Onko Ukrainaa enää edes olemassa....?

Sen toiminta itsenäisenä valtiona on loppunut eikä se pysty enää toimimaan ilman ulkopuolista massiivista apua.
Tämä lienee kiistatonta..?

Ensi kuussa on odotettavissa kutsunta-ikärajan lasku 18- vuotiaisiin ja näin tuhotaan taasen yksi sukupolvi.

Maan taloudellinen toiminta on täysin rauniona eikä sitä kelpuuteta EU:n eikä Natoon.

Länsiklikki haaveilee Trumpin aikaansaamasta tulitauosta mikä ei taatusti tule toteutumaan. Venäjä on ilmoittanut jo aikapäivää sitten ettei tule sellaiseen koskaan suostumaan.

Nyt lasketaan Trumpin varaan mutta hänkään ei ole ihmeiden tekijä.
Äijä ei ole miltään osin mikään Venäjän ystävä mutta toki suostuu puhumaan Putten kaa.
Itse uskon että Trump tulee kiristämään Venäjän vastaisia pakotteita.
Onko muita ehdotuksia?

Uusi uutinen on että Venäjä on allekirjoittanut Iranin kanssa aivan samanlaisen puolustussopimuksen mikä sillä on Pohjois-.Korean kanssa.

Tästä tulee pojat vielä helvetin hieno ja jännittvä soppa....

11

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisään tuohon vielä että Trump on antanut lausuntoja sanomalla että hän lisää voimakasta painostamista Irania vastaan.
      Trump on näyttänyt vihreää valoa Israelille että se voi aloittaa Iranin ydinlaitosten pommitukset.
      Ne tosin tapahtuivat vähän ennen kuin Venäjä ja Iran ilmoittivat allekirjoittaneensa sotilaallisen yhteistysopimuksen.

      Kohta Ukrainan sota alkaa näyttämään pieneltä rajakahakalta kun isot pojat alkavat töihin.... DDD

    • Anonyymi

      Ei huolta, Venäjä maksaa kaiken vielä lopussa; tavalla tai toisella.

      • Anonyymi

        Nyt kyllä näyttää siltä että Euroopan maat maksavat aivan kaiken ja USA rikastuu päivä päivältä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä näyttää siltä että Euroopan maat maksavat aivan kaiken ja USA rikastuu päivä päivältä.

        Ooppa rauhassa ja odotellaan sinne loppun asti.

        Jätkä on myymässä nahkaa vielä ennen kuin karhu on kaadettu.


    • Anonyymi

      Onko itsenäistä venäjää enää olemassa? Venäjä on riippuvainen kiinasta, Iranista, pohjoiskoreasta, Intiasta ja bricmaista.
      Ilman noiden maiden sotilaallista apua Venäjän hyökkäyssota itsenäiseen ukrainaan olisi kaatunut jo ajat sitten.
      Tämän vuoden loppuun mennessä arvioidaan noin 1 miljoonan venäläisen kuolleen ja koko pohjoiskorealaisen apu joukon menehtyneen. Ei näytä hyvältä!
      Trumppi astuu virkaan maanantaina. Arki alkaa trumpin hallinnolle. Trumpin lupaus Ukrainan sodan päättymiselle toteutuu siis maanantaina! Jäämme odottamaan.

    • Anonyymi

      Eihän Ruoysiakaan ole olemassa on Suomen osavaltio kun Ahvenanmaakin on.

      Egypti ja Saudi-Aeabia ovar Isralin mielesrä meidän valtio.

      Belgialaisten mielestä tietysti Kongo on meidän valtiota...

    • Anonyymi

      Jep. Ja kaikki paha on peräisin venäjältä.

      Putin ei voinut sallia kehittyvää slaavimaata koska se olisi saattanut venäjän nykyhallinnon pohjattomaan häpeään.

    • Anonyymi

      Venäjä ei tulitaukoon suostu anelee sitä kuka tahansa.
      Se vie tavoitteensa loppuun saakka.

      • Anonyymi

        Ukraina ei suostu neuvottelemaan mistään eikä Venäjä suostu tulitaukoon.

        Miksi länsimaat huutelevat rauhasta?`

        Trump ja Putin tulevat juttelemaan keskenään ilman Zelenskiä joka ei Putinia halua nähdäkään.
        Ei tuo Ukraina ole Trumpin ykköstavoitteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei suostu neuvottelemaan mistään eikä Venäjä suostu tulitaukoon.

        Miksi länsimaat huutelevat rauhasta?`

        Trump ja Putin tulevat juttelemaan keskenään ilman Zelenskiä joka ei Putinia halua nähdäkään.
        Ei tuo Ukraina ole Trumpin ykköstavoitteita.

        Mutta Putinilla tuntuu olevan hätä päästä sodasta ulos kasvot (ja henki) säilyttäen.

        Elämme jänniä aikoja.


    • Anonyymi

      Jännää elää joskus vuonna 2040 tms kun Venäjää ei enää ole olemassa.

      Sitä odotellessa.

      Ja en tarkoita siis että Venäjä valloitetaan, se hajoaa sisältä koska kansallisvaltiot joista se muodostuu on saaneet tarpeeksi keskushallinnon riistosta ja haluavat hallita luonnonvarojaan itse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      182
      2158
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      164
      1856
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      45
      1844
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1543
    5. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      64
      1399
    6. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      174
      1375
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      77
      1191
    8. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      31
      1024
    9. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      1023
    10. Tämä Kuhmon valtuusto

      Pöh, sanon minä.
      Kuhmo
      15
      949
    Aihe