Vai voisiko noin jo tulkita? Miksi ei voisi kommentoida, jos tutkimusten tulokset puoltaisivat syyllisyyttä?
Peltokangas ei halunnut ottaa sen kummemmin kantaa The Washington Post -lehden väitteisiin, jonka mukaan viranomaiset olisivat sitä mieltä, että kaapelirikot ovat vahinkoja eikä kyse ole Venäjän sabotaasista.
Lehden mukaan yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset tiedusteluviranomaiset ovat tätä mieltä ja suomalaiset ovat samalla kannalla.
– Henkilökohtainen mielipide kyseiseen uutiseen on, että se on yksi uutinen muiden joukossa, Peltokangas sanoi.
Hän ei halunnut spekuloida, onko lehden väitteissä perää.
Suomi, valheiden valtakunta
45
305
Vastaukset
- Anonyymi
Stubb kuitenkin hirvistä ja pahasti lasien takaa. Kyllä se on nyt maailmanloppu. Pitäisköhän ne kaapelit jollain vahvistaa ja montako kertaa nyt on menny rikki ilman että uutiset niitä huutelee olisi hyvä myös selvittää. Jos ne on raaputtanut niitä ankkareita pitkin maata ja pitkän aikaa niin miten vasta nyt olis menny joku kaapeli rikki ja miten siihen sattui olemaan valmiina joku laiva mikä niitä korjaa? Onkohan niin että meidän presidentti ja eduskunta ja hallitus on liian kokemattomia päättämään asioista ja puhumaan asioista? Voisivat olla puolet vanhempia ja ehkä vähän järkevämpiä. Oikeasti!
- Anonyymi
Varhaisaikuisten kerho joka nuoleskelee tahoja joiden luulevat antavan jotain henkilökohtaista hyvää.
Lähinnä lasten joukkue aikuisten leikkikentillä. Yrität syyttää Suomen johtoa siitä, että Venäjä tekee rikoksia. Jos Venäjän johto ei olisi roistoja, niin tätäkään kaapeleiden katkomista ei olisi tapahtunut.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Yrität syyttää Suomen johtoa siitä, että Venäjä tekee rikoksia. Jos Venäjän johto ei olisi roistoja, niin tätäkään kaapeleiden katkomista ei olisi tapahtunut.
Phoenix.... Montaako nimimerkkiä käytät nykyään?
Anonyymi kirjoitti:
Phoenix.... Montaako nimimerkkiä käytät nykyään?
Vain tätä yhtä ja ainoaa edelleen.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Vain tätä yhtä ja ainoaa edelleen.
Mitä lännen ystävä?
Anonyymi kirjoitti:
Mitä lännen ystävä?
Lännessä on vapaus, demokratia, vauraus, oikeusvaltiot, sanan- ja lehdistönvapaudet jne., joten miksi sinä itse et ole lännen ystävä?
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Lännessä on vapaus, demokratia, vauraus, oikeusvaltiot, sanan- ja lehdistönvapaudet jne., joten miksi sinä itse et ole lännen ystävä?
Pitäskö jätkän lentää välillä?
Matkailu avartaa. - Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Lännessä on vapaus, demokratia, vauraus, oikeusvaltiot, sanan- ja lehdistönvapaudet jne., joten miksi sinä itse et ole lännen ystävä?
Tuon perusteella et ainakaan Suomessa asu.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Lännessä on vapaus, demokratia, vauraus, oikeusvaltiot, sanan- ja lehdistönvapaudet jne., joten miksi sinä itse et ole lännen ystävä?
"Pentagon on erottanut ja hyllyttänyt kaikki, jotka olivat vastuussa Ukrainasta ja sen avustamisesta. Yhdysvaltain puolustusministeriö on täydellisessä uudelleenkäynnistyksessä"
Suhteille Ukrainan kanssa tulee uusi muoto, se kaikki on hieman hälyttävää, - sanoi Ukrainan asevoimia lähellä oleva propagandisti R. Bochkala Washington Postin toimittajien tapaamisen jälkeen.
Myös aiemmin tänään Yhdysvaltain ulkoministeri Rubio sanoi, että Ukrainan sodan lopettaminen tulee olemaan Yhdysvaltain politiikan keskeinen kohta. - Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Yrität syyttää Suomen johtoa siitä, että Venäjä tekee rikoksia. Jos Venäjän johto ei olisi roistoja, niin tätäkään kaapeleiden katkomista ei olisi tapahtunut.
Ja taas Putin vie ja Suomen valtiojohto vikisee, jo aiemminhan heitä talutti kuin pässiä narussa koronavirus. Putinkaan ei sentään keksi jotain noin tyhmää, jolla ampuisi täysin turhaan itseään jalkaan.
- Anonyymi
Oikein. Täällä sataa disinformaatiota. Sodanliesontaa ja eliitillä näyttämisen tarvetta lännelle. Veikkaanpa vaan että itku pitkästä ilosta. Suomi on pelannut itsensä paitsioon!!
- Anonyymi
Venäjä on toimillaan itse AIHEUTTANUT IKIOMAN PAITSIONSA lähes joka suuntaan!
Maailma tulee vallan mainiosti toimeen ILMAN Venäjää!
- Anonyymi
Ei liene vaikea ymmärtää, ettei viranomaiset kommentoi keskeneräistä rikostutkintaa joidenkin nimettömien henkilöiden mielipiteitä jossain ulkomaisessa lehdessä julkaistuna.
Kyllä normaalilla järjellä,varustettuna tuo on helppo ymmärtää.Juuri näin. Kaikki "paljastetaan" kun päästään syytteitten lukuun, mutta tutkinta ei ole julkinen.
- Anonyymi
Tuo uutinen on ammuttu alas suomalaisen asiaa tutkivan viranomaisen lausunnolla.
Kyse on myös siitä mitä kyetään todistamaan. On kuitenkin ilmiselvää venäjän tai venäläisen olevan taustalla.
Rikos tai ei mutta vahingonkorvausvaateita on tullut useampi joten vahingon aiheuttaja on korvausvelvollinen.- Anonyymi
"On kuitenkin ilmiselvää venäjän tai venäläisen olevan taustalla."
Länsimaisiin oikeusarvoihin kuitenkin kuuluu se että syyllisyys tulee voida todistaa ennenkuin ketään voi pitää syyllisenä. Nyt ei löydy sitä näyttöä. Haluatko Suomeen oikeusvaltion jossa mm. sinut voisi tuomita sen perusteella johonkin rikokseen koska se on vain "ilmiselvää"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On kuitenkin ilmiselvää venäjän tai venäläisen olevan taustalla."
Länsimaisiin oikeusarvoihin kuitenkin kuuluu se että syyllisyys tulee voida todistaa ennenkuin ketään voi pitää syyllisenä. Nyt ei löydy sitä näyttöä. Haluatko Suomeen oikeusvaltion jossa mm. sinut voisi tuomita sen perusteella johonkin rikokseen koska se on vain "ilmiselvää"?Suomessa on mielipiteen vapaus ja kerroin mielipiteeni mikä pitää paikkansa.
Mielipiteeni on varsin maltillinen toteamus verrattuna siihen mitä venäjän tiltut täällä valehtelevat ja heittävät kuraa vuodesta
toiseen.
Jos venäjällä sanoisin vastaavaa, minut tuomittaisiin noin 10 vuodeksi vankilaan. Venäjällä et saa sanoa mitään valtaapitäviä vastaan. Siitä seuraa mukilointi, ikkunasta tippuminen, myrkytys, itsemurha, komennus Ukrainan rintamalle, kuolema tms.
Kyseisen aluksen omistaja tai vakuutusyhtiö joutuu joka tapauksessa maksamaan kalliit vahingonkorvaukset. Tuolloin tulee olemaan mielenkiintoista seurata kuka lopulta viulut maksaa, siis jos mahdollista. Veikkaan tuon suhmuroinnin tapahtuvan venäjällä. Hyvää tuossa on se että kalliiksi käy tekijälle ja samaa toimintaa Suomen ja muiden maiden tulee toteuttaa.
- Anonyymi
Kaikki hallitukselle epämieluinen yritetään leimata venäjämielisyydeksi.
- Anonyymi
Venäjän Tiltu on sekä epämieluinen että venäjämielinen. Varsin looginen yhdistelmä!
- Anonyymi
Laivat kulkee satoja kilometrejä laahaten ankkuria pohjassa vahingossa 😁 ei tarvitse vetää kuin jokunen sata metriä ja varmasti laivan henkilökunta kokkia myöten tietää että nyt jotakin on hullusti ja toimeen asiaoiden korjaamiseksi tartutaan välittömästi ... 😁
Venäjän varj0laisvasto vetelee ankkureita vahingossa pitkin merenpohjia 😁Ne viranomaiset ovat kuulustelleet miehistöä päiväkaudet, ja jos sitten saatu näyttö osoittaa että Venäjä ei ole tuhotöitten takana, sitten se on niin.
Miten muuten nyt luotat Suomen viranomaisiin ja läntiseen mediaan noin kovasti? Mistä se usko yhtäkkiä kumpusi? 😎Ahaa! Suomen viranomaiset siis sittenkin valehtelevat, kun he sanovat että näyttöä tahallisuudesta ei toistaiseksi ole! ✔️
- Anonyymi
HS: Eagle S -tutkinnassa ei ole löytynyt näyttöä tahallisuudesta
Kari Ikävalko
18:45
•
Päivitetty 18:49
Jaa
Eagle S -tutkinnassa ei ole löytynyt näyttöä kaapelirikon tahallisuudesta joulupäivänä Suomenlahdella.
Helsingin Sanomien keräämien tietojen mukaan rikostutkinnasta vastaava keskusrikospoliisi (KRP) ei ole ainakaan vielä löytänyt näyttöä kaapelirikon tahallisuudesta. KRP jatkaa vielä esitutkintaa.
Myöskään suojelupoliisi ei ole löytänyt näyttöä tahallisuudesta. Tiedustelu- ja esitutkintatietojen perusteella tahallisuuden näyttöjen puutteessa sähkökaapelirikkoa tullaan ehkä pitämään onnettomuutena eikä Venäjän hybridioperaationa.- Anonyymi
Ei helkkari, palsta kiehui ihan syyttä suotta...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei helkkari, palsta kiehui ihan syyttä suotta...
Moneenko kertaan syyllistettiin Venäjä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moneenko kertaan syyllistettiin Venäjä?
Stubb ei ole vielä kuullut uutisia, jatkaa samalla epäuskoisella linjalla.
"Stubb kertoo, että Suomella on paljon kriittistä infrastruktuuria Itämerellä. Stubb viittaa joulupäivän operaatioon, jonka jälkeen alettiin puhua "suomalaisesta mallista. "
Hävettää, Suomella on tuollainen presidentti joka puhuu mitä sattuu...ei osoita harkintakykyä.
Vauhko hevonen päässyt pois tallista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moneenko kertaan syyllistettiin Venäjä?
noin 4444 kertaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb ei ole vielä kuullut uutisia, jatkaa samalla epäuskoisella linjalla.
"Stubb kertoo, että Suomella on paljon kriittistä infrastruktuuria Itämerellä. Stubb viittaa joulupäivän operaatioon, jonka jälkeen alettiin puhua "suomalaisesta mallista. "
Hävettää, Suomella on tuollainen presidentti joka puhuu mitä sattuu...ei osoita harkintakykyä.
Vauhko hevonen päässyt pois tallista?Polvihousuinen kokoomuspresidentti saa hölöttämällä maamme nolattua maailman silmissä. Kokoomuspoliitikoilla on paha tapa saada asiat sekaisin möläyttelemällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moneenko kertaan syyllistettiin Venäjä?
Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.
Muistanet, kuinka Venäjän televisiossa vaadittiin katkomaan lisää kaapeleita. Eli rysäpöksykin uskoi hallituksensa syyllisyyteen... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.
Muistanet, kuinka Venäjän televisiossa vaadittiin katkomaan lisää kaapeleita. Eli rysäpöksykin uskoi hallituksensa syyllisyyteen...Mikä ohjelma ja koska?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ohjelma ja koska?
Siitä oli Hesarissa juttu kuin Putler-TV:ssä epäsuorasti myönnettiin Venäjän olevan sabotaasien taustalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä oli Hesarissa juttu kuin Putler-TV:ssä epäsuorasti myönnettiin Venäjän olevan sabotaasien taustalla.
Se oli Hesarin tulkinta
Anonyymi kirjoitti:
Se oli Hesarin tulkinta
Ei ollut. Ihan suoraan venäläiset tunnustivat rikkoneensa nuo kaapelit ja kertoivat vielä aikovansa katkoa niitä lisää.
moloch_horridus kirjoitti:
Ei ollut. Ihan suoraan venäläiset tunnustivat rikkoneensa nuo kaapelit ja kertoivat vielä aikovansa katkoa niitä lisää.
Veikkaan että nuo puhujat eivät ihan oikeasti tienneet asiasta Hittoakaan, mutta olivat niin täpinöissään ajatuksesta että heidän suuri sotaisänmaansa olisi tämän oikeudenmukaisen rangaistuksen vihollisilleen tilannut, että he pitivät omaa tekijyyttään selvänä. Ja halusivat lisää!
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Veikkaan että nuo puhujat eivät ihan oikeasti tienneet asiasta Hittoakaan, mutta olivat niin täpinöissään ajatuksesta että heidän suuri sotaisänmaansa olisi tämän oikeudenmukaisen rangaistuksen vihollisilleen tilannut, että he pitivät omaa tekijyyttään selvänä. Ja halusivat lisää!
Todennäköisesti noin.
Anonyymi kirjoitti:
Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.
Muistanet, kuinka Venäjän televisiossa vaadittiin katkomaan lisää kaapeleita. Eli rysäpöksykin uskoi hallituksensa syyllisyyteen...Eli venäläiset kriisitrollit jatkavat siitä mihin heidän suomalaiset virkaveljensä jäivät.
- Anonyymi
Se ettei näyttöä löydy ei tarkoita sitä etteikö syyllistä olisi.
Ankkurin laahaamisesta pitää tehdä niin kallista että se loppuu, tai jopa niin että Suomi tienaa näistä tapauksista.- Anonyymi
Tuomio on jo julistettu. Syyllinen enään puuttuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomio on jo julistettu. Syyllinen enään puuttuu.
Syyllinen on Venäjä ja muut puheet ovat tiltujen valetta
- Anonyymi
Nyt kun Trump erotti Yhdysvaltain puolustusvoimain entisen komentajan Mark Milleyn, olisiko hänelle käyttöä Venäjän tai Ukrainan armeijassa?
- Anonyymi
Lehdistä ja tämän palstan "viisaat" näyttäytyvät nyt hölmössä valossa.
Kriisihysteerikot ovat aina pitäneet itseään muita viisaampina. Mitään hysteerisiä törttöilyjä ei myönnetä, eikä mistään mitään opiksi oteta.
- Anonyymi
Joku tuolla ylempänä hehkutteli, että kaikki "paljastetaan" kun syytteet luetaan.
Tässä jutussa ei lueta syytteitä ennen kuin Suomen valtio vastaa laivakaappauksestaan kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ja korvausvaateisiin jossakin muussa oikeusistuimessa. Ei kuitenkaan Suomessa.
Laivan henkilökuntaa ei voida tai uskalleta viedä oikeuteen, sillä siellä paljastuisi joko lavastus, operaation tilanneet ja henkilökunnalle maksaneet länsimaiset sekä ukrainalaiset tahot tai Viron vedenalainen merioperaatio, joka oli "sattumalta" käynnissä juuri samaan aikaan kun kaapeleiden kerrotaan vahingoittuneen.
Siihen saakka, kunnes kaikki "paljastetaan", pidettäköön tätä episodia äärettömän kömpelösti hoidettuna hybridioperaationa, jossa USA ja Nato astuttivat Suomen ehkäpä lähihistoriansa suurimpaan paskakasaan.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006394
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283200Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869