Mormonit ja Trump

Anonyymi-ap

Mitäpäs mieltä olette Trumpista? Ymmärtääkseni mormonit edustavat poliittisesti usein sitä ns. konservatiivista laitaa. Amerikassa peli lienee toki melko selvä, mutta mitä tuumii suomalainen myöhempien aikojen pyhä?

3

384

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oppi ja Liitot kertoo kaikkiin neljään ilmansuuntaan pitää lähettää Rauhan tervehdys. Jos yksi epäonnistuu niin useamman ja paremman miehityksen voimin.

      Onnistuminen pohjoisessa ja idässä on todennäköistä. Sen sijaan länsi ja etelä vaatii paljon paljon enemmän kuin on mahdollista.

      Panaman kanavan vaatiminen esim on sama kuin alkaisi rakentaa uutta kanavaa vähän pohjoisemmaksi. Kiina puolestaan on Ilmestyskirjan perusteella saanut lahjuksen Euroopalta ja valitsee Euroopan pääpedoksi. Tuota petoa ei kuitenkaan saa kumartaa vaikka Kiinaa itseään kumarretaan hyvinkin syvään kaikkien toimesta.

      Saa kumartaa Euroopassa Slovenian Medjugoren ilmestystä. Idässä Israelin yhdistynyttä voimaa. Ja Kiinaa lännessä. Nämä kolme ovat LOHIKÄÄRMEITÄ. Ja lohikäärmeitä toki kaikki tulevat kumartamaan.

      Mutta Eurooppaa, Ukrainaa ja Venäjän ehdottamaa Saksaa ei saa kumartaa.

      MORMONIEN KIRJOITUKSET SOVELTUU KOKONAISUUTENA MELKO HYVIN OHJENUORAKSI MONIIN HANKKEISIIN. KUITENKIN YHDYSVALTOJEN KOKOINEN VALTAKUNTA TARVITSEE VIELÄ VIISI KERTAA ENEMMÄN KIRJOITUKSIA JA NIIDEN VIISAUTTA.

      • Anonyymi

        "Venäjän ehdottamaa Saksaa ei saa kumartaa"

        Mikä on "Venäjän ehdottama Saksa"?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Venäjän ehdottamaa Saksaa ei saa kumartaa"

        Mikä on "Venäjän ehdottama Saksa"?

        Ilmestys 13: 14-18

        Toinen peto nousee maan uumenista. Maa = Maagog = Venäjä = Karhu. Karhun jalat on Itä-Eurooppa jonka EU on napannut haltuunsa.

        Maan uumen = entiset neuvostotasavallat Baltiasta Ukrainan kautta Turkmenistaniin. Eli kun toinen peto nousee maan uumenista voi se olla esim. Ukraina.

        Tekee tunnustekoja EU nimissä. Ja saa maan asukkaat tekemään patsaan MIEKALLA ISKETYN UUDELLEEN VIRONNEEN PEDON KUNNIAKSI = SAKSA.

        Saksa oli jakautunut kahtia mutta virkosi yhtenäiseksi jälleen.

        Se kuva tai patsas joka tehdään Saksan kunniaksi on erityisen paha. Vielä en ymmärrä mikä tuo patsas on. Se on PEDON KUVA ELI MUISTUTTAA EUROOPAN YHTEISÖÄ. JOLLAKIN TAVOIN. TAI SITTEN SE MUISTUTTAA SAKSAA JOLLAKIN TAVOIN.

        Mieleen tulee

        1. Mahdollinen Arabien yhdistyminen EU kaltaiseksi
        2. Mahdollinen Koreoiden yhdistyminen yhdeksi Koreaksi.

        Pedon kuvaa pakotetaan kumartamaan voimallisin keinoin.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      151
      1231
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      119
      1048
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      215
      788
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      732
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      26
      729
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      696
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      44
      631
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      622
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      58
      554
    Aihe