Missä maassa

tuleva rumpin ja puten tapaaminen mahtaa onnistua ?
17185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

No ei ainakaan Suomessa, ne ajat on jäänyt taakse jolloin Suomi esiintyi sovittelevana osapuolena.

Äänestä
  • Parempi ettei nuo idiootit enää häpäise Suomea. Trumpin noloudesta Helsinki sai osansa.

    Äänestä

  • Harmi, että Venäjä tuhosi paitsi suhteensa Suomeen, niin myös Suomen tämäkin roolin, jota mielellään Suomessa vielä korostettiinkin, ehkä hieman ylikorostettiinkin.

    Äänestä

  • Eipä taida Suomi tarjoutuakaan, koska Putin on etsintäkuulutettu sotarikoksista epäilty. Suomi on aika hyvä noudattamaan sopimuksia, joita se on tehnyt, joten….

    Äänestä

Eipä kerrota aloittajalle.

Se on salaisuus.

Äänestä

Veikkaan Päiväntasaajan Guineaa.

Katsotaan sitten menikö arvaus oikein.

Äänestä

Hautausmaassa olisi sopiva paikka.

Äänestä

Kun jättää Ukrainaa tukevat valtiot (1/8) pois niin jossakin 7/ 8 maailman valtioista se tapahtuu.

Tätähän aloittaja haki?

Äänestä
  • No ei varmasti myöskään kummassakaan Venäjää tukevissa maissa eli Pohjois-Koreassa tai Iranissa.

    Äänestä

Ne voitaisiin lähettää vaikka kuuhun neuvottelemaan raketilla, jonka löpö riittää pelkkään menomatkaan.

Äänestä
  • Ikävä jäisi korkeintaan täällä iniseville tiltuille, jotka jäävät työttömiksi ilman puten organisoimaa trollitoimintaa.

    Äänestä

Arvelisin että paikka olisi Kazastan ja Alma Ata.

Äänestä

Joku sellainen maa jossa pidätys voitaisiin tehdä. Trump voisi valita maan.

Äänestä
  • Ei taida Putin ottaa riskiä ja suostua kokoustaan sellaisessa maassa, joka noudattaa Putinista annettua sotarikoksista johtuvaa etsintäkuulutusta.
    Tuo Putinin pelko tietysti vähentää vaihtoehtoja huimasti.,

    Äänestä

Mistä lie puhut.

Äänestä
  • Tanska olisi tosiaan mainio kokoontumista varten.

    Äänestä

Käytä järkeäsi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tuleva rumpin ja puten tapaaminen mahtaa onnistua ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu