Mormonikirkon johto käyttää meedion apua päätösten teossa

Anonyymi-ap

Kyseessä oleva meedio on nimeltään Thomas (Tom) Harrison, MAP-kirkon jäsen jonka näkemistä yliluonnollisista näyista voi lukea John Pontiuksen kirjoittamassa kirjassa "Visions of Glory". Vaikka herra Harrison on siis ollut Mormoni jo vuosikausia, hänen sen kirjan mukaan näkemät näyt eroavat suuresti siitä mitä kerrotaan Mormonin kirjassa.

Yksi tuon "Visions of Glory" kirjan lukijoista oli muuten Lori Wallow joka (yhdessä miehensä Chad Daybellin kanssa) tappoi lapsensa Tylee Ryanin ja Joshua Jaxonin vuonna 2019.

Tubettaja Carah Burrell kertoo uudella videollaan Harrisonin kirjoittamasta peruuttamiskirjeestä jossa hän pyytää anteeksi omaa osaansa kirjan jutuista. Carah sanoo myös haastatelleensa Utahin Mormonien päämajassa työskentelevää korkeaarvoista kirkon jäsentä, jonka mukaan kirkon ylimmät profeetat käyttävät Harrisonin palveluja koska hänellä ymmärretään olevan läheisempi yhteys henkimaailmaan.

Mormonien järjestön hierarkian mukaan Russell Nelson on siis kirkon profeetta ja näkijä mutta Burrellin lähteen mukaan Harrison on hänenkin neuvonantajana (advisor).

5

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuon Carah Burrellin videon voi katsoa alla olevasta linkistä

      BOMBSHELL: THE SECRET ABOUT MORMON LEADERS NOBODY KNOWS
      https://youtu.be/p6BKLmOhvPc

    • Anonyymi

      Nuo Harrisonin näkemät näyt voivat hyvinkin olla "korkeammasta lähteestä" (siis henkimaailmasta) mutta eivät välttämättä siis Raamatun Jumalalta.

      Hyvällä syyllä Raamatussa sanotaan että tulisi pysyä siinä mitä on kirjoitettu (1 Korinttilaisille 4:6 sanoo ”älä mene yli sen, mikä on kirjoitettu”). Siis uskon pitäisi seurata kirjoitettua Jumalan sanaa (eikä mitään 1800-luvulla eläneen seksihullun huijarin omavaltaisia mielikuvitustarinoita).

      Ja kun otetaan huomioon esimerkiksi Lori Vallowin tapaukset, ihminen joka jättää huomioon ottamatta Raamatun sanan heittää pois Jumalan antaman ankkurin. Sellainen henkilö sortuu helposti Raamatun ulkopuolisille uskomuksille ja voi joutua demonien ohjauksen alaiseksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kristittynä en suosittelisi meedioiden puoleen kääntymiseen. Mutta MAP-kirkon perustikin henkilö joka käytti aikansa kansantaikuutta aarteiden etsimiseen. Käänsi Mormonin kirjankin hattuun kätketyn kiven avulla. Ja koska MAP-kirkolla on valehtelusta tullut jo traditio, kirkko ei tästä kerro edes omille jäsenillensäkään.

      • Anonyymi

        Mutta medioiden puoleen voi aina kääntyä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      148
      2493
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      180
      1738
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1598
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1559
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      965
    6. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      948
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      881
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      61
      856
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      188
      834
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      808
    Aihe