Maailman mahtavimman valtion uuden presidentin virkaanastujaisia ei lähetetä.
HÄPEÄ YLE.
Anonyymi-ap
20217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
The Washington Postin uusin paljastus vahvistaa epäilyt, että Suomen viranomaiset ja valtamedian lähteet ovat toteuttaneet vakavia valtiorikoksia. Niihin voidaan luetella ainakin:
Kauppa-aluksen merirosvous kansainvälisiltä vesiltä
Aluksen ja sen miehistön turvallisuuden törkeä vaarantaminen
Laiton miehistön vapaudenriisto
Miehistön perusoikeuksien riistäminen
Laivan arvolastin varastaminen
Vakavien taloustappioiden aiheuttaminen Caravelle-varustamolle, Venäjän öljyteollisuudelle ja laivan miehistölle.
Kyseessä on epäily todellisesta suurrikollisuudesta, johon voidaan epäillä syyllistyneen ainakin Suomen hallitus- ja virkamiesjohtoa. Oleellinen kysymys koko asiassa on, miksi mitään todisteita ei ole julkaistu esitettyjen syytösten tueksi koko kuukauden aikana, jotka Eagle S -laivan varustamo on kiistänyt? Eikö todisteita ole onnistuttu edes lavastamaan?
Kiitos hyvistä nauruista!
Tuo fake news on täällä jo tyhjentävästi käsitelty monissa aikaisemmissa ketjuissa samasta aiheesta, eikä mikään ole sen jälkeen muuttunut. Kuten jo aikaisemmin todettiin, niin millään valeuutisilla ja roskapuheilla ei ole mitään vaikutusta Suomen viranomaisten toimintaan ja rikostutkinta jatkuu normaalisti ja laiva pysyy takavarikossa.
Laivalla tehtiin myös kuntotarkistus, jossa siitä löydettiin yli 30 vikaa. Traficomin mukaan vioista 3 on niin vakavia että ne estävät liikennöinnin aluksella, kunnes viat on korjattu.
https://yle.fi/a/74-20138064
Huvittavaa miten putinistipöljät haukkasivat taas tyhjää valheillaan.
Aivan kuten Suomen viranomaiset ovat jo todenneet, niin ulkomaisilla nimettömillä huhupuheilla ja roskapuheilla ei ole mitään vaikutusta Suomen rikostutkintaan.
Vaikka päädyttäisiin siihen että alus katkaisi kaapelin vahingossa, niin eihän se vapauta alusta korvausvelvollisuudesta. Laivayhtiölle tulee silti kovat korvausvaatimukset aiheutetuista vahingoista.
Kannattaa myös muistaa että Suomessa oli juuri Naton huippukous, jonka osanottajat kiittelivät vuolaasti Suomen toimintaa tässä kaapelijupakassa. Yksikään osallistuja ei vihjaillut mitään sen suuntaistakaan, että kyseessä olisikin muka vahinko.
Päin vastoin kokouksessa sovittiin että Nato lisää itämeren valvontaa monin eri tavoin, jotta tihutöitä ei enää päästäisi niin helposti tekemään. Kukaan ei puhunut vahingoista, vaan hybridisodankäynnistä ja tahallisista tuhotöistä.
Älä naurata enempää PLEASE!
Kyllä virkaanastujaiset näytetään livenä TV1 klo 18:20 alkaen.
Toivottavasti loispummitoimittajat eivät ulise ohjelman aikana.
Itkevät takahuoneessa.
Persulle ihan liian vaikea asia etukäteen tarkistettavaksi. Persu mieluummin ulisee Suomi24:lla.
Katkeran vihervasun säälittävä kommentti ilman aivoja.
Kait joskus sinne vihervasun päässä olevaan tunkioonkin jokupäivä saadaan joku valo loistamaan.
Mitä pidät maailman mahtavimpana maana? Onko sielläkin tänään virkaanastujaiset kuten USA:ssakin?
600 miljoonaa pitää maksaa kommareille että saavat muutaman lähetyksen aikaiseksi.
Pelkkä studio maksoi 10 miljoonaa.
" rahaa on "
kun " joku muu " maksaa.
Ylen -Hyväksikäyttäjät
Häpeä lukutaidoton.
Ruotsi on maailman paras maa.
""Kyllä virkaanastujaiset näytetään livenä TV1 klo 18:20 alkaen.""
Nehän ovat olleet menossa on ainakin tunnin.
Pakko noita astujaisia on tässä illan mittaan katsella kun väkisin suoltavat uutisten joukkoon...
Kaikkihan on jo nähnyt, minkälaisen idiootin taas valitsivat. No sellainen kansa, millanen.pressa.
Kyllä ne idiootit löytyvät paremminkin sieltä vihervasuista.
Onko ne sinusta ennen lähetetty?
Ja eikös Ylen pidä säästää?
Ylellä on erikoislähetys virkaanastujaisista!
Aloittaja ei liene kovin älykäs?
Tosin en kyllä katso sitä porkkananaamaa!
Äly oli kyllä loisto poissaoloa tuota 12 vuotiaan tasolla olevaa hörhöä!
Trump muka maailman mahtavin?? HAH, luulee itsestään liikoja.
Ja lähettäähän Yle virkaanastuijaiset joten mitä sekoilet? Ei Ylen siis tarvi hävetä mitään, saadaan nauraa kun kukkopoika notkauttaa päätään tyyliin "minä olen paras! olen jumalasta seuraava!"