Simpsiön tulot

Jokohan simpsiö tuottaa niin paljon, että voivat ruveta maksamaan meille veronmaksajille lainojaan takaisin.
13432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Älä unta näe,ei ne mitään takaisin maksa,ikuisesti peeaa

Äänestä

Yhtiöhän on osakeyhtiö joka jo lain mukaan on tavoteltva voittoa, yhtiöllä on hallitus joka valvoo ja vastaa että näin tapahtuu. Mikä mahtaa olla sijoituksen pääomalle tuotto ja paljonko on jakokelpoisia pääomia ?

Äänestä
  • Hyvä kysymys!

    Äänestä

  • Tällä ihmetellään sitä koska Simpsiö on siirtynyt Kaupungille.
    Silloin kun Simpsiövuori Oy on nänyt päivävalon eli perustettu Konsernin tytäyhtiö jota kunta rahoitti 100 prosenttisesti, vielä vastoin valtion kunnille antamien tukien kautta, tuet eivät kuulu vakuuksien eikä lainojen vakuuksiksi, muuta kuin 80 % omaa tulee olla 20 % koko laina summasta.
    Ei kunta vieläkään sitä omista, sen omistaa Simpsiövuori Oy Jota kuntalaiset takaavat sen lainoista, Loput mitä Yhtiön toimitusjohtajan, hallituksen puheenjohtajan ja hallitusten jäsenten omaisuudet riittävät realisointien jälkeen.
    Kyllä siitä jää vielä kuntalaisillekkin, 3,6 milj. on isoluku ja mitä sen toiminta on tuottanut tappioita jo tämän laittoman lisä Valtuuston myöntämän laina miljoonan jälkeen.
    Väärä ala, kyllä pelaaminen olisi paljon edullisempaa rahoittaa suoraan eikä välikäsien kautta, koska välikädetkin tarvitsevat varoa toimiakseen.

    Äänestä

Etsin laista pykälää jossa kerrottaisiin onko kunnan velvollisuus tarjota laskettelu mahdollisuus kuntalaisille. En löytänyt.

Äänestä

Olisi kiva saada tietää. Kuinka paljon on Lapuan kaupunki maksanut Simpsön hiihtorinteille. Eikös se rinne ollut alunperin Virkiän rinne. Koskas se on siirtynyt Lapuan kaupungin omistukseen?

Äänestä
  • Joo muttaa se oli niin huono pisnes että ne myi sen kaupungille.

    Äänestä

Muistan kun joskus 80luvulla sielä oli uutuuden viehätyksissä populaa. Sen jälkeen laskenut kuin koiranhäntä alas.

Äänestä

Asialla on monta puolta. Menot muodostuvat rakentamisesta ja ylläpidosta. Tulot koostuvat monesta purosta. Rinnemaksut ovat osa.suurin tuloerä lapualaisille tulee oheispalveluista, ostoksista, majoittumisesta ja rinteen työllistävästä vaikutuksesta.

Äänestä
  • Juuri näin, mutta kun nämä kuntalaisten omistamat yhtiöt eivät ole suunniteltu tuottamaan tulosta vaan niiden kautta varoja siiretään varjoa toisiin tarkoituksiin.
    Kysyn, kunka monta yhtiötä on lähtenyt matkaan tarveharkinnan ja laskelien kautta mukaan, ei suurten mielikuvitusten ja ei faktoihin perustuvien laskelmien kautta. ?

    Äänestä

Lopetetaan muutama kyläkoulu. Sillä rahalla voidaan tukea simpsiötä taas jonkin aikaa.

Äänestä

Ja nyt suunnitellaan karavaanialuetta pitääskö tämän nykyisen hallituksen tulla kopista ulos ja lähtiä vähän sinne ylös kävelemään siellähän on jo sellanen paikka vai eikö ne muka tierä sitä paikkaa🤔🤔

Äänestä

Käykää kattomas Lakeaharjun caravan aluetta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jokohan simpsiö tuottaa niin paljon, että voivat ruveta maksamaan meille veronmaksajille lainojaan takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu