Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut myös Suomen varautumaan sotaan uudella tavalla

Anonyymi-ap

Puolustusvoimat on tehnyt valmistelu­työtä yli tuhannen yrityksen kanssa. Sota­talous­päällikkö paljastaa myös, mistä armeijan varusteista voisi tulla pulaa eli mitä sotilaiden olisi hyvä tuoda kotoa mukanaan.
oulun alla julkaistussa puolustusselonteossa sanotaan suoraan, että Suomi varautuu pitkäkestoiseen kulutussotaan Venäjää vastaan. Kaikessa hiljaisuudessa valmistautumista on jo tehty.
Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö ja Huoltovarmuuskeskuksen johtaja kertovat haastattelussa salaisista varastoista ja sopimuksista.

Nyt alkaa huoltovarmuuden nostaminen, tietää maataloudelle lisää resursseja, turvetuotantoa avataan paljon, sitä meillä riittää, ja on riittämiin, edes kasvuun ei ylletä. Turve onkin uusiutuvaa meidän käyttömääriin ollut, ja pitkään on. Lakot tulee kieltää, nämä tyhjänpäiväiset vasemmiston ay-johtajien vallan ilmaisut. Heillä palkat jopa 300 000 € vuodessa 2x ministerin palkat jotka nekin tulee kohtuullistaa. Ei voi olla että jokin vasemmisto järjestö noin toimii. Se ei ole kansakunan edun mukaista.-
Putinismia vääntävät toimillaan -lakoilla yn yhteiskunnan häirintää -uhkailuja.

5

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen ongelmat ovat itse tehtyjä. Rahat loppuu.
      Miksi Suomesta on tehty anarkian, turvattomuuden, pervous ihanteiden maa ?
      Miksi lasten raiskaus ja silvonta Suomi ? Eläinten viiltely, pyhä kidutus teurastus maa. Kenen etu se on ? paluu pimeäksi kehitysmaaksi ? Taxi raiskaus suurvalta ?
      Huonolla politiikalla ne rahat loppuu. Jo vuosikymmeniä verorahaa, lainarahaa, on Suomessa tuhlattu ilman taloudellista osaamista. Super Naiivi idealismi on se tuhlaus politiikan tehostaja, idea.
      Esim... On väärin tarjota ulkomaalaisille täysin ilmaista terv,hoitoa, asumista, ruokaa, laki palveluita, jne... -- siis täys ylläpitoa !!
      Kun samaan aikaan veroa suomeen maksava suomalainen joutuu maksujen ja vero riiston uhriksi.
      - Ei tässä ole mitään järkeä, - ja tämä epä tasa arvo tulee lopettaa nopeasti !!

      Ja tämän mielettömyyden ja muun turvattomuuden lopettaminen onnistuu vain ja ainoastaan äänestämällä puolueita, jotka ei tuhlaa verovaroja ulkomaalisten kela lomailuun Suomessa. .
      Muutakin korjaamista on politiikassa. - Kun näyttää itsenäisyys hävinneen.
      Pitääkö Suomi jo "uus-itsenäistää", jotta omien asioiden hoito taas onnistuu.
      Näyttää eu nato siirtomaana toimiminen vievän elintason Suomesta.
      Ollaan oltu lamassa jo 2008 -2025 !
      Huonolla politiikalla, siis likinäköisellä politiikalla !
      Voi täysin sanoa Lapsellisella politikoinnilla.
      Suomi on ajautunut yli-velka maaksi, ja suurvalta sotaan netto-maksajaksi ja osapuoleksi.
      Itsenäisyyden puute johtaa taloudellisen riiston ja keinottelun uhriksi,
      eu, nato. us. peliin. Taloudelliseksi häviäjäksi.
      Jopa eu pakolla dumppaa, suuria määriä Suomeen, laittomia eu etelä-rajan yli tulleita eläteiksi..
      Tämä länteen suomettuminen on vienyt Suomen ajopuu-teoriaan, taas kerran. Täysin 1930-40 L tavoin...

      • Anonyymi

        Hyvää tekstiä


    • Anonyymi

      SAK ayliikettä tulee supistaa rajusti. Turhan lakkoilijat jopa hallitusta demokratiaa vastaan.

    • Anonyymi

      Venäjä ei ole edelleenkään uhannut Suomea millään tavalla. HO HOO, HO HOO natohaukat ei sitä käsitä. YYA aikaan Suomella oli vahva tuki Neuvostoliitolta.

      Ossi, oikea SOTILAS

    • Muistahan majuri että lähde pitää mainita.
      En taas viitsisi Lydialle huomauttaa asiasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      96
      1270
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      37
      1265
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      286
      1115
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      107
      1035
    5. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      982
    6. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      18
      956
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      13
      928
    8. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      51
      910
    9. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      16
      801
    10. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      162
      798
    Aihe