Pohjois-Korean tykistö siirrettiin etulinjaan

Loppuu Vladimirilta tykit ja tankit. Pelkillä alushousuilla ei sodita....

Viron puolustusvoimien tiedustelupäällikkö arvioi Venäjän oman tykistön olevan kriittisessä kunnossa.
Venäjä on ryhtynyt käyttämään pohjoiskorealaista tykistöä etulinjassa, arvioi Viron puolustusvoimien tiedustelukeskuksen päällikkö, eversti Ants Kiviselg Viron yleisradioyhtiö ERR:lle.

Kiviselgin mukaan Venäjä on yhä riippuvaisempi ulkomailta tuoduista aseista. Pohjoiskorealaisen tykistön ilmestyminen taistelukentälle kertookin, että Venäjän oma tykistö on kriittisessä kunnossa.

Tästä huolimatta Venäjällä on ollut kuluneen viikon aikana rintamalla taktinen aloite.

– Näin ollen Venäjän federaatio ei ole tällä hetkellä kiinnostunut vihollisuuksien päättämisestä, vaan jatkaa hyökkäystoimintaansa, Kiviselg sanoo.

Pohjoiskorealaisten sotilaiden liittyminen taisteluun ei kuitenkaan ole tuonut Venäjälle merkittävää etulyöntiasemaa.

– Viime viikolla pohjoiskorealaisia yksiöitä kierrätettiin, ja takalinjassa olleita yksiköitä siirrettiin hyökkäysasemiin. Venäjä ei ole saavuttanut merkittävää etenemistä, Kiviselg kommentoi.

Taistelut ovat raivonneet kiivaana etenkin itäukrainalaisen Pokrovskin kaupungin ympärillä. Venäläisjoukot ovat yrittäneet tuloksetta saartaa kaupunkia idästä ja etelästä.

Yhteensä rintamalla on kirjattu päivittäin keskimäärin jopa 164 venäläisten hyökkäystä. Venäjälle vallitseva kylmä talvisää on ollut hyökkäysten kannalta edullinen.

– Venäjä näyttää haluavan hyödyntää viileää talvisäätä, joka mahdollistaa jäisen maan käyttämisen panssariajoneuvojen liikuttamiseen. Tähän asti Ukrainan talvi on ollut leuto, ja siksi panssariajoneuvojen liike on kanavoitunut teille. Tämä on auttanut ukrainalaisjoukkoja hyökkäysten torjumisessa, Kiviselg selittää.

Kiviselg kuitenkin uskoo, että Ukraina on onnistunut kehittämään puolustuskykyään ja murentamaan Venäjän hyökkäyskykyä. Maa on myös iskenyt säännöllisesti Venäjän kriittiseen infrastruktuuriin pitkän kantaman aseilla. Iskujen kohteiksi ovat kuluneella viikolla valikoituneet muun muassa venäläiset polttoaine- ja kemikaalilaitokset.

Molempien osapuolten tavoitteena vaikuttaakin Kiviselgin mukaan olevan sodan kulkuun vaikuttaminen vastapuolen taloutta vahingoittamalla.
51337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Johtuu vain siitä että Venäjä ei pysty aloittamaan sotataloutta vaan vetelee edelleen käytännössä Neukkujäämistöllä.

Tykin ammuksia ja putkien tekoa eikä niitäkään missään suuressa mittakaavassa tuon kokoiseksi valtioksi.

Suuret oli luulot kun aloittivat sodan. Merivoimat meni...ilmavoimat ei saa uusia koneita pitkään aikaan ...P-Korealaisia supersotilaita varmaankin yritetään tehdä venäläisessä koeputkilaitoksessa laittamalla ripaus Putinin siittiöitä sekaan tai jotain yhtä järkevää.....

1Äänestä
  • Nii noi roskalehdetkin kertoi jo vuosia sitten että Venäjältä on aseet loppuneet ja Putin kuollut...taisi olla vaan kuollutta valmiiksi jauhettua sontaa naapurin lihamyllyllä.

    Äänestä

pohjoiskorealla on 30 000 tykkiä, kyllä niitä riittää, samoin ammuksia, niitä tehdään niin paljon kuin Kim käskee ja käskeehän se.

Äänestä
  • Pian jytisee Pohjois-Koreasta Venäjälle kulkevat aselastijunat, ja niitä siltoja ja vuoristotunneleita ei nopeasti korjatakaan kun suuressa ammuslastissa junat posahtaa sopivassa paikassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Pian jytisee Pohjois-Koreasta Venäjälle kulkevat aselastijunat, ja niitä siltoja ja vuoristotunneleita ei nopeasti korjatakaan kun suuressa ammuslastissa junat posahtaa sopivassa paikassa.

    Vuosien työ rakentaa noi sillat, tjnnelit ja radat, ja ne saadaan tuhottua muutamissa tunneissa.

    Muistetaan myös, että Venäjällä jumahtaa junanvaunuja koko ajan laakereitten iän tullessa täyteen. Eikä uusia saa, paitsi kiinalaisia, joita toisin kuin länsimaisia on rasvattava taajaan.

    Ei jytise kuin housuissasi joku lentää kun natsimieliset kokeneet jo nytkin pettymyksen karvaan kalkin...lycka till uskossasi, se ei kestä. Ei kestäneet hengissä piikin ottaneetkaan miljoonat maapallolla - suuri kansainmurha josta vaietaan eikä asiasta uskalleta Suomessa ainakaan puhua pelosta, että totuus valkenee rahvaalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vuosien työ rakentaa noi sillat, tjnnelit ja radat, ja ne saadaan tuhottua muutamissa tunneissa.

    Kuten saatu Suomen talous tuhottua jota vuosikymmeni ja taas vuosikymmeniä Venäjän auttaessa rakennettiin rauhan merkeissä - nyt on vihollinen USA iskenyt Suomen päättäjät alas ja Nato yrittää saaha Suomen sotaan koko ajan kiihottamalla tempuillaan ja kansalaisia aivopesten...Ei sovi meille kuten ei alkoholi, ei huumeet eikä tapppppopppppiikitkään.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Muistetaan myös, että Venäjällä jumahtaa junanvaunuja koko ajan laakereitten iän tullessa täyteen. Eikä uusia saa, paitsi kiinalaisia, joita toisin kuin länsimaisia on rasvattava taajaan.

    Suomessa taas katkeille noi kaapelit surkeuttaan.
    Elisakin sai hetkessä korjattua kaapelinsa Viroon eikä korjaajaa voitu kertoa, se salattiin.
    Falskia peliä ja kusskuss lampaille.

    Äänestä

"pohjoiskorealla on 30 000 tykkiä, samoin ammuksia"

No ei ole ja yleensä ammuksia tehdään enemmän kuin tykkejä joten eivät (n. 20 000 eri kokoista) varmaankaan kestä kuin yhden laukauksen.

Äänestä
  • muistaakseni oli 30 000 tykkiä, luin jutun, yritän kaivaa sen tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    muistaakseni oli 30 000 tykkiä, luin jutun, yritän kaivaa sen tänne.

    noh, löysin yhden jutun, vuonna 2017 olisi ollut yli 21 000 tykkiä, saattaa olla nyt lähelle se 30 000.
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005176576.html

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    noh, löysin yhden jutun, vuonna 2017 olisi ollut yli 21 000 tykkiä, saattaa olla nyt lähelle se 30 000.
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005176576.html

    Mutta hyötyä niistä on vasta Ukrainaan roudattuina. Matka on pitkä ja vaunujen laakerit kuluu entisestään...

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mutta hyötyä niistä on vasta Ukrainaan roudattuina. Matka on pitkä ja vaunujen laakerit kuluu entisestään...

    etkös muista että Venäjällä tehdään myös vaunujen laakereita, ei niitä tarvitse tuoda ulkoa.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mutta hyötyä niistä on vasta Ukrainaan roudattuina. Matka on pitkä ja vaunujen laakerit kuluu entisestään...

    Kyllä laakerit kestää muttei natsihenkisten toivo Suomessa - näkyy selvääkin selvemmin epätoivo suomifasssisteissa kun käyttävät rivoa kieltä ja aina vihamielistä sanomaa.

    Pitää ottaa mallia vaikka Putinista. Hän tykkää lapsista ja lapset hänestä. Hän on terve urheilullinen ja siitähän kateus roskalehdissä viriääkin vilkkaasti aina.
    Hän meni lopettamaan 2014 alkaneen natsivallan ja oman maan kansalaisten vainot
    USAn rahoitus ja valta rakoilee jo vakaasti ja Naton aseista kolmannes jo tuhottu.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    etkös muista että Venäjällä tehdään myös vaunujen laakereita, ei niitä tarvitse tuoda ulkoa.

    Kyllä Venäjä osaa tehdä rullalaakereita, neulalaakereita, liukulaakereita ja laakeriseppele vaan noille ukrainan sotilaitten haualle sitten, jotka monet pakotettiin kuolemaan fasismin tukemiseksi, jota suomalaisistakin lampaista näkyy löytyvän ihan tännekin palstalle vielä. Kun antautuminen ehdoitta tulee niin nämä natsihenkiset vajoavat taas piiloon ja itsesääliin pettymysten kaivertaessa mieltä.

    Äänestä

Kylläpä ollaan ajasta jääty jälkeen.
Pohjois-Korea on niin yesterday kuin olla voi.
Nyt se on Intia!
Ettekö ole kuulleet?
Joukkoja ja aseita tulee nyt Intiasta, kukaan ajantasalla oleva ei enää puhu Pohjois-Koreasta.
No, onhan joillekin epäselvää sekin että Neuvostoliittoakaan ei enää ole olemassa ja kommunismia esiintyy enää Kauko-Idässä nimellisenä.
Alushousuilla sotiminen on kylläkin uutta, uusi versio molotrollien kalsarifiksaatiosta?

Äänestä
  • Sama kai se on mistä ne tulee, samanlaisissa mustissa muovisäkeissä menevät takaisin.

    Äänestä

Pysyykös kahvikupposett suomessakaan pöydillä- kun KIMIN TAVARAA MASSOITTAN POKSAUTELLAAN ILMAAN TIESTÖN JA RATOJEN TUHOAMISISSA

Äänestä

Kun muistaa, millaiset välit Trumpilla on Pohjois-Koreaan (ja Kiinaan), niin viivan alle jää johtopäätös, ettei Trump taidakaan kiirehtiä aseitaan pois Ukrainasta pohjoiskorealaisia kurittamasta.

Äänestä

Ei jaksanut kuin typerän aloituksen otsikon lukaista.

Oletkos ollut tuolla kun noin julistat tuota - ei ole edes linkkiä videoon missä olisit tuon nähnyt.

Tässä videota jossa on tietopuolta sitten vastineeksi turhalle jorinalle...

https://www.youtube.com/watch?v=BC7u07bgQ-g

Äänestä
  • Voi jukolauta, nuo hindu ja indiavideot on täyttä hevonpaskaa, ei yhtään mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
    Kaikenlaisista videoista yhteenliitettyä sillisalaattia, suurin osa ei liity Ukrainan sotaan millään tavalla.

    Äänestä

  • Milloin koittaa se päivä, jolloin te hölmöläiset tajuatte, että linkittämiänne roskavideoita katsotte vain te itse?

    Jos on asiaa, sen voi taatusti sanoa tekstinä. Tämä ei ole leffakerho.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Milloin koittaa se päivä, jolloin te hölmöläiset tajuatte, että linkittämiänne roskavideoita katsotte vain te itse?

    Jos on asiaa, sen voi taatusti sanoa tekstinä. Tämä ei ole leffakerho.

    Video on vain video jota voi editoida mieleisekseen ja keksiä sille hyvä tarina.

    Äänestä

Aloittaja turhia höpöttämästä täältä ja töihin vaan auttamaan Suomen onnetonta suossa oloa.

Äänestä

Pystytkö Nato-Tiltu mitenkään perustelemaan sitä, että miksi kenttätykistö ylipäätään siirrettäisiin etulinjaan?

Äänestä
  • Koska Venäjältä ovat sen omat tykit ja ammukset loppuneet. Oliko Pietarin tiltulla muuta vai nöyryytetäänkö lisää?

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Koska Venäjältä ovat sen omat tykit ja ammukset loppuneet. Oliko Pietarin tiltulla muuta vai nöyryytetäänkö lisää?

    Nyt oli kyse etulinjaan siirtämisestä. Miksi ne siirrettäisiin etulinjaan?

    parhaimmillaan ne ampuvat melkein sadan kilometrin etäisyydeltä ja yleensä tykistö on takalinjoilla. kymmenien kilometrien etäisyydella etulinjasta.

    Miksi Nato-Tiltun MIELESTÄ kenttätykistö siis siirrettäisiin etulinjaan? 😉

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Pietarin-Tiltu ei ole näköjään näitä penaalin terävimpiä kyniä mutta eihän se toki ole ihmekkään kun seuraa juttujasi.

    Miksi ne siirrettäisiin etulinjaan?

    Siksi koska teillä venäläisillä ei ole muutakaan kuin Pohjois-Korean Ö-luokan aseita, koska omanne on tuhottu ja käytetty loppuun 😉

    Oliko Pietarin-Tiltulla muuta vai nöyryytetäänkö lisää?

    1Äänestä

Pohjois-Korealla voi olla 30000 tykkiä mutta laatua ne eivät ole. Yhtä paljon käyttöarvoa kuin romuraudalla

1Äänestä
  • Mitä laatua ne eivät siis ole? 😉

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mitä laatua ne eivät siis ole? 😉

    Sellaista laatua että niillä voisi ampua. Jos olisit tovereittesi venäläisten luona Ukrainassa huomaisit itsekin kuinka huonoilla aseilla soditte.

    1Äänestä

  • Todennäköisesti puolentoista Uudenmaan bkt:lla tuotettu teräs ei ole laadultaan sellaista että putket kestäisivät satoja laukauksia.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Todennäköisesti puolentoista Uudenmaan bkt:lla tuotettu teräs ei ole laadultaan sellaista että putket kestäisivät satoja laukauksia.

    Kerro Repe millä todennäköisyydellä? 😁👉👌✌

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Todennäköisesti puolentoista Uudenmaan bkt:lla tuotettu teräs ei ole laadultaan sellaista että putket kestäisivät satoja laukauksia.

    Kenraalimajuri evp. Pekka Toverin mukaan piipun tai oikeammin PUTKEN kuluminen riippuu tykin käyttötavasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kenraalimajuri evp. Pekka Toverin mukaan piipun tai oikeammin PUTKEN kuluminen riippuu tykin käyttötavasta.

    Ja ihan saatanasti teräksen laadusta.

    Äänestä

Lujaa, sitkeää ja kulutusta kestävää.

Siinä ne pienimmät ongelmat.

Seuraavasta vastauksesta veloitetaan tuntihinta.

Äänestä

Etulinjassa o iltapäivien roskallehdissä kuitennii venäläisten solvaukset jatkunee kummasti ihan ko ois toimittajilla vikaa piäpuolessa. Oisko tullu otetteua jotain kurkun kautta tahi kätehe??

Äänestä

pa-korean telatykistöä (kopio neuvostotelatykistä) toimitettu jo syksystä saakka Ukrainan rintaman ryssyköille.

1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Tästä ryssyttäjälle fassssistille mukavaa tukimateriaalia:
    https://www.youtube.com/watch?v=1EnxVV7Tpj8

    Joo tuossa meni joku valmis romukasa uudestaan, ei mitään merkitystä sodan kannalta.
    Mutta tässä Ukraina tuhoaa neitseellisen lentokonetehtaan.
    https://x.com/Maks_NAFO_FELLA/status/1881496794619875704

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Tästä ryssyttäjälle fassssistille mukavaa tukimateriaalia:
    https://www.youtube.com/watch?v=1EnxVV7Tpj8

    Jaa ei mitään, tarkemmin katsottuna tuohan oli pelivideo.

    Äänestä

Täälläkin tiltut juhli kuinka nuo pohjoiskorealaiset olisivat olleet jotain super sotilaita. Aika hiljaista ollut sen etenemisen kanssa, ja ruumiita on tullut valtavat määrät.

1Äänestä
  • Tiltut tosin kiistävät, kuten Moskovakin, että mitään korealaisia edes olisi rintamalla. Mahtava Venäjä ei tarvitse ulkomaisia joukkoja!

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tiltut tosin kiistävät, kuten Moskovakin, että mitään korealaisia edes olisi rintamalla. Mahtava Venäjä ei tarvitse ulkomaisia joukkoja!

    TILTUTTELE SINÄ USKOSSASI...MUTTA THERMO-OHJUS TUHOAA KOKO ALUEEN JA KAIKKI KUOLEE HAPENKIN PUUTTEESEEN JOS JÄÄ ELOON....
    SINULLA TILTUTTAJA KUOLEE USKO JA TULEE USKON PUUTE..uraa uraa...
    Tästä vaan katsomaan ryssyttäjä jos kanttipuoli kestää kengissäkään enää ja lorahtta liru tiltuttajalle russofogian runtelemana...

    https://www.youtube.com/watch?v=1EnxVV7Tpj8

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kun tosiasiat ovat ikäviä on mukvampaa koettaa luoda itselleen jonkinlaista satumaailmaa jossa itse on kuin poikakirjojen sankari.
    Hakea propagandatarinoista itselleen läheisiä asioita ja toistella niitä hupsuna.
    Omituinen fiksaatio alushousuihinkin voi tuntua vain hauskalta ja rehvakkaalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    TILTUTTELE SINÄ USKOSSASI...MUTTA THERMO-OHJUS TUHOAA KOKO ALUEEN JA KAIKKI KUOLEE HAPENKIN PUUTTEESEEN JOS JÄÄ ELOON....
    SINULLA TILTUTTAJA KUOLEE USKO JA TULEE USKON PUUTE..uraa uraa...
    Tästä vaan katsomaan ryssyttäjä jos kanttipuoli kestää kengissäkään enää ja lorahtta liru tiltuttajalle russofogian runtelemana...

    https://www.youtube.com/watch?v=1EnxVV7Tpj8

    Ei epäilystäkään, että tiltujen 1 % on myös typerin prosentti suomalaisista.

    Äänestä

Tiltujen kannattaa nyt nostaa kelarahat ja paeta Venäjälle.

Sieltä saa ilmaisen asunnon ja kaikkea kivaa.

Omat munat kannattaa ottaa mukaan.

Äänestä

Etelä-Korean presidentti huutaa rajalta että haista sinä Kim Putinin paskaa siellä Pohjoisessa niin Putinin vuokratykit lähtee nanosekunnissa takaisin kotiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Loppuu Vladimirilta tykit ja tankit. Pelkillä alushousuilla ei sodita....

Viron puolustusvoimien tiedustelupäällikkö arvioi Venäjän oman tykistön olevan kriittisessä kunnossa.
Venäjä on ryhtynyt käyttämään pohjoiskorealaista tykistöä etulinjassa, arvioi Viron puolustusvoimien tiedustelukeskuksen päällikkö, eversti Ants Kiviselg Viron yleisradioyhtiö ERR:lle.

Kiviselgin mukaan Venäjä on yhä riippuvaisempi ulkomailta tuoduista aseista. Pohjoiskorealaisen tykistön ilmestyminen taistelukentälle kertookin, että Venäjän oma tykistö on kriittisessä kunnossa.

Tästä huolimatta Venäjällä on ollut kuluneen viikon aikana rintamalla taktinen aloite.

– Näin ollen Venäjän federaatio ei ole tällä hetkellä kiinnostunut vihollisuuksien päättämisestä, vaan jatkaa hyökkäystoimintaansa, Kiviselg sanoo.

Pohjoiskorealaisten sotilaiden liittyminen taisteluun ei kuitenkaan ole tuonut Venäjälle merkittävää etulyöntiasemaa.

– Viime viikolla pohjoiskorealaisia yksiöitä kierrätettiin, ja takalinjassa olleita yksiköitä siirrettiin hyökkäysasemiin. Venäjä ei ole saavuttanut merkittävää etenemistä, Kiviselg kommentoi.

Taistelut ovat raivonneet kiivaana etenkin itäukrainalaisen Pokrovskin kaupungin ympärillä. Venäläisjoukot ovat yrittäneet tuloksetta saartaa kaupunkia idästä ja etelästä.

Yhteensä rintamalla on kirjattu päivittäin keskimäärin jopa 164 venäläisten hyökkäystä. Venäjälle vallitseva kylmä talvisää on ollut hyökkäysten kannalta edullinen.

– Venäjä näyttää haluavan hyödyntää viileää talvisäätä, joka mahdollistaa jäisen maan käyttämisen panssariajoneuvojen liikuttamiseen. Tähän asti Ukrainan talvi on ollut leuto, ja siksi panssariajoneuvojen liike on kanavoitunut teille. Tämä on auttanut ukrainalaisjoukkoja hyökkäysten torjumisessa, Kiviselg selittää.

Kiviselg kuitenkin uskoo, että Ukraina on onnistunut kehittämään puolustuskykyään ja murentamaan Venäjän hyökkäyskykyä. Maa on myös iskenyt säännöllisesti Venäjän kriittiseen infrastruktuuriin pitkän kantaman aseilla. Iskujen kohteiksi ovat kuluneella viikolla valikoituneet muun muassa venäläiset polttoaine- ja kemikaalilaitokset.

Molempien osapuolten tavoitteena vaikuttaakin Kiviselgin mukaan olevan sodan kulkuun vaikuttaminen vastapuolen taloutta vahingoittamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu