Kristitty ilman seurakuntaa

Anonyymi-ap

Olen kastettu luterilaiseksi, käynyt rippikoulun, mutta erosin jo toistakymmentä vuotta sitten. Nyt keski-ikäisenä olen hiljalleen huomannut uskovani, mutta minulla ei ole seurakuntaa/kirkkoa. Mistä ja miten sellainen löytyisi?

Ev-lut: En voi kuulua, koska en tiedä yhtään, mihin silloin kuulun. Kirkon sisällä ei ole selkeää linjaa mistään ja kirkko on mukana monessa uskoon liittymättömässä. Jumalanpalvelukset ovat dramatisoituja kummallisesti ja perinteitä kunnioittamattomasti. Seurakunnasta ja papista riippuu liikaa. Luther oli antisemitisti ja misogyyni- ja miten yksi saksalainen voi muka tietää kaiken? Urkumusiikki on tympeää.

Ortodoksinen: En koe paastoamista ja katumuksen sakramenttia omakseni. Muutamalla korkea-arvoisella on liikaa valtaa.

Kaikki vapaat suunnat: Olen liian viileä ja älyllinen ihminen karismaattisuuteen. En innostu profetioista ja väliin nämä ovat tieteenvastaisia.

Roomalaiskatoliset: Käytännössä vaikeaa Suomessa. En usko paavin erehtymättömyyteen. Voisi olla melkein näistä paras minulle, mutta liian eksoottinen Suomessa ja lisäksi katolilaisuudessakin on joskus ripaus taikauskoa.

Anglikaanit, kveekarit, metodistit, kalvinistit jne. Suomessa käytännössä vaikeaa ja jokaisesta uskonkäsityksestä ja tulkinnasta löytyy jokin itselle ylitsepääsemätön piirre.

Olen ajatellut, etten varmaan tule koskaan löytämään seurakuntaa. En usko nimen olemisella jossain luettelossa olevan väliä, mutta olisi sinällään mukava kuulua johonkin kristilliseen kirkkoon. Pitääkö perustaa oma?

16

835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloita vaikka Alfa kurssilla jos niitä vielä järjestetään.

      Itselläni oli vaikeus kun pidin ennen kirkkoja luopuneina sotilasvalojen , kiroamisten , yms. Jeesuksen eli Matteuksen evankeliumin poikkeavuuden tähden.

      Sitten 1996 sain kutsun lähteä Israeliin rukoilemaan. Ja siellä paikalliset sanoivat : KAIKKI USKONNOT JA SEURAKUNNAT OVAT LÄHTÖISIN YHDESTÄ AINOASTA JUMALASTA. JA VOIT KÄYDÄ MISSÄ HALUAT.

      2002 olin vuoden Vapaakirkossa, jossa kiroilu loppui kuin seinään ja selkäni parani alttarilla. 2003-2004 kävin Jehovan todistajissa. Jossa tapahtui monia ihmeitä. Esim. 2003 marraskuussa Kristus ja kolmas taivas ilmestyi.

      Sitten 2006-2010 Luin vain Raamattua läpi kerran vuodessa. Sitten aloin tutustua islamiin ja Hare Krishnaan.

      Olen siis saanut paljon ja Nykyisin pidän seurakuntia jumalina. Mutta yhä olen kylmä sydämeltä. En ole ihmiskeskeinen, vaan asiakeskeinen. Lisäksi 2013 alkoi synnit vaivata elämääni. Lähinnä kolikkopelit ja pornografiaan lankeeminen.

      Ymmärrän melko hyvin että seurakunta ei ole mun juttuni. Käyn kerran vuodessa Herran Pyhällä Ehtoollisella jos Jumala suo ja siinä se onkin. En erityisesti kaipaa pelastusta, tietoa tms. Pyhä Henki on antanut tarpeeksi kaikkea.

      Jeesus sanoi : Minä olen lammasten ovi. Jos joku lammastarhassa kuulee minun ääneni vien hänet ulos laitumelle vapauteen ja lepoon.

      Eivät kaikki ole siis lammastarhassa vaan osa on laitumella rauhassa.

      Israelissa minua paikalliset kehottivat vielä perustamaan kuudennen seurakunnan. Se on Filadelphia. Jes. 56 piti olla ohjenuora ja nimenä SBTHOI. Sapatti piti tarkoin pitää. Mutta en ole kyennyt siihen. Olen lähinnä eunukki monin tavoin. Välillä yritän perustamista mutta intoni on melko laimea.

      Olen kokenut viisi Jehovan ja Kristuksen ilmestymistä 1998-2017. Jne.

      Mutta sydän pysyy vain kylmänä. En oikeastaan tiedä mitä tehdä. Jeesus ja Pyhä Henki vaikuttaa mutta koen olevani vain varalla. Varasijalla jos johonkin tehtävään tulee kutsu. Esim. Jos tarvitsee Ilmestyksen kolmannen enkelin kovaäänistä varoitusta pedon merkistä.

      En usko mikrosirun olevan tuo merkki, vaan uskon Adventistien tavoin kirkon ja maailman erkanevan sapatin ja lain viettämisen suhteen.
      Niin että tapahtuu sapatin pyhitys vastaan pyhittämättömyys. Ja siihen liittyy muutakin.

      Hyvää jatkoa teille!

    • Anonyymi

      Pitää mennä ja tutkia.

      Vaikka täällä kirjoitetaan että vapaat suunnat kokokouksissa kiljuvat kuin kiimakset kojootit tai herjaavat harhaoppisuudessaan jotain muutta, kannattaa käydä itse tutkimassa onko eläintarha meno.

      Voi olla yllätys. Mahdollista myös pettymys, koska ei Jumala anna henkeä mitalla.

    • Anonyymi

      Katso vastaus täältä, juuri kysymykseesi sopiva:


      www.Jeesus-on-Herra.com

    • Anonyymi

      Pieni kirkko Amerikassa taas syyllinen murhaan. Eivät hyväksyneet lääketiedettä.
      Sairas lapsi kuoli.

    • Anonyymi

      Valitettavasti sitä uskoa ei löydä muita raastamalla.

      Eikä Jumalaa tee mitättömäksi se oli miten hulluja ihmisiä olemassa.

      Uskovaiset fariseukset ne halusivat Jeesuksen ristille sapattirikkomuksista. Siinä huipentuu uskovien hulluus eikä sitä tarvitse enää sen jälkeen yhtään ihmetellä eikä päivitellä, vaan uskoa vain siihen miten Jumalan sana johdattaa Jumalan Pyhän. Hengen luo ja miten antaa elämän kuten luvattu on.

    • Anonyymi

      Jos olet turvannut Jeesuksen sovitusvereen, uskot hänen nousseen kuolleista, ja että hän todella on Jumala lihaksitulleena, niin Raamattu nimeää sinulle seurakuntasi ja kertoo myös mikä tehtäväsi on siinä seurakunnassa:

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18770347/kristuksen-ruumis-jumalan-antama-nimitys-seurakunnalle

      Meidän uskovien ei ole tarkoitus rakentaa kirkkoja ja kerätä nimiä kirkkojen veronmaksajiksi, vaan rakentaa Kristuksen ruumista Jumalalta saadulla voimalla. Se joka kerää jäseniä kirkkoon rakentaa kirkkoa, ei Herran ruumista.

      Jumalan ylistämistä on hänen tekojensa tarkastelu ihailevalla ilolla ja ihmetyksellä ja hänen kiittämisensä on tunnustuksen antamista hänelle siitä mitä hän on tehnyt ja tekee. Kristuksen ruumis, me jotka uskomme, olemme hänen tekonsa, luodut hyviä töitä varten jotka hän on edeltäpäin meille valmistanut että me niissä vaeltaisimme. Jumalan sana tekee seurakunnasta Jumalan seurakunnan. Ja kun me käytämme seurakunnasta Jumalan antamaa nimitystä, me kunnioitamme häntä. Siksi itse tunnustan omakseni ainoastaan Kristuksen ruumiin. Tämän seurakunnan jäsenet eivät ole ihmisten orjia, vaan Herran palvelijoita.

      Me emme myöskään ole Israel. Tämä on tärkeä ymmärtää. Kristuksen ruumis on seurakunta jossa kansallisuus ei ratkaise mitään. Meidät yhdistää yksi Herra, yksi kaste, yksi usko jne. Israelilla on oma aikansa. Sen etsikko aika meni, mutta toinen on tulossa.

      • Anonyymi

        ...
        Kasteesta täytyy sanoa muutama sana, kun se aiheuttaa niin paljon eripuraa ja tulin maininneeksi sen: Paavali kirjoitti ettei häntä lähetetty kastamaan (1 Kor. 1:17). Hän myös kuvaili kastetta Pyhän Hengen tekona (1 Kor. 12:13) jonka kautta meidät on "upotettu" Kristukseen (Room. 6). Voimme siis riidellä siitä minkälaisella vesirituaalilla tämä tapahtuu, tai hyväksyä, että se on Jumalan teko, kun joku kastetaan Herran ruumiin osaksi. Me emme voi estää ketään tulemasta osaksi sitä, eväämällä vedellä kastamisen joltain, emmekä voi vedellä ristiinnaulita ja herättää ketään. Tuo kaste on hengellinen, mistä kielii se, että Paavalin kirjeissä ei kertaakaan kehoiteta kastamaan ihmisiä, eikä anneta ohjeita oikeaoppisesta kasteesta.


    • Jokainen uskova kristitty kuuluu Kristuksen seurakantaan. Kristus on seurakunnan pää ja seurakunnan jäsenet ovat Kristuksen ruumis. Seurakantaan ei voi liittyä mitenkään, vaan siihen synnytään uskoontulon eli uudestisyntymisen kautta. On tietysti hyvä kuulua myös johonkin ns. paikallisseurakuntaan, jossa voi tavata muita uskovia ja vaihtaa ajatuksia uskosta heidän kanssaan.

    • Anonyymi

      Liian älyllinen...

    • Anonyymi

      Hirtä itsesi niin pääset kaikesta.

    • Anonyymi

      Jokainen vastaantulija on sisko tai veli.

      Tai niin pitäisi suhtautua.

    • Anonyymi

      Olen minäkin vuosien varrella käynyt paljon eri tilaisuuksissa, eri kirkkokuntienkin. En ole oikein löytänyt kotiseurakuntaa, jossa kävisin vakituisesti ja jossa kokisin olevani tervetullut. Kaipa kirkkokin lopulta on sosiaalinen yhteisökin. Luterilainen kirkko aika paljon keskittyy ei-aktiivisten jäsentensä palvelemiseen toimitusten muodossa. Tilaisuuksissa, kun käy, ei siellä uusia tuttavia saa ja aika lailla yksin saa olla. Ei minua ainakaan ole esim. pyydetty mihinkään pienryhmiin tms. Kirkon painopiste, kuten edellä totesin, toimitukset, ja sitä myötä passiivijäseniin keskittyminen, ei hengellistä yhteisöä etsivät tunnu kiinnostavan.

    • Anonyymi

      Sehän kammottava tilanne jos ihminen haluaa uskossa jotain. Jos hän aivan oikeasti ajattelee, että usko on sellaista että siinä saa sisimpäänsä jotain ja kokee sen kautta yhteyttä muiden ihmisten kanssa. Siihen kun on niin vaikea vastata, jopa mahdoton. Ei ole mitä tarjota.

      Helpompi on herjata amerikan homoja ja rakentaa usko sen varaan.

    • Anonyymi

      Olet siunattu. Älä missään nimessä hakeudu seurakuntaan. Käy kirkossa jos se tuntuu hyvältä, mutta vältä seurakuntia. Niissä on tänä päivänä antikristuksen väkeä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Uskossasi ei ole ongelmaa,mutta haluaisit löytää porukan, joka on kanssasi riittävän samanmielinen ja jolla on jo rakennettu kirkko.
      Miksi?

      Joku urheiluseura on helpompi kannattaa. Ja vähemmän keskenään tappalevat. Ja areenalla on luvallista purkaa aggressioitaan vastapuoleen. Toki vain snalllisesti. Jos se riittää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3645
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2600
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      597
      2302
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2046
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      78
      1847
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1688
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1658
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      1602
    9. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      95
      1469
    10. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1466
    Aihe