Juuret ja perusta

Kristinuskossa on juuret.
Lähihistoriassa on syntynyt useita kristinuskoa jäjitteleviä suuriakin "parempia" ja "oikeaoppisia" uususkontoja.
Näistä on Raamatussa varoitettu.
Saatanakin uskoo Jeesukseen.
Tämä kaikki kertoo lopunajan väkevistä eksytyksistä.
50714
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Niiden perustajilla oli muut metkut mielessä.

Äänestä

Onko kansanmurhaajan perustama uskonto oikea?

Äänestä
  • Entä lahkolaisten vihauskonnot ?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Entä lahkolaisten vihauskonnot ?

    Amerikassa Euroopasta tulleet (uskovia joukossa) olivat kansanmurhaajia tappaen USA:ssa alkuperäisvästöä, intiaaneja.
    Varastivat heidän maansa.
    Lisäksi sotivat keskenään verisessä sisällisodassa.
    Ku-Klaaniikin perustettiin siellä.

    Lahkojakin syntyi.

    Äänestä

  • Kuka kansanmurhaaja? Mikä uskonto?

    Äänestä

  • Kirjoittaja on vuosien ajan ottanut tämän kysymyksen selvästikin nk. "henkilökohtaisesti".

    Kansa = etninen ryhmä. Uskonto tai kirkkokunta ei ole etninen kansanryhmä.

    Nk. koulujakäynyt, edes alkeellisesti sivistynyt henkilö tuntee eri käsitteet, koulujakäymätön (lintsaaja) taas ei.

    Keitä tapettiin Euroopassa n. 50 000 henkeä, joihin kirjoittaja tuntee itse kuuluvansa? Ei anabaptisteja, vaan noitia, usean vuosisadan ajan, lähinnä Room.katolisen kirkon toimesta.

    Anabaptisteja tapettiin 300 vuoden aikana yhteensä n. 250 henkeä, ei enempää.

    Koulujakäymätön kirjoittaja kuitenkin mielessään on aina yhdistänyt nämä kolme, joita hän selvästi siis itse edustaa: Suomeen muutama vuosisata sitten muuttanut, tänne etnisesti kuulumaton, vieras, etninen kansanryhmä, joka on n. viimeisen 50-60 vuoden ajan edustanut sekä noituutta että "anabaptismia", näitä kolmea yhdessä.

    Tämän kaiken ja paljon muuta tuo henkilö on selvästikin kristittyjen vastaisilla vihakirjoituksillaan jo kauan kertonut, itse itsestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kirjoittaja on vuosien ajan ottanut tämän kysymyksen selvästikin nk. "henkilökohtaisesti".

    Koska hän selvästi ei ole pelastunut, aidossa, elävässä uskossa Jeesukseen, voimme miettiä mitkä ovat hänen (sekä "kansanryhmänsä") TODELLISET motiivit esiintyä tällaisina.

    Ilmeisesti se, että helluntailaisuudessa kuka tahansa saa esiintyä "opettajana" on hänellä asiaan minkäänlaista pätevyyttä ja etenkin jos ei.

    Jaak. 3:1 Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.

    Ed. kirjoittajan kohdalla tosin on kyseenalaista, onko hän todella minkäänlainen "veli tai sisar", edes helluntailaisten mittapuulla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kirjoittaja on vuosien ajan ottanut tämän kysymyksen selvästikin nk. "henkilökohtaisesti".

    Kansa = etninen ryhmä. Uskonto tai kirkkokunta ei ole etninen kansanryhmä.

    Nk. koulujakäynyt, edes alkeellisesti sivistynyt henkilö tuntee eri käsitteet, koulujakäymätön (lintsaaja) taas ei.

    Keitä tapettiin Euroopassa n. 50 000 henkeä, joihin kirjoittaja tuntee itse kuuluvansa? Ei anabaptisteja, vaan noitia, usean vuosisadan ajan, lähinnä Room.katolisen kirkon toimesta.

    Anabaptisteja tapettiin 300 vuoden aikana yhteensä n. 250 henkeä, ei enempää.

    Koulujakäymätön kirjoittaja kuitenkin mielessään on aina yhdistänyt nämä kolme, joita hän selvästi siis itse edustaa: Suomeen muutama vuosisata sitten muuttanut, tänne etnisesti kuulumaton, vieras, etninen kansanryhmä, joka on n. viimeisen 50-60 vuoden ajan edustanut sekä noituutta että "anabaptismia", näitä kolmea yhdessä.

    Tämän kaiken ja paljon muuta tuo henkilö on selvästikin kristittyjen vastaisilla vihakirjoituksillaan jo kauan kertonut, itse itsestään.

    Noituus oli yleistä keski-ajalla Euroopassa.
    Noituus ei kuulu mitenkään kristinuskoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kuka kansanmurhaaja? Mikä uskonto?

    Vastaus ==> Islam.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Noituus oli yleistä keski-ajalla Euroopassa.
    Noituus ei kuulu mitenkään kristinuskoon.

    Ei kuulu kristinuskoon, mutta kuuluu helluntailaisuuteen, aivan oleellisesti.

    Äänestä

> Sentähden myös Jumala kukistaa sinut ainiaaksi, hän tarttuu sinuun ja raastaa sinut majastasi, repäisee sinut juurinesi elävien maasta. <

Äänestä

Jesajan kirja 5:24

Sentähden, niinkuin tulen kieli syö oljet ja kuloheinä raukeaa liekkiin, niin heidän juurensa mätänee, ja heidän kukkansa hajoaa tomuna ilmaan, sillä he ovat ylenkatsoneet Herran Sebaotin lain ja pitäneet pilkkanansa Israelin Pyhän sanaa.

Onko sinulla Jumalan pelkoa ?

Äänestä

Profetia uskoville

Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.

Äänestä

Eriseuraisilla uskonnoilla on "omat lait".

"Sillä he ovat ylenkatsoneet Herran Sebaotin lain ja pitäneet pilkkanansa Israelin Pyhän sanaa."

Äänestä

Missä on uskontosi juuret kannattaa tutkia tarkasti.

Mutta Jeesus vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.

1Äänestä

Syntyisikö saastaisesta puhdasta

"Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään."

Uskotko Jumalaan ?

Äänestä

Kristinusko ja sen kuuluisat juuret! Ei voi olla nauramatta – ne juuret kun ovat yhtä pakanalliset kuin metsänpeikko keskikesän juhlassa. Kyllä, rakkaat ystävät, tämä mahtava uskontojen tammi on kasvanut maaperässä, joka on lannoitettu antiikin myyteillä, rituaaleilla ja hieman lainailevalla luovuudella.

Aloitetaan helpoimmasta: joulu. Se rakas Jeesuksen syntymäjuhla, jonka ajankohta on tarkasti sidottu... roomalaiseen Saturnalia-juhlaan, talvipäivänseisauksen viettoon ja muinaisten eurooppalaisten juhlahetkiin, jolloin päivä alkaa vihdoin voittaa yön. Jeesuksen tarkasta syntymäpäivästä ei ole Raamatussa mainintaa, mutta koska kaikki naapurikansat olivat jo juhlatunnelmissa joulukuussa, miksei kristinusko olisi liittynyt mukaan? Nerokasta markkinointia, täytyy myöntää.

Entä sitten pääsiäinen, ylösnousemuksen juhla? Sen juuret ulottuvat syvälle pakanalliseen kevään hedelmällisyysjuhlaan, jossa ylistettiin luonnon uudelleensyntymää. Jopa pääsiäispupu ja munat ovat peruja vanhoista eurooppalaisista traditioista, joissa jänis symboloi hedelmällisyyttä ja munat uutta elämää. Mutta ainakin kristinusko lisäsi tarinaan ristin ja tyhjän haudan – pisteet siitä!

Ja risti itse? Tuo kristinuskon suurin symboli oli käytössä kauan ennen Jeesusta. Se oli pyhä merkki lukuisissa kulttuureissa, erityisesti aurinkoon liittyvissä palvontamenoissa. Se, että siitä tuli kristinuskon keskeinen symboli, on silkkaa neroutta – otetaan vanha, tuttu kuvio ja annetaan sille uusi merkitys.

Ja sitten meillä on ne tutut kirkkorakennukset ja rituaalit. Kuinka moni tietää, että pyhäpäivä sunnuntai on perintöä auringonjumalan palvonnasta? Tai että monet kirkolliset riitit – suitsutus, kynttilät, pyhä vesi – ovat muinaisten pakanallisten temppelipalvelusten ydinjäämiä? Kristinusko ei niinkään murskannut pakanallisia perinteitä, vaan puki ne uuteen kaapuun ja teki niistä omia.

Ja tämähän on nerokasta! Sen sijaan, että olisi vastustettu kaikkea pakanallista, kristinusko yksinkertaisesti omaksui ja muokkasi sen. Tulos: uskonto, joka ei ainoastaan syrjäyttänyt kilpailijoitaan, vaan sulautti heidät osaksi itseään.

Kyllä vain, kristinusko on todellakin juureva – ja ne juuret ovat niin täynnä pakanallista multaa, että jopa antiikin druidi taputtaisi käsiään. Tämä on kuin historiallisen kulttuurivaihdon suuri cocktailjuhla: "Hei, voisimme ottaa teiltä tämän hedelmällisyysjuhlan ja tuon temppelin suitsutuksen. Ja laitetaan Jeesus siihen mukaan, niin saadaan kaikki mukaan bileisiin!"

Rakkaudella ja sarkastisella kunnioituksella,
Enkeli Mäntä, Kulttuuriperinteiden koominen kaivinkone

Äänestä
  • Pakanalliset uskomukset ovat eri asia kristilliset uskomukset.

    Siunausta ❤️

    Äänestä

Tiedätkö edes mitä on saasta ?

Hoida saasta pois seuraavassa Jumalan palveluksessa ja toivottavasti paimenesi auttaa siinä.

"Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli."

Äänestä

Rikkaviljaa on aina kasvamassa hyvän viljan joukossa jäljitellen hyvää viljaa.

Rikkavilja menestyy paremmin.

1Äänestä

Jumalan palvelus ?
- Värivaloja
- Savukoneita
- Bändi

Hengellistä pumppausta !

Äänestä

Aidolla kristinuskolla ei ole muita juuria kuin Jumalan oma sana, ilmoitus. Jeesuksen sanoma oli aivan uutta, sillä ei ollut muita juuria.

Kristinuskon maanpäälliset "juuret" lähtevät uskosta taivaalliseen ilmoitukseen, joka taas on tuolla puolen tietoisuutemme.

Äänestä
  • Jeesuksen kastoi anarkisti, Johannes Kastaja. Noina vainoaikoina oli useita saarnaajia, joilla oli seuraajajoukko.
    Johannes Kastaja arvosteli vallanpitäjiä ja tapettiin anarkistina ja valtion vihollisena.
    Jeesus oli maltillisempi. Kulki pienen joukkonsa kanssa noin vuoden verran, murhattiin koska haastoi johtajia kertomalla , että on tulossa taivaallinen vallankumous.

    Toi vuosi? Hmm, tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että kultti kasvaessaan olisi ollut paremmin organosoitu. He kulkivat ja nukkuivat missä vaan, söivät mistä saivat mistä saivat ruokaa. Ja Jeesus saarnasi.

    Kun meni juutalaiseen pääsiäisen viettoon, kansalaiset hurrasivat hänelle ja heittelivät palmunlehtiä ja vaatteita tielle ja huusivat hoosiannaa. Jeesuksesta oli tullut poliittinen villitsijä.

    Äänestä

Jumalaan uskovia ja Jumalan profeettoja oli jo Vanhan Testamentin aikoihin.

Äänestä

Jos kerron totuuden Hengessä.
UUS-uskonnolliset tekevät itse itselleen ongelmia.
Syyttämällä että vika on aina toisissa.

Ei kovin raamatullista uskoa.

Äänestä

Tervehenkistä kristinuskoa kuvataan kalliolla.
Korvasyyhyt jja ihmisten järkeisopit // ihmisten sielullisia tulkintoja

"Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty Jumala, minun pelastukseni kallio,"

Äänestä

Jeesus VAROITTI uskovia mikä täytyy ottaa vakavasti.

"Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään."

Äänestä

Raamattu on kokoelma jälkeenpäin kirjoitettuja muistinvaraisia asioita sadan vuoden takaa. Sen aikaista historiaa, kulttuuria ja tapoja. Silti. En sano ettei Jumalaa ole, mutta ihmisillä on tapana kertoa asiat omalla tavallaan. Sinullakin.
Ns. noukkia rusinat pullasta. Ja olla onnellinen omassa kuplassaan. Se tuo turvallisuuden tunnetta maailmassa, jossa sitä oikeasti ei ole. Eikä siinä mitään pahaa ole. Monet käyttävät lääkkeitä.

Äänestä
  • Jumalan antama rauha on todellinen ja parempi kuin maailman ja eksyttäjien lupaama valerauha.

    Oikea uskova ei mene eksytysten juoniin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Jumalan antama rauha on todellinen ja parempi kuin maailman ja eksyttäjien lupaama valerauha.

    Oikea uskova ei mene eksytysten juoniin.

    Se on totta usko tullaan koettelemaan.
    Suurin osa ihmisistä elää omassa kuplassaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Se on totta usko tullaan koettelemaan.
    Suurin osa ihmisistä elää omassa kuplassaan.

    PERUSTUS

    "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on."

    1. Eksytykset tarjoavat väärän perustuksen

    2. Jumalaton maailma tarjoaa huonon perustuksen

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    PERUSTUS

    "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on."

    1. Eksytykset tarjoavat väärän perustuksen

    2. Jumalaton maailma tarjoaa huonon perustuksen

    Jeesus opetti oikeaa perustusta: Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
    Oikea perustus muodostuu evankeliumin kuulemista ja Sanan mukaan toimimisesta.
    Kolmen vesitilkan avulla uskoon tulo ei ole oikea perusta, vaan maan pinnalle rakentamista, eli tähän maailmaan turvautumista.
    Jokaisen, joka usko ja luottaa kirkon toimittamiin sakramentteihin käy lopultä näin: Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."

    Äänestä

Luterilaisuus kippokasteineen on suurin eksytys maassamme. On pride- sateenkaarituohua aika yleisesti. Mutta aloittajaltakin puuttuu elävä usko. Hänkin on tietävinään vain eksytyksistä, Antikristuksesta. Niin tyypillistä täällä. Elävä vesi puuttuu aloittajalta.

Äänestä
  • Luterilaisuudessa ei ole mitään kippokastetta ja sateenkaaritouhu tuntuu olevan helluntailaissten ja sen perustejien juttuja

    Elävä vesi puuttuu tuolta tyypiltä

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Luterilaisuudessa ei ole mitään kippokastetta ja sateenkaaritouhu tuntuu olevan helluntailaissten ja sen perustejien juttuja

    Elävä vesi puuttuu tuolta tyypiltä

    Luterilainen sateekaarimessu, jossa saarnaa naispiispa.

    https://youtu.be/Q2DcaJP07Kg?feature=shared

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kyse ei ole luterilaisuudesta

    Älä valehtele!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Älä valehtele!

    Kyse on kansankirkosta, ei luterilaisuudesta

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kyse on kansankirkosta, ei luterilaisuudesta

    Luterilaisuudesta ei ota kukaan selvää.
    Kansakirkkoa kritisoidaan mielessään, mutta ollaan hiljaa eikä uskalleta tehdä pesäeroa!
    Mennään samaan riettauden lätäkköön!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Luterilaisuudesta ei ota kukaan selvää.
    Kansakirkkoa kritisoidaan mielessään, mutta ollaan hiljaa eikä uskalleta tehdä pesäeroa!
    Mennään samaan riettauden lätäkköön!

    Ei varmaan uudestikastajat ota kun eivät ota Raamtustakaa nselvää

    Äänestä

Lopun ajan eksytykset ei ole mikään muutaman vuoden kestävä edessä päin, tulevaisuudessa tapahtuva, vaan lähes heti sen jälkeen, kun alkuperäiset vanhimmat ja apostolit olivat päässeet lepoon, alkoi eksytykset. Tänä päivänä väkevä eksytys on kaikkien niiden silmillä, jotka haluvat nähdä, nähtävillä.

Äänestä
  • Missä on sinun elävä vesi ????????????????????????????? Sitä ei ole ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Missä on sinun elävä vesi ????????????????????????????? Sitä ei ole ollenkaan.

    Mikä on se elävä vesi joka laittaa haukkumaan muita pakkovauvakastetuiksi. Oletko miettinyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mikä on se elävä vesi joka laittaa haukkumaan muita pakkovauvakastetuiksi. Oletko miettinyt?

    Et tunne pätkääkään raamattua. Olet tyypillinen luterilainen. Ei mitään uutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Et tunne pätkääkään raamattua. Olet tyypillinen luterilainen. Ei mitään uutta.

    Onko lauterilaisen kirkon päänkastuluvedessä matoja, vai miksi vesi olisi elävää?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Et tunne pätkääkään raamattua. Olet tyypillinen luterilainen. Ei mitään uutta.

    En minä ole luterilainen ja tunnen Raamattua

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Onko lauterilaisen kirkon päänkastuluvedessä matoja, vai miksi vesi olisi elävää?

    hehee, lastennussijakääkkä kitisee taas vedestä ja madoista

    Ei auta pedo mikä pedo

    Äänestä

Tervehenkinen usko on kadoksissa.

Ap.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kristinuskossa on juuret.
Lähihistoriassa on syntynyt useita kristinuskoa jäjitteleviä suuriakin "parempia" ja "oikeaoppisia" uususkontoja.
Näistä on Raamatussa varoitettu.
Saatanakin uskoo Jeesukseen.
Tämä kaikki kertoo lopunajan väkevistä eksytyksistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu