Emme ole toivoneet lasta, mutten osaa ajatella mitä teksisin. Mieheni ei lasta halua, koska olen työtön ja vailla ammatillistakoulutusta. Toisaalta minua suututtaa lukea ihmisistä, jotka on hups heijakkaa tulleet raskaaksi, kun eivät ole käyttäneet ehkäisyä ja sitten haluavat abortin.
Mutta entä nyt, kun olenkin yht'äkkiä kenties yksi heistä?
Raskaus on vasta ihan alkuviikoilla, koska viime viikolla testi oli negatiivinen.
Mutta entä nyt, kun olenkin yht'äkkiä kenties yksi heistä?
Raskaus on vasta ihan alkuviikoilla, koska viime viikolla testi oli negatiivinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ihan itse sinun täytyy pähkäillä, mitä teet. Mutta voin kertoa, että vauvan kanssa voi elää opiskelija ym. elämää. Itse lähdin ammattitutkintoa lukemaan, kun tytär oppi kävelemään. Tytär oli päivähoidossa ja minä koulussa päivät. Alkuilta meni aina tyttären kanssa touhuillessa. Kun sain lapsen maate, aloin itse tekemään läksyjä ja lukemaan. Luin yleensä niin kauan kuin silmät pysyi auki. Eli noin puoleenyöhön. Joka toinen viikonloppu olin töissä ja silloin lapsi oli mummolassa työvuoron ajan. Joka toinen viikonloppu oli pyhitetty lapsen kanssa olemiseen.
Kotitöissä luistin, koska kaikkea ei voi ja jaksa tehdä. Laitoin asiat tärkeysjärjestykseen ja pärjättiin. Taloudellisesti oli tietysti tiukkaa ennenkuin valmistuin, mutta kyllä sen kesti.
Olet ilmeisesti kuitenkin täysi-ikäinen ihminen jo? Suosittelen pitämään vauvan. Asioilla on taipumuksena järjestyä parhain päin.
Ei ollut minullakaan koulutusta tai vakituista työtä kun ensimmäisen lapseni sain. Opiskella voi lapsen saatuaankin, ei elämä siihen lopu (silloin se vasta alkaa). Nyt minulla on jo kolme lasta. 10 vuotta aiemmin tehty abortti kummittelee silloin tällöin vieläkin mielessä "Entäs jos...?"
Kannattaa harkita todella tarkkaan ennen kuin menee ja tekee sellaista mitä saa katua loppu elämänsä. Tsemppiä!
Älä tee häkitöityä päätöstä.Mieti hyvin tarkkaan mitä tiet.Mun pikkusisko oli raskaana 4 vuotta sitten ja hän on tällä hetkellä yksinhuoltaja ja käy samalla oppisopimus koulutusta.Lähipiiri auttaa minkä voi ja tällä hetkellä on töissä.Ja apureita löytyy.koeta jaksaa.
Olin itse samassa tilanteessa 2kk sitten, ja minä tein abortin.
Olin jo käynyt neuvolassakin yhden kerran, saanut äitiyskortinkin, ja olin odottaessani aika onnellinen, kunnes...
tajusin etten voi sittenkään lasta saada vaan kaikki kaatuisi päälleni...
minullakin on ammattikoulutus hankkimatta, sillä sain ensimmäisen lapseni (ex-mieheni/kihlattuni kanssa) suunnitellusti "kesken" opintojeni, ja nytkin ne ovat vielä käymättä.
Ero lapsen isästä tuli viime syksynä, ja nykyinen mies jonka kanssa aloin seurustelemaan, josta ajattelin olevan täydellinen sulhasehdokas "häipyisikin" ns. kuvioista, siten että hän ei halunnutkaan edes lapsen tullessa (olin jo raskaana) sitoutua minuun mitenkään... puhuin naimisiinmenosta, ja kihloista yms. mutta häntä ei "innostanut" ei kiinnostanut, joten tein abortin.
Suhde jatkuu silti vaikka mieskin lasta kovin olisi halunnut, mutta itseasiassa nainen onkin se joka kärsii, lopussa....
nyt kaipaan ja ikävöin pientä sikiöä jonka näin itse abortissa (tein lääkkeillä)... muistoihin kaivautui liian syvälle... tuskaa...
runonikin kertoo kaiken, luepa alempaa: Runo sinulle lapseni.
Tsemppiä!
Ps. jos haluat pidä lapsesi, yksinhuoltaja minäkin nykyisin olen, mutta kahden lapsen kanssa yksin oleminen oli minulle liian vaikeaa... minun esikoinen on nyt 3v.
Olen jo 24-vuotias. Niin, eli milloin niitä lapsia sitten hankittaisiin jos ei nyt. Valvoin koko viimeyön. Nukuin aina välillä sohvalla ja välillä omassa sängyssä. Yksi mikä piti hereillä, oli myös kovat alavatsakivut. :(
Yritin miettiä, olenko valmis äidiksi ja jaksanko. Olisi ollut niin paljon helpompi miettiä kaikki nämä asiat halki ennen raskautta. Sanomattakin selvää. Nyt kaikki edelleen pyörii päässäni.
Olen samaa mieltä toisten kanssa eli älä tee mitään hätiköityä.Minä olin itse vajaat 18 kun aloin odottamaan esikoistamme.Opiskelut oli kesken ja kesken ne on yhä,mutta onhan mulla elämässä vielä aikaa....Onpahan mulla ainakin nyt 22-vuotiaana kaksi ihanaa lasta,toinen täyttää lokakuussa 4 ja toinen joulukuussa vuoden =)
Eikä sellaista tiettyä ikää olekaan jolloin on valmis vanhemmaksi.Mutta itsestäni tuntuu että nuorena jaksaa paremmin kaikki mahdolliset valvomiset sun muut.
Asioilla on tapana kääntyä parhain päin ja itse uskon niin että lapset syntyy silloin kun niin on tarkoitettu,mitään ei tapahdu ilman syytä.
Paljon voimia sinnepäin.Kyllä lapset tuo elämään niin paljon rikkautta ja rakkautta ettei sitä osannut edes kuvitella...varsinkin kun vanhempi lapsista tulee halimaan ja sanoo että "äiti sinä oot prinsessa" tulee ihan tippa linssiin! =)
Älä murehi,kyllä kaikki käänty parhain päin!!!
...huomasin helmikuussa olevani raskaana. Paniikki oli kamala, suunnitelmia elämälle oli vaikka mitä. Puhuin poikaystäväni kanssa, joka oli onnensa kukkuloilla. Pohdin ja käänsin ja väänsin ja mietin ja päädyin siihen, että pidän lapsen, kävi mitä kävi.
Välillä päätös epäilyttää (kuulemma ihan normaalia... :)), mutta suurimman osan ajasta olen niin iloinen ja tyyni päätöksestäni, etten uskonut tälläistä rauhaa elämässä olevankaan.
...poikaystävä katosi elämästämme parin kuukauden sisään raskaustestistä, mutta toisaalta: ei suurimpia päätöksiä elämässään voi tehdä nojautuen siihen, että joku toinen ikuisesti olisi vierellä tms.
En osaa muuta sanoa, kuin että tee niin kuin susta tuntuu. Jos raskaus on vasta ihan alussa, niin mieti rauhassa. Käy lääkärillä keskustelemassa (niin minäkin tein) ja ota selvää monennellako viikolla olet -> kuinka kauan on aikaa pohtia mitä teet. Ja kuten minulle sanottiin: jos ei päätöstä tule, niin se on tullut itsestään... :)
Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille! Mitä enemmän mietin lasta ja sen pitämistä, niin sitä enemmän lapsen haluan pitää. Onko se sitten liian itsekästä, jos sen teen välittämättä mieheni mielipiteestä? Ja luulen, että hänkin tosin on alkujärkytyksen jälkeen sulatellut asiaa. Ainakin hän heitti kommentin, että 'pitää etsiä isompi asunto vissiin'.
No, meidän pitää jutella veilä. En ole kovin uskaltanut ottaa aihetta puheeksi, koska pelkään hänen olevan liian jyrkkä asiaa kohtaan. Onko sitten tyhmä miettiä ensin oma kanta, ennenkun alkaa hänen kanssaan keskustella asiasta vakavasti? En tiedä.
mielestäni on itsekästä lapsi pitää jos lapsen isä toista mieltä.itse tein tänään testin ja se oli positiivinen.lapsen isän kanssa oli heti selvää että kuinka toimitaan.eli abortti.toisaalta haluaisin lapsen pitää mutta en voisi sitä tehdä jos toinen on vastaan.ja yksinhuoltaja elämä omasta tahdosta ei oikeen houkuttele.omaa tyhmyyttä tämä on ja vahinko mutta siitä on oltava valmis vastuu kantamaan.vaikka se ei olisikaan se mieleinen vaihtoehto.
Minusta et ole itsekäs jos/kun/vaikka pidät lapsen.
Sinähän se abortin joutuisit kokemaan eikä mies.Vaikka lapsi onkin yhteinen niin silti olen sitä mieltä että ÄITI viimekädessä päättää mitä tekee.
Minusta jotenkin tuntuu että olet asydämessäsi tainnut jo päätöksen tehdäkin,et vain ehkä vielä tiedosta sitä.. =)
Onnea sulle,kyllä se miekkosesikin siitä pehmenee!
Osa minusta ajattelee aivan kuin sinäkin. Että on itsekästä. Mutta onko se lopulta vain omaa heikkoutta, jos jättää tekemättä niinkuin itse haluaa? Nämä on vaikeita kysymyksiä ja niihin pitää vain löytää ratkaisu.
Mieheni mielipide vaikuttaa paljon minuun. En vain halua tehdä aborttia vain siksi, että mieheni sen haluaa. Myös minun on se hyväksyttävä. Näin vältytään mahdollisilta syytöksiltä jälkeenpäin ja katkeruudelta.
Jaksamisia sinulle Minä!
Minusta ei ole itsekästä pitää lasta vastoin isän tahtoa, mutta silloin olisi reilua vapauttaa isä kaikesta vastuusta. Huonoin mahdollinen ratkaisu on tehdä abortti painostuksen alaisena, silloin, kun se ei itsestä tunnu oikealta ratkaisulta.
Minä olen sitä mieltä että sinä itse päätät omasta vartalostasi ja sen sisällä olevasta. On totta että isän mielipide on tärkeä mutta ei saa olla ratkaiseva. Se on niin että sinä tosiaan sen abortin tekisit eikä miehesi. Miehesi ei siitä kärsisi, hänen ei tarvitse olla kaiveltavana, hänen ei tarvitse kärsiä niitä abortin jälkeisiä ajatuksia, sitä morkkista ja paahaaoloa. Miehesi vain huokaisee helpotuksesta ja unohtaa asian, miehet ovat sellaia ikävä kyllä. Mutta se on varma että sinä et tuota aborttia unohda koskaan, se saattaa jäädä kaivelemaan mieltäsi ikuisesti ja käsittääkseni se on vaikeaa kun ei voi unohtaa. Eli teet mitä teet, mutta tee se nimenomaan OMASTA tahdosta eikä miehesi tai jonkun muun tahdosta!!! Voimia sinulle tämän asian kanssa. Tivottavasti pääset mieleiseesi ratkaisuun joka ei jälkeenpäin kaduta:)
Ei taloudellisten seikkojen vuoksi Suomessa tarivtse aborttia tehdä. Jos muuten siltä tuntuu, että haluat lapsen pitää, niin talouspuoli aina järjestyy.
Tietysti alkuun tieto saattaa olla shokki, mutta parikin päivää mutusteltuanne ajatukseen ihmeesti tottuu ja kohta olettekin käsi kädessä lastenvaunuostoksilla ;)
Niin...
Talouspuoli järjestyy kaikilla yhteiskunnan tuilla... Pakko vain sanoa, että huvittava ajatus sulla, kun sitten yhdessä käsikädessä ostellaan niitä vaunuja... Siis jos yhteiskunnan tukea siihen haetaan, niin sitten niitä vaunuja ostellaan kirpputorilla... Ei millään pahalla, mutta sulla taitaa olla hiukan liian positiivinen ajattelutapa taloudellisesta tilanteesta vauvan synnyttyä yhteiskunnan tuen avulla. Tietenkin jos kokee että pärjää, niin siitä vaan, tottakai jokaisella on oikeus tukiin, sitä en kiellä, onneksi niin!!! Sen haluan vain sanoa, että todellisuus on kuitenkin sellaista, että kitkuttelua se on. Äidinrakkaus kantaa kyllä pitkälle ja tilannehan saattaa korjaantua kuitenkin jossain vaiheessa. Silti jokaisen tukien avulla elävän tulee mielestäni varautua siihen, että muiden vaikeuksien ohella tuet eivät voi olla sitä luokkaa, ettei taloudellisesta tilanteesta tule extrahuolia. Mutta kun tämän tiedostaa ja vauva on haluttu jokainen varmasti pärjää!
Onni on paljon muustakin kuin rahasta kiinni...
Hyvää kesää kaikille!!!
Näin veronmaksajana on aika järkyttävää lukea jonkun tuudittautuvan siihen, että kyllä yhteiskunta maksaa vaikka sikiäisi kuinka. Häpeäisitte, ja tekisitte töitä.