja Ihailluin Johtaja jota taivaskin tottelee. En todellakaan tarkoita ,että olisit joku paskiainen ,kuten vaikka Mäkelän Jani ,mutta voit olla varma että pikkupersut (väh.180kg silkkaa tavaraa ) tulee katokselle röhkimään . Jussia ja Riikkaa vitutta rajusti kun joku iskee parempaa tarinaa ja äänestäjät vaatii sinusta diktaattoria. Keksit vielä jonkun iskevämmän nimen kuin Mestari. Helvetti sentään. Milloin sun teltta aukeaa? Tulen kuvaamaan sinne ja tungen kameran kaikkien naamaan kiinni kuten Sebu ja valitan poliittesesta väkivallasta jos joku käskee mun painua helvettiin. Sitten voidaan yhdessä uhriutua ja suomessa on uusi ja yhtä turha "puolue" kuin persut. Voidaan olla vaikkapa nuorpersuja. Ihan sama kunhan saadaan puoluetukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Uskotteko vielä persujen lupauksiin? Lupaako ne taas "köyhiltä ei oteta".

    Onko tarjolla mustien miesten moloa?

    Äänestä

Vieläkö Persujen teltoille eksyy köpsiä, jotka makkaran hinnalla äänestää vielä puoluetta.

Äänestä

Makkara on persujen ja sisarpuoluelaistensa kepujen vihannes.

Äänestä
  • Sebu tietää, miten hyvää musta makkara on. Sitä ei saa persu koskaan tarpeekseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sebu tietää, miten hyvää musta makkara on. Sitä ei saa persu koskaan tarpeekseen.

    Mustaa makkaraa luonnonsuolessa.

    Äänestä

  • Néékériä heti naimaan.

    Äänestä

Mitä mieltä olisitte poikien saunasta teltalla? Saako kannatusta?

Äänestä
  • Ympyräjunailun vaara olemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ympyräjunailun vaara olemassa.

    Mutta jos sen tekee 1,57 promillen humalassa?

    Äänestä

  • Eihän siinä ole mitään kummallista. Vigge ja Sebu varmaan muutenkin menee ns. "jälkilöylyihin". Siis en kyllä tiedä oletko niitä kutsunut telttasaunaan ,mutta kun asia käsittelee mustia makkaroita ,salameja ja poikien saunaa ,niin pakko on kysyä.. Vai oliko tämä joku muu aihepiiri ?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Mutta jos sen tekee 1,57 promillen humalassa?

    Mustia a-pinoita on aivan liian paljon

    Äänestä

Nyt huulet tötterölle ja teltalle makkaralle. Takaosassa palvelua ujoimmille.

Äänestä

Milloin persut aloittavat kevään vaalityön? Vielä ei telttoja näy toreilla.

Vai jätättekö makkaratarjoilut kokonaan väliin, koska petossuomalaisille kunta- ja aluevaalit ovat ahh niin merkityksettömiä?

Äänestä
  • Olisiko hillotolppaeliitti vienyt ahneuksissaan kaikki makkaratkin?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Olisiko hillotolppaeliitti vienyt ahneuksissaan kaikki makkaratkin?

    Persuteltalla riittää jännitystä. Siellä immostellaan, tynkkystellään ja vornastellaan kuumat makkarat esillä oikein ympyrässä. Tule mukaan unohtumattomaan persumenoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Persuteltalla riittää jännitystä. Siellä immostellaan, tynkkystellään ja vornastellaan kuumat makkarat esillä oikein ympyrässä. Tule mukaan unohtumattomaan persumenoon.

    Kysymyspatteristo jatkokysymyksineen on jo valmiina. Minulta ei aikakaan lopu kesken, kuten a-studiossa.

    Vain tentattavat persuehdokkaat makkaroineen puuttuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kysymyspatteristo jatkokysymyksineen on jo valmiina. Minulta ei aikakaan lopu kesken, kuten a-studiossa.

    Vain tentattavat persuehdokkaat makkaroineen puuttuvat.

    Uskotteko vielä selitykset? Kuinka monta kertaa voi pettää?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Uskotteko vielä selitykset? Kuinka monta kertaa voi pettää?

    Persujen vakioäänestäjätyyppiä ilmeisesti loputtomiin asti. PS on pikemminkin uskonlahko kuin puolue. Kepusta loikannut Aittakumpu tuo "substanssiosaamista" persuihin asian suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Uskotteko vielä selitykset? Kuinka monta kertaa voi pettää?

    Haluaisin kyllä jututtaa myös perskokkareita.

    Ääneni tulee joka tapauksessa menemään muualle kuin nykyisille hallituspuolueille.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Haluaisin kyllä jututtaa myös perskokkareita.

    Ääneni tulee joka tapauksessa menemään muualle kuin nykyisille hallituspuolueille.

    Kuulostaa järkipuheelta.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Persuteltalla riittää jännitystä. Siellä immostellaan, tynkkystellään ja vornastellaan kuumat makkarat esillä oikein ympyrässä. Tule mukaan unohtumattomaan persumenoon.

    Joku voi ampuakin siellä.

    Äänestä

  • Persun makkara sisältää lihaa saman verran kuin puolueen kannatus eurovaalien aikaan eli vajaan 7% . Loppu on säilöntäaineita, ruisjauhoa ja muuta paskaa ja se ei ole terveellistä edes kepulaiselle.
    Mutta näitä tyyppejä ravintosuositukset ei sido. Se kun suositus pakottaa kuulema olemaan ilman lihaa ja niin pois päin. En ole kyllä ymmärtänyt miten lihan syönti on kielletty mutta se kaijotenkin liittyy persujen ja Puopolon sanavapauteen?
    Ajattelin tässä kertoa persuille ,että ei ole suositeltavaa myöskään syödä tienposkesta löytynyttä supikoiran raatoa tai Hangon rannasta kilohaileja vai mitä silakoita ovatkin. Mutta älkää ihan tosiaan persut menkö sinne syömään vaikka kuulostankin wokelta. Mä en halua 400 000 tuhatta henkeä omalletunnolleni.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Persuteltalla riittää jännitystä. Siellä immostellaan, tynkkystellään ja vornastellaan kuumat makkarat esillä oikein ympyrässä. Tule mukaan unohtumattomaan persumenoon.

    Epäilemättä. Siinä on vaaliteltta minne ei ilman kättä pidempää ole menemistä. Varsinkin jos siellä on myös Katajalle kotikäynnin suorittaneet rauhanlähettiläät paikalla. No persuthan on työväen puolue ja aina duunarin asialla ,niin ymmärtävät hyvin miksi jollain vieraalla on vasara tai vaikkapa pienikaliiperinen CZ pistooli mukana ihan vaan varoituslaukauksia varten. Antifaisen Sanna kun on vielä mukana niin riittää silmänruokaakin. Elomaan Kike laulaa ja näyttää muskelia. Remontti Reiska "laatoittaa" jne.. On se menoa kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Epäilemättä. Siinä on vaaliteltta minne ei ilman kättä pidempää ole menemistä. Varsinkin jos siellä on myös Katajalle kotikäynnin suorittaneet rauhanlähettiläät paikalla. No persuthan on työväen puolue ja aina duunarin asialla ,niin ymmärtävät hyvin miksi jollain vieraalla on vasara tai vaikkapa pienikaliiperinen CZ pistooli mukana ihan vaan varoituslaukauksia varten. Antifaisen Sanna kun on vielä mukana niin riittää silmänruokaakin. Elomaan Kike laulaa ja näyttää muskelia. Remontti Reiska "laatoittaa" jne.. On se menoa kyllä.

    Samassa tapahtumassa on myös lapsille oma temmellyspaikka missä Setä-Rydman lukee lapsille satuja kuten eduskunnassakin tai vaikkapa oikeudessa.ja opettaa mukulat aikuisuuteen. Siellä Kopiopersun ja KEPPIKIRJAIMEN penikat oppivat että elämä ei ole aina herkkua edes sossupersulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Persujen vakioäänestäjätyyppiä ilmeisesti loputtomiin asti. PS on pikemminkin uskonlahko kuin puolue. Kepusta loikannut Aittakumpu tuo "substanssiosaamista" persuihin asian suhteen.

    Sanotaanko kuitenkin ,että tekouskonlahko on lähempänä totuutta eikä tuo substanssiosaaja kyllä juuri ainakaan kristinuskoa tuohon rosvolaumaan tuo. Joku Jussin Oksa tai Korkein Puolitotuus olisi ihan hyviä nimi eikä tarvis hävetä sanoa ,että olen suomalainen kun se sana ei enää olisi noiden kultin nimessä mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Persuteltalla riittää jännitystä. Siellä immostellaan, tynkkystellään ja vornastellaan kuumat makkarat esillä oikein ympyrässä. Tule mukaan unohtumattomaan persumenoon.

    Mustien aappanoiden teltalla piereskellään rajusti.

    Äänestä

KABANOSSIA TARJOLLA .

DEMARIT KUOKKIMASSA ?

HAHHAHHAAA .

JA POOOIS .

Äänestä
  • Tikkukirjainpersua huolettaa, että demarit muka sotkeentuisivat persupoikien keskinäisiin "lenkkihetkiin", kun percel-pojat nauttivat makkaroitaan luonnonsuolessa? Huoli pois! Kukaan ulkopuolinen ei tule ottamaan osaa persujen jäsenten väliseen tynkkystelyyn.

    Äänestä

Mitä annettavaa persuilla on sote kuntavaaleissa paitsi että kaikki lakkautetaan?

Äänestä
  • Yle on lakkautettava, öyhötti persupoika krapuloissaan PS vaaliteltan takana ja sen jälkeen heppu antoi ylen.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Yle on lakkautettava, öyhötti persupoika krapuloissaan PS vaaliteltan takana ja sen jälkeen heppu antoi ylen.

    Mitä vittua ? Viggehän juuri halusi aikuisviihdettä YLElle. Se vaan ,että taitaa sen Joakimin aikuisviihde olla enempi sellaista marginaali eli vähemmistökamaa. En tarkoita ,että minulla olisi jotain sitä vastaan. Se kun ei ole minun asia mistä kukakin tykkää jne. Mutta mistä Joakim of Finland repii ne rahat siihen ? Village People kun ei ilmaiseksi anna soittaa YMCA:ta edes persupornon taustaksi. Mutta kai Vijääliys itse tietää kun on ylellä joku pomontynkä vielä seuraaviin vaaleihin asti. Että nyt on LGBTQ elokuvat tehtävä jos meinaa. Vihervassarit kun käyttää rahoituksen muuhun kuin persujen homopornoon ja perversioihin.

    Äänestä

Jos ei ole Lärvisen kyrsää niin en tule

Äänestä

Mitäs persuilla on tarjottavaa sote kuntavaaleissa kun lupaavat lakkauttaa kaikki sotepalvelut?

Äänestä
  • Ei nyt tule mitään mieleen......

    Äänestä

"Mitä annettavaa persuilla on sote kuntavaaleissa paitsi että kaikki lakkautetaan?"

Tätä persuehdokkaat varmasti itsekin miettivät.

Äänestä
  • Jatkavat jargonia maahanmuutosta ja rajojen kiinni laittamisesta. Ovat oppineet teeman ulkoa ja on siksi heille tuttu ja turvallinen aihe.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Jatkavat jargonia maahanmuutosta ja rajojen kiinni laittamisesta. Ovat oppineet teeman ulkoa ja on siksi heille tuttu ja turvallinen aihe.

    Nyt voi olla paljon vihaisia köyhiä persuteltalla kyselemässä mitä viime kerralla tuli luvattua. Ettei vain tulisi käsirysyä...

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Nyt voi olla paljon vihaisia köyhiä persuteltalla kyselemässä mitä viime kerralla tuli luvattua. Ettei vain tulisi käsirysyä...

    ...tai varoituslaukauksia hallittuun suuntaan. On kyllä pakko sanoa ,että noiden epeleiden touhuja seuratessa ei tule aika pitkäksi. Tää koko paska kun olis YLEn ohjelmaa niin persutkaan ei vinkuis mitään ja muut sais nauraa kippurassa kun toinen toistaan typerämpiä temppuja tekevät. On kuin joku Jackass...Ikävä kyllä tämä ei ole sitä vaan ihan tosi ilman tv:ta

    Äänestä

  • kakki tuonta loppetaan ainiki sossupumidemareile. lälänlää mitäs siihe snot pele?

    Äänestä

Kykypuolueen apupuolue no 1 kaikessa huonossa.

Äänestä

Taitaa mennä persujen makkarat vanhoiksi jos meinaatte äänestäjiä houkutella kuuntelemaan paskan jauhamista.

Äänestä
  • Riittääpähän sitten enempi niitä rillimakkaroita omien sisäpiiriläisten kitusiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Riittääpähän sitten enempi niitä rillimakkaroita omien sisäpiiriläisten kitusiin.

    Makkaraa saatavissa edestä sekä takaa?

    Äänestä

  • Minä en ainakaan uskalla persujen makkaroida syödä. Seuraukset näkyy ikävinä esimerkiksi Bergbomin kohdalla. Tukka töröttää kuin teräsharja ja ukko on pienempi kuin korvansa. Ja se pelle kun oli vielä Makkara-Satosen kanssa uhoamassa ihmisille ettei saa olla ilkeä ja vaatia vaikkapa palkkaa sun muita oikeuksia ,niin ei kiitos persunkyrsälle. Samoin ei Kelakokelaan nakkikioskille. Vaikka Arto lupais 100 000 uutta makkaraa niin en ota. Kokkarit vois tarjota jotain chateaubriandia niin en söis sitäkään. Sopis vaan niille wannabe elitisteille paremmin kuin tavan höyrylenkura. Sammallahti siellä jakelisi parta tutisten korruptioeväitä pärstävärkin mukaan ja Kaleva jorisis miten paskamaista oli tieten tahtoen hankkiutua kuseen jossain hulin vitun Jemenissä ja päästä sieltä poikkeen valtion piikkiin. Senkin takia tässä on nyt vyötä kiristettävä ettei muutu edes kokkariksi.

    Äänestä

Merkit on sellaisia että nyt pitää tarjoilla vegemakkaraakin persujen vaaliteltoilla.

Äänestä

Otetaan nyt isot sakset käteen ja leikataan persumakkaran kannatus puoleen siis noin 8 prosenttiin. Keskustan Kaikkonen sanoi, että nyt on värinää ja kuplimista keskustalla. Että hyvä tulos tulossa. Että aika ei ole keskustella Afrikan tähdestä, vaan ihmisten hoitoonpääsystä. "Köyhiltä ei leikata" Riikan tunnuslause on vähän jo persuissa kulunut.

Äänestä
  • Löytyipä sentään yksi asia josta Riikka ei ole valmis leikkaamaan:
    Afrikan tähti lasten lautapelistä. Monen lapsen viimeisen leipäpalanhan Riikka on riistänyt lapsukaisten suusta jo aikoja sitten. "Lautapelillä lasten nälkä lähtee" kuten persut toreilla nauraa röhöttävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Löytyipä sentään yksi asia josta Riikka ei ole valmis leikkaamaan:
    Afrikan tähti lasten lautapelistä. Monen lapsen viimeisen leipäpalanhan Riikka on riistänyt lapsukaisten suusta jo aikoja sitten. "Lautapelillä lasten nälkä lähtee" kuten persut toreilla nauraa röhöttävät.

    Persuilla on pari lautapelaajaa jotka on hyviä tuossa Afrikan makkara pelissä . Garedew ja Tynkkynen.
    Toinen noista on hetero ja toinen ei. Kumpi siis on kumpi ?
    Tää on vähän sellanen leikkimielinen kysely mitä heitän kännissä ja läpällä joten ei pidä loukkaantua.
    Toinen noista on ränninarkki ja toinen konttaa vaipoissa kun pää ei millään ota pakkoruotsia vastaan. Kumpi siis on kumpi.
    Ja viimeinen kysymys johon voi vastata joko ei tai ei.
    Onko noista kumpikaan kelvollinen hoitamaan Suomen tai edes omia asioita ?

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Persuilla on pari lautapelaajaa jotka on hyviä tuossa Afrikan makkara pelissä . Garedew ja Tynkkynen.
    Toinen noista on hetero ja toinen ei. Kumpi siis on kumpi ?
    Tää on vähän sellanen leikkimielinen kysely mitä heitän kännissä ja läpällä joten ei pidä loukkaantua.
    Toinen noista on ränninarkki ja toinen konttaa vaipoissa kun pää ei millään ota pakkoruotsia vastaan. Kumpi siis on kumpi.
    Ja viimeinen kysymys johon voi vastata joko ei tai ei.
    Onko noista kumpikaan kelvollinen hoitamaan Suomen tai edes omia asioita ?

    Vihreiden Virta ei osaa kuin pierrä.

    Äänestä

Halla-aho höpöttää nyt 3. maailman sodasta. Nyt tarkkana! Kaikenlaista yritetään nyt. Muistakaa, että on kunta- ja aluevaalit. Ei maailmanvaalit. yrittävät persujen mainostoimistossa nyt keksiä aiheita, että pääasia unohtuisi.

Äänestä
  • Jussista ei saa vastata mitään. Lähti vastaus huitsiin kun kehtasin mestaria kutsua sivariksi ja kysellä sanakirjakusetuksen perään. Sillä lailla se persujen ylläpito toimii. Ja kohta kopiopersu on ulvomassa miten olen sinimusta rotuopinjulistaja. Onhantosiaan kumma jos Scriptaa ei saa mainita. Ainiin eihän Jussi ole N-sana vaan roturealisti. Mutta missä se makkaraslaavilaisen kirja viipyy ?

    Äänestä

'Huulet törrölle. "Johanna" ottaa makkaroista puhdin pois teltan takaosassa.

Äänestä
  • Percel-pojat eivät suostu tulemaan ellei Johanna vaihdeta Sebuun ja Joakimiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Percel-pojat eivät suostu tulemaan ellei Johanna vaihdeta Sebuun ja Joakimiin?

    Johannatv on puettu naisten vaatteisiin, joten ei vaihdeta. Polttaa myös sikaria.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Johannatv on puettu naisten vaatteisiin, joten ei vaihdeta. Polttaa myös sikaria.

    Johanna menis miestenvaatteissa paremmin persuille kaupaksi. Ne kun ovat sellaisia perussuomalaisia....hyi helvetti.

    Äänestä

Järjestän makkaroiden maistamistilaisuuden teltalla. Joikainen paikalla saapuva on samalla asialla. Käsittääkseni kenenkään ei tarvitse hävetä mieltymystään makkaroihin!

Äänestä
  • Olet kuule oikeassa. Makkara on ihan normaalia tarjottavaa ja sä et vaikuta persulta ,niin voin yhden lertsan ottaakin.

    Äänestä

Voi kun on kuntavaalitkin tulossa. Ei kai se persujen homoskandaali paljastu?

Äänestä
  • Makkarateltalla nähdään myös homostelevien ja ruuttamopoilevien persujen kokoontumisajot?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Makkarateltalla nähdään myös homostelevien ja ruuttamopoilevien persujen kokoontumisajot?

    Sussiunakkoo!

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Makkarateltalla nähdään myös homostelevien ja ruuttamopoilevien persujen kokoontumisajot?

    Persut hakevat makkarateltoilleen huomiota ja järjestävät ennennäkemättömän suuren ympyräjunailuhaasteen, jotta vuoden 2025 Guinnessin ennätystenkirjaan jäisi edes joku merkintä persujen alue- ja kuntavaalivuodesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Makkarateltalla nähdään myös homostelevien ja ruuttamopoilevien persujen kokoontumisajot?

    No annetaan kaikkien kukkien kakkia. Ei olla umpimielisiä vaan tuijotaan surullisilla lehmän silmillä perussuomalaiseen tulevaisuuteen Persut tuo meille vapauden ja kolmen viikon poliisit eli sisäministeri Rantasen oman Wagnerin.

    Äänestä

Karmeeta menoa! Makkaramieskin posket kosteina. Ja kannatus putoaa 8%, kun kukaan ei usko enää valheita (paitsi "yrittäjät")

Äänestä

Makkarat mukaan. Teltalla odotetaan huulet tötteröllä!

Äänestä

Mattikin tulee.

Äänestä
  • Hä ? Nytkö ne jo kaivaa Nykäsen haudasta ? Se kyllä olis vainajanakin fiksumpi kuin persuista 99,9% ,mutta todella törkeää olisi tuollainen. Tosin kun kyseessä on persut ,niin eipä tuokaan mitään tavatonta olisi. Matti vainaa kyllä vois kertoa prosenteista persujen tyyliin kun mitään oikeita lukuja ei ole ymmärryksen puutteessa esittää.
    Matti on kuitenkin kansallissankari urheilijana ja etenkin muusikkona sekä performanssitaiteilijana joten levätköön hän rauhassa.

    Äänestä

Kommst du? Ich komme, ich komme!

Äänestä
  • SPRUIT ?!?!

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    SPRUIT ?!?!

    Naturlich!

    Äänestä

Sebulle mustaa "makkaraa".

Äänestä
  • Hillot rinnuksille ja kravatille vanhaan tapaan?

    Äänestä

Järjestän teltalla ryhmäpanot kaikille kiinnostuneille. Toki ujoimmille palvelut jatkuvat kuten ennenkin. T: Johannatvtre

Äänestä

Jos et saa aseistautuneena raflassa naista, teltalla saat ainakin miestä. Sekoilu seis! Pervoilu pois ;-D

Äänestä
  • Aivan niin, demareiden peräkammaripoijjaat vahtaavat telttojen takana saisko moloa?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Aivan niin, demareiden peräkammaripoijjaat vahtaavat telttojen takana saisko moloa?

    No voivoi. Persulainen rämemajava tuli siihen itkemään kun sisko löysi uuden miehen. Byääh..

    Äänestä

Ja siellähän saa ;-D

Äänestä
  • Persujen homojonossa ei saa enää sekoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Persujen homojonossa ei saa enää sekoilla?

    Ei saa! Sekoilu seis! Pervoilua ei hyväksytä. (Ps. jäsenkirjalla pervoilua saatavana teltan takaosassa)

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Ei saa! Sekoilu seis! Pervoilua ei hyväksytä. (Ps. jäsenkirjalla pervoilua saatavana teltan takaosassa)

    Edes persujen ruuttamopoilijat esivät saa jatkossa sekoilla tai pervoilla. Viinaa saa ottaa, mutta tofu on ehdottomasti kielletty.

    Äänestä

Valkoisesta suklaasta tulee suuhunpantavien hitti. Iso laatikollinen joka teltalle jaettavaksi niin aate leviää.

Äänestä

Suu on tötteröllä teltan takaosassa ja ulos kuuluu Wikmannin laulu Ich komme, ich komme. Mitähän se tarkoittaa?

Äänestä

Käykää veronmaksajat syömässä persuteltoilla makkarat pois koska ne on veronmaksajien rahoilla maksettu. Mutta varokaa äänestämästä persuja, ne tekee Suomessa Trumpit. Pelottavaa!!!!

Äänestä
  • Luuletko ihan tosissaan ,että niitä on kukaan maksanu ? Tietysti jonkun kaupan hävikki koituu kauppiaalle ,mutta persujen tapa on hoitaa nuo jutut pöllimällä lahjoitussafkat niiltä jotka oikeasti tarvivat sitä . Ei todellakaan ole ensimmäinen kerta noilta sioilta. Sen jälkeen kun varastetut lertsat on syötetty niille harvoille jotka noita spedejä pystyy enää edes katsomaan niin ne pakenee Kiinaan omiin maanpetoshommiinsa ja silleen..

    Äänestä

Makkarat syödään pois ja annetaan äänet vasemmistolle!

Äänestä
  • Persuteltalla taas pervoillaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Persuteltalla taas pervoillaan?

    Persuteltalla ei puoluejohtoa kuunnella, vaan pervoillaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Persuteltalla ei puoluejohtoa kuunnella, vaan pervoillaan!

    Onko siellä sträpöttimiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Onko siellä sträpöttimiä?

    Kaikkea on, mutta rahani ei riitä...

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Kaikkea on, mutta rahani ei riitä...

    Kaalimadolla on sträpöttimiä hintaluokassa 20 120 euroo, et sinä persu niin köyhä ole.

    Äänestä

Makkarat ovat loppu, pinssejä on vielä saatavana.

Äänestä

iL kirjoittaa:

Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) tili näyttäisi tykänneen kuvapalvelu Instagramissa ei-niin-poliittisesta sisällöstä.

Iltalehti on nähnyt kuvakaappauksen, jossa nainen vähäpukeinen nainen esittelee strap-onin valjaita videolla. Yksi videon tykkääjistä on ministeri Häkkäsen virallinen Instagram-tili.

Äänestä
  • Ministerin puhelin löytyi Antin Penaalista ja nyt kohu on kauhea. Kukahan sen kavereista tuollaisia strappeja harrastaa. Ettei vaan olis eräs MEP lähettänyt Antsulle linkkiä. Ja ei muuten ole vassari tai demu..Ei edes vihreä tai kokkari. Mutta jotenkin tulee mieleen eurovaalien suurvoittaja eräästä puolueesta jota johtaa täysin tunteeton ihmishirviö joka kuitenkin joka joulu kerjää ymmärrystä muilta...Kuka on tuo MEP ? Oliko liian helppo ?

    Äänestä

DEMAREIDEN TELTOILLA UUTUUSTUOTE ?

SÄILYKEKISSAA TOMAATTIKASTIKKEESSA ?

HAHHAHHAAA .

JA POOOOIS .

Äänestä
  • Olikohan hän Persujen "yrittäjä"?

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Olikohan hän Persujen "yrittäjä"?

    Peruteltta on kuin kauhujen talo. Siellä immostellaan, tynkystellään ja vornastellaan aamuun asti ja sitten uusi kierros. Hakaristimakkarat sikin sokin. Puistattavaa.

    Äänestä

  • Sullehan se maittaa kissa kun joku kirjoittaa lehteen ,että ravinsuosituksen mukaan kissaa ei kannata laittaa leivän päälle. Teilläpäin missä on laajempi villipersupopulaatio kaikki kissat katoaisi kun te oikein Sebastianin malliin näyttäisitte vihervassarille kuka on oikea alfauros.
    Sillä ei ole mitään väliä ,että kaikki nauraa teille kun käytös on tuollasta päiväkotitason hommaa. Ikävä että Sebua syrjittiin noin, mutta kun kaikkea ei voi saada vaikka kuinka haluais. BB housuunsontija on toki teidän sankari ,mutta pelkkä naurunaihe muille. Ihan kuin teidän kaikki muutkin edustajat.

    Äänestä

Mitähän IHMETTÄ tuollakin aloituksella ajat takaa.... Et selkeästi ole ihan niitä penaalin terävimpiä sinäkään, mutta pakko on näköjään kirjoittaa...
Kansakoulussa opettaja jo toitotti: Tyhjät tynnytir kolisevat eniten! NYT aloituksesi luettuani ymmärrän, mitä hän tuolla tarkoitti.

Äänestä
  • Olet sinäkin sitten hiukan hidasälyinen jos kansakoulussa opettivat ja nyt sulla sitten oikein välähti. Mä olen jumaliste 55 ja käynyt vaivaista peruskoulua joskus aikoinaan ,mutta olen sentään tajunnu olla pysymättä persujen touhuista pois ja tuon tynnyrijutun olen ymmärtänyt kyllä jo 70 luvulla. Mutta kiva kun olet noinkin paljon oppinut. Onnea persuiluun hyvä herra tai rouva tai mikälie oletkin. Ja en ole aloittaja joten voit jäkättää ,että asia ei kuulu mulle mitenkään. Tosin mua ei kiinnosta hevonvitun vertaa mitä olet mieltä saanko vastailla alottajan puolesta tai en.

    Äänestä

Tuollaista epäoikeudenmukaista toispuolista politiikkaa, jota hallituksemme harjoittaa ja jolla suositaan varakkaita sekä vastakkain asettelua kasvattaen raipataan heikommassa asemassa olevia ei voi hyväksyä .Vaaleissa tullaan näyttämään tuo .Ihmetelköön sitä sitten huulet tötteröllä.

Äänestä

Myös vihreiden teltalla voi laittaa huulet tötterölle...

Äänestä
  • Tynkkystelijät sen tietävät

    Äänestä

  • Joo varmasti voi. Siellä ollaan huulet tötteröllä kun sinä jauhat paskaa. Persuteltalla heitetään kiristysremmiä hauikseen ja etsitään suonta mikä on piikityksestä surkastunut. Miten muuten pistelee? Onko pensan hinta jo tullu euroon vai vaikuttaako siihen nyt maailmanmarkkinahinta tai "suhdanteet"? Vai onko kyse kuitenkin siitä ,että te pölvästit ette ymmärrä mistään mitään? Ai niin .Anteeksi! Mutkumariinillahan tästäkin selvitään.

    Äänestä

Nykypersut nätissä rivissä huulet tötteröllä. Soinin aikaan oli vain mies, vaimo ja Jeesus Kristus.

Äänestä

Työmiehiä tarvitaan teltan takaosaan.

Äänestä
  • Tynkkysosasto kaipaa raavaita työmiehiä?

    Äänestä

Makkaraa??? Purra ja halla, molemmat syövät pupunruokaa ja ei se Tynkkyselle näytä kotimainen liha maistuvan!!

Äänestä
  • Tynkkynen on rakastunut mosambikilaiseen, tummaan metrilenkkiin.

    Äänestä

  • Jussi syö kanaa. Tai ainakin joskus on syöny kun oikein tubessa opetti Allah-aholaisen halalkanareseptin. Kova jätkä tuo kirkkoslaavilainen sivari Parabellumeineen. Bängbäng sanoo Riikka "riikka" kin

    Äänestä

Iloisia uutisia. Teltan takaosaan on saatu mies, joka meikkaa itsensä naiseksi. Kannattaa tulla kauempaakin!

Äänestä
  • Ja mikäs on miehen kuntavaaliehdokasnumero?

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Ja mikäs on miehen kuntavaaliehdokasnumero?

    Mattikin tuli, siis käymään teltalla. Kävi siellä takaosassakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Ja mikäs on miehen kuntavaaliehdokasnumero?

    Ei tiedä vielä, pukeutuu juuri naistenvaatteisiin. Ei saa häiritä ;-D

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Ei tiedä vielä, pukeutuu juuri naistenvaatteisiin. Ei saa häiritä ;-D

    Onko hän nyt sitten mun sukupuolinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Onko hän nyt sitten mun sukupuolinen?

    Ei, ihan transsu se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Ei, ihan transsu se on.

    Voihan transukin olla ton sukupuolinen. Esimerkiksi Kike Elomaa voi olla hyvinkin sen sukupuolinen tai miten tämä nyt meni. No Sebu on parrakas kromosomioikku ja siitä ei tiedä mikä se oikeastaan on. Minulle ei mitään ,mutta kaikki 600 000 persua voi olla silti väärässä. Anteeksi kun menee pahasti poliittiseksi mun jutut.
    Sanoja on paljon ja satunnaisessa järjestyksessä ilman tolkun häivää. Minä muuten kirjotan useimmat Petterin ja Riikan puheet makkaroista ,maahanmuutosta ,valtion velasta ,maahanmuutosta ,köyhien kiusaamisesta, maahanmuutosta, leikkauksista ja myös maahanmuutosta.
    Monet persut etenkin tykkää lukea mun mun kirjoituksia maahanmuutosta ja pensan hinnasta liittyen maahanmuuttoon . Silti minua syljetään kasvoille ja haukutaan olmiksi jopa.

    Äänestä

DEMARITELTOILLA TULEVAA ?

KISSAA ÖLJYSSÄ ?

ALA NÄKKIS ?

HAHHAHHAAA .

JA POOOIS .

Äänestä
  • ALAN ÄKKISELTÄÄN
    EPÄILEEN TULEVAA

    HAHAHUHHAA

    JA POIIIIIIIS

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    ALAN ÄKKISELTÄÄN
    EPÄILEEN TULEVAA

    HAHAHUHHAA

    JA POIIIIIIIS

    Persujen älymystösiipi kommentoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Persujen älymystösiipi kommentoi.

    Kirjoittaja on Perussuomalaisten asiantuntijaosaston päällikkö.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Kirjoittaja on Perussuomalaisten asiantuntijaosaston päällikkö.

    Jaa että tollanenkin virka minulla 🤣 , no exviheriäisiä persujen johdossakin.

    Äänestä

  • Össaa kiljussa huudahti keppikirjainten suvereeni ruhtinas ja meni poooois. Kiitos siitä ystäväni Keppikirjain. Teen sinusta joskus spektaakkelimaisen mammuttielokuvan jonka pääosaa esittää Suuri tunteiden tulkki Kopiopersu. Ja voitan Jussipatsaan typerimmästä fiktiivisestä dokumentista joka kuitenkin on persuille suuri voitto ja tärkeä osaa tulevaa vaalipropagandaa.

    Äänestä

Persussuomalaiset on kyllä NSDAP:n ja Adolf Hitlerin linjoilla tässä makkarakysymyksen lopullisessa ratkaisussakin…

Äänestä
  • Junnila on antanu kaasua makkaroille. Ja nyt yksi kuollut makkara esittää KKK henkisen lumiukon elintä ja kyllä persuilla on hauskaa. Wilhelmin lumiukko jahtaa toista lumiukkoa joka on mustattu noella ja sillä on mustamakkara siellä missä kuuluu. Palava risti mustan lumiukon pihalla sulattaa nokiukon ja persujen naurusta ei tule loppua. Kun vielä Keppikirjain spreiaa synogan seinään hakaristin on persulaumalla naurussa piteleminen kunnes SuPo tulee kaasu pohjassa paikalle ja lopettaa juhlat liian lyhyeen...Sen pituinen se.

    1Äänestä

Kyllä makkara maistuu teltalla.

1Äänestä

Onko mustaa magiaa myös

1Äänestä
  • Veke tarjoo Tapolaa kans.

    1Äänestä

Salasana on "Pimpelipom" teltan takaosassa. Saa myös laulaa, jos siltä tuntuu...

1Äänestä

"Tyttö" on nyt meikannut. Hän on valmis. Makkarat esiin!

1Äänestä
  • Semmonen linkkivinkki tuli sieltä. Mitä halusit kertoa pesusika?

    Äänestä

Makkaraa on syötävä hellästi. "Tyttö" on hyvin varovainen. Olemme sanoneet hänelle, että maltti on valttia.

1Äänestä
  • Jos sitä vaekkapa se pers. tyttö ehki vaekkapa purasoop sitä makkarata…?

    Äänestä

  • 445759027 kirjoitti:

    Jos sitä vaekkapa se pers. tyttö ehki vaekkapa purasoop sitä makkarata…?

    Jos tuo palasen ottaa ja murjoa musertaa hampainsa välliin ,onko tuonkaa merkitystä ? Nuo tyttelit ei makkaralla lisää persuja tie...

    Äänestä

Nyt kaikki ryhmässä nauttimaan. Samalla asialla ollaan!

1Äänestä

Puoluetoimisto ilmoitti, että saamme keltaisen sohvankin tänne takaosaan.

1Äänestä
  • Tarkotat siis sinikeltasta joka on aitoa persuväriä. Persujen kansallislaulu alkaa sanoilla ; Du gamla du fria ja tuon jälkeen vaipat päälle ja kirkolle kontusilleen :)

    Äänestä

Se mitä teltalla tapahtuu, jää teltalle. Tai sitten ei.

Äänestä

Persu-uutuus: "kolmois sträppäri"! Kumikyr*ä edessä sivulla ja takana. Toisella sivulla teline kossupullolle, josta persu-ukko voi ottaa rohkaisua.

Äänestä
  • Pervoilu SEIS! kuuluu puolueohjelma. Joten ei ainakaan julkisesti saa strap-oneja tuoda teltalle.

    Äänestä

  • Liukkaritelinettä ei ole, koska liukkarin käyttäminen on persu-ukkojen mielestä wokea?

    Äänestä

Hovikuvaaja "tytön" kanssa myös teltalla. Ota vihkisormus pois sormesta. "Tyttö" maistaa makkaraa.

Äänestä

Punamullqvistien teltoilla mukitolkulla kiljua.

Äänestä
  • Ketkäs persu-ukkojen janojuomat sinne ovat vieneet?

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    Ketkäs persu-ukkojen janojuomat sinne ovat vieneet?

    Demarit.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Demarit.

    No kuules persutyttö. Ei demut mitään kiljua mihkään teltalle vie. Persut kun on semmosia hassuleita ,että juovat hyvät rankit ennenkuin niitä on tiputeltu teräväksi. Sinä hupsulainen persikkatypy. Nyt sinulla on sitten maha kuralla ja kova krapula kun kaik on mänt...poekaa ottaa persut ,mutta demut sentään vetää jalostetumpaa tavaraa. Pusipusi.

    Äänestä

Tarjoavatko persut edes kotimaista makkaraa?

Äänestä
  • On toki, Kabanossia tarjolla. Tosin demaritkin panostaneet liharuokaan, tarjolla savustettua kissaa ja tenua.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    On toki, Kabanossia tarjolla. Tosin demaritkin panostaneet liharuokaan, tarjolla savustettua kissaa ja tenua.

    Ihan ekaks kannattaa kysyä persujen vaaliteltalla: ”Onko makkara Kabanossia?”.

    Äänestä

  • Mozambiquen metrilenkki ja Etiopian einesmakkara on tyypillisiä persujen eväitä. Myös Välimeren salami kuuluu tarjoiluun ,mutta on harvemmin kysyttyä.

    Äänestä

Täytyykin viritellä polttopullot valmiiksi...

Äänestä
  • Kerkiät juoda ne ennen teltoille pääsyä?

    Äänestä

Vakavasti puhuen, kun tämän kylän persuilla viimeksi oli teltta ja makkaratarjoilu torilla, paikalla näytti olevan vain kourallinen ps-aktiiveja. He ottivat kuvia toisistaan ja laittoivat facebookiin.

Mukava katsoa paljonko porukkaa pyörii demareiden katoksen luona tulevana lauantaina.

Väkimääriä vertaamalla pystyy hyvin ennakoimaan kevätvaalien tulostaulukon.

Äänestä
  • Kun väki vähenee, niin pidot paranee!
    Vaikka kaikki harvat paikalle vaivautuneet saavatkin oman makkaransa, niin silti makkarankääntelijälle jää vielä mielinmäärin lihasrillimakkaroita kotiinviemisiksikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Kun väki vähenee, niin pidot paranee!
    Vaikka kaikki harvat paikalle vaivautuneet saavatkin oman makkaransa, niin silti makkarankääntelijälle jää vielä mielinmäärin lihasrillimakkaroita kotiinviemisiksikin.

    Mitähän sitä Niikolle tänään?

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Mitähän sitä Niikolle tänään?

    Niikko on edistämässä kauppasuhteita Kiinaan, nyt kun Trumppi alkoi rajoittamaan kiinantuontia USAaan, niin suomalaisilla on taas etulyöntiasema.

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Niikko on edistämässä kauppasuhteita Kiinaan, nyt kun Trumppi alkoi rajoittamaan kiinantuontia USAaan, niin suomalaisilla on taas etulyöntiasema.

    Niikko on temuttamisen asialla?

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Kun väki vähenee, niin pidot paranee!
    Vaikka kaikki harvat paikalle vaivautuneet saavatkin oman makkaransa, niin silti makkarankääntelijälle jää vielä mielinmäärin lihasrillimakkaroita kotiinviemisiksikin.

    Persujen grillit voisi kyllä hyvinkin käydä potkimassa nurin...

    Ja samalla näyttää kokoomuksen aisankannattajille vähän rakennuksen nurkkia kunnon niskaperseotteella.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Niikko on temuttamisen asialla?

    Eikös sen tyypin etunimi ole Temu ? Siis Niikon vai muistanko nyt tosiaan väärin ? En halua olla valehtelija ja disinformaationl lähde kuten Luonnonsuolen Uutiset ,missä jokainen "toimittaja" pitäis laittaa Turkkilan hihaan ja nussia uudestaan kuten jo vanha ei perussuomalainen sananlasku sanoo. Minä muuten pidän ihan alkuperäis eli original Kabanossista sinapin kera. En siis voi olla vihervassari kaiketi.

    Äänestä

Makkaraa eikä mitään dulano nakkeja.🥳

Äänestä

Purra on todennut että metrilenkki on paras, mitä niillä nakeilla tekee.

Äänestä

Mieluummin syön makkaraa kun Vasemmistoliiton tarjoamaa laihaa kaalisoppaa. Nekin vähät kaalit on hankittu Lidlistä.

Äänestä

Nyt penkkareiden kunniaksi sissy"tyttönen" tuotu teltan takaojaan. Aluevaaleissa persut saa noin 10% kannatuksen. Siitä on vielä varaa mennä alaspäinkin. Vasemmisto ja vihreät menevät ohi. Persujen taru on lopussa. Vain Sissy jää!

Äänestä

Sissy on luvannut opettaa miehet myös meikkaamaan näinä pervoilun aikoina. Tosin vain takahuoneessa. Teltan edessä Pervoilu Seis!

Äänestä
  • Stoppa perversionerna sanoo googlen pakkoruotsikääntäjä tähän. Nyt vaipat päälle ja kirkolle konttaamaan. Kunnia mustalle tuliaiselle sanoo Oulun ainoa citypersu.

    Äänestä

Minä en niille teltoille mene.

Äänestä
  • Kuulostat järki henkilöltä!

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Kuulostat järki henkilöltä!

    Olen samaa mieltä ,mutta ainahan nauru pidentää ikää. Persut julistaa omaa ohjelmaansa mikä muuntuu kuin DNA rokotevauhkon convoypersun nupissa ,niin aika ei tule pitkäksi. "Meille se ei käy" on jo suomalaisen kansan suussa muuttunut kaskuksi ;Mikä nyt ei käy? no mikä milloinkin sanoo persu ja kertoo miten sinivalkoiset värit kuvastavat rehellisyyttä joka jatkuu siihen asti kun kokoomus sanoo ,että näin tehdään.. Nuo ihanat pikku keltasiniset rehdit makkarapojat ja toki tytötkin. Parrakkaat ja muuten omituiset. Otattako Turun sinappia?

    Äänestä

Mtv Uutiset netissä puhutaan "pervoilupersuista".

Äänestä

"Erikakin" tulee teltalle. Ei tosin UMK-Erika, vaan tällä on pallitkin. Tää on meidän uusi sissy teltan takaosaan. Ich komme, Ich komme lauletaan kaikki!

Äänestä
  • Kaikkien Ernst Röhm-persujen natsiralli:

    "Auf der Heide blüht ein kleines Blümelein
    Und das heißt
    Erika
    Heiß von hunderttausend kleinen Bienelein
    Wird umschwärmt
    Erika
    Denn ihr Herz ist voller Süßigkeit
    Zarter Duft entströmt dem Blütenkleid
    Auf der Heide blüht ein kleines Blümelein
    Und das heißt

    Erika
    In der Heimat wohnt ein blondes Mägdelein
    Und das heißt
    Erika
    Dieses Mädel ist mein treues Schätzelein
    Und mein Glück
    Erika
    Wenn das Heidekraut rot-lila blüht
    Singe ich zum Gruß ihr dieses Lied
    Auf der Heide blüht ein kleines Blümelein
    Und das heißt
    Erika

    In mein'm Kämmerlein blüht auch ein Blümelein
    Und das heißt
    Erika
    Schon beim Morgengrau'n sowie beim Dämmerschein
    Schaut's mich an
    Erika
    Und dann ist es mir, als spräch' es laut
    "Denkst du auch an deine kleine Braut?"
    In der Heimat weint um dich ein Mägdelein
    Und das heißt
    Erika"

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Erika_(marssi)

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Kaikkien Ernst Röhm-persujen natsiralli:

    "Auf der Heide blüht ein kleines Blümelein
    Und das heißt
    Erika
    Heiß von hunderttausend kleinen Bienelein
    Wird umschwärmt
    Erika
    Denn ihr Herz ist voller Süßigkeit
    Zarter Duft entströmt dem Blütenkleid
    Auf der Heide blüht ein kleines Blümelein
    Und das heißt

    Erika
    In der Heimat wohnt ein blondes Mägdelein
    Und das heißt
    Erika
    Dieses Mädel ist mein treues Schätzelein
    Und mein Glück
    Erika
    Wenn das Heidekraut rot-lila blüht
    Singe ich zum Gruß ihr dieses Lied
    Auf der Heide blüht ein kleines Blümelein
    Und das heißt
    Erika

    In mein'm Kämmerlein blüht auch ein Blümelein
    Und das heißt
    Erika
    Schon beim Morgengrau'n sowie beim Dämmerschein
    Schaut's mich an
    Erika
    Und dann ist es mir, als spräch' es laut
    "Denkst du auch an deine kleine Braut?"
    In der Heimat weint um dich ein Mägdelein
    Und das heißt
    Erika"

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Erika_(marssi)

    Tuohan on ihan hauska ralli ,vaikka ich hatt einen kameraden sopis paremmin persuille. Tosin yksikään persu ei ansaitse tuota. Kukaan ei ole persun kaveri ja kukaan ei välitä jos sellanen rojottaa keskellä kentää liikkumata.

    Äänestä

ilmasta kaljaa ja kossua kans!!!!!!!!!!!

Äänestä

Persupuolueen makkarat tulee työntää sinne minne...

Sebu tietää kyllä minne.

Äänestä

Mansen keinosiemennysyhdistys tulossa myös teltalle. Tule kokei...kokemaan huuma!

Äänestä
  • Mihin persuteltalla käytetään foliota? Kääritäänkö siihen ranskikset?
    -Ei. Foliosta tehdään persulle hattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    Mihin persuteltalla käytetään foliota? Kääritäänkö siihen ranskikset?
    -Ei. Foliosta tehdään persulle hattu.

    Persut voivat paremmin tunnistella juutalaisten avaruuslasereiden uhkaa, mistä Trumpin luottolikka Marjorie Taylor Greene on öyhöttänyt. Marjorie mokelsi brittitoimittajalle, kun tämä meni kyselemään asiasta. Hänen sanojaan oli muka vääristelty ja syytti toimittajaa tämän "vääristelyn jatkamisesta, vaikka Marjorie itse oli siitä kirjoittanut :))))

    https://www.independent.co.uk/news/world/americas/us-politics/marjorie-taylor-greene-space-laser-border-bill-b2531017.html

    "Trump tukee salaliittoteorioita levittävää kongressiedustajaa – ”Juutalaisten avaruuslaser sytyttää metsäpaloja”"

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e311aa29-15a9-46bc-b3cd-5647acf1fe6c

    Laittakaa persut paksusti sitä foliota hattuihinne :)))))

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Persut voivat paremmin tunnistella juutalaisten avaruuslasereiden uhkaa, mistä Trumpin luottolikka Marjorie Taylor Greene on öyhöttänyt. Marjorie mokelsi brittitoimittajalle, kun tämä meni kyselemään asiasta. Hänen sanojaan oli muka vääristelty ja syytti toimittajaa tämän "vääristelyn jatkamisesta, vaikka Marjorie itse oli siitä kirjoittanut :))))

    https://www.independent.co.uk/news/world/americas/us-politics/marjorie-taylor-greene-space-laser-border-bill-b2531017.html

    "Trump tukee salaliittoteorioita levittävää kongressiedustajaa – ”Juutalaisten avaruuslaser sytyttää metsäpaloja”"

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e311aa29-15a9-46bc-b3cd-5647acf1fe6c

    Laittakaa persut paksusti sitä foliota hattuihinne :)))))

    Maga Marge on todella sellanen tyyppi ,että perustolloilla on vielä oppimista. Mutta jutut on kyllä samaa tasoa kuin Kaisa G:llä meidän kotipersuissa. Ja taitaa ikäkin täsmätä. Simulassa on jotain samaa kuin Lauren "Bobo" Boebertissa vaikka tässä tapauksessa Bobo on sentään paremman näköinen. Ja epäilempä ,että jopa fiksumpi. Molemmilla kuitenkin ,kuten myös MTG:llä on joku vitun asekiima. Että kyllä yhtäläisyyksiä löytyy. Maga ei vaan tarjoa MAGAraa kuten perseet makkaraa.

    Äänestä

Perseet vaalipuheissaan lupaavat sitä sun tätä kansalaisten hyväksi, varsinkin maalaisille, mutta luvatut teot jää toteutumatta, kelkka kääntyy helposti siihen suuntaan mistä tuulee, eli olisi kannatusta saatavilla, halla-aho on siinä mestari, mutta purra haluaa vaan juoda joulupunaviininsä rauhassa, pikku hiprakassa, jussi taas onanoi peräkammarin nurkassa, tätäkö haluatte?

Äänestä
  • Saako persuteltalla myös ihan perussuomalaista jätkänkäyrää?
    Kyselee persupoika maalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Saako persuteltalla myös ihan perussuomalaista jätkänkäyrää?
    Kyselee persupoika maalta.

    Se jätkänkäyrä voi olla vaikeampi järjestää ,mutta parrakkaan tyttelin suoleen tungettua lihaa sieltä voi löytyä. Tai jos odotat ,niin Kike kaivaa oman testoteoksensa näkyviin. Ja siinä onkin persuilla ja KD:lla ihmetyksen aihe että mihin vessaan tuo naismies menee. Onneksi remontti Reiska Piisinen muuraa makkaranpaistogrillin ja lukkopainija Rostila kertoo brasilialaisesta miesrakkaudesta.

    Äänestä

  • Jussi ei onanoi vaan pettää muijaansa kuten judeokristilliseen ateismiin kuuluu. Tavio sitten ottaa Jussin synninpäästön ja hallitus siunaa Jussin ihan tuollasena tavallisena ihmisenä jolle synninteko on sallittua kun kuuluu oikeaan porukkaan. Edes Räsäsen Päkällä ei ole tähän mitään sanomista saati Aittakummulla sun muilla Essayaheilla. Mitäs siihen sanot senkin ryökäle? Riikka taas murtaa leipää opetuslastensa kanssa ja lotraa viiniä kuin pahin alkkis ,mutta se ei kuulu tähän.

    Äänestä

Eipä ole telttailun jälkeen ummetusongelmia…

Äänestä
  • Ei varmasti jos persujen teltalla käyt. Mutta oletko ajatellut liittyä edes suht normaalien ihmisten joukkoon ? Jos semmoset on mietteet ,niin mene vaikka kommunistien jutulle. Ei nekään ole ihan joka pytyllä käyvää sakkia ,mutta ovat edes sitä mitä persut ei tyhmyydessään tajua olevansa. Eli kommareita. Komukoiden kanssa sun ei sentään tarvi olla persu.

    Äänestä

Tulen aivan varmasti ja otan folipussin mukaan meinaan pyytää sitä makkaraa kotiinkin

Äänestä
  • Mustat makkarat seuraa omilla jaloillaan kotiisi.

    Äänestä

Mansen pojat lähti ja kiittivät tarjoilusta. Erikoiskiitos tuli teltan takaosassa pöydällä olleesta wc-paperista. Teltan ulkopuolella sanoivat, että voi persuilla olla kova työ pärjätä kunta- ja aluevaaleissa ja nauroivat räkäisesti.

Äänestä

Teltan takaosasta kuuluu nyt illan pimetessä taas huohotusta ja voihkintaa. Liittyykö se makkaratarjoiluun?

Äänestä

Ich komme, ich komme, soi radiosta

Äänestä

Ministeri Juuso (Ps) haluaa lihaveron. Me persupojat emme ole ollenkaan mielissämme tästä, koska me otamme lihaa säästämättä.

Äänestä

Rillatut lihasmakkarat antaa virtaa kokopäiväksi, jaksaa kokopäivän julistaa ilosanomaa. Viherpunikkiheinät siirretään lautasen vasempaan maitaan.

Äänestä

Vegeä tarjolla tulevaisuudessa. Mutta luonnonsuoleen toki!

Äänestä

Pride poistui googlen kalenterista, mutta ei koskaan poistu teltan takaosasta.

Äänestä

Ich komme, ich komme raikaa poikien suusta. Sissy waiting.

Äänestä

Onko pennuille jaffaa? Tutuille ei varmaan tarjoilla viskiä. 🫤

Äänestä
  • Pehmeää jänistä ja Lillin kuhaa myös tarjolla?

    Äänestä

  • Arvoa penaaliin, silliä kullekin!

    Äänestä

  • Anonyymi00273 kirjoitti:

    Arvoa penaaliin, silliä kullekin!

    Arska tehtaalta ja kuusitoista villiä ihmettelee uivaa nakkia ja hotkivaa pomoa?

    Äänestä

  • "Onko pennuille jaffaa? Tutuille ei varmaan tarjoilla viskiä." Mitään juomia ei tarjoilla pullosta loristettuna, mutta niitä saa mukitolkulla kunhan ei tiputa tassille.

    Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    Arska tehtaalta ja kuusitoista villiä ihmettelee uivaa nakkia ja hotkivaa pomoa?

    Vaikka kivitettyä lokkia ja rukki kivellä! Kevään vaalien uusi hitti persujen makkarateltoilla on solkkumuusi. Maistuu varmaan Hilkurin Pentillekin?

    Äänestä

Nyt on Tampereen teltalla käynyt niin, että alaston mies lähtenyt sieltä kauppakeskuskseen ja käynyt ihmisten kimppuun. Valitamme tätä. Huikeista telttakokemuksista jotkut voivat mennä täysin sekaisin ja unohtaa vaatteet ja mielensä teltalle.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ebcc3f54-8fbc-46b7-9096-99d0a0a56c6e

Pyydän jokaista teltan takaosassa kiinnittämään huomiota teltan takaosissa olevien miesten käytökseen.

Äänestä
  • Voi hyvänen aika noita persujen homogratian edustajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00277 kirjoitti:

    Voi hyvänen aika noita persujen homogratian edustajia.

    Vähän käytettyjä homomakkaroita saa nyt persuteltalla puoleen hintaan?

    Äänestä

Persukaappihomoja kuumottaa. Kuka jää teltalla seuraavaksi kiinni?

Äänestä
  • Moni persujen mummomaatuska ei arvaa, minkä takia se hänen ukkoraiskansa siellä persuteltalla niin usein viihtyy.

    Äänestä

Persumiehellä on "menonsa" Hih, hih,hih. Teltalle!

Äänestä
  • Naapuri kysyy persu-ukon vaimolta:

    "Missäs se ukkelisi oikein luuhaa kun ei juuri kotona näytä enää viihtyvän?"

    Persu-ukon vaimo vastaa:

    "Telttaahan tuo on liki päivittäin pystyttämässä, on niin puolueen miehiä."

    Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    Naapuri kysyy persu-ukon vaimolta:

    "Missäs se ukkelisi oikein luuhaa kun ei juuri kotona näytä enää viihtyvän?"

    Persu-ukon vaimo vastaa:

    "Telttaahan tuo on liki päivittäin pystyttämässä, on niin puolueen miehiä."

    Siellä huolehditaan että on teltta pystyssä.

    Äänestä

Anteeksi nyt tamperelaiset. Teltasta on päässyt taas kaksi kaveria Ale-pupiin alasti tilaamaan juomaa. Oli täällä taas niin kovat kekkerit.

Äänestä

UUSINTA UUTTA TELTALLA!
Teltan takaosassa nyt miehille (alan miehille) turvallinen tila. Tule nauttimaan "makkaraa" huulet törröllä tietenkin!

Äänestä

Kun kutsut kavereita teltalle, käytä piilokopiota!!!! Tv Johannatvtre

Äänestä
  • Se vaikuttaisi olevan persujen historia nytten kuin lapsen paita:
    -Lyhyt ja paskainen?

    Äänestä

  • Anonyymi00288 kirjoitti:

    Se vaikuttaisi olevan persujen historia nytten kuin lapsen paita:
    -Lyhyt ja paskainen?

    Suomalaiset ovat kyllästyneitä tähän pellepuolueeseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00289 kirjoitti:

    Suomalaiset ovat kyllästyneitä tähän pellepuolueeseen!

    Persut ovat mustan makkaran suurkuluttajia. Miksi persut eivät muuta Afrikkaan? Siellä sitä herkkua saisi paljon ja halvalla.

    Äänestä

Soini sanoo, että meidän telttaväki on hävinnyt jo vaalit Keskustalle. Katajakin sanoi, että vain heteromiehellä on oikeus käyttää pukua. mutta me kaikki teltalla sanotaan Loirin sanoin; homojahan me tässä kaikki ollaan.

Äänestä
  • Näytä minulle persu joka on hetero, niin minä näytän sinulle lentävän lehmän.", tuppasi vanha isäukkoni sanoa piippua tuprutellessaan.

    Äänestä

Ja teltalla ei eheytyshoitoja anneta; teltta on vapaa eheytyksestä!

Äänestä

Teuvokin teltalle, vaikka on saanut syytteen törkeästä veropetoksesta. Meidät persut tunnetaan "jekuista". Meillä on katto korkealla ja seinät leveällä teltassa!

Äänestä

Ei ole väljän voittanutta telttapersut?

Äänestä

Kuopion persu oli jakamassa kavereilleen ylijäämämakkaroita entisissä savolaisissa kirkonkylissä, mutta tuskinpa monikaan täysiälyinen myy ääntään yhdestä puoliraa´asta rillimakkarasta.

Äänestä
  • Persuteltalla ei woketeta. Siellä tarjotaan jätkänkäyrää sekä mustaa makkaraa.

    Äänestä

Makkara on vihanneksemme sekä meillä, että kepuleilla sisarpuoluelaisillamme.

Äänestä
  • Kyllä persu-ukkojen pitää saada makkaraa vähintäänkin kerran päivässä. Teltalla saa myös santsata, vaikka monta kertaa. Jotkut jäävät jopa yövuoroon.

    Äänestä

  • Anonyymi00300 kirjoitti:

    Kyllä persu-ukkojen pitää saada makkaraa vähintäänkin kerran päivässä. Teltalla saa myös santsata, vaikka monta kertaa. Jotkut jäävät jopa yövuoroon.

    Kannattaa ottaa iisisti, etteivät sinappi ja liukkari mene sekaisin.

    Äänestä

Muistisääntönä voi pitää, että ruskeaa ruskeaan.

Äänestä
  • Siksi siis persut mielellään pukeutuvat ruskeaan, ettei pikku tahrat näy?

    Äänestä

Kiertäkää kaukaa rökäletappio demareiden punaset teltat. Pressujen teltoilla hyvää oikeudenmukaista menoa.

Äänestä
  • Persujen teltalla on rehtiä homoilua. Tule kokeilemaan ja ylläty!

    Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    Persujen teltalla on rehtiä homoilua. Tule kokeilemaan ja ylläty!

    Siksikö persujen vaalitelttoja sanotaan nykyisin homoteltoiksi kautta maan?

    Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    Siksikö persujen vaalitelttoja sanotaan nykyisin homoteltoiksi kautta maan?

    Kauheaa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00309 kirjoitti:

    Kauheaa!!!

    Kaikkia persumiehiä eivät naisten "tötteröt" kiinnosta.

    Äänestä


  • Siellä on varsinkin "menoa"

    Äänestä

  • Persulla ei ole mitään kontaktipintaa oikeudenmukaisuuteen. Saksikäsi sen todistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00315 kirjoitti:

    Persulla ei ole mitään kontaktipintaa oikeudenmukaisuuteen. Saksikäsi sen todistaa.

    Persujen vaaliteltalla olisi elävää makkaraa tarjolla ruskean kastikkeen kera? Maittaako?

    Äänestä

  • Anonyymi00316 kirjoitti:

    Persujen vaaliteltalla olisi elävää makkaraa tarjolla ruskean kastikkeen kera? Maittaako?

    Voi mahoton paikka!

    Äänestä

Kannattaa ottaa vain mietoa sinappia. Väkevä kirvelee.

Äänestä

Wilhelmi pistää kuolan valumaan.

Äänestä

Kyllä on teltalla taas härskiä menoa!

Äänestä

Kuopion persu oli keksinyt hienon kikan millä niiden teltalla oli välillä jopa jono, kas kun yhtä rillimakkaraa joutui jonottamaan jopa viidestä kymmeneen minuuttiin.
Rillaajalla kun ei olut kuin pieni retkirilli millä se niitä makkaroita lämmitteli, jonohan siitä sellaisesta seuraa.

Äänestä
  • Olitko siis jonossa odottamassa Kabanossia? Punanuttujen teltoilla kun tarjotaan haaleaa halppiskyrsää, johon on jauhettu kaviot ja suoletkin? Minäkin olisin jonottanut Kabanossia.

    Äänestä

  • Anonyymi00324 kirjoitti:

    Olitko siis jonossa odottamassa Kabanossia? Punanuttujen teltoilla kun tarjotaan haaleaa halppiskyrsää, johon on jauhettu kaviot ja suoletkin? Minäkin olisin jonottanut Kabanossia.

    Miksi siellä persuteltalla niin kovasti kehutaan Trumppia ja Vancea? Luulevatko persut heitä omiksi kunnallisvaaliehdokkaiksi kiljupäissään?

    Äänestä

  • Anonyymi00324 kirjoitti:

    Olitko siis jonossa odottamassa Kabanossia? Punanuttujen teltoilla kun tarjotaan haaleaa halppiskyrsää, johon on jauhettu kaviot ja suoletkin? Minäkin olisin jonottanut Kabanossia.

    Punanutuilla oli makkaranpaistaja ihan eri luokkaa kuin persuilla, vaan makkaroita en voinut vertailla kun niitä persujen makkaroita en saanut, enkä edes halunnut. Pelkkä niiden se makkarankääntelijän näkeminenkin aiheutti jo äklön olon.

    Äänestä

  • Anonyymi00326 kirjoitti:

    Punanutuilla oli makkaranpaistaja ihan eri luokkaa kuin persuilla, vaan makkaroita en voinut vertailla kun niitä persujen makkaroita en saanut, enkä edes halunnut. Pelkkä niiden se makkarankääntelijän näkeminenkin aiheutti jo äklön olon.

    Tiedä, missä ne persumakkarat ovat olleet ennen rillamista ja tarjoilua. HYH HYH!

    Äänestä

  • Anonyymi00327 kirjoitti:

    Tiedä, missä ne persumakkarat ovat olleet ennen rillamista ja tarjoilua. HYH HYH!

    Aivan, mutta demari syö silti?

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Aivan, mutta demari syö silti?

    Yhtään demaria ei näkynyt persujen rillimakkarajonossa, vaan suurimmaksi osaksi jonossa olijat olivat heidän omia kannattajiaan ja muita vastaavia Luojalta saamapuolella jääneitä. Tokihan jonoon oli eksynyt myös jokunen ihan tavan ihminenkin, sillä eiväthän kaikki seuraa päivänpolitiikkaa.

    Äänestä

näyttää siltä, että kokemusasiantuntija syö itse enemmän makkaraa kuin että valmistaisi niitä muille ihmisille.

Äänestä
  • Aika moni perheenisä joutuu katumaan loppuikänsä persuteltalla käyntiä. Nyt heitä luullaan kaappihomoiksi ja heille naureskellaan aina kohdatessa sekä sutkautellaan homoudesta. Se on heteromiehille kova paikka.

    Äänestä

  • Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen persumakkaroiden rahoitus sakkaa, kuinkas sitten suu pannaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen persumakkaroiden rahoitus sakkaa, kuinkas sitten suu pannaan?

    Persut joutuvat tyytymään omiin makkaroihinsa, kun yhteiskunta ei makkaroita enää maksa?

    Äänestä


  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen persumakkaroiden rahoitus sakkaa, kuinkas sitten suu pannaan?

    Alamäki alkaa nyt kunta- ja aluevaaleista, m ikä on hyvä homma. Sitä saa, mitä tilaa!

    Äänestä

Huulet tötterölle persujen makkarateltoilla!

Äänestä
  • Hetro, käyppä persujen vaaliteltalla. Takuulla yllätyt!

    Äänestä

Onko vaaliteltoilla Sebu ja Alan nakit käsissään? Ihquu 😍😍

Äänestä
  • Persupojat ottaneet Vancesta mallia ja alkaneet käyttää silmämeikkiä tehostaakseen katsettaan?

    Äänestä

Teltalla meikkien käyttö on aivan normaalia!

Äänestä

Persu¨s makeis Sekoomus -karkkipussit on teltalla nyt valitettavasti loppu.

Äänestä

Mitäs persupoijaat ovat mieltä siitä, kun Länsi-Australian osavaltion pääministeri kutsui Vancea kyrväksi? Varma vetonaula persujen makkarateltoille, kun näytti AfD:n lesbo puheenjohtaja kiinnostavan enemmän kuin juutalainen Zelenskyi? Kaikki tynkkysläiset olisivat heti teltoilla jonoina?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0498f5ed-00c4-404d-8554-7e5284d73ec0

Äänestä
  • Saksan natsit ja muutkin poliittiset ääriliikeet kuten persut valitsevat johtopaikoileen lesboja ja homoja, vaikka keräävät hillotolppansa lietsomalla vihaa vähemmistäjä kohtaan. Kaksinaamaisuudessa irvokkaampaa ei voi olla kuin on äärioikeistolaisten Homma.

    Äänestä

Demarit kiertävät kaikki teltat ahtaen makkaroita pötsit ja taskut täyteen.

Äänestä
  • Demarit kiertävät persutelttojen hailaavat poikaparit makkaroineen tosi kaukaa?! Niin oikke!

    Äänestä

On vain yksi syy, miksi miesporukka menee yhdessä vessaan. Il plus. Me teltalla tiedämme syyn.

Äänestä

Päivystävä telttasissy sanoo, että reikien teko bajamajojen seiniin on kielletty.

Äänestä

Laukaalla on ollut mainos; "Teltalla arpajaiset ja naisille (suklaa)munaa tarjolla naistenpäivän kunniaksi".

Tässä on nyt virhe. Meidän teltalla sissy sanoo, että miehet saavat myös munaa ja paljon. Usea avioliitossa oleva mies on jo kysellyt munan perään.

Äänestä

  • Tarkoittaako se (suklaa)munaa sitä, että perussuomalaisia kannattavat miehet saavat sitä ulkomaalaisilta kumppaneiltaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00354 kirjoitti:

    Tarkoittaako se (suklaa)munaa sitä, että perussuomalaisia kannattavat miehet saavat sitä ulkomaalaisilta kumppaneiltaan?

    Sitä tarkoittaa.

    Äänestä

Teltoilla protestoidaan tätä tasa-arvoa vastaan; myös tasa-arvon nimissä munaa persumiehille!

Äänestä

Suklaamunaa ja makkaraa persuille. Niinhän se on ollutkin.

Äänestä

Teltalla saatiin ajatus, että teltta maalattaisiin sateenkaaren väreillä. Mitä mieltä ehdotuksesta ollaan?

Äänestä

Hyvä ajatus. Teltta tulisi sitten kaikkien LGBTQMNÅÄÖ+ -ihmisten paikaksi.

Äänestä
  • Persuteltalla makkaraa ruskelalla kastikkeella aina tarjolla, myös vaalien välillä?

    Äänestä

Malttakaas nyt pojat! Noin kuukauden päästä on pääsiäinen sekä vaalit ja silloin on värikästä munaa saatavilla joka puolella. Teltan ulkopuolellakin!

Äänestä
  • Luomua luonnossa persupoikain kesken. Unohtuu paha maailma.

    Äänestä

Teltalle kantautuu ikäviä uutisia. PS:n ehdokasasettelu on epäonnistunut. Ei tarpeeksi ehdokkaita. Eikö ihmiset usko enää meihin huij...veijareihin? Kyllä nyt tarvittaisiin Timppa naurattamaan ihmisiä ja harhaanjohtamaan.

Äänestä


  • Anonyymi00363 kirjoitti:

    Tässä on persujen kuolinilmoitus.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011073515.html

    Kunnallisvaalien tulos on aina heijastunut seuraavissa eduskuntavaaleissa.

    Ihmiset. Miettikää todella annatteko äänenne vielä hallituspuolueille. Katsokaa karttaa!!!!

    Äänestä

Nyt keskelle Helsinkiä on ilmaantunut dildoja ja anaalitappi. On ajateltu, onko joku suhde päättynyt tai ollut kevätsiivous. Minä kerron, eräs roikale vei ne meidän teltalta. Olemme pahoillamme tästä kaikesta. Tulemme hakemaan varsinkin anaalitapin takaisin. Pahoittelut vielä!

Äänestä

  • Anonyymi00367 kirjoitti:

    Kyllä nyt huulet vasta tötterölle menevätkin persujen makkarateltoilla. Oliko ne näitä samoja, mitä löytyi persujen puoluekokouksen aikaan 2021?

    https://images.sanoma-sndp.fi/ebf8d31a0bf1fb9f3ef3eb94ed166b99.jpg/normal/658.avif

    Persujen virallinen linja on, että sukupuolia on vain kaksi.
    Persujen käytännön todellisuus on, että sukupuolia on vain yksi. Ainakin aidolla peräurostelijoiden persuteltalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00368 kirjoitti:

    Persujen virallinen linja on, että sukupuolia on vain kaksi.
    Persujen käytännön todellisuus on, että sukupuolia on vain yksi. Ainakin aidolla peräurostelijoiden persuteltalla.

    Onko tätä persujen tulevaisuuden lupausta jo näkynyt persupoikain saunassa ropsuttelemassa?

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000011100408.html

    Äänestä

  • Anonyymi00369 kirjoitti:

    Onko tätä persujen tulevaisuuden lupausta jo näkynyt persupoikain saunassa ropsuttelemassa?

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000011100408.html

    "Hän on valehdellut ja jättänyt kertomatta tuomioistaan."

    Mutta sehän on puolueen vakiintunut tapa.

    Äänestä

Nyt ei kannata mennä kenenkään teltoille popsimaan makkaraa saa muuten todellakin pistää huulet tötterölle ja tenat housuihin kun alkaa polemmista päistä lentämään

Äänestä
  • Popsi persuvaalimakkara ja ruikulia riittää?

    Äänestä

  • Anonyymi00371 kirjoitti:

    Popsi persuvaalimakkara ja ruikulia riittää?

    Voi vietävä!

    Äänestä

  • Anonyymi00372 kirjoitti:

    Voi vietävä!

    Suoritetaanko persuteltalla kallonmittaus ennen vai jälkeen makkaran suuhun panon?

    Äänestä

  • Anonyymi00373 kirjoitti:

    Suoritetaanko persuteltalla kallonmittaus ennen vai jälkeen makkaran suuhun panon?

    Selkeä ja asiallinen avaus.

    Äänestä

Rentoudu, rentoudu! kuuluu teltan takaosasta, kun YMCA -kappale soi!

Äänestä
  • Persupojat ovat taas teltalla huuli pyöreänä. Pain tulee makkaraa suukkiin.

    Äänestä


Liperin keskusta saa huulet turpoo,tuloo sinapii naamaan:)

Äänestä
  • Homohymni on kaikkien maailman persujen yhteinen kansainvälinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00383 kirjoitti:

    Homohymni on kaikkien maailman persujen yhteinen kansainvälinen.

    SD-Bögar

    "Ruotsidemokraatteja kannattavat homot on ollut pitkään ilmiö, josta Ruotsissa on vaiettu. Nyt SD-homot tekevät kuitenkin itsensä tunnetuksi yhteiskunnan kaikilla tasoilla aina EU:ta ja Ruotsin valtiopäiviä myöten. Heitä kutsutaan homonationalisteiksi. He ovat mielipiteiltään konservatiivisia ja kriittisiä maahanmuuttoa kohtaan - eivätkä he pidä Pridesta. Toimittaja Erik Galli seuraa ruotsidemokraattien äänestäjiä, yhteiskunnallisia keskustelijoita ja poliitikkoja, koska haluaa ymmärtää kasvavaa yhteiskunnallista ilmiötä: homonationalismia. (SVT, Ruotsi 2023)"

    https://areena.yle.fi/1-67019726

    Kansainvälistä säpinää makkarateltoille?

    Äänestä

  • Anonyymi00384 kirjoitti:

    SD-Bögar

    "Ruotsidemokraatteja kannattavat homot on ollut pitkään ilmiö, josta Ruotsissa on vaiettu. Nyt SD-homot tekevät kuitenkin itsensä tunnetuksi yhteiskunnan kaikilla tasoilla aina EU:ta ja Ruotsin valtiopäiviä myöten. Heitä kutsutaan homonationalisteiksi. He ovat mielipiteiltään konservatiivisia ja kriittisiä maahanmuuttoa kohtaan - eivätkä he pidä Pridesta. Toimittaja Erik Galli seuraa ruotsidemokraattien äänestäjiä, yhteiskunnallisia keskustelijoita ja poliitikkoja, koska haluaa ymmärtää kasvavaa yhteiskunnallista ilmiötä: homonationalismia. (SVT, Ruotsi 2023)"

    https://areena.yle.fi/1-67019726

    Kansainvälistä säpinää makkarateltoille?

    Seurataanko teltalla Sebun ja hänen tiktok-haareminsa EU Hommia reaaliajassa, suurelta näytöltä? Oppivat sitten peräkamarien ps-kelakaljapojatkin jotain uutta?

    Äänestä

  • Anonyymi00385 kirjoitti:

    Seurataanko teltalla Sebun ja hänen tiktok-haareminsa EU Hommia reaaliajassa, suurelta näytöltä? Oppivat sitten peräkamarien ps-kelakaljapojatkin jotain uutta?

    Tiktokkaavat kylmäkarhupelisessioita kaikkien muiden maiden homonationalistien seurattavaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00386 kirjoitti:

    Tiktokkaavat kylmäkarhupelisessioita kaikkien muiden maiden homonationalistien seurattavaksi?

    Tynkkynen lukitsee pakotiet ja julistautuu pelin alussa ikuiseksi kylmäkarhuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00387 kirjoitti:

    Tynkkynen lukitsee pakotiet ja julistautuu pelin alussa ikuiseksi kylmäkarhuksi.

    Varuillaan siellä makkarateltalla, etteivät sinappi ja liukkari mene keskenään sekaisin!

    Äänestä

  • Anonyymi00388 kirjoitti:

    Varuillaan siellä makkarateltalla, etteivät sinappi ja liukkari mene keskenään sekaisin!

    Nyt on persujen vaaliteltalla kansainvälistä meininkiä, kun suoraan Pyrsselista päästään seuraamaan Alan Hommaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00389 kirjoitti:

    Nyt on persujen vaaliteltalla kansainvälistä meininkiä, kun suoraan Pyrsselista päästään seuraamaan Alan Hommaa.

    Voi hyvänen aika!

    Äänestä

  • Anonyymi00388 kirjoitti:

    Varuillaan siellä makkarateltalla, etteivät sinappi ja liukkari mene keskenään sekaisin!

    Sorry, mennyt jo. Sorry siitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00391 kirjoitti:

    Sorry, mennyt jo. Sorry siitä!

    Polttelee yhä?

    Äänestä

  • Anonyymi00395 kirjoitti:

    Polttelee yhä?

    Joo, oli tulista sinappia!

    Äänestä

Me ja sisarpuleemma Kepukan kannattajat ovat kovia makkaran syöjiä.

Äänestä
  • Näissä persuteltankin makkara-asioissa hyvä suuntuntuma on tärkeä asia?

    Äänestä

  • Anonyymi00394 kirjoitti:

    Näissä persuteltankin makkara-asioissa hyvä suuntuntuma on tärkeä asia?

    Laittaa huulet kunnolla tötterölle?

    Äänestä

  • Anonyymi00396 kirjoitti:

    Laittaa huulet kunnolla tötterölle?

    Parhailla teltoilla on myös erityinen vasaraparkki hailaavia sikaniskoja varten?

    Äänestä

Ilmaiset kertakäyttö Perskindolit jaossa. Kokeilu heti.

Äänestä
  • Makkara suussa persupoika ei tiedä pahassa maailmassa käyneensäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00400 kirjoitti:

    Makkara suussa persupoika ei tiedä pahassa maailmassa käyneensäkään.

    Persupoika taitaa kuitenkin tietää, että teltan takaosassa olisi "Tapolaa" tarjolla"?

    Äänestä

  • Anonyymi00401 kirjoitti:

    Persupoika taitaa kuitenkin tietää, että teltan takaosassa olisi "Tapolaa" tarjolla"?

    Suut söpösti supussa persupojat sipsuttavat kohti telttaa. Pian taivas aukeaa. Ja paljon muutakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00402 kirjoitti:

    Suut söpösti supussa persupojat sipsuttavat kohti telttaa. Pian taivas aukeaa. Ja paljon muutakin.

    Kauheaa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00403 kirjoitti:

    Kauheaa!!!

    Persut ovat tunnetusti kovia lipomaan. Kai sillä taidolla on pontevasti käyttöä myös ps vaaliteltoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00404 kirjoitti:

    Persut ovat tunnetusti kovia lipomaan. Kai sillä taidolla on pontevasti käyttöä myös ps vaaliteltoilla?

    Sinappi lentää kun persut maiskuttavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00405 kirjoitti:

    Sinappi lentää kun persut maiskuttavat.

    Eikö persujen makkarin lotsutus häiritse naapuritelttojen toimintaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00406 kirjoitti:

    Eikö persujen makkarin lotsutus häiritse naapuritelttojen toimintaa?

    Voi hyvänen aika!

    Äänestä

  • Anonyymi00406 kirjoitti:

    Eikö persujen makkarin lotsutus häiritse naapuritelttojen toimintaa?

    Pyrimme tekemään sen teltan takaosassa! T: Johtaja

    Äänestä

Siistiytykää nyt hyvät miehet, kun tulette teltan takaosasta.

Äänestä

Galluppi (äitin kielellä kyselytutkimus)
Onko perussuomalaisien jäsentenvälisessä telttatapahtumassa mielestäsi suunmukaisinta
A. Kabanossi
B. Wilhelmi
C. Rillaaja
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan siivu talouspyyhettä!

Äänestä
  • Listasta jäi pois keskeinen vaihtoehto:

    D. Tapola

    Äänestä

  • Teltalla illan paras makkara palkitaan. Mutta millä?

    Äänestä

Matti kertoi teltalla, että hän ainakin on eheytynyt.

Äänestä

Wikipedia: Purra: " Purran mielestä empatia ei sovi politiikan ohjenuoraksi."

Sitä pojat on teltalla sanoneet. Jos takaosasta kuuluu huutoa, ei kannata välittää.

Äänestä
  • Jonkinkaltainen ast... menossa?

    Äänestä

Kyllä me ainakin 8% äänistä saadaan!

Äänestä

Ei pienpuolueena olo ole mikään häpeä!

Äänestä
  • Hallapurrat voivat aina vedota siihen, että vuonna 1995 persujen kannatus oli vielä nykyistä pienempi. Siihen verrattuna tuli plussaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00423 kirjoitti:

    Hallapurrat voivat aina vedota siihen, että vuonna 1995 persujen kannatus oli vielä nykyistä pienempi. Siihen verrattuna tuli plussaa.

    Aivan! Hienosti sanottu!

    Äänestä

Yksi vaivanen kyrsä. ja siinäkin poltin suuni. No, näpit palaa kyllä äänestäjillä muillakin.

Äänestä
  • Älä huoli. Riikka kertoi juuri tv:ssä, että lisää leikkauksia tarvitaan. Sait sentään yhden kyrsän.

    Äänestä

Pojat alkoivat laulamaan juuri YMCA:ta

Äänestä
  • Täytyy myöntää, että rooliasuleikit ovat aika metkoja. Persuteltalla varmaan oppisi uutta tälläinen äiteemuorin peräkamarin nöösipoika?

    Äänestä

  • Anonyymi00429 kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että rooliasuleikit ovat aika metkoja. Persuteltalla varmaan oppisi uutta tälläinen äiteemuorin peräkamarin nöösipoika?

    Voit olla varma siitä! Mutta teltalla on vakava ongelma. Kerrottiin juuri radiossa, että monet hyppäämässä Persuista muihin puolueisiin (ei pojat tietenkään). Pelkäävät puolueen totaalista romahdusta! Eikö makkarat enää auta? Mikä keinoksi?

    Äänestä

Nöösipojalle tiedoksi, että teltan peräosassa myös naistenvaatteita. Saa vapaasti kokeilla ;-D

Äänestä
  • Pitsiä, nailonia ja silkkihepeneitä karvajalkaisen persupoijan yllä? Sopii siinä persun makkara suussa keikistellä?

    Äänestä

  • Anonyymi00432 kirjoitti:

    Pitsiä, nailonia ja silkkihepeneitä karvajalkaisen persupoijan yllä? Sopii siinä persun makkara suussa keikistellä?

    On kohteliasta muita jäseniä kohtaan ensin ajaa jalkakarvat ennen silkkisukkien vetoa miehiseen jalkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00435 kirjoitti:

    On kohteliasta muita jäseniä kohtaan ensin ajaa jalkakarvat ennen silkkisukkien vetoa miehiseen jalkaan.

    Valkaistuin sankkireijin kohti alue- ja kuntavaaleja?

    Äänestä

  • Anonyymi00436 kirjoitti:

    Valkaistuin sankkireijin kohti alue- ja kuntavaaleja?

    Ahaa no nyt selvisi sen DIY-Jytkytappimopo ohjeistuksen suosio..

    Äänestä

  • Anonyymi00437 kirjoitti:

    Ahaa no nyt selvisi sen DIY-Jytkytappimopo ohjeistuksen suosio..

    Ei kai ruuttamopoilu ole nykyään out persuissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00438 kirjoitti:

    Ei kai ruuttamopoilu ole nykyään out persuissa?

    niin toisille se JameksiB on uusi idoli eivätkä tuoliurheilijat tervettä päivää nää

    Äänestä

Se on uusi normaali!

Äänestä

Tynkkynen tavoin huulet töttöerölle, kun mustaa makkaraa on tarjolla.

Äänestä

Se on varmaa ,et ensi hallituksessa ei PERSUJA NÄY. HYVÄ NIIN KYLLÄ ON. Toivottavasti ei KOK. KAAN.

Äänestä

Pojat, pojat! Pervoilu seis!

Äänestä
  • Mene sanomaan sinne teltan takaosaan, mutta laita munasuojat molemmille puolille. Ei ne kuule eikä kuuntele, mutta eteesi saattaa tipahtaa saippua......

    Äänestä

Teltalla ihmeteltiin, kun Kokoomus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa, niin olemme kuulemma pahemmassa pulassa työllisyyden kanssa kuin Espanja. Ensi kerralla mekin lupaamme poikien kanssa 200 000 uutta työpaikkaa. Mitä suurempi valhe, sitä paremmin uppoaa väestöön.

Äänestä

Tosin Kokoomuksen avulla raahaamme kielitaidottomia hoitajia, vaikka kotimaisia nyt riittäisi. He sitten laittavat silmätippoja juomiin sairaalassa.

Äänestä
  • Toivottavasti se outokumpulainen sisar hellä hento valkoinen ei saa alan työpaikkaa eduskunnasta tippumisensa jälkeen.

    Äänestä

Teltalla kuultiin, että Suomessa 326 000 työtöntä. Niinpä ensi vaaleissa lupaamme 330 000 uutta työpaikkaa!

Äänestä

"Huulet tötteröllä kohti alue- ja kuntavaaleja", sekö on PS:n teema?

Äänestä
  • Pitääkö ottaa hauveli mukaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00449 kirjoitti:

    Pitääkö ottaa hauveli mukaan?

    Johan kuulostaa tosi kinkyltä menolta makkarateltalla.....

    Äänestä

  • Anonyymi00450 kirjoitti:

    Johan kuulostaa tosi kinkyltä menolta makkarateltalla.....

    Persuteltalla on joka temppuun ja lähtöön ”makkarat”.

    Äänestä

  • Niin, tärkeää on, että ei keskustella siitä, mistä vaalien jälkeen leikataan.

    Äänestä

Mustalla makkaralla valtuustoon?

Äänestä

Riittävästi rasvaa ja kaikki makkarat kulkee.

Äänestä
  • Aidosti luonnonsuolessa!

    Äänestä

Johannatvtre järjestää kutsut teltan takaosassa. Tapahtuma ei jätä ketään kylmäksi. Aika ilmoitetaan myöhemmin.

Äänestä

Soinikin on pulassa. Yle lakkauttaa jonkun jääkiekkoradion. Ehkä pitäisi pirauttaa Purralle?

Äänestä
  • Toivottavasti ei persujen makkarateltalta lähetetä mitään radion suoratoistoa eetteriin. Olisi liian pervoa menoa tolkun ihmisten kuunneltavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00461 kirjoitti:

    Toivottavasti ei persujen makkarateltalta lähetetä mitään radion suoratoistoa eetteriin. Olisi liian pervoa menoa tolkun ihmisten kuunneltavaksi.

    Siinä missä persuteltalla menee huulet tötterölle, niin radion kuuntelijoilla menisi korvat tötterölle?

    Äänestä

  • Anonyymi00461 kirjoitti:

    Toivottavasti ei persujen makkarateltalta lähetetä mitään radion suoratoistoa eetteriin. Olisi liian pervoa menoa tolkun ihmisten kuunneltavaksi.

    Riikka kun oli maakuntamatkalla niin hygieniapassien puuttuessa peräkammareiden aikamiespersuilta Haapaveden tapahtumassa makkaranpaistajana oli nainen Nivalasta.

    Oli se karseaa katseltavaa kun piirin edustaja ja paikallisosaston puheenjohtaja yritti availla makkarapaketteja meinasi grillauttaa vaalikarjalle maahan pudonneita.

    Äänestä

  • Anonyymi00463 kirjoitti:

    Riikka kun oli maakuntamatkalla niin hygieniapassien puuttuessa peräkammareiden aikamiespersuilta Haapaveden tapahtumassa makkaranpaistajana oli nainen Nivalasta.

    Oli se karseaa katseltavaa kun piirin edustaja ja paikallisosaston puheenjohtaja yritti availla makkarapaketteja meinasi grillauttaa vaalikarjalle maahan pudonneita.

    Kauhiaa...

    Äänestä

Ota Timo selfie Purran kanssa, jolla sakset kädessä ja takana lukee Yle.

Äänestä
  • Nyt persut kauhistelee kun Yle tekee mitä persut käskee. Meinaa mennä makkarat väärään kurkkuun, kun tuota persujen utalaa kiemurtelua seuraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00465 kirjoitti:

    Nyt persut kauhistelee kun Yle tekee mitä persut käskee. Meinaa mennä makkarat väärään kurkkuun, kun tuota persujen utalaa kiemurtelua seuraa.

    Käytetäänkö persuteltalla huulirasvana todellakin Tummelia?

    Äänestä

  • Anonyymi00466 kirjoitti:

    Käytetäänkö persuteltalla huulirasvana todellakin Tummelia?

    Ilman muuta. Tummelia oli sormissakin, kun tuli korusähke Kokoomuksen herroilta teltalle. Kiittivät meitä, kun säästämme lastensuojelusta ja kai vammaisiltakin. Herra rikkaat olivat oikein tyytyväisiä. Nämä ryhmät ei voi laittaa vastaan. Kehuivat meitä oikein hyväksi rikkaiden apupuolueeksi.

    Huulet törröllä me teemme Kokoomuksen tahdon!

    Äänestä

  • Anonyymi00467 kirjoitti:

    Ilman muuta. Tummelia oli sormissakin, kun tuli korusähke Kokoomuksen herroilta teltalle. Kiittivät meitä, kun säästämme lastensuojelusta ja kai vammaisiltakin. Herra rikkaat olivat oikein tyytyväisiä. Nämä ryhmät ei voi laittaa vastaan. Kehuivat meitä oikein hyväksi rikkaiden apupuolueeksi.

    Huulet törröllä me teemme Kokoomuksen tahdon!

    Kokoomuslainen makkara on siis tällä hetkellä suuressa huudossa persujen makkarateltoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00468 kirjoitti:

    Kokoomuslainen makkara on siis tällä hetkellä suuressa huudossa persujen makkarateltoilla?

    Kokoomuslaisten vatsa ei kestä persumakkaroiden koostumusta?

    Äänestä

  • Anonyymi00469 kirjoitti:

    Kokoomuslaisten vatsa ei kestä persumakkaroiden koostumusta?

    Ongelma ei liene niikään vatsassa vaan luonnonsuolessa.

    Äänestä

  • Pitäisikö kysyä Tynkkyseltä tai Vigeliukselta noin niinkuin varmuuden vuoksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00472 kirjoitti:

    Pitäisikö kysyä Tynkkyseltä tai Vigeliukselta noin niinkuin varmuuden vuoksi?

    Kyllä. Heillä on alan parhain kokemus.

    Äänestä

  • Anonyymi00472 kirjoitti:

    Pitäisikö kysyä Tynkkyseltä tai Vigeliukselta noin niinkuin varmuuden vuoksi?

    Varmaankin niin herrathan ovat makkaranmaistelun todellisia asiantuntijoita vaikka AKS ei heidän ydinosaamisaluettaan tunnusta

    Äänestä

  • Anonyymi00467 kirjoitti:

    Ilman muuta. Tummelia oli sormissakin, kun tuli korusähke Kokoomuksen herroilta teltalle. Kiittivät meitä, kun säästämme lastensuojelusta ja kai vammaisiltakin. Herra rikkaat olivat oikein tyytyväisiä. Nämä ryhmät ei voi laittaa vastaan. Kehuivat meitä oikein hyväksi rikkaiden apupuolueeksi.

    Huulet törröllä me teemme Kokoomuksen tahdon!

    Ja voitontanssi (koikkelehtiminen) sen kunniaksi https://www.iltalehti.fi/palat/cc4f39d3-7bc9-424d-9201-7d3536be36b0

    Äänestä

Ei oo väljän voittanutta???

Äänestä
  • Ruuttamopoilun jälkeen ei tee tiukkaakaan.

    Äänestä

Eräässä itä-suomen pikkukaupungissa edolla kahden vanhuksen rahojen kavalluksesta tuomion saanut demari.

Äänestä
  • Sanoo ruuttamopollaan tiedustelumatkaltaan palannut persu?

    Äänestä

  • Anonyymi00478 kirjoitti:

    Sanoo ruuttamopollaan tiedustelumatkaltaan palannut persu?

    Juttu on siltikin tosi, löydät kyllä jos haluat.

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Juttu on siltikin tosi, löydät kyllä jos haluat.

    Tule sinäkin teltalle, niin näet valon!

    Äänestä

Heips! Järjestämme teltalla 29.03. pienen ryhmäsession, jossa samalla asiallahan me ollaan ja kenenkään ei tarvitse hävetä mieltymyksiään. Tosin teltan private osassa kahdenkeskiset "hommelit" onnistuvat myös

Äänestä
  • Persut tykkäävät eniten prinssin nakeista.

    Äänestä

Nyt nauttimaan, koska puolueen kannatus voi vaalien jälkeen olla todella alhainen.

Äänestä
  • Demaria hokemalla persu saa kaikkein kovimman kiiman myös makkarateltalla?

    Äänestä


  • Anonyymi00484 kirjoitti:

    Demaria hokemalla persu saa kaikkein kovimman kiiman myös makkarateltalla?

    Ja Sannasta mainitseminen aiheuttaa välittömän orgasmin.

    Äänestä

Kaikki käy, mitä persuilta kansalle irtoaa!
Missä jakavat makkaraa? Ja kenenkähän asunnottoman selkänahasta se on tehty?

Äänestä

Persut ilmaisine makkaroineen ja kahvitteluineen syövät meidän paikallisten grilli ja kahvilayrittäjien pöydästä, annetaan yhdessä häätö niiden teltoille!

Äänestä

Saa nähdä, että ne, jotka Persut ja Kokoomus pakotti 18 m2 kämppiin, niin vieläkö tekee mieli äänestää Persuja. Teltalla sanotaan, että nyt menee vaalit päin persettä, mutta teltan takaosassa tämä otetaan ilolla vastaan. Siellä, kun päin persettä tarkoittaa vähän muita asioita.

Äänestä
  • Puolue ostaa lopuilla puoluetuilla varastot täyteen Perskindolia?

    Äänestä

Meillä teltalla tarkistetaan jokaisen teltalla olijan ikä. Meille ei pääse 14-15 vuotiaat. Mutta jos olet esim. 21-22 vuotias tervetuloa. Silloinhan olet jo "aika mies". Näin teemme, ettei tule oikeusjuttuja kuten puolueessamme on tapana.

Äänestä

Ei siis suklaamunia?

Äänestä

Täysi-ikäiset suklaamunat hoitaa "karhu" -osastomme.

Äänestä

Tälle me teltalla taas tänään naureskeltiin; eräältä meni paskat housuun.

"Gigantin myyjä koki kauhunhetkiä, kun mies uhkasi aseella – Nyt ryöstäjä on kokoomuksen ehdokas, joka kampanjoi turvallisuudella" Iltalehti 28.03.2025

Äänestä
  • Kokoomuslainen ryöstämässä..... eihän se ole edes uutinen. Uutinen olisi jos kokoomuslainen ei olisi ryöstänyt.

    Äänestä

Lapsille makkaraa ja lapsenmielisille valheita.

Äänestä
  • Kun syö persumakkaraa, kannattaa miettiä sitä kuvaa, jossa Riikka sakset kädessä pitää hauskaa leikkausten kanssa. Lapsenmielinen todella saa olla jos meitä äänestää. Yritämme tosin kovin huijata tälläkin kertaa.

    Äänestä

Demareiden teltoilla uusi menu; grillattua kissaa
kastikkeella, juomana tuttua hiivajuomaa ja tenttua.

Äänestä
  • Nyt on persu harhautunut johonkin kepulaiseen kinkeriin.....

    Äänestä

Me pelkäämme 02.04. päivää. Alkaa ennakkoäänestys ja suomalaiset ovat hyvin, hyvin tyytymättömiä meihin. Olemme kusseet omiin muroihin. Saadaanko edes 8% kannatus?

Äänestä
  • Persuteltalla myös virvotaan? Siellä ei vitsaa säästetä?

    Äänestä

  • Ole huoleti. Suomen uutisissa luvataan jopa 247 % kannatusta.

    Äänestä

Mua yököttää suihin ottaminen. Ja persu. Imoittakaa missä että älyän olla alueelta pois.

Äänestä
  • Persuteltan erottaa siitä, että sieltä kuuluu noin 200 metrin päähän hirvittävä möly "mamu, mamu, mamu, demari, demari, demari, mamu, mamu....!!!! -jne.
    Kyse ei ole varsinaisesti arvostelusta vaan siitä, että noilla taikasanoilla persut lietsovat itsensä yhä hurmioituneempaan kiimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00503 kirjoitti:

    Persuteltan erottaa siitä, että sieltä kuuluu noin 200 metrin päähän hirvittävä möly "mamu, mamu, mamu, demari, demari, demari, mamu, mamu....!!!! -jne.
    Kyse ei ole varsinaisesti arvostelusta vaan siitä, että noilla taikasanoilla persut lietsovat itsensä yhä hurmioituneempaan kiimaan.

    Ja mikäli teltalta kuuluu älämölöä demariministerin jauhamisesta minkinrehuksi, niin silloin tietää, että Haapaveden teurastajapersukin on saapunut paikalle nauttimaan Tapolaa.

    Äänestä

  • Meillä ei pakoteta. Meillä kaikki tehdään hurmiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00503 kirjoitti:

    Persuteltan erottaa siitä, että sieltä kuuluu noin 200 metrin päähän hirvittävä möly "mamu, mamu, mamu, demari, demari, demari, mamu, mamu....!!!! -jne.
    Kyse ei ole varsinaisesti arvostelusta vaan siitä, että noilla taikasanoilla persut lietsovat itsensä yhä hurmioituneempaan kiimaan.

    Nykyään ne huutaa valtionvelka, valtionvelka, valtionvelka....

    pelottaa niin ettei uskalla enää mitään ostaa, kulutus laskee vaikka verot nousee, ALVI verotulot jäi alle odotuksista, kun kulutusta koitataan leikata ja pelotella VALTIONVELALLA
    Lastensuojeluakin heikennetään! Lasten????

    Äänestä

Halvan viinan haju leijuu ympäri telttaa. Miehet retkottaa lattialla sikinsokin. Yksi yrjöää teltan edessä. Saa sanotuksi "kaiken olemme tehneet niin hyvin kuin pystyimme".

Matka pienpuolueeksi voi alkaa. Aika velikultia!

Äänestä
  • Vaikka raaka viina onkin polttanut persupojan äänihuulet karrelle, saa hän teltasta kadulle pölmähdettyään, posket punoittaen uhottua "Toiset puolueet olisivat hoitaneet tämän Homman paljon huonommin!" - Sitten hän hyppääruuttamopon selkään ja suunnistaa kotikonnuilleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00507 kirjoitti:

    Vaikka raaka viina onkin polttanut persupojan äänihuulet karrelle, saa hän teltasta kadulle pölmähdettyään, posket punoittaen uhottua "Toiset puolueet olisivat hoitaneet tämän Homman paljon huonommin!" - Sitten hän hyppääruuttamopon selkään ja suunnistaa kotikonnuilleen.

    Kovaa menoa Bostonissa...eiku teltalla.

    Äänestä

Teltalle tuli tieto, että Riikkakin tanssinut jossain tapahtumassa. Vaikka on jo ilta, teltalla ei pystytä vieläkään tanssahtelemaan. Mahat on sekaisin. Se oli itse poltettua.

Äänestä
  • Mitä? Onko se akka mennyt tanssimaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00512 kirjoitti:

    Mitä? Onko se akka mennyt tanssimaan?

    Lohjalla tanssi. Iltalehdessä näkyi. Se oli sellaista pomppimista. Oliko jo tuskissaan tulevasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00516 kirjoitti:

    Lohjalla tanssi. Iltalehdessä näkyi. Se oli sellaista pomppimista. Oliko jo tuskissaan tulevasta?

    Oli jäänyt vähän jouluviiniä jäljelle kaapin perälle. Siitä riemutanssi.

    Äänestä

Me krapulaiset teltalla tajuttiin, että ollaan kaikki yrittäjiä. Olemme yrittäneet koko päivän selvitä krapulasta.

Äänestä

Teltalla päätettiin poikien kanssa, että meitä ei eheytetä. Me olemme "luomuja"

Äänestä
  • Hitlerkin oli luomu. Porkkana maistui.

    Äänestä

Tummelipurkissa luki ”perssalvaa”. Kertoo kaiken.

Äänestä
  • Vielä on yötä ja poikia jäljellä...teltalla.

    Äänestä

Ja vanhat ämmät pyörittelevät teltalla persettään kuvitellen siten saavansa lisää ääniä puolueelleen.

Äänestä
  • Muuveista todennettuna todella kehno kopsu Tynkkysläisten kosiotanssista..

    Äänestä

Persujen aika kuluu loppuun. Tanssit ei auta. Makkarat ei auta. Teltan ulkopuolella ihmiset huutavat; Petturit!

Äänestä
  • Huulet pysyvät kuitenkin tötteröllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00526 kirjoitti:

    Huulet pysyvät kuitenkin tötteröllä.

    Kyllä, Persuille luvattu kannatus, Aluevaalit 6,5-7% ja Kuntavaalit 7,8-8%

    Kokoomuksen ja Persujen rakkaustarina

    https://www.youtube.com/watch?v=NZg1ZHjfMu8

    Äänestä

  • Anonyymi00527 kirjoitti:

    Kyllä, Persuille luvattu kannatus, Aluevaalit 6,5-7% ja Kuntavaalit 7,8-8%

    Kokoomuksen ja Persujen rakkaustarina

    https://www.youtube.com/watch?v=NZg1ZHjfMu8

    Kokoomus halaa PS:n hengiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00532 kirjoitti:

    Kokoomus halaa PS:n hengiltä.

    Käsittämättömällä tavalla Roistopuolue Kokoomus aina selviää itse. Wannabe määrä on kyllä hirmuinen. Ei Suomessa noin paljon rikkaita ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00535 kirjoitti:

    Käsittämättömällä tavalla Roistopuolue Kokoomus aina selviää itse. Wannabe määrä on kyllä hirmuinen. Ei Suomessa noin paljon rikkaita ole.

    Niinpä. Suomeen ei mahdu kahta Kokoomusta.

    Äänestä

Kokoomuksen kanssa kun rupee seurustelemaan, niin hyvin käy ;-D

Äänestä

Vertailuluvut Kokoomukselle 19 ja 20-21%

Äänestä

Ai jai jai, markiisi mua sattuu. - Niinhän se on, mutta rakkauteeni tottuu!

Äänestä

Riikka: "Meidän teltoilla voi tapahtua mitä vaan" (suora lainaus)

Äänestä
  • Onko Riikka päästetty käymään teltan takaosassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00533 kirjoitti:

    Onko Riikka päästetty käymään teltan takaosassa?

    Päästettiin, mutta kaikki oli siivottu. Ei ollut mitään epäilyttävää. Pojilla oli housut jaloissa ja wc paperirulla oli piilossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00534 kirjoitti:

    Päästettiin, mutta kaikki oli siivottu. Ei ollut mitään epäilyttävää. Pojilla oli housut jaloissa ja wc paperirulla oli piilossa.

    Mistä se siskonmakkara oli teltalle eksynyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00536 kirjoitti:

    Mistä se siskonmakkara oli teltalle eksynyt?

    Pikemminkin vegemakkara.

    Äänestä

  • Anonyymi00538 kirjoitti:

    Pikemminkin vegemakkara.

    Ei meille perussuomalaisille saa olla ilkeitä. Emme me voi sille mitään että olemme melkoisen tyhmää ja saamatonta sakkia. Iskäkin, joka on äitini veli, sanoo että me voitamme kummiskin vaalit ja sitten te vihervasudemukomukat saatta katua syntymäänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00539 kirjoitti:

    Ei meille perussuomalaisille saa olla ilkeitä. Emme me voi sille mitään että olemme melkoisen tyhmää ja saamatonta sakkia. Iskäkin, joka on äitini veli, sanoo että me voitamme kummiskin vaalit ja sitten te vihervasudemukomukat saatta katua syntymäänne.

    Maahanmuuttajat ovat siis vain harjoituskappaleita?

    Äänestä

  • Anonyymi00540 kirjoitti:

    Maahanmuuttajat ovat siis vain harjoituskappaleita?

    Persulle sopii mikä tahansa vihan kohteeksi persukuplan ulkopuolella. Jos alkaisi persujen vihankohteita luettelemaan, siitä tulisi pitkä kuin Helsingin puhelinluettelo aikoinaan. Tähänkin Hommaan antaa puustia vihamakkara ps vaaliteltalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00542 kirjoitti:

    Persulle sopii mikä tahansa vihan kohteeksi persukuplan ulkopuolella. Jos alkaisi persujen vihankohteita luettelemaan, siitä tulisi pitkä kuin Helsingin puhelinluettelo aikoinaan. Tähänkin Hommaan antaa puustia vihamakkara ps vaaliteltalla.

    Me ruuttamopopersut ajelemme vaaliteltalta tyytyväisin mielin takaisin kotitorpalle, kun on saatu masu täyteen makkaraa.

    Äänestä

  • On nähty . . .

    Äänestä

Tämä on Perussuomalaiset-palstan suosituin viestiketju, tätä kirjoitettaessa viestejä on julkaistu jo 500. Kertoo selkeästi mistä persut nykyisin tunnetaan.

Äänestä
  • Persuryynäri, rööki ja sumppi. Takaavat hyvän jytkyn.

    Äänestä

  • Laadulla on tekijänsä.

    Äänestä

Me teltan poikien kanssa ajateltiin, että nyt kun me jäädään pienpuolueeksi, niin perustetaan taas uusi puolue. Maalaisliitto, Smp, Perussuomalaiset, Siniset, mehän on koko ajan versottu. Ajateltiin teltan takaosan mukaan "Juna-puolue" olisi sopiva nimi seuraavaksi.

Äänestä
  • Kyllä Perusruuttamopoilijat on aivan kingi nimi uudelle puolueelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00548 kirjoitti:

    Kyllä Perusruuttamopoilijat on aivan kingi nimi uudelle puolueelle.

    Uuden ps puolueen jäseneksi pääsee vain, jos omistaa ruuttamopon ajaokortin?

    Äänestä

  • Anonyymi00549 kirjoitti:

    Uuden ps puolueen jäseneksi pääsee vain, jos omistaa ruuttamopon ajaokortin?

    Jokaiselta vaaditaan oma ruuttamopo. Toisen mopolla ajelua hyvällä katsella. Ainakaan ilman lupaa.

    Äänestä

Me pojat teltalla menemme "peräkanaa"

Äänestä
  • Saavatko ruotsidemokraattien pojatkin tulla jonoon?

    Äänestä

Ei pienpuolueena olo ole häpeä. Muistakaamme se!

Äänestä
  • Jos oma väki harvenee, antavat ruotsidemokraatit perätukea tarpeen mukaan. Ja tarvettahan aina on. Persuteltalla maittaa makkara vaalien välilläkin.

    Äänestä

  • Teltalla Homorette laastarit on kielletty. Niiden käyttö katsotaan pervoiluksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00558 kirjoitti:

    Teltalla Homorette laastarit on kielletty. Niiden käyttö katsotaan pervoiluksi.

    Heteroitumiseen pyrkiminen katsotaan siis pervoiluksi ruuttamopo-osastossa?

    Äänestä

  • Heterot ovat luonnottomia, kuuluvat persujen ukot vaaliteltalla posmottavan ja alkavat sitten taas keskenään Hommiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00562 kirjoitti:

    Heterot ovat luonnottomia, kuuluvat persujen ukot vaaliteltalla posmottavan ja alkavat sitten taas keskenään Hommiin.

    Persuteltalla käy kuhina jo heti aamusta. Kuumalla makkaralla päivä lähtee mukavasti käyntiin, eikä vääräuskoiset häiritse persupoikien keskinäistä Hommaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00562 kirjoitti:

    Heterot ovat luonnottomia, kuuluvat persujen ukot vaaliteltalla posmottavan ja alkavat sitten taas keskenään Hommiin.

    Siitä palstan nimi "Homma foorumi" tuleekin

    Äänestä

  • Anonyymi00569 kirjoitti:

    Siitä palstan nimi "Homma foorumi" tuleekin

    Totta, vaikka harva sitä tajuaa.

    Äänestä

Kunnollinen persumakkara on tarpeeksi rasvainen, ettei äänestäjille tule nälkä.

Äänestä
  • Ensimmäiset teltalle rientäjät saavat eniten rasvaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00566 kirjoitti:

    Ensimmäiset teltalle rientäjät saavat eniten rasvaa?

    Illalla menee jo kuiviltaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00568 kirjoitti:

    Illalla menee jo kuiviltaan?

    Riippuu kokeneisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00570 kirjoitti:

    Riippuu kokeneisuudesta.

    Vakaimmalta persuilijaltahan sitä ei puutu.

    Äänestä

Nyt me teltan poikaporukassa mietittiin, että puolueen nimi on muutettava. Kun meistä nyt tulee pienpuolue, niin uudeksi nimeksi sopisi PienSuomalaiset. Siten voisimme säilyttää PS:n nimenä.

Äänestä

Huomenna perjantai-illan kunniaksi teltalla esiintyy kaikkien karhumiesten kunkku, Ruikonperän Roger Moore! Tule laittamaan huulesi tötterölle! Makkara väljässä luonnonsuolessa ei tule lopumaan kesken! K-18

Äänestä
  • Hyvää liukua tarjoaa Bebanten ja Perskindol.

    Äänestä

  • Anonyymi00594 kirjoitti:

    Hyvää liukua tarjoaa Bebanten ja Perskindol.

    Illan sponsorit.

    Äänestä

  • Ihana ilmoitus! Pusi, pusi!

    Äänestä

Tervetuloa uuden puolueen perustamiskokoukseen. Tänään asialistalla on Perussuomalaiset nimen muuttaminen vaalien jälkeen PienSuomalaisiksi. Vastustaako kukaan teltalla sitä? Olkaapa hiljempää siellä takaosastolla!

Äänestä

Ei pienpuolueena ole häpeä olla!

Äänestä
  • Ruuttamopo hörähti juuri käyntiin. Nyt persuteltalle makkaralle!

    Äänestä

  • Anonyymi00602 kirjoitti:

    Ruuttamopo hörähti juuri käyntiin. Nyt persuteltalle makkaralle!

    Suuntaatko sinäkin persujen lemmenpari Simula-Aittokumpu lailla Haapaveden Halpa-Hallille suoraan makkarakojulle? paikalliset kertovat että nyt nähdään miten sitä oikeaoppisesti imumussutetaan että tulee persumpi?

    Riikka kun kävi makkaranpaistajakin oli naapurikaupungista eikä kukaan uskaltanut räkiä mutta varo kun emme tiedä miten lienee tilanne huomenna?

    Äänestä

  • Anonyymi00603 kirjoitti:

    Suuntaatko sinäkin persujen lemmenpari Simula-Aittokumpu lailla Haapaveden Halpa-Hallille suoraan makkarakojulle? paikalliset kertovat että nyt nähdään miten sitä oikeaoppisesti imumussutetaan että tulee persumpi?

    Riikka kun kävi makkaranpaistajakin oli naapurikaupungista eikä kukaan uskaltanut räkiä mutta varo kun emme tiedä miten lienee tilanne huomenna?

    Riikka sanoi ihmisille teltan edustalla, että voitto tulee. Teltan sisäosasta Voitto huusi, että"Ei ihan vielä varmaan, mutta ehkä kohta". Teltan takaosasta kuului ähinä, tietenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00605 kirjoitti:

    Riikka sanoi ihmisille teltan edustalla, että voitto tulee. Teltan sisäosasta Voitto huusi, että"Ei ihan vielä varmaan, mutta ehkä kohta". Teltan takaosasta kuului ähinä, tietenkin.

    Soiko siellä Erika Vikmanin "Ich komme"????

    Äänestä


  • Anonyymi00607 kirjoitti:

    Soiko siellä Erika Vikmanin "Ich komme"????

    Naturlich

    Äänestä

Hukkaan meni nekin makkarat, makkarasyöteistä huolimatta puolueen kannatus sakkaa ja pahasti.

Äänestä
  • PienSuomalaisena on hyvä olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00606 kirjoitti:

    PienSuomalaisena on hyvä olla.

    Pieni on kaunista, toteavat persut pian. Takiaiset.

    Äänestä

  • Ei mikään ihme. Ymmärrän täysin sinua! Eihän se jos paxxx valuu rööristä kaunis näky ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00612 kirjoitti:

    Ei mikään ihme. Ymmärrän täysin sinua! Eihän se jos paxxx valuu rööristä kaunis näky ole.

    Rassailevat rööriroopet.

    Äänestä

seoli ta ihannaa herötä aamula ku on persussomalane ja äiskä tekki keitiösä minnule aamupuroa minä mene änestämää ku vaa jky kertos kuika se tehrää

Äänestä

Meni paljon rillattuja lihasmakkaroita, Teemukin söi niitä monta.

Äänestä

Persuja kannattaa lyödä ensin keskelle otsaa ja sitten heti perään nokkaan, hyvällä tsägällä rustot uppoavat mukavasti aivoihin...

Äänestä
  • Riikalle kaljaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00617 kirjoitti:

    Riikalle kaljaa!

    Kun vaali-ilta on lopussa, Riikka todella toivoo olevansa nousuhumalassa. Silloin ei tunnu niin pahalta!

    Äänestä

Onko PienSuomalaisten ruuttamopopoikien "pakoputket punaisina" telttayön jälkeen?

Äänestä

Puolueilla on ollut 25 vuotta aikaa laittaa Suomen asiat kuntoon ja erota EU:sta. Mitään ei ole tapahtunut, vaikka alamäki vain jyrkkenee. Kuka hulliu enää uskoo puolueisiin ja poliitikkoihin? Äänestämällä EI VOI vaikuttaa.

Äänestä
  • Me teltalla olemme samaa mieltä. Kannattaa meidän PienSuomalaisten jäädä vain kotiin tällä kerralla.

    Äänestä

  • Anonyymi00621 kirjoitti:

    Me teltalla olemme samaa mieltä. Kannattaa meidän PienSuomalaisten jäädä vain kotiin tällä kerralla.

    Kuten perupojat teltalla rallattavat: Makkaraa suuhun ja joka paikkaan muuhun....

    Äänestä

  • Anonyymi00622 kirjoitti:

    Kuten perupojat teltalla rallattavat: Makkaraa suuhun ja joka paikkaan muuhun....

    Välillä myös roiskuu...

    Äänestä

  • Anonyymi00624 kirjoitti:

    Välillä myös roiskuu...

    Perskindolilla hommat hoituu!

    Äänestä

Mut sus siunakkoon. Joku olette kuulleet viimeisimmän uutisen? Soini tullut kaapista ulos ja tekemässä Keskustan ehdokkaan vaalityötä Keskustan rytkyt päällä. Muistattehan vielä Timon? Persona non grata.

Äänestä

Timo on sanonut olevansa "liikkuva demokratian ritari". Meillä persuteltassa on paljon taas ruskean reiän ritareita.

Äänestä
  • Perskindolin ritariristillä palkittuja?

    Äänestä

  • Anonyymi00629 kirjoitti:

    Perskindolin ritariristillä palkittuja?

    Juuri niitä.

    Äänestä

Pienpuoluetentti 8.4. Siellä pitäisi PienSuomalaisten myös olla.

Äänestä
  • Persupuolueessa härkäparitkin pystyvät olemaan pieniin päin?

    Äänestä

  • Anonyymi00631 kirjoitti:

    Persupuolueessa härkäparitkin pystyvät olemaan pieniin päin?

    Joka aamu syntyy pieni persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00632 kirjoitti:

    Joka aamu syntyy pieni persu.

    Kyllä me perussuomalaet viälä voiteaan teirät ihan kaiki. Äiskäkin niin sano ilalla kun iskä oli sen tehny sille selvääksi vyön avula. Ja siten ku me olaan valassa meno muutuu.

    Äänestä

Teltalle kiiri uutinen, että kunta- ja aluevaaliehdokas Kuopiossa oli humalapäissään uhannut tappaa ravintoloitsijan. Hänen vaalisloganinsa onkin sopivasti "järkeä päätöksentekoon". Meillä PienSuomalaisissa on paljon järkeviä ehdokkaita. saamme aina lehdistä lukea heistä. Paljon on rikollisiakin listoilla. Meillä on seinät leveällä ja katto korkealla!

Tehdäänkö pojat välillä takaosassa juna?

Äänestä

Tiettävästi tällä kuopiolaisella ei ollut asetta mukana, mutta hänkin oli yrittäjä, ei poliisiedustaja.

Äänestä

Meidän teltan edessä on ihan hiekkaa, ettei luodit kimpoile!

Äänestä

Pienpuolueena meille on eduksi saada näkyvyyttä - varsinkin näin vaalien alla.

Äänestä

Ei muuta kuin teltat kumoon vaan!

Äänestä
  • Vain makkara suussa tietää, miltä tuntuu olla persu ihan oikeesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00639 kirjoitti:

    Vain makkara suussa tietää, miltä tuntuu olla persu ihan oikeesti.

    Tosipersu nauttii makkaransa luonnonsuolessa!

    Äänestä

  • Anonyymi00641 kirjoitti:

    Tosipersu nauttii makkaransa luonnonsuolessa!

    Persupojat viihtyvät niin hyvin makkara-Hommissa, että malttavatko edes äänestää?

    Äänestä

  • Anonyymi00641 kirjoitti:

    Tosipersu nauttii makkaransa luonnonsuolessa!

    Totta puhut. Monet heistä. Kaapissa olevistakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00643 kirjoitti:

    Totta puhut. Monet heistä. Kaapissa olevistakin.

    Persupojat kehuvat myös, että ylimääräiset makkararasvat sopivat hyvin ruuttamonon ketjujen voiteluun? Tulee lissää jykyä menoon. Aika jännää.

    Äänestä

  • Anonyymi00644 kirjoitti:

    Persupojat kehuvat myös, että ylimääräiset makkararasvat sopivat hyvin ruuttamonon ketjujen voiteluun? Tulee lissää jykyä menoon. Aika jännää.

    No tuohan se varmaan selittääkin, miksi Mestarin ja Golgatan Olgan vegemakkarat eivät tahdo tehdä kauppaansa siellä teltalla? Ei rasva tirahdakaan....

    Äänestä

Persut voi huijata kaikkia ihmisiä jonkun aikaa, joitakin ihmisiä persut voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä persut ei voi huijata kaiken aikaa.

Äänestä

Teltalla naurettiin, että huonoin ehdokas eli Satonen valitaan Kelan pääjohtajaksi vasta vaalien jälkeen. On ne koijareita kuten mekin.

Äänestä
  • Huonoja uutisia teltalta. Perskindol jouduttiin vaihtamaan Tummeliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00651 kirjoitti:

    Huonoja uutisia teltalta. Perskindol jouduttiin vaihtamaan Tummeliin.

    Pääosa että liuku on hyvä, eikä liikaa punoita.

    Äänestä

Me persuissa aiheutimme sen, että Kela on antanut 40 000 ihmiselle käskyn etsiä halvempi asunto. Olemmehan Kokoomuksen avulias apupuolue.

Äänestä
  • Joko Rantanen suunnittelee säilöönottoleirejä asunnottomiksi jääville? Parakkia ja piikkilankaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00652 kirjoitti:

    Joko Rantanen suunnittelee säilöönottoleirejä asunnottomiksi jääville? Parakkia ja piikkilankaa.

    Ja vartijat ajelevat ympäri leiriä ruuttamopoilla makkaraa mutustellen.

    Äänestä

Backmania kannattaa 8-1 Satosta vastaan Kelan pääjohtajaksi. Vaalien jälkeen Satonen valitaan. Sitten lisää leirejä. 40 000 häädettyä ei vielä riitä. Me ollaan yrittäjiä. Rytkytys jatkuu.

Äänestä
  • Teltan pojat antavat täyden tukensa Satoselle sekä Kokoomukselle, jos Satonen ja muut kokoomussedät lupaavat siitä hyvästä antaa makkaraa teltalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00658 kirjoitti:

    Teltan pojat antavat täyden tukensa Satoselle sekä Kokoomukselle, jos Satonen ja muut kokoomussedät lupaavat siitä hyvästä antaa makkaraa teltalla?

    Kela-Satonen antaa erillisen määrärahan persuille päivittäistä kelakaljaa varten? Kauppa se on mika kannattaa. Ja makkaraa kuluu.

    Äänestä

  • Anonyymi00659 kirjoitti:

    Kela-Satonen antaa erillisen määrärahan persuille päivittäistä kelakaljaa varten? Kauppa se on mika kannattaa. Ja makkaraa kuluu.

    Saako ruuttamopo-osasto pensarahaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00658 kirjoitti:

    Teltan pojat antavat täyden tukensa Satoselle sekä Kokoomukselle, jos Satonen ja muut kokoomussedät lupaavat siitä hyvästä antaa makkaraa teltalla?

    Kokoomussedät ovat tunnettuja mieltymyksestä "makkaraHOMMIIN"

    Äänestä

Siellä muutama idiootti etsii toistaan. Ja yhdessä on niin hauskaa !

Äänestä
  • Taitaa nämä vaalit jäädä persupojilta väliin, kun makkarateltalla on niin paljon mukavampaa Hommaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00663 kirjoitti:

    Taitaa nämä vaalit jäädä persupojilta väliin, kun makkarateltalla on niin paljon mukavampaa Hommaa?

    Paras ja aina ajankohtainen avus. Antaa selkeän kuvan persujen arvomaailmasta. Tällaista lisää. Toivoo koko kansa.

    Äänestä

Kolme kokonaista päivää sunnuntaihin. Vaalivalvojaisiin on tuotu paljon viiniä Riikalle, että ei tarvitse toivoa pääsevänsä nousuhumalaan, vaan voi olla koko illan täydessä kännissä. Puolueen kannatusluvut tulevat puhumaan puolestaan. Siinä on posket punaisina kuin olisi siemenet sisällä, kun luvut lävähtävät plakkariin.

Äänestä
  • Siinä Riikalla rökäletappio muuttuu äkkiä torjuntavoitoksi, umpikännissä. Tosin Riikan ongelmana on sitten, että voiko hän lopettaa lärväilyä, koska totuus ei pala tulessakaan ja hovi joutuisikin kantamaan Riikkalle vain lisää ja lisää sitä punkkua.

    Äänestä

  • Anonyymi00667 kirjoitti:

    Siinä Riikalla rökäletappio muuttuu äkkiä torjuntavoitoksi, umpikännissä. Tosin Riikan ongelmana on sitten, että voiko hän lopettaa lärväilyä, koska totuus ei pala tulessakaan ja hovi joutuisikin kantamaan Riikkalle vain lisää ja lisää sitä punkkua.

    Voi hyvänen aika tuota viinavetoista persu Hommaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00668 kirjoitti:

    Voi hyvänen aika tuota viinavetoista persu Hommaa.

    Ruuttamopopersutkin telakoituvat punkun voimalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00669 kirjoitti:

    Ruuttamopopersutkin telakoituvat punkun voimalla?

    Olette varmaan huomanneet, että ellei vaalikeskustelussa ole persujen edustajana Purra niin sitten on joku puolueen kiintiöhomo? Kertoo persujen makkarakulttuurista todella paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00670 kirjoitti:

    Olette varmaan huomanneet, että ellei vaalikeskustelussa ole persujen edustajana Purra niin sitten on joku puolueen kiintiöhomo? Kertoo persujen makkarakulttuurista todella paljon.

    Poika kysyi kun käveltiin persujen makkarateltan ohi: "iskä iskä, miksi tuo setä syö makkaran pyllyllään".

    Äänestä

  • Anonyymi00671 kirjoitti:

    Poika kysyi kun käveltiin persujen makkarateltan ohi: "iskä iskä, miksi tuo setä syö makkaran pyllyllään".

    Persun selitys kuuluu olleen: Siellä pojat kokeilevat kuinka makkaran voi nauttia takaperin. Ei siis aina suun kautta. Kulkee se makkara molempiin suuntiin jos osaa Homman, kehuivat teltan persut.

    Äänestä

  • Anonyymi00672 kirjoitti:

    Persun selitys kuuluu olleen: Siellä pojat kokeilevat kuinka makkaran voi nauttia takaperin. Ei siis aina suun kautta. Kulkee se makkara molempiin suuntiin jos osaa Homman, kehuivat teltan persut.

    Siinä pitää olla tarkkana, etteivät sinappi ja liukkari mene sekaisin keskenään?

    Äänestä

  • Kävin ostamassa kuoharia vaalitulosten tullessa julki.

    Äänestä

  • Anonyymi00715 kirjoitti:

    Kävin ostamassa kuoharia vaalitulosten tullessa julki.

    Viisas veto?

    Äänestä

Poikien kirjoitukset lämmittävät niin mieltä! Teltalle kuuluu uutinen. Aluevaaleissa kannatuksemme on alta 10%. Niin kuin PienSuomalaisille kuuluukin. Voitamme vielä kuitenkin RKP:n, KD:n ja Liike NYT:in.

Äänestä
  • Makkaran purenta ja kaljastaminen onnistuvat persuilta vaalitappion jälkeenkin? Arkeen palaaminen lieventyy kummasti takateltan patjoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00674 kirjoitti:

    Makkaran purenta ja kaljastaminen onnistuvat persuilta vaalitappion jälkeenkin? Arkeen palaaminen lieventyy kummasti takateltan patjoilla?

    Ensin Purraan hammasta, sitten juovutaan ja sen jälkeen saadaan tauti teltan takaosan patjoilla. Mutta asiaan, Riikka ei ollut yhtään juttu päällä tv haastattelussa. Ahdistunut ja kun katsoo kuvaa kun hän kääntyy ja laittaa oven kiinni, silmät salamoi, vihainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00676 kirjoitti:

    Ensin Purraan hammasta, sitten juovutaan ja sen jälkeen saadaan tauti teltan takaosan patjoilla. Mutta asiaan, Riikka ei ollut yhtään juttu päällä tv haastattelussa. Ahdistunut ja kun katsoo kuvaa kun hän kääntyy ja laittaa oven kiinni, silmät salamoi, vihainen.

    Purra ja Meloni ovat samanlaisia noita-akkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00674 kirjoitti:

    Makkaran purenta ja kaljastaminen onnistuvat persuilta vaalitappion jälkeenkin? Arkeen palaaminen lieventyy kummasti takateltan patjoilla?

    Hienosti oivallettu ja sanottu!

    Äänestä

Persunuorison vaalimateriaalina Purra ja Mestari kortsuja. Mutta kuluvatko ne kaikki persu-äijien keskinäisessä perspainissa?

Äänestä
  • Erityisjuomukondomeja, kuin kaksikymppistä hiekkapaperia?

    Äänestä

Viimeisimmät luvut saapuivat teltalle; kuntavaalit 9,4% ja aluevaalit 9,1%.

Jotta pojat piristyisivät teltalla Kauko ehdotti tulevan kevään ja pääsiäisen kunniaksi suklaamunajunan tekemistä teltan takaosassa. Se päätettiin yksissä suin, huulet tötteröllä tehdä!

Äänestä
  • Vieläkö suklaaosastolla on tilaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00683 kirjoitti:

    Vieläkö suklaaosastolla on tilaa?

    Vaalit tulee ja vaalit menee. Persupoikien makkarapainit vaaliteltoilla jatkuvat intohimon vallassa tautotta kautta maan.

    Äänestä

  • Anonyymi00684 kirjoitti:

    Vaalit tulee ja vaalit menee. Persupoikien makkarapainit vaaliteltoilla jatkuvat intohimon vallassa tautotta kautta maan.

    Huulet tötteröllä tappionkin hetkellä.

    Äänestä

Vielä pari päivää ja teltan kohdalla on epämääräinen rasvainen läntti. Häviö on tullut.

Äänestä
  • Ja kaik on mennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00686 kirjoitti:

    Ja kaik on mennyt.

    Persupojat menevät siis korvat luimussa kotimökille muorin hoidettavaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00687 kirjoitti:

    Persupojat menevät siis korvat luimussa kotimökille muorin hoidettavaksi?

    Takaisin turvallisiin lukittuihin komeroihinsa, missä lapsina kasvatettiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00688 kirjoitti:

    Takaisin turvallisiin lukittuihin komeroihinsa, missä lapsina kasvatettiin?

    Ollaan me monet oltu kaapissa vielä aikuisenakin, pian tullaan ulos kun meistäkin voi tulla ihan mitä tahansa.

    Äänestä

Kannattaa kumminkin käydä makkarat hakemassa, veronmaksajien rahoilla tarjoavat!

Äänestä
  • Tuleeko persupoika päivääkään ilman makkaranautintoa?

    Äänestä

  • Mistäköhän niiden makkarateltan löytäisi? Taitaa meidän paikkakunnan persut joko syöneet itse kaikki makkarat tai pistäneet veronmaksajien tukirahat omiin liiveihinsä. Niin tai ryypänneet.

    Äänestä

Voitteko kuvitella! Kävin eilen tuolla yhdessä kaupungin ostohelveteistä ja etupihalla oli SDP:n makkarateltta. Eikä ainoatakaan miestä koko makkarateltan väestä. Ainoastaan syöjinä ja kuuntelijoina oli miehiä. Kyllä oli niin heteromeininkiä. Taisivat ymmärtää hyvän päälle?

Äänestä
  • Meidän teltalla vielä imutellaan makkaraa! tervetuloa!

    Äänestä

Teltan oma rakas Sissy haluaa kiittää kaikkia teltan takaosassa kävijöitä. Vauhti on ollut hurjaa, mutta nyt alkaa loppu tulla. PienPuolueena on hyvä olla. Pervoilu pois kouluissa, mutta ...

Äänestä

muille YMCA!

Äänestä

Minkä arvosanan persujen naisväki on antanut teltalla tarjoillulle mustalle makkaralle?

Äänestä
  • Suun mukaista sanovat olleen. Jälkimakukin aromirikas ja viipyilevän pehmeä. Läpeensä tyytyväisiä kuuluvat naisenpuolet olleen ja tahtovat pian saada uuden kierroksen samaa laatua.

    Äänestä

  • Anonyymi00706 kirjoitti:

    Suun mukaista sanovat olleen. Jälkimakukin aromirikas ja viipyilevän pehmeä. Läpeensä tyytyväisiä kuuluvat naisenpuolet olleen ja tahtovat pian saada uuden kierroksen samaa laatua.

    Ilmeni jälkikäteen, että täti olikii setä.

    Äänestä

  • Anonyymi00707 kirjoitti:

    Ilmeni jälkikäteen, että täti olikii setä.

    Persujen vaaliteltalla myös roolileikit onnistuvat. Täti voi olla setä ja päin vastoin. Kaikki ovat kuitenkin tyytyväisiä, kunhan messevä makkaratarjoilu pelaa vanhaan malliin.

    Äänestä

  • Etkö nähnyt uutisissa kuinka joku keski-ikäinen rasvanaamainen täti tanssi Lohjalla onnessaan kun oli saanut mustaa makkaraa ?

    Äänestä


  • Anonyymi00716 kirjoitti:

    Etkö nähnyt uutisissa kuinka joku keski-ikäinen rasvanaamainen täti tanssi Lohjalla onnessaan kun oli saanut mustaa makkaraa ?

    Lupasi tanssia tänäänkin. Iloista tanssia!

    Äänestä

Meillä teltalla voi olla nainen, mies, joku muu tai sukupuoleton (thln mukaan). Joten voit tulla meille vaikka sikana tai hevosena.

Äänestä
  • Olen nähnyt sellaisen muunsukupuolettoman kummajaisen, sillä oli iso leijonahely kaulassa, takissa ja erälippiksessä joitakin outoja tekstejä, ja lisäksi vielä ps-kangasmerkkejä ja rintanappeja vähän siellä sun täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00711 kirjoitti:

    Olen nähnyt sellaisen muunsukupuolettoman kummajaisen, sillä oli iso leijonahely kaulassa, takissa ja erälippiksessä joitakin outoja tekstejä, ja lisäksi vielä ps-kangasmerkkejä ja rintanappeja vähän siellä sun täällä.

    Alkutekstin perusteella ajattelin että se on IsmoJohanna Tampereelta, mutta hän käyttää vain korvakoruja ja minihametta.

    Äänestä

  • Anonyymi00711 kirjoitti:

    Olen nähnyt sellaisen muunsukupuolettoman kummajaisen, sillä oli iso leijonahely kaulassa, takissa ja erälippiksessä joitakin outoja tekstejä, ja lisäksi vielä ps-kangasmerkkejä ja rintanappeja vähän siellä sun täällä.

    Ja hän yksin käyskentelee ilman hoitajaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00712 kirjoitti:

    Alkutekstin perusteella ajattelin että se on IsmoJohanna Tampereelta, mutta hän käyttää vain korvakoruja ja minihametta.

    Sebua ja Joakimia ei parane päästää Ismo Johannan seuraan?

    Äänestä

Mauni-pojan piti vetää tänään Suomen lippu teltalla salkoon, mutta veti vahingossa Pride-lipun ja nyt se jäi naruistaan kiinni salkoon. No olkoot siellä.

Äänestä

Uskaltavatkos persujen makkarapojat vielä ajatellekaan huomista päivää? Vaalit ohi ja makkarateltat takaisin varastossa?

Äänestä
  • Mauni-poika sanoi, että porukka alkaa lähtee jo teltalta. Makkarat on loppu

    Äänestä

Löyty yksi makkarapaketti vielä. Onko kenelläkään saksia?

Äänestä

Kyllä pienpuolueenakin on kivaa.

Äänestä

Äänestä Suomi terveeksi! Nyt se on tehty!

Äänestä
  • Hyvä alku. Toivottavasti suuntaus jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00727 kirjoitti:

    Hyvä alku. Toivottavasti suuntaus jatkuu.

    Meno makkarateltalla jatkuu entisellään. Ruuttamopokelitkin sen kun paranee. Persukaljauskossa on hyvä olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00727 kirjoitti:

    Hyvä alku. Toivottavasti suuntaus jatkuu.

    Ainakin fiilaten ja höyläten meillä aukot suurenee

    Äänestä

  • Anonyymi00728 kirjoitti:

    Meno makkarateltalla jatkuu entisellään. Ruuttamopokelitkin sen kun paranee. Persukaljauskossa on hyvä olla.

    Ruuttamopoilua ja makkaraa riittää siis yhä yli pääsiäisen ja vapun? Vappuna sitten ruuttamopo-osasto suuntaa kohti työväenkulkueita?

    Äänestä

  • Anonyymi00731 kirjoitti:

    Ruuttamopoilua ja makkaraa riittää siis yhä yli pääsiäisen ja vapun? Vappuna sitten ruuttamopo-osasto suuntaa kohti työväenkulkueita?

    Vaalitappion murheet unohtuvat, kun saa kunnon makkaran suuhun. Tällä reseptillä persupojat ovat ennenkin takaiskuista selvinneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00732 kirjoitti:

    Vaalitappion murheet unohtuvat, kun saa kunnon makkaran suuhun. Tällä reseptillä persupojat ovat ennenkin takaiskuista selvinneet.

    Taka-iskujahan ne taitavat nimenomaan toivoa siellä makkarateltan takaosassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00733 kirjoitti:

    Taka-iskujahan ne taitavat nimenomaan toivoa siellä makkarateltan takaosassa?

    Totta. Persut osaavat nauttia takaiskuistakin täysin siemauksin. Suun mukaisen makkaran kera tietenkin. Molempi parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00734 kirjoitti:

    Totta. Persut osaavat nauttia takaiskuistakin täysin siemauksin. Suun mukaisen makkaran kera tietenkin. Molempi parempi.

    Nyt minä perussuomalainen lähden ruuttamopolla puolueen makkarateltalle rentoutumaan ja nauttimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00735 kirjoitti:

    Nyt minä perussuomalainen lähden ruuttamopolla puolueen makkarateltalle rentoutumaan ja nauttimaan.

    Ota Perskindolit mukaan kotoasi. Teltalta loppui jo.

    Äänestä

Me veijarit kostamme nyt duunareille. Kerroimme vasta vaalien jälkeen, että aiomme viedä ay-liike maksujen verovähennysoikeuden. Nyt olemme hurjina!

Äänestä
  • Homopersut ovat raivona duunareille?

    Äänestä

  • Anonyymi00739 kirjoitti:

    Homopersut ovat raivona duunareille?

    Persut on "yrittäjiä". Paitsi ne, jotka Kela ajanut kodeistaan.

    Äänestä

Juuri niin. Pervoilu seis! Äänestä Suomi terveeksi!

Äänestä

Telttailu jatkukoon!

Äänestä
  • Teltat pystyyn!!!

    Äänestä

Makkara- ja keitto ilmaistarjoilu on lopetettu tarpeettomana, vaalit ovat ohi ja kansa on puhunut, joten taviskansalaisten kosiskelussa ei ole enää mitään järkeä.

Äänestä

Purrakin laittoi tanssiksi, kun sai "makkaraa" vaaliteltassa.

Äänestä

Matti tuli myöhään teltalle ja olisi halunut tavata teltta-sissyn. Meidän oli sanottava, että sissy on lähtenyt jo Tampereelle homoi...kotiin ja tapaaminen ei enää onnistu. Matti oli pettynyt. Onneksi Mauni-poika teltan takaosasta huusi, että hän voi pukea mekon ja sukat päälle. Ehkä korkokengätkin. En ole varma, mutta olin näkevinäni kyyneleen Matin silmäkulmassa.

Äänestä

Teltta on purettu. Nyt odotetaan pari vuotta ja sitten otetaan takkiin taas. Tässä välillä alennetaan rikkaiden verotusta ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset on kiukkuisia. Näin PienSuomalaisten matka jatkuu.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 80 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tule laittamaan huulet tötterölle.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu