Monikohan luterilaiseen kirkkoon kuuluva tunnustaa uskovansa kirkon oppiin? Ei se jäsenyys automaattisesti pelasta. Hautapaikat ja kirkkohäät yms. ovat teeskentelyn huippuja, jos ei ole uskoa. Eikä olisi rehellisempää erota kuin teeskennellä?
Aitoja
Ihmetteleväinen
2215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luterilainen kirkko ei ole perustettu vain uskovaisille.
Luther ja kirkkoisät aikoinaan ajattelivat, että kirkko olisi sellainen paikka tai insttuutio, jonka yhteydessä voisi elää niin uskovaiset kuin uskottomatkin.
Uskottomia jäseniä ei pakoteta Jumalan sanan kuuloon, eikä heitä pakoteta uskoon, kuten ei Jeesuskaan ketään pakottanut.
Kirkkoon kuuluvat uskottomat ovat kuitenkin aina tervetulleita kirkon tilaisuuksiin sanan kuuloon.
Lutherin ja kirkkoisisen ideana oli Jeesuksen esimerkki siitä, että kaikki kutsutaan ja Jeesus on kaikkia varten, mutta ketään ei pakoteta uskoon, koska uskon synnyttää vain ja ainoastaan Pyhä Henki. Siksi he toivoivat ja edelleen me luterilaiset toivomme, että kirkossa olisi jäseninä mahdollisimman paljon ihmisiä, jotka eivät ole uskovaisia. Kirkkoon kuulumalla he ovat Sanan lähellä ja halutessaan he voivat aina tulla Sanan kuuloon.
Kirkon ideana on myös huolehtia ja auttaa jäseniään heidän maallisissa asioissaan ja vaikeuksissaan. Luther ja kirkkoisät ajattelivat, että olisi otettava todesta se, kun Jeesus sanoi, etä vain ne, jotka vaatettavat, syöttävät ja juottavat vähempi osaisia, pääsevät Jumalan valtakuntaan.
tarkoitus ei ole se, että kaikki kirkkoon kuuluvat olisivat uskovaisia. Tarkoitus on se, että olemme aina valmiita tarjoamaan Jumalan sanaa silloin, kun uskottomat tahtovat sitä tulla kirkosta hakemaan.
Ei siis monikaan kirkon jäsenistä ole uskovaisia. me emme vaadi uskoa ehdoksi kuulua kirkkoon ja sen avun piiriin. Toisin tekevät esim. monet vapaat suunnat: esim. helluntailaisseurakuntaan kuuluu kuulemma vain uskovaisia, heidän omien sanojensa mukaan. uskottomia varten heidän seurakuntansa ei ole, kuulemma.
Kirkko taas on kaikkia varten. uskomme Pyhään henkeen ja siihen, että vain Pyhä Henki kutsuu ihmisiä ja vaikuttaa ihmisessä uskon. Siksi emme pakota ketään uskomaan, emmekä vaadi uskoa ehdoksi jäsenyydelle.
Kuten Luther kirjoitti, kukaan ei voi sanoa toisesta ihmisestä, että onko tämä uskovainen vai ei. Emme voi tietää toisesta ihmisestä, onko hän uskovainen vai ei. Jumala yksin tietää ja Jumala yksin ratkaisee sen, kuka on uskossa ja kuka ei. Kirkon tehtävä ei siis ole ottaa Jumalan tehtävää ja päätellä ketkä voat uskovaisia ja ketkä ei. Kirkon tehtävä on palvella ihmisiä hengellisissä asioissa, jos he kaipaavat sitä, ja palvella ihmisiä maallisissa asioissa jos he kaipaavat sitä.
Kukaan kirkkoon kuuluva ihminen ei äsittääkseni teeskentele uskovaista, koska kirkon jäsenenä ei tarvitse teeskennellä uskovaista, koska kirkko hyväksyy uskottomatkin jäsenikseen.
ja ei niitä hautapaikkoja riitä siunatussa maassa edes kaikille jäsenille joten on siinä uskonsuuntauksellakin hiukan korjaamista.
veroja kyllä keräävät ja viinaa juottavat alaikäisille jotta saisivat kerätä rahaa ja mammonaa.