Synnytetäänkö Kouvolassa? Onko Kouvolassa synnytys sairaala? Mitä kirjoitetaan syntymä todistukseen Kotka vai vääristetäänkö Kouvola.
Ei mulla muuta
Ei mulla muuta
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meneekö nää puheet läpi millä raha summalla tonnista aloitetaan rahaa on
Voi kun täällä opetettaisiin kouluissa edes oikeinkirjoitusta.
Kouvolaan syntyi paljon värillisiä.
Kansainvälisen sopimuksen mukaan toimitaan. Ambulanssissa syntyneelle kirjataan oletettu kunta ambulanssin ollessa kun lapsi syntyy. Lentokoneessa syntymäpaikan arviointi on hankalampaa ja lapsi voi jäädä loppuiäkseen maattomaksi, jos syntyy kansainvälisen vesialueen yläpuolella. Ei esim. saa passia mistään, ennen kuin on kunnostautunut sen verran että on saanut kansalaisuuden.
Valtion sivuilta löydettyä: Väestöntietojärjestelmään merkitään syntymäpaikaksi vauvan äidin kotipaikkakunta syntymähetkellä. Yleiskielessä ihmisten keskenään puhuessa syntymäpaikalla sen sijaan voidaan tarkoittaa myös sitä paikkakuntaa, jossa synnytys on tapahtunut.
Ei mene noin. Jos äiti vaikka namibialainen ja kotipaikka Namibia ja Suomessa syntyy lapsi, niin tämä lapsi saa automaattisesti Suomen kansalaisuuden ja syntymäpaikka on edellä kerrottu ambulanssin tai lentokoneen sijaintipaikka, jos ei ole ehtinyt synnytykseen laitokselle.
Se on hyvä että yleisö tietää paremmin kuin lainsäätäjä.
Kouvostoliittolaisille ojennetaan muukalaispassi.
Kymijoen itäpuolella syntyneet saavat kaksoiskansalaisuuden.
Ja länsipuolella kolmoiskansalaisuuden,