Osuuspankki taas vauhdissa - Selittää paljon

Anonyymi-ap

HS: Koko elämänsä tappiollinen kauppakeskus oli mennä konkurssiin Helsingissä – 180 miljoonan hiljainen paketti pelasti. Redin omistajat antoivat sille uutta pääomaa lähes 180 miljoonan euron edestä.


Helsingin Kalasatamassa sijaitsevan kauppakeskus Redin omistajat antoivat sen taustayhtiöille vaivihkaa 180 miljoonaa euroa uutta pääomaa viime syksynä. Redin omistajia ovat eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, OP ja Lähi-Tapiola.

HS:n tekemän selvityksen mukaan kauppakeskus välttyi konkurssilta uuden pääomituksen ansiosta.

Vuonna 2018 avannut Redi on ollut hyvin tappiollinen lähes koko olemassaolonsa ajan, ja sen pääoma oli miinuksella jo vuonna 2021.

Toiminta jatkui täysin lainoittajien varassa. Joulukuussa 2023 Redi teki lähes sadan miljoonan euron alaskirjauksen kiinteistöjen arvoon ja keskeytti lainojen maksamisen. Yhtiön tilinpäätöksessä kerrottiin, että toiminnan jatkumiselle oli merkittäviä epäilyitä ja sille etsittiin ostajaa.

Myyntiä ei tehty, ja lopulta pääomistajat sopivat 177 miljoonan euron pääomituksesta, jolla Redi maksoi pankkivelkansa pois. Omistajat ovat olleet pääomituksesta vaitonaisia ja sen yksityiskohdat ovat epäselviä.

Redin hallituksessa istuva OP:n toimitusjohtaja Markku Mäkiaho ei vahvistanut HS:lle, oliko omistajiin kuuluva OP yksi niistä pankeista, jonka lainoja pääomituksen myötä maksettiin.

https://www.iltalehti.fi/talous/a/0b11276e-02c6-44bb-bcce-81808a0bd15b

7

362

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minkäs ne rahoittajat sille voivat, jos yritys kyntää koko ajan tappiolla.

      • Anonyymi

        Joo, ollaan niin suuruudenhulluja eikä tajuta edes sitä vaikka on uutisoitu kauan, että ihmiset on persaukisia. Lisää vaan hehtaarihalleja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, ollaan niin suuruudenhulluja eikä tajuta edes sitä vaikka on uutisoitu kauan, että ihmiset on persaukisia. Lisää vaan hehtaarihalleja.

        Tätä en itsekään tajua. Lähtökohtaisesti ihan järjetön idea rakentaa uusi kauppakeskus Helsinkiin, joka on jo täynnä kauppakeskuksia. Sijainti vielä äärimmäisen huono. Puhumattakaan siitä, että ihmisillä ei ole rahaa kuluttaa ja kauppakeskuskulttuuri mennyt vuosi vuodelta ahtaammaksi kun kulutus siirtynyt nettiin. Vähän sama kun olisi rakentanut Saharan autiomaahan kaupan joka myy hiekkaa.


    • Anonyymi

      Mitä tässä käytännössä niin kuin tapahtui ja tehtiin? Pankit saivat rahansa, kansan eläkerahat menivät? Vai sidottiinko ne OP kiinteistörahaston rahat pääomaksi lainaan, jolla maksettiin tuo 180 miljoonaa euroa, ja siksi ihmiset eivät saa rahojaan näistä nyt ulos? Rahat kiinni jossain paskassa kauppakeskuksessa joka ei tuota mitään?

      • Anonyymi

        Yksinkertaistaen suunnilleen noin. Perus ongelmahan oli se, mistä jo vuonna 2017 esim. Timo Metsola kirjoitti, että alunperinkin ryhdyttiin kauppaamaan näitä asunto- ja kiinteistörahastoja yksityissijoittajille. Ei siis ollut koskaan kestävällä pohjalla tämä järjestely.


    • Anonyymi

      Redin isoin ongelma on varmasti se, että se rakennettiin alueelle ns. ekana. Aina valitetaan, että ensin tulee aauntoja ja asukkaat ja sitten vasta palvelut. Tässä kokeiltiin toisin päin ja miten kävikään. Valitus jatkuu. Valitus on siis vakio ja syy muuttuu, joten asiat pitäisi tehdä aina raha/tuotto edellä.
      Nyt kauppakeskuksen perustaminen on jo sen verran pitkällä, että homma kannattaa katsoa loppuun.

    • Anonyymi

      Redejä tulee luultavasti autioitumaan ja niistä tulee seikkailu keskuksia nuorille.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe