Käykääpä katselemassa, miten kolme tätiä puhuu toimeentulotuen leikkaamisesta ja erilaisista palveluista ja niiden tarpeista.
Siinäpä tuli kerralla iso määrä täysin järjestelmällistä valhetta koko kansalle, nimittäin lähes joka toisessa lauseessa esitetään työttömistä valheita heidän työ- tai toimintakyvyistään tai elämänhallinnoistaan, ja kuinka niitä pitäisi jotenkin "auttaa" tuollaisilla täysin väärin suunnatuilla ja väärän sisältöisillä palveluilla.
Suomessa on satoja tuhansia työttömiä, ja väitän, että YLIVOIMAISESTI suurimmalla osalla heistä työttömyyden syy ei ole MIKÄÄN niistä, mitä A-studion tantat yrittää uskotella, vaan se työttömyyden oikea ja yleensä ainoa syy on se, että laissa taatun oikeuden mukaisesti vapaasti valittavaa työtä ei ole ollut saatavissa.
Virkamiehet jotka tajuaa nyt laista jotakin, älkää vain menkö tuohon lankaan, että alatte työssänne levittelemään hallituksen valheellisen narratiivin mukaisesti sadoista tuhansista työttömistä täysin järjestelmällisiä kunniaa loukkaavia valheita ja vihjailuja tv-lähetyksissä tai yleensäkään ottaen missään.
Työttömyyden ainoa syy kun on se että vapaasti valittavaksi tarkoitettua työtä ei ole ollut saatavilla, se tarkoittaa sitä, että hallitus laiminlyö koko ajan vastuutansa siitä, että niitä vapaasti valittavia töitä pitäisi olla enemmän saatavissa, ja se tarkoittaa todellakin sitä että työpaikkojen rahoitusta ja investointimääriä tulee hallituksen komennossa nostaa siten, että ihmiset pääsee vapaasti valitsemaan ne haluamansa hyväpalkkaiset ja mieluisat työt.
Huonoja ja huonojen ehtojen töitä ei valitettavasti voida kansalle pakottaa koska kansa on se jolla on päätösvalta asialla - ei hallituksella.
Päivän A-studio
96
556
Vastaukset
- Anonyymi
-Tyhmäkö olet vaiko persu.
Kuuntele ohjelma loppuun , voit oppia ja kasvaa ihmisenä.- Anonyymi
korkki kiinni nyt.
- Anonyymi
Minä olen tt osaaja tein 90s noita päätöksiä ja kirosin tyhmää byrokratiaa. Byrokratiaa pitäisi vähentää, koska naisilla ei ole aikaa muuhun, kun huulipunaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen tt osaaja tein 90s noita päätöksiä ja kirosin tyhmää byrokratiaa. Byrokratiaa pitäisi vähentää, koska naisilla ei ole aikaa muuhun, kun huulipunaan.
Miten naisista on tullut noin ilkeitä toisia naisia kohtaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten naisista on tullut noin ilkeitä toisia naisia kohtaan?
Nainen on naiselle aina susi.
- Anonyymi
Asia liittyy tietenkin suoraan myös laissa velvoitettuihin palveluihin joita työttömille tarjotaan, ja ongelma alkaa siitä, että ne palvelut on muotoiltu täysin väärin ja väärillä olettamilla.
Ei elämänhallintapalveluja tarvita sellaisille ihmisille, joilta puuttuu se vapaasti valittava työ joka pitäisi tavalla tai toisella rahoittaa.
Ilman rahaa nämä asiat ei etene mihinkään, ja valtion vastuulla olevien palvelujen vääristely ja käyttäminen täysin vääriin tarkoituksiin (esim. ei-tarvittuja sosiaalipalveluja ihmisille jotka tarvitsee palkkatyön jossa ehdot kunnossa) on lähinnä valtiovallan väärinkäyttöä.- Anonyymi
Mikä Tässä taustalla oikein on? Tehdään nopealla aikataululla kansalaisia kurjistavia päätöksiä. Onko jonkinlainen täysi romahdus tulossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä Tässä taustalla oikein on? Tehdään nopealla aikataululla kansalaisia kurjistavia päätöksiä. Onko jonkinlainen täysi romahdus tulossa.
Täysin järjestelmällinen poliitikkojen valehtelu. Hämmästyttävää miten törkeästi yritetään piilotella sitä tosiasiaa että palkkarahat työpaikkoihin puuttuu - on puuttunut jo vuosikausia - ja hallitus tämmöistä massiivista valhetta pyöritellen osallistaa virkamiehet toimintaan, jossa käytännössä harjoitetaan sortotoimintaa työttömiä vastaan.
Hallituksen logiikan mukaisesti kun työttömiähän ei ole siksi että työpaikkoja puuttuu, vaan hallituksen logiikalla kaikki työttömät ovat työkyvyttömiä.
Todella häikäilemättömän törkeätä toimintaa leimata sadat tuhannet suomalaiset tällä tavalla, kyse on myös todella mittavasta rahallisesta vahingosta mitä työpaikkojen parissa kikkailulla on saatu aikaan koko Suomelle, kaikki vain siksi että jonkin varakkaiden ideoiden mukaan on pakko pitää Suomessa riittävän suurta työttömyyttä jotta palkoista ei tarvitsisi neuvotella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä Tässä taustalla oikein on? Tehdään nopealla aikataululla kansalaisia kurjistavia päätöksiä. Onko jonkinlainen täysi romahdus tulossa.
Voi vain yhdistellä pisteitä toisiinsa niinkuin piirustuskirjoissa, ja pohtia että mahtaisiko esim. äskettäin tapahtuneiden varsin monen kiinteistörahaston lunastuksien keskeytykset/rajoitukset liittyä asiaan.
Kovin monessa paikassa kun kuplii niin että onko rahat menneet nyt ihan väärään paikkaan, kun palkkarahoiksi ne ei kuitenkaan tunnu menevän (ay-liikettä lukuunottamatta)?
Eiköhän Orpon hallitus saane aikaan tässä vielä aika paljon muitakin pikku ylläreitä suomalaisille.
Tässä mitataan sitä että mikä se suomalaisen kansan elämän arvo on, jota suojataan niin perustuslailla kuin kansainvälisin sopimuksin - ja toisaalta sitäkin, miten innokkaasti valtaan päässyt porukka heittää lakikirjat nurkkaan ja kahmii rahat itselleen kun vielä voi.
- Anonyymi
Tarkoitus lieneekin sotkea työttömyyteen liittyvät yksinkertaiset ongelmat niin pahoin, että tarvitaan iso määrä uusia virkamiehiä.
- Anonyymi
Suomessa näyttää riittävän eritasoisia tutkijoita, päälliköistä ja asiantuntijoita ym. verovaroin ” työskenteleviä” puhuvia päitä ylen määrin. Kalliiksi tulee tuon byrokratiajoukon ylläpito. Ei siihen mitkään veroeurot riitä. Aivan käsittämättömän typerää toimintaa.

Ja sopiva jäsenkirja
- Anonyymi
Työttömille seuraavaksi jotakin työvoimapoliittista kuulakalloon-palvelua?
Vastikettahan se tuokin olisi. - Anonyymi
Miten tyhjän hakeminen parantaa työn saantia.
- Anonyymi
Miten tukien leikkaaminen saa työnantajan ottamaan töihin? Eli jos olisin työtön ja vaikka haen tänään avointa palkkatyöpaikkaa ja yritys vastaa hakemukseeni kieltävästi, ja kun tukirahani tästä syystä leikataan ja haen samaa työpaikkaa uudelleen ottaako tällöin yritys heti töihin? Eli onko tukirahojen leikkaus takuu palkkatyöpaikkaan? Leikkauksethan hallituksen mukaan luovat työpaikkoja ja lisäävät työllisyyttä.

Aina pitää venkoilla

Tarkoituksena on ajaa sos turvaa alas, jonka jälkeen osalle porukkaa se huonokin työ, pienemmällä palkalla tietenkin, alkaa maistumaan.
Tässä on hyvä keino raahata maahsnmuuttajia töihin ja hokea työvoimapulaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tukien leikkaaminen saa työnantajan ottamaan töihin? Eli jos olisin työtön ja vaikka haen tänään avointa palkkatyöpaikkaa ja yritys vastaa hakemukseeni kieltävästi, ja kun tukirahani tästä syystä leikataan ja haen samaa työpaikkaa uudelleen ottaako tällöin yritys heti töihin? Eli onko tukirahojen leikkaus takuu palkkatyöpaikkaan? Leikkauksethan hallituksen mukaan luovat työpaikkoja ja lisäävät työllisyyttä.
Ei pidä uskoa kaikkea
vallanpitäjien väitteitä.
- Anonyymi
Kehoitetaan hakemaan kokopäiväistä työtä. Miten se onnistuu kun edes osa-aikaistatyötä ei ole tarjolla.
Kyllä ollaan niin pihalla ja metsässä kaikesta nykymaailman menosta.
Lisäksi tässä maassa on runsaasti
ikäsyrjintää mistä ei puhuta mitään.- Anonyymi
Ei voi kehoittaa hakemaan sellaista, mikä ei ole 1) oma vapaa valinta tai 2) ei ole saatavissa.
Lailla taataan oikeus työn vapaaseen valintaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi kehoittaa hakemaan sellaista, mikä ei ole 1) oma vapaa valinta tai 2) ei ole saatavissa.
Lailla taataan oikeus työn vapaaseen valintaan.Nykyinen hallitus ei ole luonut lisää työtä vaan tuhonnut työn kannattavuuden ja sen saannin. Satonen täysin väärä ihminen tuohon tehtävään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen hallitus ei ole luonut lisää työtä vaan tuhonnut työn kannattavuuden ja sen saannin. Satonen täysin väärä ihminen tuohon tehtävään.
No Satonen kirjoittaa sen varmaan omaan CV:hensä ja kehuu kuinka oli hyvä jätkä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi kehoittaa hakemaan sellaista, mikä ei ole 1) oma vapaa valinta tai 2) ei ole saatavissa.
Lailla taataan oikeus työn vapaaseen valintaan.Silti voidaan painostaa työtöntä ottamaan mitä tahansa työtä johon virkailija katsoo työttömän soveltuvan. Näistä toki saa kieltäytyä mutta silloin ei tule tukiakaan. Katsos kun työttömyyden aikaisille tukirahoilla on olemassa ehdot ja velvoitteet.
- Anonyymi
Oli nousu tai lasku kausi. Työttömyys pysyy!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti voidaan painostaa työtöntä ottamaan mitä tahansa työtä johon virkailija katsoo työttömän soveltuvan. Näistä toki saa kieltäytyä mutta silloin ei tule tukiakaan. Katsos kun työttömyyden aikaisille tukirahoilla on olemassa ehdot ja velvoitteet.
Työttömyyden aikaisilla tukirahoilla ei kumota laissa taattuja oikeuksia ja valtion velvollisuuksia.
On mennyt aika pahasti väärinpäin nyt nämä oikeudet ja velvoitteet. Viranomainen altistaa itsensä hallintokantelulle ja mahdollisesti myös työuran päättymiselle.
- Anonyymi
Työvoimapoliittinen (kirurgia) työllistävä elintenluovutussuunnitelma, vastikkeellisena toki :-)
Entäs työvoimapoliittinen rahat ja varallisuus pois -suunnitelma sekä -palvelu, työllistävästi tietenkin?
Eikö hallitus todella ymmärrä sitä että hallitus vastaa valtakunnallisesta työn kysynnästä eli rekrytointi- ja palkanmaksuhaluista?
Työttömien tehtävä ei ole kaivaa palkanmaksuhaluja esiin, jos sellainen velvollisuus olisi, niin kyllä siihen taattaisiin myös laissa esim. voimankäyttöoikeudet työttömien käytettäväksi.
Sutii tyhjää tämä koko Suomen työvoimaideologia, kyllä asia on edelleenkin niin että työasiat päättää kansa ja hallituksen ja virkamiesten toimilla ei sitä päätösvaltaa voida ohittaa eikä sitä voida lainmukaisesti millään tavoin pakottaa kiristää painostaa tai mitään muutakaan. - Anonyymi
A-studion keskustelu on sellaisenaan jo suora ja selkeä todiste siitä, miten hallituksen narratiivi on saatu syötetyksi virkamiehille ilman minkäänlaista harkintaa tai epäilystä, koripallotermejä käyttäen, ihan sukkana mennyt sisään eikä kukaan vaivautunut edes selvittämään tosiasioita.
- Anonyymi
Sitä työtä ei ole olemassa.
- Anonyymi
Kymmeniätuhansia työpaikkoja on tarjolla, nälkä kyllä pakottaa töihin, mihin tahansa ja niin monet fiksut tekeekin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmeniätuhansia työpaikkoja on tarjolla, nälkä kyllä pakottaa töihin, mihin tahansa ja niin monet fiksut tekeekin
"nälkä kyllä pakottaa töihin, mihin tahansa"
Jos ei saa palkkaa niin miten se auttaa siihen nälkään ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"nälkä kyllä pakottaa töihin, mihin tahansa"
Jos ei saa palkkaa niin miten se auttaa siihen nälkään ?Nälkähän se pakottaa pyytämään työstä mukavan suurta palkkaakin.
Ruoka on aika kallista ja nälkäkin tosiaan on niin ruokaa menee paljon, pienellä rahalla ei saa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nälkähän se pakottaa pyytämään työstä mukavan suurta palkkaakin.
Ruoka on aika kallista ja nälkäkin tosiaan on niin ruokaa menee paljon, pienellä rahalla ei saa.Ja sinäkö luulet,että tämän päivän kokoomuslainen yritysjohtaja maksaisi mukavan suurta palkkaa.Voi päivää,että olet idiootti.
Anonyymi kirjoitti:
Nälkähän se pakottaa pyytämään työstä mukavan suurta palkkaakin.
Ruoka on aika kallista ja nälkäkin tosiaan on niin ruokaa menee paljon, pienellä rahalla ei saa.Tuo mukanvan suuri palkka kuulostaa hiukan siltä että pitäisi olla automaatio saada kykyjään suurempaa palkkaa.
Mites se emiilia vilen, heittomerkillä, totesi pojalleen joka vaati kykyjään vastaavaa palkkaa..."nälkään sää poikaparka olisit jo kuollut".
Nykyään monien kyvyt hahamottaa asioita on kovin heikot, kuten ettei koululaiset ymmärrä analogista kelloa enää. Jos kaikki saisivat 10% lisää palkkaa niiin paraneeko kenekään olot ja talous?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinäkö luulet,että tämän päivän kokoomuslainen yritysjohtaja maksaisi mukavan suurta palkkaa.Voi päivää,että olet idiootti.
Sitten kokoomuslainen yritysjohtaja on ilman työresurssia. Markkinat toimii täysin, ei ole mitään työvoiman ilmaistarjoiluja kokoomuslaisillekaan.
Kokoomuslainen yritysjohtaja jatkaa ilmaisen työvoiman odottelua niin pitkään, kunnes maan johto hänelle kertoo, että sellaista ei ole saatavissa ilman että lakeja rikotaan.
Kokoomuslaisille sopii lain rikkominen, kun ratkaisevia lakeja ei pääse ihan kovin helpolla muuttelemaan, eduskunnassa tarvitaan 5/6 määräenemmistö tai kaksinkertainen enemmistö kahdelta eri vaalikaudelta.
Minä en ole se idiootti, vaan he ovat idiootteja jotka ottavat osaa em. toiminnan eteenpäin viemiseen tai kannattavat sitä. Ihan samanlaista väkeä kuin natsikauden toimijat jolloin kansan tappaminen ei ollut edes lainvastaista, toisin kuin tänä päivänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"nälkä kyllä pakottaa töihin, mihin tahansa"
Jos ei saa palkkaa niin miten se auttaa siihen nälkään ?Tietääkseni Suomessa pitää lain mukaan maksaa palkkaa.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten kokoomuslainen yritysjohtaja on ilman työresurssia. Markkinat toimii täysin, ei ole mitään työvoiman ilmaistarjoiluja kokoomuslaisillekaan.
Kokoomuslainen yritysjohtaja jatkaa ilmaisen työvoiman odottelua niin pitkään, kunnes maan johto hänelle kertoo, että sellaista ei ole saatavissa ilman että lakeja rikotaan.
Kokoomuslaisille sopii lain rikkominen, kun ratkaisevia lakeja ei pääse ihan kovin helpolla muuttelemaan, eduskunnassa tarvitaan 5/6 määräenemmistö tai kaksinkertainen enemmistö kahdelta eri vaalikaudelta.
Minä en ole se idiootti, vaan he ovat idiootteja jotka ottavat osaa em. toiminnan eteenpäin viemiseen tai kannattavat sitä. Ihan samanlaista väkeä kuin natsikauden toimijat jolloin kansan tappaminen ei ollut edes lainvastaista, toisin kuin tänä päivänä.1918
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"nälkä kyllä pakottaa töihin, mihin tahansa"
Jos ei saa palkkaa niin miten se auttaa siihen nälkään ?Valtio maksaa tuet sille työllistäjälle ja arvatkaapa mitä työllistäjä maksaa tekijälle?
Ei mitään! Valtion tuet kasvattavat vain työnantajan tiliä. Tuottavuus ja voitot kasvattavat omaisuutta. Tuet elättävät edelleen sen pakolla palkattomaan työhön ajetun.
On tämä ihmeellistä valtion talouden hoitoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkseni Suomessa pitää lain mukaan maksaa palkkaa.?
Kyse on sopimisesta ja vapaasta valinnasta. Sopiminen voi tapahtua ainoastaan vapaasti, aivan kuten laissakin edellytetään vapaa valinta.
Suomessa vain leikki, jossa esitetään että ollaan mukamas vapaaehtoisesti sopimassa jotain vaikka tosiasiallisesti kyse pakottamisesta. Kaikki työvoimalle tarkoitetut palvelut on hoidettava lain mukaisesti siten että vapaa valinta toteutuu täysin.
- Anonyymi
Vapaasti valittava työ ei kaiketi tarkoita sitä, että jos ei löydä unelmiensa työpaikkaa, niin silloin ei tarvitse valita mitään muutakaan työtä, vaan voi jäädä valtion/kunnan elätettäväksi!
On paljon työssäkäyviä ihmisiä, jotka ei todellakaan ole vapaasti valitussa unelmatyössään! Moni käy töissä saadakseen palkkaa, jolla pärjää elämässään. Unelmiaan voi toteuttaa vapaa-ajalla harrastaen sitä mistä tykkää.
Kun lasimaalaukset ei mene kaupaksi, niin yhteiskunnanko on elätettävä kehno lasitaiteilija? Eikö lasitaiteilija voi työskennellä kaupassa myymässä kauniita astioita?- Anonyymi
Oikeus vapaaseen valintaan on toteuduttava täydellisesti.
Siinä kaikki, ei tarvitse selitellä enempää.
Tarkemmat lainkohdat PL ja TSS-sopimus. - Anonyymi
Työn voi valita vapaasti, mutta sen lisäksi työn voi myös vapaasti hyväksyä.
Jos joku ei ole vapaasti valitussa työssään, mutta on kuitenkin vapaasti hyväksymässään työssä, silloinhan on kaikki ok.
Mutta sitten on valtava määrä väkeä jolle työtä ei löydy sen enempää vapaasti valiten eikä vapaasti hyväksyenkään.
Päätökset valinnoista tekee kuitenkin kansa, ja valtion tehtävä on niihin valintoihin sopeutua eikä huudella velvollisuuksia televisiossa, kun lähtökohtaisesti se ensimmäinen velvollisuus mihin valtion on sopeuduttava, on se että kansalla on oikeus vapaisiin valintoihin. Anonyymi kirjoitti:
Oikeus vapaaseen valintaan on toteuduttava täydellisesti.
Siinä kaikki, ei tarvitse selitellä enempää.
Tarkemmat lainkohdat PL ja TSS-sopimus.Hämmästelen myös tuota vapaata valintaa. Olisinpa tiennyt nuorena kollina tuon niin olisin vaatinut yhteiskuntaa rakentamaan raketin millä voi kulea avaruudessa valoa nopeammin, olisi ollut aika jees olla sen kippari. Jos tuollaista ei olisi tehty niin tarkoittaako se että yhteiskunta olisi pettänyt miinut?
Olisi myös mkava olla katsomassa kun joku wannabe- aivokirurgi ilman koulutusta leikkaisi ihmistä jonka mielestä vapaa valinta on ihmisoikeus, varmaan lopputulosessa kaikki voittaisivat.- Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Hämmästelen myös tuota vapaata valintaa. Olisinpa tiennyt nuorena kollina tuon niin olisin vaatinut yhteiskuntaa rakentamaan raketin millä voi kulea avaruudessa valoa nopeammin, olisi ollut aika jees olla sen kippari. Jos tuollaista ei olisi tehty niin tarkoittaako se että yhteiskunta olisi pettänyt miinut?
Olisi myös mkava olla katsomassa kun joku wannabe- aivokirurgi ilman koulutusta leikkaisi ihmistä jonka mielestä vapaa valinta on ihmisoikeus, varmaan lopputulosessa kaikki voittaisivat.Kannattaa lukea tarkkaan.
On oikeus vapaaseen valintaan, mutta yhteiskunnan velvollisuudet on lähinnä poliittisen johdon vastuulla. Jos poliittinen johto kokee, että massatyöttömyys on ok, sitten poliittinen johto voi tehdä niin, mutta samalla se laiminlyö velvollisuutensa työpaikkojen aikaansaamisesta - josta ei tietenkään rankaista muutoin kuin poliittisella vastuulla eduskuntavaaleissa.
Tämä ei kuitenkaan poista mitenkään oikeuksia kansalaiselta, vaikka hallitus velvollisuuksiaan laiminlöisikin.
Hallituksen passiivisuus asiassa (työpaikkojen järjestäminen) on niinkuin harmaata aluetta jota voidaan selvittää vain kantelemalla.
Kansalaisen passiivisuus puolestaan on täysin lainmukaista varsinkin silloin kun niitä vapaita valintoja ei ole saatavissa aikaan. Jos jokin laki väittää että vapaata valintaa ei ole, silloin se laki on lainvastainen laki ja viranomaisen tehtävä on korjata menettelynsä kun sellaisia ristiriitoja tulee vastaan. - Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Hämmästelen myös tuota vapaata valintaa. Olisinpa tiennyt nuorena kollina tuon niin olisin vaatinut yhteiskuntaa rakentamaan raketin millä voi kulea avaruudessa valoa nopeammin, olisi ollut aika jees olla sen kippari. Jos tuollaista ei olisi tehty niin tarkoittaako se että yhteiskunta olisi pettänyt miinut?
Olisi myös mkava olla katsomassa kun joku wannabe- aivokirurgi ilman koulutusta leikkaisi ihmistä jonka mielestä vapaa valinta on ihmisoikeus, varmaan lopputulosessa kaikki voittaisivat.Ei tuo vapaa valinta muutenkaan ole mikään sattumanvarainen sanapari laissa, vaan sen taustat piilee ymmärtääkseni II maailmansodan miljoonien kuolonuhrien aikaansaamissa lainsäädäntötöissä ja niiden taustoissa.
Lainsäätäjät ovat epäilemättä tajunneet, että sotiin ja niiden pahenemiseen on liittynyt järjestelmällisesti kansojen sortamistoimet ja vapaan valinnan evääminen. Demokratiaanhan se sopii melko huonosti että kansalainen ei saisi vapaasti valita, kansanvaltaisissa maissa kansalaisilla on aina ylin valta, parlamentissakin käytetään vain osa tuosta ylimmästä vallasta edustuksellisesti, ja loput siitä vallasta käytetään kansalaisten jokapäiväisessä arkielämässä jossa he tekevät niitä päätöksiä johon hallituksilla ei ole mitään toimivaltaa.
Näin suojellaan koko valtiota tilanteelta, jossa jotkin valtaryhmät aikaansaavat jonkinlaisen enemmistön tyrannian, jonka avulla he alkavat ryöstämään isoja kansanryhmiä, se alkaa siitä kun poistetaan ensin heidän tarvitsemien työpaikkojen rahoitus - joka Suomessa jo aika pitkälti toteutettukin. Seuraavissa askeleissa sitten väkivaltaa asteittain lisää mikäli oikeuslaitos ei puutu tilanteeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeus vapaaseen valintaan on toteuduttava täydellisesti.
Siinä kaikki, ei tarvitse selitellä enempää.
Tarkemmat lainkohdat PL ja TSS-sopimus.TSS-sopimus...missä sanotaan että työ on vapaasti valittavissa ?
Taloudellisia ja sivistyksellisiä oikeuksia ovat muun muassa:
oikeus sosiaaliturvaan ja riittävään elintasoon
oikeus koulutukseen
oikeus terveyteen ja hyvinvointiin
oikeus riittävään ravinnonsaantiin, vaatetukseen ja asumisen tasoon
oikeus työhön ja asianmukaisiin työoloihin
oikeus osallistua yhteiskunnan sivistyselämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TSS-sopimus...missä sanotaan että työ on vapaasti valittavissa ?
Taloudellisia ja sivistyksellisiä oikeuksia ovat muun muassa:
oikeus sosiaaliturvaan ja riittävään elintasoon
oikeus koulutukseen
oikeus terveyteen ja hyvinvointiin
oikeus riittävään ravinnonsaantiin, vaatetukseen ja asumisen tasoon
oikeus työhön ja asianmukaisiin työoloihin
oikeus osallistua yhteiskunnan sivistyselämään.TSS-sopimus, artikla 6, kohdat 1 ja 2.
Jokainen sanavalinta kannattaa lukea tarkkaan, ja huomata myös em. lainkohtien kytkös toisiinsa.
TSS-sopimuksen laatijat ovat olleet suomalaisia lainsäätäjiä selvästi älykkäämpiä, ovat tienneet oikein hyvin sen että osaamaton valtion johto sotkeutuu hyvin helposti fasismiin. - Anonyymi
Ei nykyään kukaan uskalla kauppaan mennä, kun on pakko- ostaminen ja pääsymaksu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TSS-sopimus...missä sanotaan että työ on vapaasti valittavissa ?
Taloudellisia ja sivistyksellisiä oikeuksia ovat muun muassa:
oikeus sosiaaliturvaan ja riittävään elintasoon
oikeus koulutukseen
oikeus terveyteen ja hyvinvointiin
oikeus riittävään ravinnonsaantiin, vaatetukseen ja asumisen tasoon
oikeus työhön ja asianmukaisiin työoloihin
oikeus osallistua yhteiskunnan sivistyselämään.Perustuslaki lisäksi, pykälä 18.
Ei asiassa ole mitään kädenvääntöä, lailla vapaus taataan ja siten on valtion johdon toimittava kaikissa toimissaan.
Vain idiootit jatkaa temppuiluaan em. lakien vastaisesti. Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa lukea tarkkaan.
On oikeus vapaaseen valintaan, mutta yhteiskunnan velvollisuudet on lähinnä poliittisen johdon vastuulla. Jos poliittinen johto kokee, että massatyöttömyys on ok, sitten poliittinen johto voi tehdä niin, mutta samalla se laiminlyö velvollisuutensa työpaikkojen aikaansaamisesta - josta ei tietenkään rankaista muutoin kuin poliittisella vastuulla eduskuntavaaleissa.
Tämä ei kuitenkaan poista mitenkään oikeuksia kansalaiselta, vaikka hallitus velvollisuuksiaan laiminlöisikin.
Hallituksen passiivisuus asiassa (työpaikkojen järjestäminen) on niinkuin harmaata aluetta jota voidaan selvittää vain kantelemalla.
Kansalaisen passiivisuus puolestaan on täysin lainmukaista varsinkin silloin kun niitä vapaita valintoja ei ole saatavissa aikaan. Jos jokin laki väittää että vapaata valintaa ei ole, silloin se laki on lainvastainen laki ja viranomaisen tehtävä on korjata menettelynsä kun sellaisia ristiriitoja tulee vastaan.Toi sun kirjoituksesi on kyllä niin himmeetä että olisit varmaan mielestäsi löytänyt onnelan entisen nl.n kolhoosilla. Siellä valtio järjesti kaikille mieluista työtä, kukaan tuolla ei valittanut oloistaan eli ei voinut olla huonosti asiat.
- Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Toi sun kirjoituksesi on kyllä niin himmeetä että olisit varmaan mielestäsi löytänyt onnelan entisen nl.n kolhoosilla. Siellä valtio järjesti kaikille mieluista työtä, kukaan tuolla ei valittanut oloistaan eli ei voinut olla huonosti asiat.
Ai sun mielestä suomen perustuslaki on himmeetä 😂. Kannattaa muuttaa jonnekin pohjois Koreaan, jos ei ihmisten oikeudet kiinnosta
Anonyymi kirjoitti:
Ai sun mielestä suomen perustuslaki on himmeetä 😂. Kannattaa muuttaa jonnekin pohjois Koreaan, jos ei ihmisten oikeudet kiinnosta
Suuruudenhulluus on vakava vika hupun alla. Sun kirjoituksesi on himmeetä, ei suomen perustuslaki, jotenkin en osaa uskoa että olisit kovinkaan oaava noissä lakiasioissa. Miksiköhän vassarit ja muut himmeät ole valtiota haastaneet jo vuosikymmeniä sitten tällaisen huutavan vääryyden johdosta, sinä vain olet keksinyt tällaiset vakavat puutteet.

Perustuslakihan on tarkoituksella suhteellisen helppolukuista tekstiä, sen tarkoitus on siis se että tavallinenkin ihminen osaa lukea sen.
En nyt oikein tuosta sinun mielipideoksennuksestasi saa paljon mitään tolkkua irti, tokihan sinulla voi olla omia mielikuvia, haaveiluja ja selkeästi tosi paljon aggressioita naapurikansalaisia kohtaan, mutta kun ne perustuu valheisiin niin ei kannata niitä liikaa muille tyrkyttää. Pui nyrkkiäsi jossain muualla silloin kun kysymys on sellaisista asioista jossa päätösvaltaa käyttää joku muu kuin sinä. - Anonyymi
jeri1970 kirjoitti:
Suuruudenhulluus on vakava vika hupun alla. Sun kirjoituksesi on himmeetä, ei suomen perustuslaki, jotenkin en osaa uskoa että olisit kovinkaan oaava noissä lakiasioissa. Miksiköhän vassarit ja muut himmeät ole valtiota haastaneet jo vuosikymmeniä sitten tällaisen huutavan vääryyden johdosta, sinä vain olet keksinyt tällaiset vakavat puutteet.
Ei tämä ole mikään vitsi, Suomea haastetaan koko ajan, oikeuslaitokselle sataa kanteluita, eduskunnan oikeusasiamies on asiassa aktivoitunut ja aluevalvontavirastoon palkataan juristeja. Kantelut on seuraus siitä kun hallinto alkaa harjoittamaan lainvastaisuuksia.
Kannattaa muistaa se että oikeusvaltiota tässä puolustetaan, sellaisten hallitusten toimintaa vastaan jotka eivät oikeusvaltion oikeuksia tunnusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vitsi, Suomea haastetaan koko ajan, oikeuslaitokselle sataa kanteluita, eduskunnan oikeusasiamies on asiassa aktivoitunut ja aluevalvontavirastoon palkataan juristeja. Kantelut on seuraus siitä kun hallinto alkaa harjoittamaan lainvastaisuuksia.
Kannattaa muistaa se että oikeusvaltiota tässä puolustetaan, sellaisten hallitusten toimintaa vastaan jotka eivät oikeusvaltion oikeuksia tunnusta.Hieno homma!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vitsi, Suomea haastetaan koko ajan, oikeuslaitokselle sataa kanteluita, eduskunnan oikeusasiamies on asiassa aktivoitunut ja aluevalvontavirastoon palkataan juristeja. Kantelut on seuraus siitä kun hallinto alkaa harjoittamaan lainvastaisuuksia.
Kannattaa muistaa se että oikeusvaltiota tässä puolustetaan, sellaisten hallitusten toimintaa vastaan jotka eivät oikeusvaltion oikeuksia tunnusta.Nämä muuten lähtee sitten kehittää sotilaallista kriisiä, ennen kuin vuosisadan vedätys paljastuu ja meinaavat jäädä kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä muuten lähtee sitten kehittää sotilaallista kriisiä, ennen kuin vuosisadan vedätys paljastuu ja meinaavat jäädä kiinni.
Tai hyperinflaatio ja suuri puhallus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sun mielestä suomen perustuslaki on himmeetä 😂. Kannattaa muuttaa jonnekin pohjois Koreaan, jos ei ihmisten oikeudet kiinnosta
Suu vääränä huudetaan ihmisoikeuksia kun maasta ollaan poistamassa rikoksia tehnyttä "sitä" mitä ei saa sanoa.
Samalla unohdetaan autuaasti suomalaisen köyhälistön ihmisoikeudet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustuslakihan on tarkoituksella suhteellisen helppolukuista tekstiä, sen tarkoitus on siis se että tavallinenkin ihminen osaa lukea sen.
En nyt oikein tuosta sinun mielipideoksennuksestasi saa paljon mitään tolkkua irti, tokihan sinulla voi olla omia mielikuvia, haaveiluja ja selkeästi tosi paljon aggressioita naapurikansalaisia kohtaan, mutta kun ne perustuu valheisiin niin ei kannata niitä liikaa muille tyrkyttää. Pui nyrkkiäsi jossain muualla silloin kun kysymys on sellaisista asioista jossa päätösvaltaa käyttää joku muu kuin sinä.Miksi Suomessa tarvitaan
huipputason perustuslain
asiantuntijoita selittämään
sitä kansalle? Miksei tav
käräjäiikeus voi antaa
ratkaisuja perustuslain pohjalta?
Senhän pitäisi olla pässinlihaa! 🙂
- Anonyymi
Demokratian ahneushan on vain pitkiä ja sopivan kuivakkaita korulauseita peräkkäin. Harvaa naurattaa palkankorotus vai oletteko nähneet?
- Anonyymi
Onko tarkoitus kurjistaa kansalaisten olot niin huonoksi, että se lopulta hyväksyy sotatoimet?
- Anonyymi
Kun köyhä kansa joutuu keskittymään hengissä pysymiseen, ei mielenkiinto riitä enää seuraamaan laitaoikeiston tekemisiä.
- Anonyymi
Ei vasn venäläismieliset tutkijavirkamiehet lähtevät levittelemään valheita ja aivopesevät poliitikot. Venäkå hyötyy siitä jotenkin, että naisista tulisi valtion virkamiehiä, kenties esimies on venäläismielinen soluttautunut myyrä tai tekevät Venäjåån liittyviä päätöksiä.
- Anonyymi
Suomen kansa on tyhmä ja sellaiseksi jää.
- Anonyymi
Ja lampaita.
- Anonyymi
Kyllä persu saa olla, mutta onko aina pakko olla se typerä persu?
- Anonyymi
Kummeli
https://www.youtube.com/watch?v=ROVptN0T7Gc
Kymmentä neliökilometria kohden näitä "kummeleita" on Suomessa 1kpl
Eli Suomen pinta-ala 337 000 km2
Tekee 33 700 KUMMELIA yhteensä. Ja se on faktaa
-"Mää otan sairaslomaa"
-"Kannattaa rakentaa oma omakotitalo ansiosidonnaisella"
-Sahalla olisi töitä
EI PYSTY
-Miten olis nosturinkuljettaja
EI PYSTY
-Miten oli päiväkodissa töitä
EI PYSTY - Anonyymi
Mää vaadin SAUNALISÄÄ myös ansiosidonnaisen päälle 4,68€/h
+ shamppoot+vasta+ kiuasmakkrat (sinapila)+ 2olutta+pientä purtavaa
+deodorantit+
Kyllä työttömällä työmiehelläkin pitää olla tämä IHMISOIKEUS - Anonyymi
työttömänä ihminen on heikoilla ja he tykkää syyttää koko ajan ja ajaa itsemurhaan tai jotain huonoa toivovat, rukoilevat oikein pahaa sinulle.
- Anonyymi
Hämeenlinnassa on jo aloitettu kortistojen puhdistukset työttömistä pakkokarensseilla. Kun työvoimapalvelut siirtyivät te-toimistoilta kunnille niin nyt pois potkitut entiset sosiaalitantat ovat saaneet uudet suojatyöpaikat ja valtava paperien pyörittäminen alkoi.Vaaditaan papereita,todistuksia ja jäljennöksiä valtavat määrät ja jos et lähetä niitä niin karenssi paukkuu. Tämä toki sopii näille sisäsiittoisille lestadiolaisille natsi virkamiehille jotka saavat roimasti itsetuntoa työttömän kyykyttämisestä ja pompottelusta saadessaan antaa heille karenssin.Tässä tämänpäivän työttömyyden hoitoa,kun työpaikkoja ei ole eikä luoda niin tilastoja pitää saada kauniimmiksi tavalla tai toisella,hinnalla millä hyvänsä.
- Anonyymi
Karenssi väärillä perusteilla on jokseenkin sama asia kuin vakuutuspetos.
- Anonyymi
Uskomatonta tyhjänpyörittämistä verovaroilla.
- Anonyymi
Saksalaisen tunnistaa korruptiosta. Sitå on paljon teknologiafirmoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karenssi väärillä perusteilla on jokseenkin sama asia kuin vakuutuspetos.
Venkoilu on tullut tiensä päähän.vuosikymmenien lorvailu kotona loppuu.tai se pitää
Itse maksaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venkoilu on tullut tiensä päähän.vuosikymmenien lorvailu kotona loppuu.tai se pitää
Itse maksaaSinulla meni nyt asia ihan väärinpäin.
Se on lain mukaan hallituksen vastuulla varmistaa että vapaisiin valintoihin sopivia työpaikkoja on saatavissa riittävän paljon suomalaislle, jolloin saadaan aikaan lopulta täystyöllisyys.
Hallitus laittaa korvaukset maksuun jos on ihan omilla päätöksillänsä saanut aikaan tilanteen että kansa ei pääse vapaasti valitsemaan työtään.
Näin siinä sitten kävi, 15-20 vuotta Suomessa valtaapitäneet porvarihallitukset ajoivat Suomen lopulta kriisiin, katsotaanpa vain miten asiassa käy kun kaikki liikkumavarat poistetaan taloudesta porvarin taskuun, ja miten alkaa finanssikriisille olemaan jo melko suuret riskit.
- Anonyymi
Miksi työnantaja palkkaisi työntekijöitä,kun se saa oikeistohallitusten ideoiman kuntouttavan työtoiminnan avulla ilmaisia työntekijöitä.
Kela maksaa noille orjille 9€ päivä, työnantaja ei senttiäkään.- Anonyymi
Ja kela kaiken muun elämiseen liittyvän..sähkön,netin,asunnon,,ym
- Anonyymi
Niin ja miksipä yrittäjä palkkaisi työntekijöitä kun saa valtiolta yritystukia jotka menee suoraan osingon jakoon eli siis yrittäjälle itselleen ei firmalle.
- Anonyymi
Kyllä sannalle kelpasi osinko!
- Anonyymi
Muutama pointti.
Jälkiteollisessa yhteiskunnassa ei teknisen kehityksen seurauksena kaikkia tarvita tekemään työtä. Tämän totesi jo Marx postuumisti kuolemansa jälkeen 'Gothan ohjelman kritiikki' -kirjeessä. [1][2]
Kyllä tämän tietävät nämä kaikki köyhien syyllistäjät. Eikä kyse olekkaan itse asiasta, vaan taustalla vellovasta luokka-darwinismista, yläluokan natsismista alaluokkaa kohtaan. 卐
Se että myös kapitalismin 'kehittyneeseen vaiheeseen' - idean alun perin liittyessä marxilaisten esityksiin - luonnostaan, ja "moraalisesti" - moraalin tässä kohtaa liittyen yksin omaan ja ainoastaan järjestelmä-loogiseen tarkasteluun, vailla moraalin kumoavaa järjestelmän luokka-yhteiskuntaista hallintomuotoa - kuuluva "jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan" ("From each according to his ability, to each according to his needs!") [3] ei realisoidu - ei se ei realisoidu - johtuu juurikin tästä yläluokan natsismista alaluokkaa kohtaan, ja se, kuten koko sosiaali-darwinismi [4], taasen on seuraus yläluokan tarpeesta selittää itselleen yläluokkaisen asemansa oikeutus itsepetoksella, ja tämä itse-suggestiivinen itsepetos ja sen sisältämä harhaluuloinen ajatusrakennelma, itsessään, ajaa uhrinsa motiiveihin ja tekoihin - jotka ovat normaalijärjellä varustetuille ihmiselle ja hänen moraalilleen vieraita, kuten ala-luokan kaikkinainen sortaminen - ja psykoottis-asteisen harhaluuloisuuden eskaloituessa luokka-yhteiskuntaisen paineen alla, on seurauksena aktiivinen "ideologinen" hyökkäys ala-luokkaa kohtaan - ihan kuin harhaista itsepetosta seuraava joukkopsykoottisuus olisi ideologia.
Tästä, luokka-darwninistista harhaista itsepetosta seuraavasta, joukkopsykoosista ääriesimerkki on 30 - 40 -lukujen Natsi-Saksa. 卐
Olemme siten luokka-yhteiskunnan tilanteessa ja vaiheessa, jossa teknis-taloudellinen kehitys turvaisi kaikkien hyvinvoinnin, kuitenkin ylä-luokan joukko-psykoosiksi eskaloituneen harhaisuuden siirtäessä yhteiskunnan sosiaalisesti aivan omiin ulottuvuuksiinsa, seurauksen ollessa ylä-luokan ala-luokkaa kohtaan toimeenpanema kansamurha, joka kuitenkin vastavuoroisuus-voima -periaatteen mukaisesti johtaa ala-luokan toimeen panemaan vallankumoukseen - vallankumouksen demokratiassa toteutuessa vaalien ja äänestämisen kautta.
Stantonin 'kansanmurhan kymmenen vaihetta' [5] asteikolla olemme nyt Suomessa vaiheissa 6 - 7.
Yleensä kansanmurha liitetään rodulliseen polarisaatioon, mutta kuten Natsi-Saksa on osoittanut, kansanmurha koskettaa yhtä hyvin yhteiskunnan sosiaalista ryhmää, ja anti-sosialistisen Natsi-Saksan mukaisesti jopa kokonaista luokka-yhteiskunnan ala-luokkaa.
Mitä valveutuneen kansalaisen olisi nyt tehtävä, on äänestää, ja huom! todella äänestää, kaikissa vaaleissa ns. vasemmistopuolueita ja kumota oikeisto-valta maastamme.
Oikeisto äänestää aina valtansa kumoutumisen pelossa.
Tähän asti äänestämättömien 30 - 50 % osuus äänioikeutetuista yksinomaan riittää kumoamaan oikeisto-vallan - So Let's Do It! - Revolution Today. ✊
[1] Critique of the Gotha Programme, 1875/1891 https://en.wikipedia.org/wiki/Critique_of_the_Gotha_Programme
[2] Karl Marx, Critique of the Gotha Programme, 1875. Part I, par. 3 https://www.marxists.org/archive/marx/works/1875/gotha/ch01.htm
[3] From each according to his ability, to each according to his needs
https://en.wikipedia.org/wiki/From_each_according_to_his_ability,_to_each_according_to_his_needs#Debates_on_the_idea
[4] Charles Darwin, The Descent of Man - and Selection in Relation to Sex, 1871 https://en.wikipedia.org/wiki/The_Descent_of_Man,_and_Selection_in_Relation_to_Sex
[5] Ten stages of genocide https://en.wikipedia.org/wiki/Ten_stages_of_genocide- Anonyymi
Neuvostoliiton perustuslakiin päätynyttä 'kommunistisen yhteiskunnan ensimmäisen vaiheen' periaatetta - jonka kritisoimisesta Stalin langetti Trotskylle kuolemantuomion - ja jossain kaukaisessa tulevaisuudessa odottavaa 'kommunistisen yhteiskunnan kehittyttä vaihetta' on käsitelty kommentissa https://keskustelu.suomi24.fi/t/18213343/myymalavarkaus-rikoksena#comment-125703427 otsikolla 'Gotham Program'.
Ja jos sua kiinnostaa käsitteen 'sosiaali-darwinismi' alkuperä lue kommentti otsikolla 'Sosiaali-darwinismi' keskustelussa https://keskustelu.suomi24.fi/t/18229119/lulu-ranne-faktapohjalla#comment-125817739, josta poimintana:
Kirjassaan "ihmisen polveutuminen" (1871) [15] Darwin paljasti todelliset kyntensä ja kontekstin jota aiempi "lajien synty" teos edusti:
"Me, sivistynyt yhteiskunta, sitä vastoin teemme
kaikkemme estääksemme eliminaatioprosessin;
rakennamme kylpylöitä tylsämielisille, turvakoteja
vammaisille ja sairaille; pidämme yllä sosiaaliturvaa;
ja hoitojärjestelmämme tekee kaikkensa pelastaakseen
jokaisen hengen loppuun asti." [16]
Edellisen ongelmakohdan Darwin rinnastaa, mielikuvitukselliseen, ideaaliin "villi-ihmiseen":
"Villi-ihmisten kohdalla, heikko ruumis tai mieli tulevat
nopeasti karsituiksi; ja ne jotka selviävät osoittavat
yleisesti elinvoimaista terveyttä." [16]
Teoksen tarkoituksena on myös pohtia
"niin kutsuttujen ihmisrotujen eroavaisuuksien arvoa" [17].
Darwinin serkku, lapsinero, Francis Galton (s. 1822) esitteli ihmisen rodunjalostuksen käyttöön termin "eugeniikka" [18] kirjassaan "Ihmisen kyvykkyys ja sen kehitys" (1883):
"Tämä tarkoittaa, sen merkitystä kreikaksi, eugenes,
tarkoittaen, syntyperältään hyvää, perimältään
ylevillä ominaisuuksilla varustettua." [19]
[15] Charles Darwin, The Descent of Man - and Selection in Relation to Sex, 1871 https://en.wikipedia.org/wiki/The_Descent_of_Man,_and_Selection_in_Relation_to_Sex
[16] [15] Part 1, Ch. 5 Natural selection as affecting civilised nations https://www.gutenberg.org/cache/epub/2300/pg2300-images.html#link2HCH0005
[17] [15] Intro
[18] Eugene, etymologia https://en.wiktionary.org/wiki/Eugene
[19] Francis Galton, Inquiries into Human Faculty and Its Development, 1883 https://en.wikipedia.org/wiki/Francis_Galton#Heredity_and_eugenics
- Anonyymi
Asiahan menee päinvastoin, juuri toisessa järjestyksessä eli ensin tutkijavirkamiehet ovat lähteneet levittelemään valheita ja sitten nämä valheet istutetaan poliitikoiden mieliin.
- Anonyymi
Juurikin näin.
- Anonyymi
Aikooko hallitus taas rikkoa perustuslakia?
- Anonyymi
Alennetaan työn hintaa, niin työllisyyskin lisääntyy, kun ihmiset alkavat käyttämään palveluja. Pimeä työ samalla vähentyy.
Omakohtaisia kokemuksia on runsaasti, mutta mainitaan nyt viimeinen. Vaihdoin puhelimen, ja tabletin uuteen. Tiedonsiirrot uusiin vehkeisiin maksoivat 129 euroa, ja aikaa kului vajaa tunti. Tabletin hinta suunnilleen sama kuin tiedonsiirto, ja puhelin muutama kymppi enemmän.- Anonyymi
Jos älylaitteita käyttää, pitää olla sen verran älykäs että älyää siirtää itse ne tietonsa laitteelta toiselle.
Kaikki ei osaa, totta, mutta aina voi opetella, mutta jotkut on niin laiskoja että eivät viitsi edes itse ostamiaan ja itse valitsemiaan laitteita sen vertaa opetella.
Työnantajan laitteet sitten eri tilanne, työnantaja maksakoon itse sen ajan mikä kuluu laitteiden kouluttamiseen ja tiedonsiirtojen tekemiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos älylaitteita käyttää, pitää olla sen verran älykäs että älyää siirtää itse ne tietonsa laitteelta toiselle.
Kaikki ei osaa, totta, mutta aina voi opetella, mutta jotkut on niin laiskoja että eivät viitsi edes itse ostamiaan ja itse valitsemiaan laitteita sen vertaa opetella.
Työnantajan laitteet sitten eri tilanne, työnantaja maksakoon itse sen ajan mikä kuluu laitteiden kouluttamiseen ja tiedonsiirtojen tekemiseen.80 vuotiaatkin käyttävät älylaitteita, mutta tiedonsiirrot, kirjautumisen, ym. tuottavat vaikeuksia.
Jos vajaan tunnin veloitus on pitkälle päälle sata euroa, jossain on menty metsään, ja verokortitta työ lisääntyy huimasti. Kuka ostaa palveluja tuolla hinnalla?
Tiedän monia palvelun suorittajia jotka veloittavat reilusti yli satasen tunti.
- Anonyymi
Tässä vielä linkki aloituksen ohjelmaan.
https://areena.yle.fi/1-72480946
poistuu 8.1.2026
Poistuu katsottavista vuoden kuluttua koska ylen netti-sivut ovat Amazonin palvelimilla ja datan säilytys ja striimaus maksaa.
Suomella on kyllä varaa maksaa Amerikkalaisille IT-jäteille - sen sijaan että valtiolla olisi omaa IT-infraa - mutta ei ole varaa kansalaisten toimeentuloon.
Tässäkin on tietenkin kyse vain oikeisto-valtion arvovalinnoista, ja näissä valinnoissa kapitalisti on arvokkaampi kuin kansalainen - kapitalisti siten saa valtiolta verovaroin kustannettua tukea, ja samaan aikaan moittii tuen saajia; tietenkin siksi että yläluokkainen tuen saaja on arvokkaampi.- Anonyymi
Kannattaa huomata se että ko. keskusteluohjelmassa käy varsin hyvin ilmi se, miten kaikenlaiset asiantuntijat uskoo kaikki hallituksen ja viranomaistoimijoiden rakentamat valheelliset ja halventavat narratiivit, jotka liittyy työttömiin.
Aika löysiä heitttoja noin vaan huudella tv:ssä että työttömillä jotakin ongelmia. Useimmilla se ongelma on ainoastaan siinä että työpaikka jossa palkka kunnossa, puuttuu. Ei hallitus voi ketään komentaa valitsemaan huonoja ehtoja, ehtojen määrittäminen kuuluu nimenomaan kansalaisten itsensä tehtäväksi, demokratia kun ei ole fasismi.
- Anonyymi
Naurattaa jo etukäteen, kun hallitus syöttää pajunköyttä kansalle ja käynnistelee tällaisia toimia pajunköyteen perustuen, sitten seurauksena alkaa noin vuoden tai kahden viiveellä kantelujen määrät nousemaan, eikä vain millään hallitus tajua olevansa itse väärillä asioilla.
Mitä sitten seuraavaksi, no tietysti määrärahoja oikeuslaitoksessa pienemmäksi, mitä sitä nyt turhia kiireitä tarpeettomia kanteluita käsittelemään, riittää kun vain hallituksen huolena olevat asiat käsitellään, muut voi sitten kannella vaikka Euroopan Neuvostoon. - Anonyymi
Ihan oikein, että toimeentulotukeen puututaan. Vuosi, pari työttömänä, niin työnteosta vieraantuu suurin osa, huomatessaan että tuilla pärjäilee ihan hyvin.
Tekevät kaikkensa etteivät joutuisi töihin. Suuri joukko on saanut toimeentulotukea useita vuosia, vaikka sen tarkoitus on olla väliaikainen tuki.
Vasemmisto on opettanut lintsarit liian hyville, ja tämä rasittaa ahkerien työntekijöiden selkärankaa.- Anonyymi
Tältä se kuulostaa kun asia puetaan hallituksen ja porvarijoukon kehittämään narratiiviin.
Asia voidaan katsoa toiseltakin kantilta, eli porvarijoukot ja samanmieliset hallitukset ovat jo vuosikausia vieraantuneet sekä maan johtamisessa että yritystensä johtamisessa mm. yritysriskeistä, työpaikkoja synnyttävistä investoinneista ja rekrytoinneista, palkkojen maksamisesta, jopa veron maksamisesta on vieraannuttu - ja kaikkea tätä yritetään vimmaisesti korvata kansalaisille pakotettavalla ilmaistyöllä.
Meillä Suomessa ja mahdollisesti monessa muussakin maassa on alkanut muodostumaan tällaisia elättiporvarien ryhmiä, kun aikaisemmin porvarit ovat vielä tehneet oikeasti työtäkin varallisuutensa eteen, nämä uudet elättiporvarien ryhmät eivät enää tee edes töitä saamansa rahan eteen.
Suuri joukko näitä elättiporvareita ja heidän poliittisia elättipoliitikkoja ovat tällaiseen toimintaan menneet sotkeutumaan, vaikka erehdyksessä pitäisi kyse olla vain väliaikaisuudesta ennenkuin se korjataan, nämä elättihyvänosaiset ovat päättäneet tehdä erehdyksestä pysyvän, koska se hyödyttää heitä itseään.
Oikeisto on opettanut lintsarit liian hyvälle, sen takia meillä koko Suomessa on kasvanut melkoisen mittava talousongelma ja tämän lisäksi myös kansalaisille kuuluvien oikeuksien yli yritetään talloa noin vain, tämän takia oikeuslaitoksellakin alkaa olemaan enemmän työtä koska kansalla on oikeus käyttää oikeusvaltion tunnuspiirteisiin kuuluvia kantelumekanismeja, jolla yritetään varmistaa että maata johtava väki ei kävelisi jokaikisessä poliittisessa päätöksessä päin punaisia valoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tältä se kuulostaa kun asia puetaan hallituksen ja porvarijoukon kehittämään narratiiviin.
Asia voidaan katsoa toiseltakin kantilta, eli porvarijoukot ja samanmieliset hallitukset ovat jo vuosikausia vieraantuneet sekä maan johtamisessa että yritystensä johtamisessa mm. yritysriskeistä, työpaikkoja synnyttävistä investoinneista ja rekrytoinneista, palkkojen maksamisesta, jopa veron maksamisesta on vieraannuttu - ja kaikkea tätä yritetään vimmaisesti korvata kansalaisille pakotettavalla ilmaistyöllä.
Meillä Suomessa ja mahdollisesti monessa muussakin maassa on alkanut muodostumaan tällaisia elättiporvarien ryhmiä, kun aikaisemmin porvarit ovat vielä tehneet oikeasti työtäkin varallisuutensa eteen, nämä uudet elättiporvarien ryhmät eivät enää tee edes töitä saamansa rahan eteen.
Suuri joukko näitä elättiporvareita ja heidän poliittisia elättipoliitikkoja ovat tällaiseen toimintaan menneet sotkeutumaan, vaikka erehdyksessä pitäisi kyse olla vain väliaikaisuudesta ennenkuin se korjataan, nämä elättihyvänosaiset ovat päättäneet tehdä erehdyksestä pysyvän, koska se hyödyttää heitä itseään.
Oikeisto on opettanut lintsarit liian hyvälle, sen takia meillä koko Suomessa on kasvanut melkoisen mittava talousongelma ja tämän lisäksi myös kansalaisille kuuluvien oikeuksien yli yritetään talloa noin vain, tämän takia oikeuslaitoksellakin alkaa olemaan enemmän työtä koska kansalla on oikeus käyttää oikeusvaltion tunnuspiirteisiin kuuluvia kantelumekanismeja, jolla yritetään varmistaa että maata johtava väki ei kävelisi jokaikisessä poliittisessa päätöksessä päin punaisia valoja.Eikö sinunkin kannattaisi alkaa porvariksi ja yrittäjäksi, jos siitä noin hyvin tienaa.
Tunnen pienyrittäjiä, ja olen varma, että palkkatyössä tienaa paremmin, päivät ovat lyempiä, ja vastuu olematon yrittäjänä nähden.
Yrittäjillä saattaa olla päiviä, jolloin ei asiakkaita juurikaan ole, mutta kulut juoksevat.
Tuo työnhinnan alentaminen on todella hyvä idea. Palkaan sisältyy monia yrittäjän maksamia lisiä yhteiskunnalle, ja ne lisäävät asiakkaissa teettää töitä verotuksen ulkopuolella, josta rehelliset yrittäjät kärsivät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö sinunkin kannattaisi alkaa porvariksi ja yrittäjäksi, jos siitä noin hyvin tienaa.
Tunnen pienyrittäjiä, ja olen varma, että palkkatyössä tienaa paremmin, päivät ovat lyempiä, ja vastuu olematon yrittäjänä nähden.
Yrittäjillä saattaa olla päiviä, jolloin ei asiakkaita juurikaan ole, mutta kulut juoksevat.
Tuo työnhinnan alentaminen on todella hyvä idea. Palkaan sisältyy monia yrittäjän maksamia lisiä yhteiskunnalle, ja ne lisäävät asiakkaissa teettää töitä verotuksen ulkopuolella, josta rehelliset yrittäjät kärsivät.Hieno homma mutta ei se auta pienyrittäjiäkään että tuohon hallituksen narratiiviin mennään mukaan.
Pienyrittäjillä on ihan yhtä tukala asema kuin työttömilläkin, ja perussyy sille on se, että työn kysyntää ei ole hoidettu kuntoon kuten ei investointimääriäkään. Näin jatketaan niin kauan kun hallitus porvarijoukkoineen ottaa komentonsa EK:sta, ja odottelevat siis eräänlaisen "kulutussodan" lailla että kansa taipuisi orjaksi.
Aika kalliiksi tämä porvarijohtoinen taloudenpito käy koko maalle.
Työn hinnan alentaminen onnistuu vain sivukuluihin puuttumalla, koska työn hinta itsessään ei ole miltään osalta hallituksen käskettävissä, ei tässä maassa aleta työn ehtoja määräämään kansalle koska kansalla on lakiin perustuva oikeus ne valinnat tehdä täysin vapaasti ja painostamatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tältä se kuulostaa kun asia puetaan hallituksen ja porvarijoukon kehittämään narratiiviin.
Asia voidaan katsoa toiseltakin kantilta, eli porvarijoukot ja samanmieliset hallitukset ovat jo vuosikausia vieraantuneet sekä maan johtamisessa että yritystensä johtamisessa mm. yritysriskeistä, työpaikkoja synnyttävistä investoinneista ja rekrytoinneista, palkkojen maksamisesta, jopa veron maksamisesta on vieraannuttu - ja kaikkea tätä yritetään vimmaisesti korvata kansalaisille pakotettavalla ilmaistyöllä.
Meillä Suomessa ja mahdollisesti monessa muussakin maassa on alkanut muodostumaan tällaisia elättiporvarien ryhmiä, kun aikaisemmin porvarit ovat vielä tehneet oikeasti työtäkin varallisuutensa eteen, nämä uudet elättiporvarien ryhmät eivät enää tee edes töitä saamansa rahan eteen.
Suuri joukko näitä elättiporvareita ja heidän poliittisia elättipoliitikkoja ovat tällaiseen toimintaan menneet sotkeutumaan, vaikka erehdyksessä pitäisi kyse olla vain väliaikaisuudesta ennenkuin se korjataan, nämä elättihyvänosaiset ovat päättäneet tehdä erehdyksestä pysyvän, koska se hyödyttää heitä itseään.
Oikeisto on opettanut lintsarit liian hyvälle, sen takia meillä koko Suomessa on kasvanut melkoisen mittava talousongelma ja tämän lisäksi myös kansalaisille kuuluvien oikeuksien yli yritetään talloa noin vain, tämän takia oikeuslaitoksellakin alkaa olemaan enemmän työtä koska kansalla on oikeus käyttää oikeusvaltion tunnuspiirteisiin kuuluvia kantelumekanismeja, jolla yritetään varmistaa että maata johtava väki ei kävelisi jokaikisessä poliittisessa päätöksessä päin punaisia valoja.Mitä tuohon narratiiviin tulee, niin Marxin mukaan yläluokan rikkaus on proletariaatille maksamatonta palkkaa, ja näinhän se on, nyt äärioikeisto hallintoineen leikkaa köyhiltä saadakseen enemmän, toisin sanoen pienentää omaa verotustaan, verotusta proletariaatille maksamattomasta palkasta.
Minkäänlainen tasajako työn ja työn tuloksen suhteen ei tule kuuloonkaan, koska se olisi luokka-yhteiskunnan loppu. Se olisi samalla tuotantovälineiden kolhosointi, niiden porvarin nyt ottaman lisäarvon ja rikkauden porvarilta pois ottamalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuohon narratiiviin tulee, niin Marxin mukaan yläluokan rikkaus on proletariaatille maksamatonta palkkaa, ja näinhän se on, nyt äärioikeisto hallintoineen leikkaa köyhiltä saadakseen enemmän, toisin sanoen pienentää omaa verotustaan, verotusta proletariaatille maksamattomasta palkasta.
Minkäänlainen tasajako työn ja työn tuloksen suhteen ei tule kuuloonkaan, koska se olisi luokka-yhteiskunnan loppu. Se olisi samalla tuotantovälineiden kolhosointi, niiden porvarin nyt ottaman lisäarvon ja rikkauden porvarilta pois ottamalla.Tuloerojen olemassaolo ei sellaisenaan ole vielä ongelma, mutta tuloerojen olemassaolo vaatii sen, että suurien tulojen saaja myös suorittaa jotakin niiden suurien tulojen arvoista.
Esim. vientivetoinen talous on valtakunnallisella tasolla sellainen asia, jolla pyritään varmistamaan se että vientialoilla pärjäävät vaurastuu ensin ja vasta sen jälkeen kotimarkkinoilla.
Kun ottaa huomioon sen että viennin aloilla on kilpailtava oikeastikin, suuntaus olisi aivan oikea.
Myös Suomessa on aivan liian paljon sellaisia varakkaita, jotka ovat hakeneet ne rahansa vain naapurikansalaisten taskuista, ilman minkäänlaista korkean tulon arvoista suoritusta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2184972- 1892693
- 671572
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss521400Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91272Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?991268- 1321237
Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1091174Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1511166- 791155