Rakkaus ja hulluus, "Lapin lumo"

Pitää saada nuo pelkästä vanhuudesta kirjoittavat tuonne Lappiin, muutamaksi päiväksi.
Ajeluttaa siellä pitkin maanteitä ja näyttää kuinka harvassa siellä asutaan ja eletään, kauppaan kymmeniäkin kilometrejä, eikä joka torppaan pääse autoilla,
Siellä ihmiset eivät ole oppineet valittamaan ja vaatimaan kaikkea samaa mitä muillakin on.
Kannattaa muistaa mitä meillä on, eikä koko ajan ruikuttaa, koska se ei auta, ei täällä kukaan niitä lakeja ole laatimassa,
Jos on netti, ottakoot yhteyttä siihen kansanedustajaan jota on äänestänyt päättämään asioistaan.

Ja jos ei äänestänyt on turha valittaa, valittaa niille jotka ovat huonoja sinne äänestäneet.

Palstalla voisi jutella muustakin kuin kuolemasta ja vaivoista.

Olen lähestymässä sitä 90 ikää , mutta en tiedä elänkö niin pitkään, kyllä, kyllä haluaisin elää vaikka sata vuotta, niin paljon minä löytäisin vielä uutta opittavaa ja koettavaa.

Elämäni mitasta en voi, enkä halua itse päättää, elän ja nautin, kun vielä olen olemassa.

Parantaakaa palstaa, viekää mummot ja vaarit Lappiin, syvimpään korpeen ja näyttäkää, että siellä elää onnellisia, vähään tyytyviä ihmisiä.
Tulisivat varmasti hieman toisissa ajatuksissa takaisin.

Välimatkat on lapissa pitkät, kauas on yhtä pitkä matka kuin etelässä.
Kerran vietimme 70-luvulla talvella saamelais-kotimajoituksessa viikon, talon emäntä yhtenä päivänä hyö lähtöö bingoon ni lähettekö mukkaan, pitkä matkako..ei oo lyhyt matka vain vähän toista sattoo kilometriä suuntaansa.
Pitkä matka muutenkin etelästä pohjoiseen, jos sattui olee matka pohjois-norjaan joutu istuu autossa aika pitkään.

Tenon vuonoon lyhyt matka Nuorgamista. Teno joen suulla on hiekkasärkkiä, taisi olla v. -86 heinäkuun loppua taas matkalla siellä, uskomaton helle jäi mieleen, Tenon vuono peilityyni autereinen vietimme siestaa paikallisten kanssa näillä hiekkasärkillä.
Siellä päin suunta Varangin niemimaalle tai Kirkkoniemen suuntaan Paatsjoelle, Vätsäri.

Mikä on se Lapin taika?

Ihanaa, muistan ja nostan.
Lisää tarinoita kaivataan

Itsekin olen elämässäni käynyt joitain kertoja Lapissa. Viimeksi muutama vuosi sitten: talvella Saariselällä ja syksyllä ruskan aikaan Levillä.

Saariselän Kaunispäällä oli kaikki niin umpijäässä, että koin kuin olevani elokuvassa Tohtori Zivago, kun pariskunta majottui Uralin takana sijainneelle huvilalleen.

Kahvila ja myymälä eivät sisältä olleet jäässä. Nautin jotain lämmintä muist. marjajuomaa. Ostin puisen karhu-kaulakorun.

Saariselän puukirkossa istuin iltasella yksinäni, siellä oli kyllä joulukuusi. Hotellini parvekkeelta ihailin toista pitkää, pimeää tunturia (en nyt muista sen nimeä).

Levillä samaten viihdyin hiljaa kirkonpenkissä.

Kun nousin hissillä ylös tunturille, on kännyllä ottamani selfie hauska: aivan silmät pyöreinä katson sitä ruskaa alapuolellani. Kävin siellä saamelaismuseossa.

Kuka löysikään,?

Ihan tuttua tekstiä, ihan omaa.
ja tuli heti tunne, että en halua lukea,enkä kpmmnetoida tätä millään tavalla. Tuli ihan ikävä tuota kihrapäätä, pikkuveljeäni, joka on tuolla ( uudessa tulevaisuudessa ) odottamassa isoveljeni kanssa meitä jäljellä olevia. Kiitos kun olitte olemassa.

Ensimmäisessä kommnetissa aloituksen alla sain huomata, että täällä ei minun seuraani ja tekstejäni kaivata.
Olin jo aiemmin yrittänyt ja pyysin poistamaan sen aloituksen jossa tuli # vettä ja räntää silmille#, heti sain kuulla että tämä on tarkoitettu vain kirjailijoille ja muut saa mennä, ylläpito huudettiin avuksi.. ylläpito ei ole kieltänyt minua olemasta mukana.

No tämä on nyt tässä, ja eihän tämä ole ollut ainoa aloitus tai keskusteluketju jossa minua on kohdannut
ajojahdin tapainen kokemus.
En voi kieltää, olen itkenyt monta kertaa ja pättänyt että en kirjoita mitään missään, mutta, kai se ahdistelu saa vastarintaan, en anna muiden kävell ylitseni, kun en ole kenenkään varpaille kävellyt.

En osallistu sellaisiin keskuteluihin joissa jo katsomalla huomaa, että joku haluaa pitää kiinni ohjaksista ja määrätä suunnan.

Teen aloitukseni ja pysyn siinä.
Kukaan ei voi tulla pitelemään ohjaksia eikä määrätä mistä kirjoitan ja milloin.

Mittari tuli täyteen, en jaksanut lähteä edes asioille, kun itkin muutamia huomautuksia kohdistettuina kommentiini . Vikaa minusta löytyy, ja saa moittia, mutta nimittelyä en hyväksy.
En hyväksy ahdistelua, koska en ole kenellekkään sanonut niin pahasti, että raippa heiluu. ja opetus jatkuu.

Eipä ole paljon iloja elämässä muutoinkaan, mutta joskus tulevat kyyneleet. Ilostakin, kun joissain ketjuissa olemme samalla viivalla kaikki. ei synny suukopua, eikä nimittelyjä.

Anona tulin ja anona pysyn.

Tässä on alkuni ja kysynpä opalstalaisilta, onko tämä loppunukin, että mene menojasi ja pyykkin pois.

Tuota en ole koskaan sanonut kenellekkään, en edes vihjaillut.

Kaikilla on tällä samat edut ja sama laki.

Hyvää illanjatko a jos poikkesit kurkistamaan,

Ajattelin mahd. ensi talvena lähteä taas Lappiin. Jonnekin uuteen paikkaan, jossa erilaisia harrastuksia kuten husky- ja poro-ajelua. Saariselällä käydessä osallistuin kumpaiseenkin ja voi että oli hauskaa! Etenkin se husky-reessä meno.

Ajelun jälkeen nousin kelkastani ja menin tervehtimään koiria. Istuin penkillä ja tarhan vapaat koirat, n. 20 kpl, tulivat luokseni, roikkuivat niskassani, tassut kaulani ympärillä kurkistelivat sieltä. Nuolivat käsiäni ja minä silittelin, "Olikos sulla hauskaa?" Oli!

Kiersin tervehtimässä kaikkia aitauksenkin koiria.

Saariselällä ostin myös hopeisen husky-kaulakorun.

Saariselällä oli railakas meno aamun asti, piti levätä seuraava päivä että jaksoi taas juhlia. Ennen Saariselkää olimmä rinkkareissulla viikon kairassa vitunkuseman jänhän tuolla puolen. Kalasteltiin harreja ja tammukoita, kala söi kilpaa mäkäräisten kanssa.

Vaimo kysyi kun päästiin kotia, oliko lapissa naisilla se väärinpäin..ei ollut vakuutin.

Rakastuin lauluun lapista lapsena
Lappiin rakastuin kun kuulin se laulun.
Silloin sairastuin lapin tautiin, tietämättäni tosin, että siitä on tuleva minulle enmmän kuin rakkaus.

Rakkautta on monella sanalla kuvattavaksi ja monella laululla laulettavaksi.
Lappi on jäänyt jo monen lapsen lapsen mieleen, Lapin äidin kehtolaulua kuunnellessa.
Kuuntelimme radiosta Markus setää joskus -40 luvun loppuolella., tai ihan -50 luvun alussa. Meitä oli koolla monen talon lapsia, oli tapana kuunnella Markus-setää ja sitten riitti puhumista koko viikoksi. Moni asia alkoi suorastaan kiinnostaa hänen eläväisten juttujensa kautta.

Tuona "kuntelutuokion" loputtua radio jäi auki ja me pennut teimme kuka mitäkin pirtin lattialla istuen,
Pari piirsi valkoiseen kapulan papeeriinnjotain eläintä, josta Markus-setä oli sadussa kertonut, Muistan kuinka kaksi tyttöä laski eri väristen raitojen lukumäärää pitkistä räsymatoista, serkkuni kanssa piirsimme kätteleviä käsiä.
Välillä kättelimme toisiamme ja taas parannettiin piirustusta, tai alettiin alusta.
Kaikki touhu pysähtyi, kun Lapin äidin kehtolaulu alkoi soida radiossa. Nainen lauloi, en ole tutkinut tilastoja kuka sitä esitti, mutta se oli niin koekttavaa kultavaa, että kakarat nousi seisomaan, pienimmät katseli radiohyllylle ja silmät loistivat.
Niinä aikoina sitä alettiin laulamaan kodeissa ja koulussa.
Yksi naapurin emännistä esitti sen jossain jouluhlisakin.

Minulle se tuo kyynellet silmin, näen edessäni kuin elokuvana tunnelman ja elän sen yhä uudelleen.

" Äiti lasta tuudittaa
Lasta tuntureiden
Päivä taakse kaikkoaa
Ylhäin tähtivöiden

Onko kauniimpaa laulua, laulaa lapselle iltalauluna.

Välimatkat vaikutti että matkustamiseen meni paljon aikaa, yleensä ensimmäinen yövyttii Rovaniemellä, jos menimme Norjaan piti yöpyä vielä yhdessä paikassa ennen kuin päästiin kairaan.

Vaikka Lapin hulluus on joidenkin mielestä turhaa " uhoamista ja tyhjän puhumista," se on vain jokin taikavoima joka vetää uudelleen kokemaan ja näkemään pohjoisimpien maiseminen erikoisuudesta.

Norjalla on meren rannat, puuttomat kalliot ja ja siten erilaiset kuin meidän maassamme.

Mietin tässä Yotubelta tuotalaulua kuunnellessani, kuinkahan monta Lapin laulua on julkaistu ja laulettu.
Lapin vuokko, / Laulu Lapin vuokosta. muistui heti mieleen, Matti Heinivahon laulamana. Laulu on nimellä Kun Lapinvuokko kukkii.

Otinpas sitten haun ja tässä listaa...
https://fi.wikiquote.org/wiki/Lauluja_Lapista

Kuinkahan monta tunnette.
Nostalgiaa ja niin kauniita lauluja, että kannataisi toivoa Yleltä ihan näille lauluille oma toivekonserrti.

Kuultaisiin mitä ihmiset muistavat ja tuntevat kuullessaan näitä.

Lapin äidin kehtolaulu;https://www.youtube.com/watch?v=kiJ8cS4Lb7Q

Rauhallinen, musiikki ei ole pääasiassa, vaan laulu ja sanat.
tätä laulaisin kun nukutan lastani....

Laulaja Suvi Teräsniska herkkää ja rauhallista

Koko päivän soinut mielessä tuo Lapinäidin kehtolaulu.

Ei Lappi ole pelkkää romantiikkaa ja hauskaa komailua puhtaassa luonnossa.

Lue tästä - https://yle.fi/a/74-20154901 -

lisää Lapin exotiikasta, erämaasta ja sen erikoisuudesta kauan alueella kulkeneen näkökulmastas.

Kopioitua tekstiä linkistä;

#- Avaa
- " Lapin pelastuslaitoksen moottorikelkka kurvaa Pihtsusjärven autiotuvan eteen Käsivarren erämaassa Kilpisjärvellä.

Pian perässä seuraa toinen. Ensihoitajat kiiruhtavat tupaan.

Heistä toinen tulee hetken päästä ulos.

– Toimiikohan täällä jossain puhelin? hän kyselee tuvan edessä seisovilta hiihtäjiltä." - # Tarina jatkuu linkissä.
_ _ _ _ _ _ _ _

Kaikesta huolimatta minulle lappi on rakas, eikä ensimmäisll'ä Lapin retkilläni ollut edes kännykkää!
En pelännyt, luotin suojelusenkeliini ja omiin pieniin taitoihini, jotka ovat kyllä kehittyneet vuosien ja taas vuosien kokemuksista.

Lapissa on kummalista taikaa.

Koettua, ei toimi lapissa aina puhelin.
Kenttää ei ole, mutta älä pelästy ja lähde juoksemaan....
joskus se vain palaa, joskus sitten vaatii etsiytymisen koerkeammalle päikalle, on koemuksia vuosien varrelta minullakin.

Minulle puhalsivat uudet tuulet tunturin laella ja juurella. Olin lääkärin kehoituksesta lepolomalla.
Huomasin kuinka kaikki on kevyttä hengittää, sekä kotona, kahden maan rajalla, ilman passia, kaduilla kulkien, että rakastamani tunturin laella, puuttomassa maisemassa, jonne ei maailman myrskyt tuo saasteita, kukaan ei huuda, eikä haistattele.
Minulle mikään, metsässä liikkumista huomioimatta, ei ole niin kaikinpuolisen levon tuomaa tunnetta tarjoavaa, kuin tienoo jossa vain tuuli hengittää minun vieressäni. Metsä on pyhäkkö.

Tämä on sitä mitä tein ennen joulua ja teen tämän viikon jälkeen.
Ikä ei ole este, eikä ole kuluneet polvet, joten mikään ei estä liikkumasta siellä missä mieli lepää, kun en kaipaa iloja ja hälinää, en syö kalliita lounaita ja illallisia, ne eivät ole iloni sen rinnalla, kun avaan eväsrepun ja syön eväitäni vaikka tienvarren kivellä istuen, jos maisema on saanut siihen pysähtymään.

Minulle todella puhalsivat uudet tuulet, laella ja rinteessä, avaruuden auetessa eteeni .
Kannattaa kokeilla. Tekee hyvää aivoille ja keholle.
Tuulee täälläkin, ihan merituulet, täällä missä välillä aikaa kulutan.
Ylläskartanon, sen palaneen, ohi on vaikea kulkea, niin monta yötä sielläkin nukkunut.

Tietysti voin kokea avaruuden ja löytää rauhallisen paikan jossain muuallakin kuin Lapissa, mutta tässä puhun tästä tuntemuksesta.
Lapin luonto on toista kuin kaupungin reunamien likaiset pienet metsiköt joissa voi liikkua vapaasti.

(Muuten, puluja en ole nähnyt, eivät täällä majaile, niitä oli kesällä Helsingissä, Kauppatorilla, niin kuin aina ennenkin, kun siellä kymmeniä vuosia päivittäin liikuin.)

Toivotan myötätuulta.

Lapin taika ja taikausko.

Alkaa olla kaksikymmentä vuotta siitä, kun ajelin etelästä Kuopioon ja siitä ylös pohjoista kohti, ajoin 5 tietä. Yövyin matkalla autossa, poikesin vain kaupasta aina lisäsafkaa hakemassa ja pari kertaa join kupin kahviakin jossain huoltiksen baarissa.
Kuusamossa poikkesin ostamassa elämäni kalleimmat nilkkasukat. Ovat kyllä vieläkin käytössä, koska ovat eräänlaiset saapas sukat, kun unohdin villasukat pakaaseistani ja kumisaappaita tarvitaan kun kuljetaan maastossa. Kuusamosta ajoin Sallaan, Savukoskelle ja Tulppioon. Tulppiossa asui -50 luvun kämppäkaverini, mutta häntä en tavoittanut.
Melkein asumattomia tienoita, ei monta postilaatikkoa ollut tienvarrella, ei autoja edessä, eikä takana, tuli jo mieleeni, että jos auto menee rikki, jos jään tänne tielle, mutta sitten ajattelin, että onhan minulla evästä, en ainakaan heti kuole nälkään ja vettä nyt aina löytyy.
Tapaaamisia ja tapahtumia en kertaa, mutta poroista sain ensituntumaa, liikaakin.
Palailin sitten seuraavana päivänä isommalle tielle ja Sodankylään.
Siellä yövyin Sattasessa, nukuin autossa, mutta sen kerran kävin syömässä keskustan baarissa poronkäristyksen joka oli todella hyvää, maku tulee suuhun vieläkin, silloin jäin siihen ruokaan koukkuun ja sitä teen itsekin.
Siellä heräsin keskellä yötä, kun parkkiin tuli kuorma-auto.
Autosta astui pari miestä alas, ja melko kovaan ääneen juttelivat toisen nähneen kummituksen tiellä. Makoilin paikallaan ja kuuntelin aikani keskustelua, mutta unet meni ja nousin ottamaan juomapullon. En saanut sitä käteeni, joten nousin ylös, avasin auton oven ja menin etuovesta ottamaan juomapullon joka liukui sinne penkin alle.
Toinen miehistä poltteli rauhassa sätkäänsä, toinen ilmestyi auton takaa ja pelästyi minua kuin aavetta.
Meillä menikin sitten aikaa rupetellessa, kun arka mies puhui taikauskosta, jos näet valkoisen poron, sulje silmäsi ja rukoile, jos vastaan tulee viisihaararaisilla sarvilla varustettu koirasporo se tietää pahaa, en vain muista mikä taikatemppu piti tehdä, minua vain huvitti kuunnella.
Puhui mustasta kissasta, tikapuista, jos tikkuaskissa on tikku rikkipää väärässä päässä, puhio ojan yli hyppäämisestä, jos kukko laulaa kolme kertaa pienessä ajassa, ja ties mitä.
Kuuntelin aikani, sanoin, etten usko noitiin enkä noista mustan kissankaan näkemisistä, naapureilla kun oli ollut mustia kissoja ja useinhan ne tien yli juoksivat.
Menin nukkumaan ja nuo rekkapojatkin.
Aamulla hörppäsin jäähtynyttä kahvia termospullosta, olin keittänyt sen jollain leirintäalueella, tässä ei voinut nuotio kahvia keittää.
Toinen, se arka kaveri tuli ja kertoi, että hön ei saanut unta, kun oli tuolla ajomatkan aikana nähnyt jonku kummallisenn näyn tien varessa, eikä ajuri pysäyttänyt että olisi voinut tarkistaa mikä se oli.
Toinen nauroi avatusta etuikkunasta, että se oli joku mummo vesiämpärin kanssa, pyllistyi ottamaan vettä ojasta ja tuo hullu luulee. että kummituksiakin on olemassa.
Tämä arka kaveri sanoi, että täällä ihmiset tekevät taikoja ja uskovat Lapin noitiin, niin hänen vahempansa ovat aina kertoneet.

Jätin pojat puhumaan ja huusivat perääni, mihin sinä olet yksin menossa, etkö pelkää mitään?
En ainakaan noitia! Taikauskoakaan en oikein itsessäni ole havainnut, mutta uniin uskon. Ne kun käyvät joskus yhten kokemuksen kanssa.
Lapin yössä on jotain tummaa taikaa, mutta ei taikauskoa.