Viralliset luvut eivät täsmää: Näin paljon ruoka maksaa oikeasti Venäjällä

Siellä alkaa nälkä kurnia....

Selvityksen mukaan hinnat ovat nousseet rajusti vuoden aikana.
Venäjän virallisten tilastojen mukaan elämä Venäjällä kallistui viime vuonna noin 10 prosenttia.

Virossa maanpaossa elävä venäläispoliitikko Andrei Kuzitshkin kertoo Postimees -lehdessä julkaistussa kolumnissaan, että viralliset tilastot eivät pidä paikkaansa. Hän on selvittänyt Venäjällä asuvien lähteidensä kautta Magadanin, Irkutskin, Tomskin, Novosibirskin, Jekaterinburgin, Tjumenin, Stavropolin, Voronezhin, Pietarin ja Moskovan kauppojen hintoja.

Hinnat ovat hänen mukaansa lähteneet jyrkkään nousuun.

– Tulin saamieni tietojen ja ruokakaupoista otettujen valokuvien perusteella siihen tulokseen, että elintarvikkeiden hintojen inflaatio on huomattavasti korkeampi kuin viralliset tiedot vahvistavat, hän kirjoittaa.

Kuzitshkin kertoo, että Moskovassa esimerkiksi 180 gramman voipaketin hinta on noussut vuodessa 1,3 eurosta 3 euroon.

Kalatuotteiden hinnat ovat nousseet myös rajusti.

– Tomskissa ja Irkutskissa yksi kilo lohta maksaa torilla 20 euroa. Punainen kaviaari kallistui monissa kauppaketjuissa 60 eurosta 140 euroon kiloa kohti. Kananliha ja auringonkukkaöljy kallistuivat 20 prosenttia, hän antaa esimerkkejä hintojen noususta.

Venäläiset joutuvat maksamaan aiempaa enemmän myös perunasta, joka kuuluu käytännössä jokaisen venäläisen päivittäiseen ruokavalioon.

– Vuonna 2024 perunan viljelyala pieneni 10 prosenttia ja sen tuotanto 20 prosenttia. Tämän seurauksena perunoiden hinta nousi Moskovan myymälöissä 35-50 sentistä 80 sentin ja yhden euron tietämille.

Keskimäärin perunan hintojen nousu eri alueilla vaihteli 40 prosentista 100 prosenttiin.

Kuzitshkinin mukaan perunan tuotanto laski viime vuonna, koska suurimmat viljelyalueet sijaitsevat lähellä Ukrainan rajaa.

– Tilanne perunan kanssa on ristiriidassa (Vladimir) Putinin loistokkaiden väitteiden kanssa, että Venäjän taloudessa ei ole ongelmia, se kasvaa tasaisesti, tuontikorvausohjelma toimii hyvin ja pula ei uhkaa elintarvikemarkkinoita. Venäjän alueilta saadut tiedot osoittavat, että talouden kriisi-ilmiöt kasautuvat ja ruokamarkkinat ovat luisumassa turbulenssivyöhykkeelle, hän kirjoittaa.
21310
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Valkoinen valhe
Valhe
Emävalhe
Uskomatonta hevonpaskaa
Venäjän virallinen totuus

3Äänestä
  • 6. Trump puhuu

    3Äänestä

Venäjällä on pian pakko siirtyä elintarvikkeiden hintasäännöstelyyn ja ruokakuponkeihin, jotta koko kansa saadaan ruokittua. Ruuasta ja tavarasta ei ole pulaa, mutta se ei köyhää eläkeläistä lohduta.

1Äänestä

Mutta onhan jo pienin uhrauksin saavutettu valtavia voittoja sotarintamalla.

2Äänestä

Voitaneen sanoa jopa että tavoitteet ovat ylittyneet.

Kazanissa oli jopa nähty kananmuna.

2Äänestä

koska bruttokansantulo nousee kohisten, siksi inflaatio.

Äänestä
  • Eli raju inflaatio kuvaa kehitystä Venäjällä?

    2Äänestä

Venäjän talouden keinotekoinen kukoistuttaminen onnistuu samaan tapaankuin hyytelön hallinta kätösissä.

1Äänestä

Tiltuloisen mielestä Nato -palstalla ei pidä keskustella Venäjän sisäisistä ongelmista, kuten uhkaavasta ruokapulasta, eipä tietenkään, ikävä aihe.

Sisäpoliittiset levottomuudet itänaapurissamme on mitä suurimmassa määrin Suomen natojäsenyyteen liittyvä aihe, sillä ne uhkaavat aina välittömästi naapurimaiden turvallisuutta.

2Äänestä

Juuri tämä venäläinen maailma on se vientituote, jota ukrainalaisillekin yritetään tunkea kurkusta alas.

2Äänestä

Kornia, kun Putinin paratiisissa nälkä kurnii.

2Äänestä

kaviaarin hinta tärkeä puheenaihe suomalaisissa leipäjonoissa:D

Äänestä
  • "kaviaarin hinta tärkeä puheenaihe suomalaisissa leipäjonoissa:D"

    Joissa oli silloin kun iipot pääsi vapaasti Suomeen, niin jonottajista suurin osa oli pitkäkilpisien haltioita. Kävivät vielä useamman kierroksen jos eväskasseja vaan riitti. Ja nytkin niissä on suuri osa tänne loisimaan tulleita "inkeriläisiä".

    1Äänestä

Venäjällä on arkipäivää nyt kauppojen ryöstöt. Rahaa ei haluta koska se on rupla eikä dollari tai euro mitä kaupassa on.

Puukkojen ja kirveiden kanssa mennään ostamaan vaikkapa niin paljon voita kuin jaksetaan kantaa tai vaikkapa se yksi paketti joka enää kaupassa on.....

Yksi ryöstää teepussit, toinen kahvipaketit ja sitten vaihdellaan tavarat "kauppareissun" jälkeen....

1Äänestä
  • Ukrainassa ryöstäisivät ruokakauppoja mutta niistä ei voi varastaa sähköä tai lämpöä. Kaasutkin on jo varastettu!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ukrainassa ryöstäisivät ruokakauppoja mutta niistä ei voi varastaa sähköä tai lämpöä. Kaasutkin on jo varastettu!

    Joo, venäläisethän veivät niistä kylmäkaapitkin.....

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Joo, venäläisethän veivät niistä kylmäkaapitkin.....

    Utta lämpöä ja sähköä ei ole saatu edelleenkään Ukraina marketteihin, vaikka Scholtz lupasi miljardi kaupalla niitä toimittaa.

    Äänestä

Yleensä jos jonkun elintarvikkeen hinta nousee reilusti niin sille on myös jokin syy.

Tiltu ei koskaan mainitse sitä syytä. USA:ssa tilanne johtuu lintuinfluessasta.

Yhdysvaltain tautikeskuksen (CDC) mukaan vuoden 2022 alusta lähtien yli 58 miljoonaa lintua on saanut lintuinfluenssan Yhdysvalloissa. Yli 40 miljoonaa syötäväksi tarkoitettuja munia munivaa kanaa on kuollut.

1Äänestä

Meillä syötetään lehmille myrkkyä, joka leviää elintarvikkeisiin...arka asia, koska poistettiin.
Katsokaas, ilmastohuijauksen nimissä tehdään uskomattomia asioita...lehmät kuulemma pierevät liikaa ja pilaavat ilmaston.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siellä alkaa nälkä kurnia....

Selvityksen mukaan hinnat ovat nousseet rajusti vuoden aikana.
Venäjän virallisten tilastojen mukaan elämä Venäjällä kallistui viime vuonna noin 10 prosenttia.

Virossa maanpaossa elävä venäläispoliitikko Andrei Kuzitshkin kertoo Postimees -lehdessä julkaistussa kolumnissaan, että viralliset tilastot eivät pidä paikkaansa. Hän on selvittänyt Venäjällä asuvien lähteidensä kautta Magadanin, Irkutskin, Tomskin, Novosibirskin, Jekaterinburgin, Tjumenin, Stavropolin, Voronezhin, Pietarin ja Moskovan kauppojen hintoja.

Hinnat ovat hänen mukaansa lähteneet jyrkkään nousuun.

– Tulin saamieni tietojen ja ruokakaupoista otettujen valokuvien perusteella siihen tulokseen, että elintarvikkeiden hintojen inflaatio on huomattavasti korkeampi kuin viralliset tiedot vahvistavat, hän kirjoittaa.

Kuzitshkin kertoo, että Moskovassa esimerkiksi 180 gramman voipaketin hinta on noussut vuodessa 1,3 eurosta 3 euroon.

Kalatuotteiden hinnat ovat nousseet myös rajusti.

– Tomskissa ja Irkutskissa yksi kilo lohta maksaa torilla 20 euroa. Punainen kaviaari kallistui monissa kauppaketjuissa 60 eurosta 140 euroon kiloa kohti. Kananliha ja auringonkukkaöljy kallistuivat 20 prosenttia, hän antaa esimerkkejä hintojen noususta.

Venäläiset joutuvat maksamaan aiempaa enemmän myös perunasta, joka kuuluu käytännössä jokaisen venäläisen päivittäiseen ruokavalioon.

– Vuonna 2024 perunan viljelyala pieneni 10 prosenttia ja sen tuotanto 20 prosenttia. Tämän seurauksena perunoiden hinta nousi Moskovan myymälöissä 35-50 sentistä 80 sentin ja yhden euron tietämille.

Keskimäärin perunan hintojen nousu eri alueilla vaihteli 40 prosentista 100 prosenttiin.

Kuzitshkinin mukaan perunan tuotanto laski viime vuonna, koska suurimmat viljelyalueet sijaitsevat lähellä Ukrainan rajaa.

– Tilanne perunan kanssa on ristiriidassa (Vladimir) Putinin loistokkaiden väitteiden kanssa, että Venäjän taloudessa ei ole ongelmia, se kasvaa tasaisesti, tuontikorvausohjelma toimii hyvin ja pula ei uhkaa elintarvikemarkkinoita. Venäjän alueilta saadut tiedot osoittavat, että talouden kriisi-ilmiöt kasautuvat ja ruokamarkkinat ovat luisumassa turbulenssivyöhykkeelle, hän kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu