Olen tässä elämäni aikana pannut merkille kiinnostavan suuntauksen yhteiskunnassamme, ja maailmalla yleisestikin.
Kiinnostavan, mutta pohjimmiltaan ja vaikutuksiltaan synkän kuin helvetin syvyydet. Mutta ennenkaikkea huomioitavan.
Suuret kansakunnat ja valtakunnat ovat useammin kuin mihinkään muuhun sortuneet moraaliseen rappioon ja hengen velttouteen. Ei ole ollut halua, ei kykyä eikä henkeä. Ei enää uskoa mihinkään, ei ns. "munaa". En siis tarkoita tällä välttämättä uskonnollista uskoa, mutta käsittäköön kukin sen kuten itse asian näkee. Ylipäänsä uskoa, tahtoa, halua johonkin.
Kuinka moni nykynuorista tai vanhemmistakaan enää tunnistaa saati ymmärtää käsitteitä kuten kunnia, oikeus, totuus, urheus ja arvo...?
Veikkaisin ettei kovinkaan moni.
Kansakunnan tuhoaminen ja rappeuttaminen onnistuu ilman sotavoimia kaikkein helpoimmin rappeuttamalla yksilöt, sillä ilman arvoja ja kunniaa ihmiset ovat vain eläimiä. Ymmärtämättömiä, aistiensa varassa.
"Enen vanhaan" elokuvat ja kirjallisuus esittivät aivan erilaisia arvoja, ei lakeja eikä sokeaa tottelemista tai muiden kumartamista, vaan päinvastoin oikeutta ja totuutta (jos sellaista milloinkaan on) ja uskoa ja halua uhrautua sen puolesta minkä tietää/uskoo oikeaksi. Entä nykyään?
Ainoa näkemäni uudempi elokuva jossa tulee esille oikeus on Taru Sormusten Herrasta elokuvat, suunnattu kylläkin kai nuorisolle ja toivottavasti niistä on tarttunut heille mukaan edes jotain. Ja kyseiset elokuvat eivät ole perus hollywood paskatuotantoa, yllätys yllätys.
Patriotismi, kumartaminen ja nöyrtyminen on voittanut maailmassamme ja esitetään nyt ylevämpänä kuin oikeuden puolesta taisteleminen tai oikea usko.
Keskeinen seikka tässä muutoksessa on toivo.
Sillä "toivo" on voittanut toivottomuuden, halutaan mennä siitä mistä aita on matalin. Halutaan päästä helpolla sen sijaan että seurattaisiin oikeutta.
Nykyisin on hyväksyttyä ja aivan oikein luovuttaa kun on toivotonta, sotaa jatketaan kunnes se on toivotonta yms... miksi? Soditaanko sen vuoksi että sota on mahdollista voittaa? Oliko talvisodassa muka toivoa? En edes kysy, toistuisiko kyseinen urheus nykyään, sillä vastaus on ei.
Em. elokuvat ovat ainoa näkemäni uudempi teos jossa taistellaan silloinkin kun tilanne on toivoton, ei sodita sen vuoksi että on toivoa, vaan koska taistellaan oikeuden puolesta.
Miksi kansastamme (muista myös) on tahallaan hämärretty ymmärrysnäihin ikiaikaisiin arvoihin?
Miksiköhän? Kenen etuja se oikeastaan palvelee?
Tuhansia vuosia vanhat arvot joille rakentuivat Kreikan ja Rooman yms loistavat sivisaatiot on "korvautuneet", oikeammin korvattu tasapäistämisellä, "ylempien" perusteettomalla kunnioituksella ja ennenkaikkea tottelemisella. Uskolla lakeihin oikeuden sijaan.
Tästä päästäänkin seuraavaan päätelmään.
Salaliittouskovainen en ole koskaan ollut, mutta nyt maailman menoa katsoessa tuntuu että pitää olla suurempi idiootti ollakseen uskomatta ZOG tai Illuminati teorioihin. Ollakseen pelkkiä ns "salaliittohörhöjen" kuvitelmia, miksi ne sitten näyttävät niin todellisilta? Miksi yksilöistä todellakin nykyisin muovataan tahdottomia, arvottomia massakulttuurin palvojia?
Sattumaa vai?
Helppoa on ummistaa silmänsä siltä mitä ei halua nähdä, mutta tilanne ei siitä parane.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aihe taitaa olla todellakin ajankohtainen.
Syita tahan henkiseen veltostumiseen lahtisin etsimaan muuttuneesta maailman menosta - enaa ei tarvitse otsa kurtussa tehda tyota elantonsa eteen. Aaritapauksissa elantonsa voi ansaita 'harrastuksellansa' kuten monissa nykyaan suosituissa lajeissa on kaynyt. Nuoret ovat alansa ammattilaisia skeittauksessa, lumilautailussa jne. En vaita, etta olisi paha asia, mutta kuvaa hyvin maailman menon muutosta.
Sen sijaan etta ahkeroitaisiin pellolla tai tehtaalla, yha useampi saa toimeentulonsa ( lansimaissa siis ) toimistosta tai muuten ei-niin-ruumiillisesta tyosta. Kun ei tarvitse ruumillisesti rehkia, niin kaipa sita henkinen kanttikin siina alkaa heikentya. Valtetaan vastoinkaymisia ja yritetaan etsia helpointa tieta.
Mita tulee salaliittoteorioihin, monet salaliittoteoriat tuntuvat olevan eksyneiden ihmisten rakentamia selityksia nykymaailmalle, jota kaikessa informaatiotulvassa ei valttamatta ymmarra. Ymmarryksen puuttesta uskonnotkin saivat kai aikanaa syntynsa, kun yksinainen paimen laumansa keskella ymmartanyt maailmaa. Jotain suurempaa piti siis olla maailman takana.
Samalla lailla salaliittoteorioissa etsitaan 'syntipukkia' tai syita sille, miksi maailma makaa niinkuin makaa talla hetkella.
Toisaalta, mikas onkaan parempi peitetarina maailmanlaajuiselle salaliitolle kuin se, etta se on ihmisten silmissa leimaantunut 'horhojen' levittamaksi saduksi?
Niinpä, kukapa niitä uskoisi. Eihän Aatunkaan tekosia aikalaiset uskoneet, "eihän sellainen voi olla totta".. Ihminen on tyhmä eläin. Ja vielä tyhmempiä ne yksilöt jotka yksinkertaisuudessaan todellakin luulevat ja uskovat muka tietävänsä jotain. Sellaiset ovat aina valmista kauraa ja materiaa mitä diktatuurit tai salaliitot tarvitsevat. Ymmärtämättömiä ihmisia, joita nykyinen yhteiskunta suosii ja kasvattaa. Siinähän se pointti onkin. Kenen tarpeisiin? Jos ei kenenkään, miksi niin tapahtuu? Olet oikeassa, ruumiillisen työn puute näivettää myös henkisen kantin. Mutta onko maailma muuttunut, vai muutettu? Siinäpä se.