Hyvästä lakihankkeesta vieläkin parempi

Hallitus oli jo aiemmin suunnitellut lakiesitystä, jossa Suomalaisten vesihuoltolaitosten myyminen ulkomaalaiseen omistukseen rajattaisiin 49 prosenttiin, jotta ulkomaisomistus ei ylittäisi puolta. Nykyisellään kun on vielä mahdollista myydä vesihuoltolaitokset kokonaan ulkomaalaisomistukseen.

Nyt tätä lakihanketta ollaan parantamassa niin, että tulevaisuudessa ei ulkomaalaisomistukseen voisi ollenkaan. Ei edes prosentin osuuksia. Hallitus kuunteli tässä asiassa kansaa.

Moni täällä varmasti muistaa, miten vasemmistomedia levitti röyhkeitä valheita ja käänsi asiat päälaelleen väittämällä, että vesiä oltaisiin myymässä. Valheet upposivat kansan tyhmimpään osaan ja niitä toisteltiin täälläkin.
Saas nähdä, millaisia valheita tästä lakihankkeen parannuksesta lähtee liikkeelle vassaripiireissä. On ilmeisen arka aihe vassuille.

Iso yläpeukku hallitukselle tästä lakiehdotuksesta ja sen parantamisesta!
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hienoa työtä hallitukselta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus oli jo aiemmin suunnitellut lakiesitystä, jossa Suomalaisten vesihuoltolaitosten myyminen ulkomaalaiseen omistukseen rajattaisiin 49 prosenttiin, jotta ulkomaisomistus ei ylittäisi puolta. Nykyisellään kun on vielä mahdollista myydä vesihuoltolaitokset kokonaan ulkomaalaisomistukseen.

Nyt tätä lakihanketta ollaan parantamassa niin, että tulevaisuudessa ei ulkomaalaisomistukseen voisi ollenkaan. Ei edes prosentin osuuksia. Hallitus kuunteli tässä asiassa kansaa.

Moni täällä varmasti muistaa, miten vasemmistomedia levitti röyhkeitä valheita ja käänsi asiat päälaelleen väittämällä, että vesiä oltaisiin myymässä. Valheet upposivat kansan tyhmimpään osaan ja niitä toisteltiin täälläkin.
Saas nähdä, millaisia valheita tästä lakihankkeen parannuksesta lähtee liikkeelle vassaripiireissä. On ilmeisen arka aihe vassuille.

Iso yläpeukku hallitukselle tästä lakiehdotuksesta ja sen parantamisesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu