Rikas sika LA:ssa kyseli että miksei ole yksityistettyjä palomiehiä

Tuollaisia oikeistolaiset ovat, Suomessakin löytyisi taatusti tuollaisia, jotkut Sammallahdet ja muut nilkit.
10130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nyt tulee ilmi jenkkien tyhmyys oikein kunnolla!

Äänestä

Niin, tai yksityisiä poliiseja.
Ai niin. Yksityinen armeija. Siinäpä vasta onkin ideaa.

Äänestä

Ei pienillä paikkakunnilla ole enään halukkaita vapaapalokuntalaisia.
Suomessa.
Jollain tavalla asia on ratkaistava.

Äänestä

Ameriikan demari Bass oli leikannut huolella rahaa paikalliselta palolaitokselta, siksi rikas kyselee yksityisen perään.
Demari tuhoaa kaiken mihin koskee.

Äänestä
  • Kokoomus leikkaa enemmän.

    Äänestä

AP:stä hyvin huomaa kuinka katkera ja köyhä vasuri hän on, mutta kun ei ole koulun käynti kiinnostanut eikä varmaan työntekokaan, niin ei pitäisi valittaa.

Äänestä
  • Palopuheita kuitenkin osaa pitää vaiko ?

    Äänestä

  • Yksi nilkeistä ilmoittautui.

    Äänestä

Asuinalue, jonka talot maksavat kymmeniä miljoonia kappale, voisi hankkia ihan omat palokuntansa. Vetäisivät vaikka pitkää tikkua, kenen taskurahoista sellanen kustannetaan.

Äänestä

Oma iso vesisäiliö ja siihen kytketty sprinklerisysteemi, palamattomista materiaaleista rakennettu talo ikkunaluukkuineen, varmistettu sähkönsaanti noin alkajaisiksi. Palokuntaa ei tarvita jos sprinklerit toimivat.

Woke-palokunnan toimivuudesta taas ei ole takuita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuollaisia oikeistolaiset ovat, Suomessakin löytyisi taatusti tuollaisia, jotkut Sammallahdet ja muut nilkit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu