Tukea voi saada muun muassa maisemien, pölyttäjäkasvien tai monivuotisten nurmien ylläpitoon.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan vuonna 2020 maataloustukea sai noin 10 000 tilaa, jotka eivät tuottaneet ruokaa. Ne nostivat tukia yhteensä 86 miljoonaa euroa, eli lähes viisi prosenttia kaikista maataloustuista.
Aika on ajanut nykyisen tukipolitiikan ohi
Maataloustukea on jaettu koko Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden ajan hehtaariperusteisesti. Tuki maksetaan pellon omistajalle pinta-alan, ei viljelyn tai sadon mukaan.
Aika on ajanut nykyisen tukipolitiikan ohi Maataloustukea on jaettu..
8
290
Vastaukset
- Anonyymi
Tukea saa vaikka pellot ei tuota mitään..hölmöläisten hommaa!
- Anonyymi
Keskusta ajoi maanviljelijöiden asioita. Miten kävi? Kuka vielä niitä jaksaa? Kaipaatko joku saarikon laulua?
- Anonyymi
EU:ssa nuo tukiehdot kirjoitetaan. Niissä ei ole päätä eikä häntää edes maanviljelijöiden mielestä. Toki peltoja kannattaa välillä muutama vuosi lepuuttaa koska se parantaa maan rakennetta ja siten tuottavat paremmin. Mutta nuo vuosikausia makaavat joutomaat tulisi poistaa tuen piiristä ja tukea pitäisi painottaa enemmän tuottavuuteen. Omavaraisuutta nimittäin tulevina vuosina tarvitaan.
- Anonyymi
Tuki tulee muuttumaan.Eussa on jo neuvottelut käynnissä.Tilalla pitää olla liikevaihtoa runsaasti ennenkuin tukea saa.
Hehtaarien mukaan maksetut peltotuet lopetetaan ja vain tuotannosta maksetaan.
Tuki painottuu aktiivi ja oerheviljelijöille.
Hömppäheinätukia ei kunnan valtion töissä kulkeva 4 viikon viljelijä tarvitse- Anonyymi
Höpö höpö, toivoa aina voi. Pieniä viilauksia taas muutaman vuoden päästä tehdään, mutta kyllä näillä samoilla linjoilla pääasiassa jatketaan. Olisi kiinnostavaa nähdä mitä ihmeen neuvotteluja oikein tarkoitat?
- Anonyymi
Hyvä juuri näin sen pitäisi olla kuin kirjoitit.
- Anonyymi
Montako euroa kymmenestä Alajärven budjetissa on tukea?
- Anonyymi
Siis alunperin tuotantoon sidottu tuki on ollut WTO.n mukaan kiellettyä tukea ja tämän vuoksi tuki muutettiin ha.perusteiseksi . Pieniltä osin eu.ssa voidaan maksaa tuotatomääriin perustuvaa tukea kuten maidon pohjoinen tuki . En usko että tuen maksuperusteita voidaa suuressa määrin muuttaa vaan se vaatii neuvotteluja myös maailmankaupan järjestön kanssa .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949377Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki714873Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414541Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit592887Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82338Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001576- 411364
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota481281Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641242