Vai onko mun pakkomielle obsessio niin selkeän poisluoltaan työntävää sillon kun oikeasti pidän jostain ihmisestä, että tälläinen laimeampi ystävällisyys tuntuu monesta turvallisemmalta? Struggleen tehdä sekä ystäviä ,että romanttisia suhteita, kun nää menee aina ristiin mulla, ihmiset joiden kaa koitan ystävyyttä ihastuu ja ihmiset joista oon aidosti kiinnostuneita (aik harvoin) haluaa yleensä vaan ystävyyttä.
Tietenkin ongelma ratkeaisi jos yrittäisi ystävystyä heteromiesten kanssa, mutta sekin on osittain haastellista, sillä ystävyys jää usein pintapuoliseksi, ja tunteita on vaikea näyttää, sekä syvällisiä keskusteluja on jotenkin kiusallista muodostaa, joten usein kaveruus jää vain hengaamiseen ja hauskanpitoon , ilman mitään erityisempiä keskusteluja.
Toki en ole aina ilmaissut itseäni tarpeeksi voimakkaasti, enkä pyri flirttailemaan tai muuhun vastaavaan, vaikka pitäisinkin ihmisestä, sen sijaan saatan kyllä heittää kaverillista flirttiä kasuaalisti kaikkien kanssa.
Tietenkin ongelma ratkeaisi jos yrittäisi ystävystyä heteromiesten kanssa, mutta sekin on osittain haastellista, sillä ystävyys jää usein pintapuoliseksi, ja tunteita on vaikea näyttää, sekä syvällisiä keskusteluja on jotenkin kiusallista muodostaa, joten usein kaveruus jää vain hengaamiseen ja hauskanpitoon , ilman mitään erityisempiä keskusteluja.
Toki en ole aina ilmaissut itseäni tarpeeksi voimakkaasti, enkä pyri flirttailemaan tai muuhun vastaavaan, vaikka pitäisinkin ihmisestä, sen sijaan saatan kyllä heittää kaverillista flirttiä kasuaalisti kaikkien kanssa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulla vaan taitaa puuttua käsitys että mikä on sopivaa.
Kyllä, obsessio on valtaosalle ihmisistä luontaantyöntävää. Yksipuolisena se on sen kohteen mielestä ihan h.lvetin ahdistava kokemus.