Suomeen julistetaan energia hätätila

Suomi tulee olemaan vapaa ja suvereeni itsenäinen valtio. Emme anna energialla maata uhkailla niin vihreitten kuin ei vasemmistonkaan lakoillaan. Turve laajasti käyttöön, kuin alkaa suunnitteleen uusia ydinvoimaloitakin 2-3.
11189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Housuissasi on hätätila persutollo. Jatkuva turveulinaa.

Äänestä

Turvetta jokapuolella, käyttöön.

Äänestä
  • Mene turvekylpyyn, jos sitä niin suunnattomasti rakastat. Ja muista sukeltaa samalla.

    Äänestä

  • 3 -osa turvetta maan pinta-alasta.

    Äänestä

Turpeella ei voi piiskata. Mutta polttaineena yksi parhaista. Haketta joukkoonparanee vain, palaa paremmin kun kuohkeaa.

Äänestä

Make Suomi Kreat Acain! Turve eli moss käyttöön ja Suomi nousuun, rajat kiinni ja mamu-rahat alkutuotantoon.

Äänestä

Olemme päässeet hyvinkin energiaomavariseksi vihervasemmiston politiikan ansiosta. Riippuvuutta venäläiseen energiaan on vähennetty hurjasti ja pian olemme tilanteessa, missä emme tarvitse pisaraakaan idän raakalaismaan energiatuotteita.

Persuthan ovat vastustaneet vihreää siirtymää eikä Kepukaan ole siihen erityisemmin lämmennyt. Kokoomuksessa on ollut aina selvästi näitä enemmän järkeä ja se on edistänytkin vihreää siirtymää, joka vapautti meidät venäläisen energian riippuvuudesta.

Fossiilivapautta ei saavuteta turpeen poltolla. Se saavutetaan lisäämällä aurinko- ja tuulivoimaa sekä säätövoimana ydinvoimaa. Ydinvoiman vaihtoehtona säätövoimalle voi ehkä olla parempien siirtoyhteyksien rakentaminen Ruotsiin ja Norjaan, joissa on vesivoimaa saatavilla vieläkin helpommin kuin tähän asti. Turpeeseen ei tietenkään palata. Maan osalta tavoitteena pitää tietysti olla positiivisen hiilinielun saavuttaminen eli metsähakkuiden vähentäminen ja korpiseutujen metsittäminen. Tässäkin tarvitaan järkevämpää aluepolitiikkaa. Suositaan metsittymistä ja vähennetään haja-asutusta.

Äänestä
  • Juuri näin, Suomen "punaniskoille" asia tuntuu olevan ylivoimaisen vaikea ymmärtää. Ikävä kyllä meillä riittää näitä "mutuilijoita" ja MV lehdestä totuutensa etsiviä aika paljon. Onneksi kuitenkin enemmistö katsoo asiaa tutkimuksen ja tieteen kautta. Suomessa on isoja hankkeita tulossa ja aamun uutisissa oli Porin datakeskuksen ja voimalaitoksen rakentaminen ja käyttövoimana biokaasu tai vety. Nämä korvaa suhteellisen nopeasti haihahtelun turpeen polttamisesta ja samoin puun.

    https://yle.fi/a/74-20138189

    Äänestä

uusia ydinvoimaloitakin 2-3. Vähintään.

Äänestä
  • Wille Rydman hommaa ne meille.

    Äänestä

NISTIT lakkoilee!

Vasurit, demarit ja kommunistit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi tulee olemaan vapaa ja suvereeni itsenäinen valtio. Emme anna energialla maata uhkailla niin vihreitten kuin ei vasemmistonkaan lakoillaan. Turve laajasti käyttöön, kuin alkaa suunnitteleen uusia ydinvoimaloitakin 2-3.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu