Torjuntavoitot 1939-1944 oli Suomelle paras mahdollinen saavutus

Ei 4 miljoonan asukkaan Suomi voinut voittaa 180 miljoonan asukkaan Neuvostoliittoa .

Talvisodassa oltiin yksin ja talvisodan jälkeen toisen maailmansodan hävinnyt Saksa oli ainoa auttaja.

Suomea ei miehitetty ja itsenäisyys säilyi mikä oli paras mahdollinen saavutus.
6144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moskovan välirauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliitto halusi perustaa Suomen maaperälle sotilastukikohdan. Kun sota oli hävitty, Suomella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin taipua. Laajan ja raskaasti aseistetun tukikohdan perustaminen oli Suomelle sekä nöyryytys että turvallisuusriski.
Pääkaupungin keskeiset osat oli mahdollista tuhota yhdellä tykinlaukauksella, jos Neuvostoliitto niin haluaisi. Valtio, jonka kanssa oli juuri sodittu lähes viisi vuotta, toi aseensa Suomen maaperälle. Karjala, Petsamo ja osa Sallaa ja Kuusamoa oli menetetty. Lähes puoli miljoonaa suomalaista oli menettänyt kotinsa ja piti asuttaa uudelleen. Ja Lisäksi Suomen maksettavaksi oli määrätty hirvittävät sotakorvaukset.
Maan itsenäisyys olikin vakavasti uhattuna. Paasikivi ja Mannerheim tuskailivat kulissien takaisissa keskusteluissa, että käytännössä Suomi on miehitetty maa, vaikka julkisuudessa sitä ei uskallettu sanoa. Moskovan neuvotteluissa ulkoaisainkomissaari Vjatseslav Molotov näin myös suoraa uhkasi. Jos Suomi ei hyväksy sellaisenaan saneltuja rauhanehtoja, Suomen valtuuskunta saa lähteä kotimatkalle ja maa miehitetään.

Suomalaisten eteen tuotiin 23 kohdan sopimusehdotus Molotovin saatesanoin: Odotamme, että hyväksytte sen sellaisenaan.

Teksti noudatteli pääpiirteissään jo aiemmin keväällä Suomelle esitettyjä rauhanehtoja:

Itäraja vedettäisiin talvisodan päättäneen sopimuksen mukaisesti, kuitenkin niin, että Petsamo siirtyisi Neuvostoliitolle.
Saksalaisten aseistariisunta ja karkotus oli aloitettava välittömästi.
Suomen oma armeija oli kotiutettava kahdessa ja puolessa kuukaudessa.
Sotakorvauksia lankeaisi maksettavaksi 300 miljoonaa dollaria.
Ehtojen toteutumista valvoisi liittoutuneiden valvontakomissio.
Kaikki edellä mainittu oli ennakoitavissa. Sopimuksen 8. artikla sen sijaan tuli puun takaa. Neuvostoliitto vaati Porkkalanniemeä vuokralle 50 vuodeksi.

”Herra Jeesus! Vielä tämä vaatimus!”

Mannerheimin reaktio kuvaa tuntemuksia, joita Porkkala herätti suomalaisissa. Alue sijaitsee tykinkantaman päässä Senaatintorista, joten Suomen itsenäisyys olisi varsin kyseenalainen, jos Porkkala olisi vieraan vallan hallussa.

Äänestä
  • Sota hävittiin eikä kukaan ole sitä koskaan kiistänytkään. Mutta torjuntavoitoilla kesällä 1944 estettiin ehdoton antautuminen ja maan miehitys.

    Ei parempaan tulokseen voitu päästä kun sodan hävinnyt Saksa oli talvisodan jälkeen ainoa mahdollinen auttaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sota hävittiin eikä kukaan ole sitä koskaan kiistänytkään. Mutta torjuntavoitoilla kesällä 1944 estettiin ehdoton antautuminen ja maan miehitys.

    Ei parempaan tulokseen voitu päästä kun sodan hävinnyt Saksa oli talvisodan jälkeen ainoa mahdollinen auttaja.

    Hehehe no jos pitää hyvänä lopputulosta, missä tuli sotakorvaukset maksettaviksi, päälle alueluovutukset ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnit.

    Kyllähän sinä voit uskoa niihin Hitlerin valeisiin, jos saat siitä mielellesi rauhan, ihan vapaasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hehehe no jos pitää hyvänä lopputulosta, missä tuli sotakorvaukset maksettaviksi, päälle alueluovutukset ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnit.

    Kyllähän sinä voit uskoa niihin Hitlerin valeisiin, jos saat siitä mielellesi rauhan, ihan vapaasti.

    Ehkä sinun kannattaa pohtia SEN SIJAAN SITÄ, mitä EI TULLUT kun ehdotonta antautumista ei vaan tapahtunut muualla kuin Tarkkispojan lahon kaalin sisällä!

    Vältimme miehityksen, josta olisi seurannut:

    - miehitys
    - massaraiskaus
    - sovjetisointi
    - 300.000 suomalaista vankikuljetuksina Siperian gulageille
    - tilalle 1-2 miljoonaa etnistä neukkua Suomeen asumaan
    - Suomen nuoret miehet armeijaan Kaukaasiaan ja sotimaan Afganistaniin
    - köyhyys ja olematon valikoima kaupoissa
    - krooninen puute vessapaperista
    - Stalinin hirviöpilvenpiirtäjä Helsingin keskustassa;-D

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    HeHe tuo kaikki tapahtuu pelkästään Venäjän homppeli Isoisän lahon kaalin sisällä😜

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei 4 miljoonan asukkaan Suomi voinut voittaa 180 miljoonan asukkaan Neuvostoliittoa .

Talvisodassa oltiin yksin ja talvisodan jälkeen toisen maailmansodan hävinnyt Saksa oli ainoa auttaja.

Suomea ei miehitetty ja itsenäisyys säilyi mikä oli paras mahdollinen saavutus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu