https://yle.fi/a/74-20135302
"Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vähättelee hallituksen päätösten vaikutuksia pienituloisiin.
Näin sanoo tutkimuspäällikkö Jussi Tervola, joka on tehnyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) arvioita hallituksen päätösten vaikutuksista.
Purra kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että hallituksen sosiaaliturva- ja verotoimien staattiset vaikutukset tuloeroihin ja pienituloisuuteen ovat vuonna 2025 pieniä – vielä pienempiä kuin vuonna 2024.
Pidemmässä blogissaan Purra kummastelee sitä, että Ilta-Sanomien teettämän kyselyn mukaan suomalaisten suurin huolenaihe on kansalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu.
Jussi Tervola sanoo, että hallituksen leikkausten ja veropäätösten vaikutuksia on vaikea kutsua pieniksi.
Hänen mukaansa erityisesti vaikutukset pienituloisuusasteeseen ovat suuria.
Tervola sanoo, että aiempien arvioiden perusteella pienituloisuusaste kasvaa hallitukseen toimien takia 1,7 prosenttiyksikköä. Se tarkoittaa, että lähes 100 000 suomalaista tippuu pienituloisuus- eli köyhyysriskirajan alle. Pienituloisuusraja on 60 prosenttia mediaanitulosta.
– Purran tulkinta on perusteeton ainakin, jos katsoo edellisiä hallituskausia tai Suomen historiaa, Tervola sanoo.
Juha Sipilän (kesk.) hallituksen toimet vaikuttivat Tervolan mukaan pienituloisuuteen selkeästi vähemmän kuin nykyhallituksen. Sipilän hallitus oli edellinen, jossa perussuomalaiset oli mukana."
Mitä mahtaa ajatella vähätuloinen ihminen joka PS:a äänesti kohta 2 vuotta sitten motiivinaan maahanmuuton rajoittaminen?
Saksikäsi-Purra varmistelee tulevaa vaalitappiota
33
330
Vastaukset
- Anonyymi
Seuraavissa vaaleissa persut vedättävät taas pölhöjä äänestäjiään maahanmuuttoteemalla.
Toivottavasti ihmisten silmät ovat avautuneet.- Anonyymi
Ei äänestäjien silmät koskaan avaudu, aina vaan uskotaan poliitikkojen lupauksia ennen vaaleja. Ja aina tullaan pettymään vaalien jälkeen. Joka kerta sama laulu.....
- Anonyymi
Onko äänestäjiäkin onnistuttu leikkaamaan ?
- Anonyymi
Demarit nyt sanoo. Omassa hallituksessa Marin otti velkaa 47 miljardia, huono jatkuvuus seuraavalla hallitukselle. Isksi nyt ja sillinkin lakkoiltiin miljarien metysillä. Paperitehtaatkin oli 4 kk lakossa vain 6 minuutin takia. Jossain maissa tuollainen lakkojohtaja hirtettäisiin. Meillä olisi vankila paikallaan. AKT pisti lakoillaan Putinin hyvälle päälle.
- Anonyymi
Kommunisti se on Venäjän mieleen kuten ayjohtajatkin.
Anonyymi kirjoitti:
Kommunisti se on Venäjän mieleen kuten ayjohtajatkin.
Kommunisti ei taida olla erityisemmin Venäjän mieleen. Neuvostoliiton kommunistinen puolue kiellettiin eli lopetittiin Venäjällä vuonna 1993. Sen jälkeen perustettiin uusi kommunistinen puolue, jonka johdossa on ollut Gennadi Zjuganov. Puoleen kannatus oli aluksi noin 20 %, mutta alkoi vähitellen hiipua oli vuoden 2013 vaaleissa 13 %. Puoluetta on kutsuttu nostalgiapuolueeksi. Sitä on kannattanut lähinnä venäläinen vanhusväestö, joka on kokenut neuvostoajan paremmaksi kuin nykyisen markkinatalouden. Viimeisimmissä vaaleissa kommunistien kannatus kuitenkin nousi jälleen 20 %:n tuntumaan. Tämä johtui siitä, että Venäjällä varsinaiset putler-vastaiset oppositiopuolueet ovat kiellettyjä. Kommunistivanhuksia on siedetty, koska heistä ei ole todellista uhkaa putlerille. Viime vaalien nousu johtui siitä, että vaalien ulkopuolelle jääneet oppostiovoimat tai osa niistä kehotti äänestämään vaikka kommunisteja, kun todellinen oppositio puuttuu. Kommunistien äänestäminen koetaan siis edes yhdeksi, tosin miedoksi mielenilmaisuksi putleria vastaan.
putler ja maan suurin puolue eli Shoigun johtama Yhtenäinen Venäjä ovat äärioikeistolaisen fasistisen diktatuurin kannattajia. putler ihailee lähinnä Mussolin aikaista fasismia Italiassa. Hänen ideologinen oppi-isänsä on kommunismin aikana maanpaossa ollut Ilja Iljin. putler on siteerannut puheissaan ja kirjoituksissa usein vuosituhannen alusta lähtien Iljinin ajatuksia. Tämä kannattaa fasistista yksivaltiutta, koska se on välttämätöntä suurelle tasankojen maalle, jota ei voi muuten hallita. Erityisesti putleria on kiihottanut Iljinun ennustus siitä, että kommunismin kukistuttua maahan tule vahva mies johtajaksi, joka nostaa Venäjän suuruuden aikaan. Venäjästä tulee maailman johtava hengellinen eli kristillinen osa maailmaa, joka ei suvaitse länsimaista individualismia ja perhearvoja polkevaa rappiota. Iljin kirjoituksissa kaikki venäläinen idiotismi tiivistyy. Siellä on sankaruuden palvontaa ja ties mitä kulttia. Filosofia on kaikkiaan hyvin maskuliinen ja konservatiivinen, mutta se kiehtoo putleria ja näkyy siis hänen omassa kirjallisessa tuotannossaan. Tämä tuntuu länsimaisista yhtä hullulta kuin ääri-islamistien ideologia, mihin siinä onkin paljon samaistumispintaa. Tuhannen ja yhden yön satuja. Mutta kuten sanottu kommunismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Päinvastoin nämä näkivät kommunismin esteenä unelmiensa toteutumiselle.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Kommunisti ei taida olla erityisemmin Venäjän mieleen. Neuvostoliiton kommunistinen puolue kiellettiin eli lopetittiin Venäjällä vuonna 1993. Sen jälkeen perustettiin uusi kommunistinen puolue, jonka johdossa on ollut Gennadi Zjuganov. Puoleen kannatus oli aluksi noin 20 %, mutta alkoi vähitellen hiipua oli vuoden 2013 vaaleissa 13 %. Puoluetta on kutsuttu nostalgiapuolueeksi. Sitä on kannattanut lähinnä venäläinen vanhusväestö, joka on kokenut neuvostoajan paremmaksi kuin nykyisen markkinatalouden. Viimeisimmissä vaaleissa kommunistien kannatus kuitenkin nousi jälleen 20 %:n tuntumaan. Tämä johtui siitä, että Venäjällä varsinaiset putler-vastaiset oppositiopuolueet ovat kiellettyjä. Kommunistivanhuksia on siedetty, koska heistä ei ole todellista uhkaa putlerille. Viime vaalien nousu johtui siitä, että vaalien ulkopuolelle jääneet oppostiovoimat tai osa niistä kehotti äänestämään vaikka kommunisteja, kun todellinen oppositio puuttuu. Kommunistien äänestäminen koetaan siis edes yhdeksi, tosin miedoksi mielenilmaisuksi putleria vastaan.
putler ja maan suurin puolue eli Shoigun johtama Yhtenäinen Venäjä ovat äärioikeistolaisen fasistisen diktatuurin kannattajia. putler ihailee lähinnä Mussolin aikaista fasismia Italiassa. Hänen ideologinen oppi-isänsä on kommunismin aikana maanpaossa ollut Ilja Iljin. putler on siteerannut puheissaan ja kirjoituksissa usein vuosituhannen alusta lähtien Iljinin ajatuksia. Tämä kannattaa fasistista yksivaltiutta, koska se on välttämätöntä suurelle tasankojen maalle, jota ei voi muuten hallita. Erityisesti putleria on kiihottanut Iljinun ennustus siitä, että kommunismin kukistuttua maahan tule vahva mies johtajaksi, joka nostaa Venäjän suuruuden aikaan. Venäjästä tulee maailman johtava hengellinen eli kristillinen osa maailmaa, joka ei suvaitse länsimaista individualismia ja perhearvoja polkevaa rappiota. Iljin kirjoituksissa kaikki venäläinen idiotismi tiivistyy. Siellä on sankaruuden palvontaa ja ties mitä kulttia. Filosofia on kaikkiaan hyvin maskuliinen ja konservatiivinen, mutta se kiehtoo putleria ja näkyy siis hänen omassa kirjallisessa tuotannossaan. Tämä tuntuu länsimaisista yhtä hullulta kuin ääri-islamistien ideologia, mihin siinä onkin paljon samaistumispintaa. Tuhannen ja yhden yön satuja. Mutta kuten sanottu kommunismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Päinvastoin nämä näkivät kommunismin esteenä unelmiensa toteutumiselle.Eipä voisi asiaa paremmin kiteyttää ja kiva lukea välillä analyyttistä tekstiä näiden mutuiluiden rinnalla. Venäjä on täysin fasistinen valtio ja samassa tilassa kuin Saksa oli 30 luvulla. Pettymys, taloudellinen romahdus, natsiaatteen syntyminen ja voimistuminen, historian "palautus", vahva johtaja ja sota. Täysin sama polku kuin Saksalla aikoinaan. Venäjä on vaan tapansa mukaan 100 vuotta jäljessä muita.
mielipidepankki kirjoitti:
Kommunisti ei taida olla erityisemmin Venäjän mieleen. Neuvostoliiton kommunistinen puolue kiellettiin eli lopetittiin Venäjällä vuonna 1993. Sen jälkeen perustettiin uusi kommunistinen puolue, jonka johdossa on ollut Gennadi Zjuganov. Puoleen kannatus oli aluksi noin 20 %, mutta alkoi vähitellen hiipua oli vuoden 2013 vaaleissa 13 %. Puoluetta on kutsuttu nostalgiapuolueeksi. Sitä on kannattanut lähinnä venäläinen vanhusväestö, joka on kokenut neuvostoajan paremmaksi kuin nykyisen markkinatalouden. Viimeisimmissä vaaleissa kommunistien kannatus kuitenkin nousi jälleen 20 %:n tuntumaan. Tämä johtui siitä, että Venäjällä varsinaiset putler-vastaiset oppositiopuolueet ovat kiellettyjä. Kommunistivanhuksia on siedetty, koska heistä ei ole todellista uhkaa putlerille. Viime vaalien nousu johtui siitä, että vaalien ulkopuolelle jääneet oppostiovoimat tai osa niistä kehotti äänestämään vaikka kommunisteja, kun todellinen oppositio puuttuu. Kommunistien äänestäminen koetaan siis edes yhdeksi, tosin miedoksi mielenilmaisuksi putleria vastaan.
putler ja maan suurin puolue eli Shoigun johtama Yhtenäinen Venäjä ovat äärioikeistolaisen fasistisen diktatuurin kannattajia. putler ihailee lähinnä Mussolin aikaista fasismia Italiassa. Hänen ideologinen oppi-isänsä on kommunismin aikana maanpaossa ollut Ilja Iljin. putler on siteerannut puheissaan ja kirjoituksissa usein vuosituhannen alusta lähtien Iljinin ajatuksia. Tämä kannattaa fasistista yksivaltiutta, koska se on välttämätöntä suurelle tasankojen maalle, jota ei voi muuten hallita. Erityisesti putleria on kiihottanut Iljinun ennustus siitä, että kommunismin kukistuttua maahan tule vahva mies johtajaksi, joka nostaa Venäjän suuruuden aikaan. Venäjästä tulee maailman johtava hengellinen eli kristillinen osa maailmaa, joka ei suvaitse länsimaista individualismia ja perhearvoja polkevaa rappiota. Iljin kirjoituksissa kaikki venäläinen idiotismi tiivistyy. Siellä on sankaruuden palvontaa ja ties mitä kulttia. Filosofia on kaikkiaan hyvin maskuliinen ja konservatiivinen, mutta se kiehtoo putleria ja näkyy siis hänen omassa kirjallisessa tuotannossaan. Tämä tuntuu länsimaisista yhtä hullulta kuin ääri-islamistien ideologia, mihin siinä onkin paljon samaistumispintaa. Tuhannen ja yhden yön satuja. Mutta kuten sanottu kommunismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Päinvastoin nämä näkivät kommunismin esteenä unelmiensa toteutumiselle.Nyt vedät mutkia suoriksi yhdistäessäsi kristilliset arvot ja Putinin.
Sinun on ilmeisesti mahdoton ymmärtää että kristillisiin arvoihin uskova voi olla myös liberaali.
Anteeksi vain mutta vapaamielisyytesi on joskus hyvin suvaitsematonta. Tämä pitkään kirjoituksiasi seuranneena. Tämä näkyy mm. alentuvassa suhtautumisessasi maalla asuviin.
Ei henkilökohtaista.Maalaisliiton.kurittaja kirjoitti:
Nyt vedät mutkia suoriksi yhdistäessäsi kristilliset arvot ja Putinin.
Sinun on ilmeisesti mahdoton ymmärtää että kristillisiin arvoihin uskova voi olla myös liberaali.
Anteeksi vain mutta vapaamielisyytesi on joskus hyvin suvaitsematonta. Tämä pitkään kirjoituksiasi seuranneena. Tämä näkyy mm. alentuvassa suhtautumisessasi maalla asuviin.
Ei henkilökohtaista.En suinkaan yhdistä kristillisiä arvoja putleria. Uskon kernaasti siihen, että kristillisiin arvoihin uskova voi olla liberaali, mutta ei putlerin hallinnoimalla Venäjällä. Islamin uskoinen voi yhtä lailla olla liberaali, mutta ei Iranin ja Saudi-Arabian hallinnoimassa fundamentalismissa. Ei vapaamielisyyteni ainakin esimerkkisi valossa ole suvaitsematonta. Kyse on siitä, ettet joku ymmärrä kirjoitustani tai sitten tulkitset sen täysin virheellisesti. Tällainen kristillisten arvojen, ortodoksisen uskon ja vahvan fasistisen johtajan yhdistelmä löytyy mm. noista Iljinin kirjoituksista. Samanlaista mytologiaa viljelevät myös muut Venäjällä arvostetut filosofit kuten Alexander Dugin. Venäläiseen ajatteluun kuuluu, että he ovat Jumalan valitsema kansa palauttamaan kristilliset arvot maailmaan. Ei tämä ole arvostelua kristillisiä arvoja vastaan vaan venäläisten tulkintaa niistä. Ei tällainen fundamentalistinen tulkinta ole vierasta länsimaissakaan, mutta erona on se, että länsimaissa Venäjää ei nähdä kristillisten arvojen pelastajakansana. Venäjällä ortodoksien ylin papisto siunaa täysin putlerin kaiken politiikan kristillisten arvojen edistäjänä.
Maalla asuviin en omasta mielestäni suhtaudu alentuvasti. Mitä syytä minulla siihen olisi. En halua yleensäkään syyllistää tavallisia kansalaisia jostain asiasta, vaikka he olisivat olleet osallisinakin siinä huonossa kehityksessä äänestämällä puolueita, jotka ovat edistäneet huonoa kehitystä. Uskon, että kyse on enemmän hyväuskoisuudesta ja huijatuksi joutumisesta. Tämä selittää paljossa nykyistä laitaoikeiston nousua ja trumpismia. Tällaisistäkin asioista on erinomaista tekstiä Markku Mantilan ja Jouni Mölsän kirjoittamassa kirjassa "Valehtelua, vakoilua ja valtiollista vaikuttamista", joka kannattaa lukea ylipäänsä viestinnästä kiinnostuneiden kansalaisten. Olen pitkään arvostellut maatalous- ja aluepolitiikka, en niiden kohteeksi joutuneita. En oikein ymmärrä, miksi se olisi alentavaa suhtaumista maalla asuviin. Olen kertonut henkilökohtaisistakin valinnoistani mm. sen, että vietän paljon aikaani maaseudulla ja varsinkin Lapissa. Minulla on ollut muutamakin mökki käytössäni maaseudulla ja arvostan maaseudun hiljaisuutta vastapainona kaupunkilaiselämälle. Mutta ei se muuta käsitystäni siitä, että maaseutu ei elätä meitä suomalaisia. Talouden vuoksi joudumme tekemään toisenlaisia valintoja ja jos taloutta halutaan edistää, myös yhteiskunnan kannattaa pyrkiä taloudellisesti mielekkääseen suuntaan. Olen usein sanonut, että jos taloudellisia edellytyksiä ja vaikutuksia tarvitsisi mitenkään huomioida, on samantekevää, missä itse kukin asuu.
- Anonyymi
Kohta persut saa varmaan taustatukea Elon Muskilta, joka sekaantuu täysin avoimesti Euroopan maiden sisäpolitiikkaan. Olikohan jo kommentoinutkin tilastoa Suomessa asuvien seksuaalirikollisten kansallisuuksista.
- Anonyymi
En usko, että taloustieteilijöiden tilastoilla on juuri vaikutusta ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. En edes silloin, kun niillä kyetään osoittamaan eriarvoisuuden nousu ihan kateuden tunteeseen asti.
Enemmän puoluekannatusmuutoksiin vaikuttaa pettyminen hallituksen politiikkaan odotuksiin nähden. Maahanmuuton rajoittaminen ja sote-uudistuksen jatkaminen eivät ainakaan ole vielä vakuuttaneet. Bensan hintakaan ei ole laskenut niihin lukemiin, missä se oli alimmillaan Marinin hallituksen aikana. - Anonyymi
Kansa kostaa valehtelijoillle
- Anonyymi
Kaikkein suurin toteutunut valhe on yhteiskunnan pitkäaikainen rahoittaminen velalla. Näin on toimittu jo viidentoista vuoden ajan. Paluuta normaalitilaan ei ole näköpiirissä.
Ainoa valonpilkahdus on ollut Juha Sipilän aikana. Luonnollisesti Rinne ja Marin johdattivat Suomen joutuisasti pimeyteen. - Anonyymi
-lisää kerneliä, lisää kerneliä-
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkein suurin toteutunut valhe on yhteiskunnan pitkäaikainen rahoittaminen velalla. Näin on toimittu jo viidentoista vuoden ajan. Paluuta normaalitilaan ei ole näköpiirissä.
Ainoa valonpilkahdus on ollut Juha Sipilän aikana. Luonnollisesti Rinne ja Marin johdattivat Suomen joutuisasti pimeyteen.Ei ole oikeastaan olemassa mitään velkaantumisen normaatilaa, siis sellaista, että velkaantumisaste olisi suunnilleen sama ja matala. Normaatila on pitkien tilastojen 1940-luvulta alkaen sellainen, missä velkaantumisaste on aina korkea kriisien yhteydessä ja niiden jälkeen ja matala silloin, kun taloudellisia kriisejä ei ole.
Suomessa velkaantumispiikit suhteessa BKT:een osuvat jatkosodan aikaan ja sodan jälkeisiin vuosiin. Sota-aikana omat varat vähenivät ja sodan jälkeen tarvittiin rahaa jälleenrakentamiseen ja sotakorvauksiin sekä teollisuuden uudistamiseen. Sitä seurasi pitkä tasainen ja matala velkaantumisen kausi, mikä johtui hyvästä talouskasvusta. Seuraava piikki ylös tuli sitten Esko Ahon hallituksen aikana eli lamavuosina. Tämä jatkui Lipposen I hallituksen aikana, koska velkaantuminen jättää tietysti häntänsä myös seuraavalle hallitukselle. Sitten päästiin taas hyvinä aikoina Lipposen II hallituksen ja Vanhasen I hallituksen aikana, kun talouskasvu parani jo Lipposen I hallituksen aikana.
Vanhasen II hallituksen aikana koettiin finanssikriisi ja Nokian romahdus. Niiden seurauksena talous ei ole juurikaan kasvanut ja velkasuhde on huonontunut sen vuoksi. Tämä on tapahtunut varsin tasaisena heikentymisenä eikä Sipilän hallituksen aika suinkaan muodosta poikkeusta. Koronaepidemia ja Ukrainan sota luonnollisesti heikensivät tilannetta, kuten kriisit aina tekevät. Nyt voi ennakoida oikeastaan vain velkasuhteen heikentymisen kasvua, koska kriisiä on horisontissa kriisin päälle, kun saimme myös Atlantin toiselle puolelle täyskahjon johtajan. Velkaantuminen kasvaa nyt Purran-orpon hallituksen aikana kiihtyvällä tahdilla eikä velkasuhde näytä mitään kääntymisen merkkejä, päinvastoin.
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/suomen-verot-ja-menot/julkisyhteisojen-ja-valtion-velka/#dfb8225a
- Anonyymi
eriarvoisuuden nousu
- Anonyymi
Talousjärjestö OECD:n mukaan liian suuret tuloerot haittaavat talouskasvua Suomessa. OECD-maissa rikkain 10 % tienaa n. kymmenen kertaa enemmän kuin köyhin 10 prosenttia. Talousjärjestön mukaan tuloerojen kasvu syö taouskasvua.
Suomessa OECD:n mukaan talouskasvu olisi viidenneksen korkeampi, jos tuloerot eivät oilisi kasvaneet. Talouden sakkaamisen syynä on se, ettei rikkaiden hallussa oleva raha kierrä ja hyödytä yhteiskuntaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talousjärjestö OECD:n mukaan liian suuret tuloerot haittaavat talouskasvua Suomessa. OECD-maissa rikkain 10 % tienaa n. kymmenen kertaa enemmän kuin köyhin 10 prosenttia. Talousjärjestön mukaan tuloerojen kasvu syö taouskasvua.
Suomessa OECD:n mukaan talouskasvu olisi viidenneksen korkeampi, jos tuloerot eivät oilisi kasvaneet. Talouden sakkaamisen syynä on se, ettei rikkaiden hallussa oleva raha kierrä ja hyödytä yhteiskuntaa.Purra valehteli tuloerojen kasvun hyödystä.
- Anonyymi
Olen syvästi pettynyt Purraan ja näkemyksiinsä. Esitti olevansa rivikansalaisten puolella ja on kääntänyt täydellisesti kelkkansa.
- Anonyymi
Purran kelkankääntö tapahtui harvinaisen nopeasti ja päättäväisesti. Hän ei edes yrittänyt saada hallitusohjelmaan puolueensa tavoitteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purran kelkankääntö tapahtui harvinaisen nopeasti ja päättäväisesti. Hän ei edes yrittänyt saada hallitusohjelmaan puolueensa tavoitteita.
Persukset, kokoomuksen orjapuolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persukset, kokoomuksen orjapuolue.
Kannattaa potkaista Orpoa PerSuksiin.
- Anonyymi
Persut aloittivat puoluemainonnan jo vuosi sitten, mutta eipä taida siitäkään olla mitään hyötyä. Niillä on kamala tuska, kun alue- ja kuntavaaleihin ei kukaan tahdo ehdokkaaksi. No ei kai, jos haluaa luoda poliittista uraa. Seuraavat eduskuntavaalit ovat persujen puolueen kuolinisku, kiitos Purran ja ministerikavereidensa toimien ja Suomen alasajaon taitamattomuudella tehtyjen ratkaisujen.
- Anonyymi
Poliitikot valehtelee aina, siinäs näätte
- Anonyymi
YSTÄVÄNI PYYSI MINULTA ANTEEKSI, KUN ÄÄNISTI AIKOINAAN RIIKKA PURRAA.
- Anonyymi
Fiksuuntunut ystävä sinulla! Meitä hyväuskoisia oli ihan liikaa, sillä persut voittivat huippuäänimäärällä. Seuraavan kerran saattaa se puoluekannatus eduskuntavaaleissa olla sellaista 5% luokkaa. Eivät juhli enää.

Jokaisen persuihin eksyneen entisen keskustalaisen on syytä palata takaisin. Persut ovat petospuolue. Se on nyt nähty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisen persuihin eksyneen entisen keskustalaisen on syytä palata takaisin. Persut ovat petospuolue. Se on nyt nähty.
Persut ja kokoomus kasvatti valtionvelkaa 18,5 mrd eurolla vuonna 2024
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ja kokoomus kasvatti valtionvelkaa 18,5 mrd eurolla vuonna 2024
Valtiovarainministerin ainoa työkokemus huvipuiston hattaranmyyjänä. Muuten CV tyhjä.
- Anonyymi
Haluan nähdä kuka haluaa ottaa valtiovarainministerin salkun, kun Purra luopuu joskus tehtävästään, Lindmanko vai Tuppurainen, jälkimäisellä onkin vahva näyttö valtion omaisuuden hoidosta.
Salkku menee ehkä Elina Valtoselle. Lindtmanista tulee tietenkin pääministeri vaalien jälkeen, jos demarit nousee suurimmaksi puolueeksi. Ja ilman vaaleja demarit tuskin lähtevät hallitukseen.
- Anonyymi
Hups, Saksikäsi ja Sika-Satonen keksaisivat taaas lyhytnäköisen ratkaisun. Eräässä tapauksessa pyörätuoliin joutunut henkilö joutui myös hakemaan ja vastaanottamaan työtä kuin työtä. Työttömyyskorvaus evättiin, koska hän ei voinut ottaa vastaan työtä hautausmaalla kitkemisestä.
- Anonyymi
Hyvinvointi-Suomesta jäljellä rauniot kun perskokkareet lopettavat.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.961260Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata371255Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2861105- 1071025
- 71982
- 18946
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva13918- 51900
Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju16801Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f162798