Onko salaliitot tehnyt diilin Grönlannista muutamilla punaisilla Maga lippalakeilla?

Anonyymi-ap

Grönlannin köyhille luvattiin lounas ja annettiin punainen Maga lippis ja heidät kuvattiin ja kerrottiin että kannattavat Trumpin ehdotusta liittää Grönlanti USA:n valtioon.

USA haluaa Grönlannin luonnonrikkaudet, sodankäynnin puskurivaltioksi Venäjää ja Kiinaa vastaan, sodankäynnin ei kenenkäänmaaksi, (aivan kuten EU/NATO-Suomi on nyt EU:lle, Ruotsille ja Norjalle puskurivaltiona EU ja NATO jäsenenä).

Nähtäväksi jäisi joutuuko Grönlannin alkuperiskansa reservaatteihin kuten Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat joutui. USA havittelee Grönlannin maaperän luonnonrikkauksia 100% ja kalastusvesiä 100%.

Grönlannin väestö tulee osalliseksi USAn valtion hirvittävään valtionvelkaa, osalliseksi kaikkiin jenkkien sotiin. Missä sodissa Grönlanti väestöineen on ollut osallisena toisen maailmansodan jälkeen, onko sitä moukaroitu, ei minun tietääkseni?

Grönlannin väestö tulee viholliseksi lähi-idän ja kauko-idän höyrypäiden uskonsotiin, Grönlanti ei olisi liittymisen jälkeen hyvinvointivaltio kuten Tanska on, vaan samanlainen ku8n USA tänään missä köyhällistöllä ei olisi edes ilmaista terveydenhuoltoa, Tanska on hyvinvointivaltio USA ei ole.

USAn demokraattipuolue miehittäisi poliittisesti myös Grönlantia, Grönlanti joutuisi kohtaamaan miljoonia laittomia siirtolaisia (vaikka Trump puhuu karkotuksesta niin teot ja lopputulos ratkaisee ei puheet, miljoonia ei pystytä karkoittamaan edes neljässä vuodessa).

USAn liittymisen ja valtiovelan takia verotus nousi ja työntekijöiden asema heikentyisi koska maahan tulisi halpatyövoimaa, USA rikkoisi Nato 5 artiklaa miehittämällä Grönlanti, USAn valtionhallinnon laaja korruptio lahkot ja loosit leviäisi Grönlantiin, muun väestön vaihdon ja järjestäytyneen rikollisuuden myötä jengiväkivalta ja huumekauppa lisäntyisi pilviin Grönlannissa, noin 60 000 alkuperiskansanosa jäisi todella vähemmistöön uudenväen tullessa asumaan sinne, kulkutaudit ja muut taudit tulisi sinne, leipäjonot, Grönlannin valtionvelka osuus nousi pilviin asti, jne...

Tässä nyt äkkiä muutamia ajatuksia mit tuli mieleen, älkää olko Trump re bub li glaanin lahkon naiveja palvelijoita, yes yes miehiä ja naisia, vaan ajattele omilla aivoilla. Raamatun mukaan ihmisten palvonta on riivaajien palvontaa.

Tanska tuskin on toiminut ilman rasismia ja sortoa alkuperäiskansaa kohtaa, eikä miehittäjä toimisi ilman sortoa ja rasismia alkuperäiskansaa kohtaan (Alaska alkuperiskansa, Hawaijin alkuperäiskansa, Intiaaniheimoja elää vieläkin reservaateissa ja heillä on alkoholi ja huumeongelmat koska valkoinen mies teki rikollista bisnestä siellä).

Nyt voidaan myös miettiä, ketä ja mikä taho ohjaa USA:ta, milloin demokratia toimii USA:ssa, entä Trumpin prsesidentti kauden jälkeen, miksi mennä jäseneksi liittymällä sotia käyvään valtioon joka yrittää salamurhata ja eritavoin tuhota jopa omaa presidenttiä.

Pitäisikö USA liittää Kiinaan koska Kiina omistaa valtavasti USA:ssa ja jenkkien pörssiyhtiöissä, milloin USA maksaa velkansa takaisin Kiinaan ja vähentää omaa valtionvelkaansa?

Noin 40 miljoonaa amerikkalaista asuu kadulla ilman asuntoa, valtava huumeongelma jota ei presidentit pysty enää poistamaan, hekö valtiojohdossa välitäisi nyt yhtäkkiä omasta ja muiden länsimaisten kansojen köyhällistöstä ja Trumpin kauden jälkeen jopa Grönlannin väestöstä, kun oma etelärajakin vuotaa ja Kanadan vastainen raja.

Pitäisikö ämpärit kieltää ja kerätä EU/NATO-Suomesta? Jotta meitä ei liitetä enää mihinkään kahjoo liittoon joka on meidän pienen kantasuomalaisen kansan taloudellinen tuho ja loppu. Vain muutaman ilmaisen ämpärin tähden.

Herra Jeesus Kristus nasaretilainen, ota sinä tämä maa johtoosi ja halintaan, ei tätä voi enää ihmisvoimin muuttaa ja parantaa, aamen.🙏
Jes.53, Ef.6:9, Joh.3:16-21, Psalm.50:15, Jer.33:3

15

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaa tässä muistaa että sekä Englannilla että Ranskalla on niitä ydinaseita, ja jos Tanska NATO maana pyytää apua ulkoista uhkaa (Amerikka) vastaan, ovat jo ilmoittaneet halunsa auttaa.

      Toisaalta Amerikan on syytä pitää mielessä se että mikäli alkavat mesomaan Grönlannissa, Kiina lähtee saman tien Taiwaniin, ja kun USA sitten hädissään pyytäisi NATO maita apuun, tulisi vastaus keskisormella.

      Muuten, toi Trumpin puhe Kanadankin liittämisest Amerikkaan luulisi kiinnostavan myös niitä jotka julistaa Trumpin Globalismin vastustajaksi. Muodostamalla Pohjois-Amerikan Yhdisvallat otettaisiin merkittävin askel ihmiskunnan historiassa kohti yhtä maailmanvaltiota; tuon kokoisia valtioyhdistelmiä kun ei ole koskaan vielä tapahtunut.

      Ja ainut tie yhteen maailmanvaltioon on se että valtiot yhdistyvät.

      Sittenhän ei enää tarvita kuin Meksiko mukaan, ja saataisiin se Teemunkin julistama "Amero" aikaan, tosin "paremmin" kuin Teemu ennusti kun se tehtäisiin ihan valtiona, eikä pelkästään valuuttojen yhdistymisenä.

    • Anonyymi

      Lähettäkää yksi MAGA-lippis Vladimir Putinille.

      • Anonyymi

        Trump ja Putin voisivat vaihtaa lippiksiä.

        Tai ehkä he ovat jo vaihtaneetkin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump ja Putin voisivat vaihtaa lippiksiä.

        Tai ehkä he ovat jo vaihtaneetkin?

        Telakoituuko pojat taas suljetun oven takana kun tapaavat tässä lähikuukausina?

        Viimeksihän noin tapahtui Suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump ja Putin voisivat vaihtaa lippiksiä.

        Tai ehkä he ovat jo vaihtaneetkin?

        Homoerotiikkaa vanhojen pierujen kesken?

        Itse asiassa Stubbin pakko järjestää Trumpin vierailu Suomeen ja kutsua Zelenskyi ja keskeiset Nato ja EU kärki pomot tänne heti.

        Niinistön Trump Putin vierailu nosti Suomen keskiöön globaalisti taannoin.

        Sitä on hyvä jatkaa.

        Hopi Hopi toimikaa.


    • Anonyymi

      Viides kolonna rahan avulla.

      • Anonyymi

        Joo miim taitaa olla.


    • Anonyymi

      Mawa-lippis. Mistä saisi

    • Anonyymi

      Taas mukauskovainen jeesustelee lopuksi lainaamallaan sepitteellä mikä untermensch.

    • Anonyymi

      Rev 6 (KJB)
      1 And I saw when the Lamb opened one of the seals, and I heard, as it were the noise of thunder, one of the four beasts saying, Come and see.

      2 And I saw, and behold a white horse: and he that sat on him had a bow; and a crown was given unto him: and he went forth conquering, and to conquer.

      Israel antoi Trumpille Jerusalemin kruunun heinäkuussa 2023, erinomaisesta ja sankarillisesta pyrkimyksistään auttaa Israelia ja juutalaisia. Juutalaiset ovat painaneet temppelikolikon, jossa on Trumpin ja Kyyroksen kuvat. Molemmista on käytetty messias-nimitystä.

      Viime vuonna helmikuussa Trumpille luovutettiin seitsenhaarainen kynttilänjalka, menorah, hänen Abraham Accords rauhansopimustensa kunniaksi.

      Nytkö hän sitten valloittaa Grönlannin, Kanadan ja Meksikon ilman vastarintaa, puhetaidoillaan?

      Trump puhuu kryptovaluutan käyttöönotosta. Doge coin, tai paremminkin dodgy coin, onko se nyt sitten se tuleva pedonmerkkiraha, vai edelleen vain yksi esiaste?

      Tulee ne viidentoista minuutin kaupungit, kunhan ensin on saatu poltettua ne muutkin 13 kaupunkia uusien kerrostalolokeroiden tieltä; Austin, Boston, Chicago, Houston, Phoenix, Miami, New Orleans, New York City, Philadelphia, Portland, San Fransisco, Seattle, Washington DC. Kuka muu saisi tuon aikaan kuin sankari-Trump?

      Uskovien kristittyjen ylöstempaus tapahtuu 'at the last trump'. Raamatussa (KJB) on paljon monimerkityksiä. Trump aikoo paljastaa USA:n viimeisetkin UFO-salaisuudet 21.1. Odottavatko 'he' siihen asti, vai putkahtavatko pahojen henkien lentoalukset julkisuuteen jo sitä ennen? Jos meidän ylöstempauksemme on ennen Trumpin virkaanasettajaisia, siihen saumaanhan ufojen ilmestyminen sopii. Nehän tulevat olemaan se selitys, minne me katosimme, siis me ja kaikki pienet lapset. Trump uhoaa huomisen päivän olevan päivä, jota kukaan ei tule unohtamaan.

      • Anonyymi

        Jumala muistutti Trumpia olemassaolollaan järjestämällä 20. päiväksi sellaisen sään että juhlat siirtyy sisätiloihin.

        :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala muistutti Trumpia olemassaolollaan järjestämällä 20. päiväksi sellaisen sään että juhlat siirtyy sisätiloihin.

        :D

        En ole enää juuri trumpistisia juttuja kuunnellut, mutta satuin eilen kuulemaan, että Trump olisi ollut järjestämässä jotain huomiseksi, siis 19. päiväksi. Ja että siitä tulisi jotain, jonka jokainen tulee muistamaan elämänsä loppuun. Uskovien ylöstempaus ja 'ufojen' ilmestyminen olisi sellainen tapahtuma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala muistutti Trumpia olemassaolollaan järjestämällä 20. päiväksi sellaisen sään että juhlat siirtyy sisätiloihin.

        :D

        Suomen ilmatieteen laitos lupaa maanantaiksi Washingtoniin aurinkoista koko päiväksi, ja pikku pakkasta. Onkohan -8 liian kylmää sikäläisille?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ilmatieteen laitos lupaa maanantaiksi Washingtoniin aurinkoista koko päiväksi, ja pikku pakkasta. Onkohan -8 liian kylmää sikäläisille?

        Ilmeisesti on koska ilmoittivat itse että säätilan takia tilaisuus on sisällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti on koska ilmoittivat itse että säätilan takia tilaisuus on sisällä.

        Tajusin muuten että eihän tuo sisätilaanmuutto mistään säästä johdu.

        Muistetaan sitä edellistä virkaanastujaista, missä oli muka helvetisti väkeä, ja kuvien perusteella The Mall oli melkein tyhjä.

        No, nyt oli ilmeisesti tiedossa sama asia, ettei paikalle oikeasti tule tarpeeksi väkeä jotta The Mall täyttyisi ihmisistä riittävästi.

        Jotenka syytetään säätä ja siirretään sisätilaan joka helposti saadaan täyteen niin ei tule nolatuksi jälleen kerran.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      182
      2168
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      165
      1879
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      45
      1874
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      126
      1576
    5. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      64
      1419
    6. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      177
      1397
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      77
      1201
    8. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      31
      1044
    9. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      1033
    10. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      66
      963
    Aihe