NATO = OTAN

https://yle.fi/a/74-20138631
"Trump haluaa Grönlannin, mutta myös jotain hyvin arvokasta Suomesta – kamppailu on jo alkanut
Trumpin hämmentäneessä Suomi-lipsahduksessa oli totta toinen puoli. Yhdysvallat janoaa vimmatusti kriittisiä mineraaleja, koska se ei pysty itse niitä tuottamaan.
– Ensimmäinen haaste on todella saada enemmän ja enemmän näitä mineraaleja eri lähteistä, Woodard sanoo Ylelle antamassaan haastattelussa.
Tuoreilla Nato-kumppaneilla Suomella ja Ruotsilla on maaperässä runsaasti kriittisiä mineraaleja.
Onko Yhdysvallat kiinnostunut Suomesta ja Ruotsista myös maiden mineraalivarojen takia?
Trumpia ei kiinnosta ympäristön tai vihreän siirtymän teesit, vaan voima."

Nato tarkoittaa Otan eli nato tulee ottamaan suomen malmivarat luonnosta ja ympäristöstö piittaamatta.
Saamme nähdä, kun maamme luonto ja ympäristö tärvellään ja siitä laskun maksavat suomalaiset.
Jos nykyiset kaivokset ovat pilaneet luotnoa, niin se on pientä verrattuna sihen, mitä Trumpin Amerikka tulee vielä suomelle tekemään, uusia kaivoksia ympäristöstä ja lunnosta piittaamatta.
Taitaa ne suomen puhtaat veistöt ja pohjavedet likaantua, ettei ole huoli senjälkeen, että joku ulkomaalainen yhtiö suomen pohjavedet haluaisi.
Trump tulee ja OTTAA suomen kaiki arvokkaat malmivarat, eikä suomi voi sille mitään, varsinkaan, kun Suomi on natossa.
Nyt ollaan sitä mieltä, ettei niin tule käymään, mutta katsotaanpa 10 vuoden kuluttua mikä on silloin tilanne.
18167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Paavo Väyrynen blogi 18.1.2025:

Suomi hakeutui Naton jäseneksi Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin tahdosta, hänen ”vokottelunsa” perusteella.

Kysyin blogissani, mitä olisi tapahtunut, jos Suomi ei olisi taipunut Joe Bidenin ”vokotteluun” ja vastasin:

”Kysymys on siinä mielessä teoreettinen, että Sauli Niinistö oli jo varhaisessa vaiheessa päätynyt ajamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Suomen linja olisi kuitenkin saattanut muotoutua toiseksi, jos jäsenyyshanketta olisi valmisteltu ja käsitelty tiukasti maamme perustuslain mukaisesti tavalla, josta olen teoksissani ”Sota vai rauha Suomelle?” ja ”Mitä Suomelle on tapahtunut?” kirjoittanut.

Ratkaiseva merkitys olisi ollut kansanäänestyksellä, jonka yhteydessä jäsenyyden vaikutuksista olisi käyty avoin keskustelu.”

Joe Bidenille Suomi olisi voinut vastata:

”Suomeen ei kohdistu mitään sotilaallista uhkaa, eikä sellaista ole näköpiirissäkään.

Äänestä
  • Paavo on jo niin harhoissaan, että hän kuvittelee jonkun lukeneen kirjojaan. Tai alkavan lukea, kun Paavo niitä mainostaa.

    Jos Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ei meille ole uhka "näköpiirissä", mikä Helvetti sitten mahtaisi olla?

    Äänestä

Nato ottaa sen, mikä on löyhästi kiinni.

Äänestä
  • Eli mitä venäjältä halutaan ottaa. Teillähän on kaikki löyhästi kiinni

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eli mitä venäjältä halutaan ottaa. Teillähän on kaikki löyhästi kiinni

    Lopeta tuo lapsellinen "teillä" tuputtaminen.

    Äänestä

Oletteko huomanneet, miten media valmistelee kansalaisia sotaan?
Asiaa ei perustella, eikä syitä, mutta uhkaa ja pelkoa luodaan jatkuvasti.

Kukaan ei kysy, miksi tilanne olisi muuttunut uhkaavaksi, on vain salaperäinen uhka...pitää varautua.

Pitää mainita, ettei Venäjä ole ollut uhka, eikä ole sitä edelleenkään vaikka on provosoitu oikein urakalla.
Jostain kumman syystä ollaan tilanteessa, jossa puhutaan jo sodasta....millä lihaksilla, se kummastuttaa?

Äänestä
  • Venäjä tietää, ettei nato hyökkää venäjää vastaan, eikä varsikaan suomi, mutta samanlaista valhepropagandaa venäjäkin syöttää omalle kansalle, että suomi valmistautuu hyökkäämään venäjälle ja nato samoin.
    Venäjän poliittikot ovat todenneet, ettei tavalliset suomalaiset ole mikään ongelma venäjälle, vaan suomen poliittiset päättäjät, jotka ovat sotakiihkoisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Venäjä tietää, ettei nato hyökkää venäjää vastaan, eikä varsikaan suomi, mutta samanlaista valhepropagandaa venäjäkin syöttää omalle kansalle, että suomi valmistautuu hyökkäämään venäjälle ja nato samoin.
    Venäjän poliittikot ovat todenneet, ettei tavalliset suomalaiset ole mikään ongelma venäjälle, vaan suomen poliittiset päättäjät, jotka ovat sotakiihkoisia.

    No kuis se on tuolla Ukrainassa?
    Nato täysillä mukana, vaikkei Ukraina ole edes jäsen.
    Kyllä se on viisautta kun Venäjä varustautuu Suomen rajalla Naton hyökkäystä vastaan.
    Suomen kansa on saatu kiihdytettyä russoraivoon, ohjakset annettu USA:lle ja CIA:n kätyrit johdossa.
    Kremlistä päin katsottuna ei varmaan näytä hyvältä tämä Suomen meno.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei meitä huilo Pietarista tarvita kiihdyttää mihinkää venäläis vastaiseen raivoon. Emme ole teihin luottaneet koskaan ja pitäneet teistä. Yxi syy on haju ja hygienia teillä ja ja teissä. Haju on perinnöllistä ja eihän teillä oo pesukoneita ja wc pyttyjä ja wc paperia ja lämmintä vettä pesuun. Hajurako 2km vastatuuleen pitää olla. Ja ettehän te oo edes Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan vaan Puten lättiin ja venäjällä haisee ja venäläiset haisee ja venäläinen haisee. Ja jo EUN jäte laitoin kieltää jätteiden tulon ja tuomisen EUN alueelle

    Äänestä

  • >Pitää mainita, ettei Venäjä ole ollut uhka, eikä ole sitä edelleenkään vaikka on provosoitu oikein urakalla.

    Ei kuule pidä, ja missiosi on yhä tänäänkin turha ja toivoton. Imperialistinen ja sotahullu Kreml on ehdottomasti uhka, ellei se ole varma että turpiin tulee ihan Saatanan tavalla jos tänne yrittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No kuis se on tuolla Ukrainassa?
    Nato täysillä mukana, vaikkei Ukraina ole edes jäsen.
    Kyllä se on viisautta kun Venäjä varustautuu Suomen rajalla Naton hyökkäystä vastaan.
    Suomen kansa on saatu kiihdytettyä russoraivoon, ohjakset annettu USA:lle ja CIA:n kätyrit johdossa.
    Kremlistä päin katsottuna ei varmaan näytä hyvältä tämä Suomen meno.

    >Nato täysillä mukana

    Kuten eräs korkea-arvoinen sotilashenkilö muutama päivä sitten sanoi: Jos Nato alkaisi sotia Ukrainassa, Venäjän armeija kaatuisi päivässä.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    >Nato täysillä mukana

    Kuten eräs korkea-arvoinen sotilashenkilö muutama päivä sitten sanoi: Jos Nato alkaisi sotia Ukrainassa, Venäjän armeija kaatuisi päivässä.

    Mistä se NATO koostuu Euroopassa. Joukosta pikkuvaltioita jotka kaikki ovat nyt sisäisesti jakautuneet vähintäänkin 2 leiriin. Sotaan varustautuminen näillä on heikkoa poislukien Puola ja Ruotsi. Euroopan Naton voima on Puolassa ja Ruotsissa. Muut Natomaat ovat mukana vinguttamassa Visaa sen aikaa kun saavat velkaa. Taloudellisia edellytyksiä edes 6 kk kestävään sotaan ei Euroopalla ole.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    >Pitää mainita, ettei Venäjä ole ollut uhka, eikä ole sitä edelleenkään vaikka on provosoitu oikein urakalla.

    Ei kuule pidä, ja missiosi on yhä tänäänkin turha ja toivoton. Imperialistinen ja sotahullu Kreml on ehdottomasti uhka, ellei se ole varma että turpiin tulee ihan Saatanan tavalla jos tänne yrittää.

    Omin voimin on luotu uhkaa, vaikka sitten ulkoisella painostuksella, mutta kuitenkin.
    Jokainen järki ihminen oivaltaa nykyisen agendan ja sillä viedään Suomea tuhoon.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    >Nato täysillä mukana

    Kuten eräs korkea-arvoinen sotilashenkilö muutama päivä sitten sanoi: Jos Nato alkaisi sotia Ukrainassa, Venäjän armeija kaatuisi päivässä.

    Sekaisinhan ne ovat...ei Toveri ole ainoa sekopää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sekaisinhan ne ovat...ei Toveri ole ainoa sekopää.

    Jos kaikki ajattelee samalla tavalla, ei kukaan ajattele kovin paljon,
    ja jos luet vain niitä kirjoja mitä muut lukevat, voit tietää vain sen, mitä muut tietävät.

    Äänestä

>Nyt ollaan sitä mieltä, ettei niin tule käymään, mutta katsotaanpa 10 vuoden kuluttua mikä on silloin tilanne.

Mistä tiedämme, että sinä olet juuri silloin katsomassa? Mikä on merkkisi meille?

Äänestä

Sotakiimainen putin pohjoiskorean joukkoineen on nyt pysäytetty ilman laukaustakaan tällä suunnalla kiitos poliittiselle johdollemme länsimaisille kumppani maille ja loistavalle puolustusyhteistyölle sivistyneen maailman kanssa venäjä/pohjoiskorea pahan akseli on kädetön suhteemme ja siitä kertoo myös luopioiden venäjämielisten isänmaan pettureiden valtava kädetön raivo ja sitä seuraava älämolo asian tiimoilta 😉 Meille suomalaisille tiltujen pettymykset itkut ja porut ovat kuin musiikkia korville ...jos tapaisin Suomen ulko ja turvallisuuspolitiikkaan tyytyväisen venäjämielisen tiltun ,Paavon tai Johanin tietäisin että jotain on pahasti pielessä ...mutta nyt on onneksi näin päin 👍

Äänestä

Kauankos se Nato on ollut jo olemassa ja turvannut jäseniensä turvallisuuden varsinkin kun ottaa huomioon miten sen viholliseksi ilmoittautuneet terroristidiktatuurit ovat Natoa paljon nuorempia ...eikös tämä nykyinenkin mikä lie sekunda venäjä ... ole vain jokusen kymmentä vuotta vanha /nuori märkäkorva valtio jokainen Naton jäsenvaltiokin on sitä moninkertaisesti vanhempi joten luulen että venäjä leikkii ihan väärällä hiekkalaatikolla ihan väärien liittolaisten (pohjoiskorean kehitysmaa) kanssa ....ei kai sitä faktoille voi mitään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20138631
"Trump haluaa Grönlannin, mutta myös jotain hyvin arvokasta Suomesta – kamppailu on jo alkanut
Trumpin hämmentäneessä Suomi-lipsahduksessa oli totta toinen puoli. Yhdysvallat janoaa vimmatusti kriittisiä mineraaleja, koska se ei pysty itse niitä tuottamaan.
– Ensimmäinen haaste on todella saada enemmän ja enemmän näitä mineraaleja eri lähteistä, Woodard sanoo Ylelle antamassaan haastattelussa.
Tuoreilla Nato-kumppaneilla Suomella ja Ruotsilla on maaperässä runsaasti kriittisiä mineraaleja.
Onko Yhdysvallat kiinnostunut Suomesta ja Ruotsista myös maiden mineraalivarojen takia?
Trumpia ei kiinnosta ympäristön tai vihreän siirtymän teesit, vaan voima."

Nato tarkoittaa Otan eli nato tulee ottamaan suomen malmivarat luonnosta ja ympäristöstö piittaamatta.
Saamme nähdä, kun maamme luonto ja ympäristö tärvellään ja siitä laskun maksavat suomalaiset.
Jos nykyiset kaivokset ovat pilaneet luotnoa, niin se on pientä verrattuna sihen, mitä Trumpin Amerikka tulee vielä suomelle tekemään, uusia kaivoksia ympäristöstä ja lunnosta piittaamatta.
Taitaa ne suomen puhtaat veistöt ja pohjavedet likaantua, ettei ole huoli senjälkeen, että joku ulkomaalainen yhtiö suomen pohjavedet haluaisi.
Trump tulee ja OTTAA suomen kaiki arvokkaat malmivarat, eikä suomi voi sille mitään, varsinkaan, kun Suomi on natossa.
Nyt ollaan sitä mieltä, ettei niin tule käymään, mutta katsotaanpa 10 vuoden kuluttua mikä on silloin tilanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu