Suomen talouskasvu vauhdittuu ja työllisyys paranee tänä vuonna. IMF kiittää hallituksen toimia julkisen talouden sopeuttamista ja työmarkkinoiden uudistusta.
IMF KIITTÄÄ HALLITUSTA
Anonyymi-ap
9124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Huono uutinen vihervasemmistolle.
Hallituksen toimet alkavat PURRA.
Talouskasvu tulee taas yleisen kasvun kautta, ei hallituksen päätösten kautta, jos on tullakseen.
''Julkista taloutta on tasapainotettava lisää etenkin vuodesta 2026 lähtien, jotta alijäämä saataisiin poistettua vuoteen 2029 mennessä.
Tämä edellyttää menoleikkauksia ja veronkiristyksiä, mutta emme halua olla liian ohjailevia siinä, mikä niiden keskinäisen suhteen pitäisi olla”, sanoo IMF:n Suomessa vierailleen valtuuskunnan johtaja Alex Pienkowski.''
Sulla on varmaan linkki tuohon uutiseen?
Pienellä etsinnällä olisit varmasti löytänyt itsekin. https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=162
Oikea suunta,jos nyt tukien varassa elelevä saa lähes saman rahan kun ahkera pienipalkkainen,niin joku mättää. Tukien leikkaaminen on aivan oikein,ainakin työhaluttomilta.
Toimen alkavat purra, sillä onhan puikoissa Purra.
Paras valtiovarainministeri kautta aikojen. Teki sen minkä lupasi,ei antanut AY- herroillekkaan periksi,vaikka luultiin Purran antavan periksi,kuten teki Saarikko.